Työterveyslääkäri vaihdevuosista: "Riittää, että sen hoksaa"
Pitäisikö vaihdevuosioireiden hoito kuulua työterveyssopimuksiin? Marianne Töyrylä ei lähtisi stressaamaan työnantajia sillä.
Vaihdevuosioireiden hoitoon julkaistiin tänä vuonna uusi Käypä hoito -suositus, ja aiheesta on keskusteltu vilkkaasti niin yleisönosastoilla kuin eduskunnassa.
Myös Turun Lääketiedepäivillä aihe veti viime viikolla salin täyteen kuulijoita.
Espoon kaupungin työterveysjohtaja ja ylilääkäri Marianne Töyrylä nosti esiin työterveydellisen näkökulman: yli kolme neljäsosaa vaihdevuosioireisista naisista kokee vaikeuksia selvitä työn vaatimuksista.
Vaikeista oireista kärsivillä naisilla on yli kahdeksankertainen työkyvyn heikkenemisen riski, ja vaihdevuodet voivat olla myös työuupumuksen taustalla.
Töyrylän mukaan työpaikoilla tärkeintä on se, että aiheesta uskalletaan puhua, eikä sitä hävetä.
Lääkärin taas on tärkeää tunnistaa vaihdevuosioireet erilaisten oireiden taustalta.
"Kuumat aallot tunnistetaan helpommin"
Käyvässä hoidossa on oma osuutensa myös työterveyshuoltoon. Suosituksen mukaan yleislääkäri voi aloittaa vaihdevuosihoidon oireiden perusteella.
Mutta mistä voi olla varma, että oireissa on kyse juuri vaihdevuosista?
– Työterveyshuollossa olennaista on muistaa vaihdevuosien mahdollisuus erotusdiagnostiikkaa tehdessä, erityisesti jos potilaalla on masennusoireita, väsymystä tai univaikeuksia. Riittää, että sen hoksaa.
Vaihdevuosioireilu on hyvä tunnistaa terveystarkastuksissa esimerkiksi yötyötä tekevien mahdollisten univaikeuksien yhteydessä.
Töyrylän mukaan työterveyshuollossa keskitytään yleensä hieman toisentyyppisiin asioihin, ja vaihdevuodet voivat siksi jäädä sivuun.
– Kuumat aallot tunnistetaan helpommin, ja nainen osaa itsekin yhdistää ne vaihdevuosiin. Mutta oireita pitää hoitaa. Jos hormonihoidolle ei ole vasta-aiheita, eihän mikään estä kokeilemasta sitä ja katsoa, auttaako se.
Töyrylä lisää, että työolosuhteitakin pitäisi tarvittaessa mukauttaa kohtuullisesti.
Vaihdevuosioireiden hoito työterveyssopimuksiin?
Osa työterveyshuollon sopimuksista voi kattaa myös vaihdevuosioireiden tutkimisen ja hoitamisen. Jos näin ei ole, työntekijä ohjataan perusterveydenhuoltoon.
Töyrylä ei ota kantaa siihen, pitäisikö vaihdevuosioireiden hoito kuulua työterveyssopimuksiin vai ei.
– Julkisella sektorilla on tiukkaa, ja sairaanhoidon osuutta työterveydestä vähennetään. En lähtisi stressaamaan työnantajia uusilla velvoittavilla asioilla. Mutta esimerkiksi Espoossa on henkilöstöetuna, että 45 vuotta täyttäneet pääsevät gynekologille kerran kolmessa vuodessa.
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/yleislaakari-voi-aloittaa-vaihdevuosihoidon-oireiden-perusteella/




