Terveydenhuolto

Uusi maailmanlaajuinen rahasto pandemioihin varautumiseksi

– Kysymys seuraavasta pandemiasta on koska, eikä jos, sanoo WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus.

Tiiamari Pennanen
Adobe/AOP

Maailmanpankki on perustanut uuden sijoitusrahaston pandemioiden ehkäisyä, varautumista ja reagointia varten. Maailman terveysjärjestö WHO on tiiviisti mukana toiminnassa ja johtaa asiantuntijapaneelia.

Rahasto tarjoaa ylimääräistä, pitkän aikavälin rahoitusta vahvistaakseen matalan ja keskitulotason maiden terveydenhuoltoa ja kuroakseen umpeen kriittisiä kuiluja kansallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla.

– COVID-19-pandemia on ollut järisyttävä shokki maailmalle, mutta tiedämme myös, että kysymys seuraavasta pandemiasta on milloin, eikä jos. Kokemamme kärsimys ja menetykset ovat kaikki olleet turhaa, jos emme ota opiksemme COVID-19:sta ja tuki kriittisiä rakoja maailman puolustuksessa epidemioita ja pandemioita vastaan, sanoo WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus tiedotteessa .

Rahastolla on G20-maiden vahva tuki. Myös muita maita sekä yksityisiä lahjoittajia kuten Rockefeller-säätiö, on mukana. Lahjoituksia on jo ilmoitettu yli 1,4 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta, ja lisää odotetaan tulevina kuukausina. Euroopasta varoja on jo luvattu Euroopan komissiosta, Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta, Iso-Britanniasta ja Norjasta.

– COVID-19 osoitti kiireellisen tarpeen rakentaa vahvempia terveydenhuollon järjestelmiä. Nyt tehtävät investoinnit tulevat pelastamaan henkiä ja säästämään resursseja tulevina vuosina, sanoo Maailmanpankin presidentti David Malpass tiedotteessa.

Lue myös

Adobe/AOP

Rahaston hallituksessa on mukana tasaväkisesti lahjoittajia, potentiaalisten toimien kohteena olevien maiden hallitusten edustajia sekä säätiöiden ja järjestöjen edustajia.

Varjoa voitaisiin suunnata esimerkiksi eläimistä ihmisiin tarttuvien tautien seurantaan, laboritorioiden toimintaan, kriisiviestintään ja kriittisen terveydenhuollon henkilöstön kapasiteetin turvaamiseen.

12.9. klo 11.41 Korjattu juttuun WHO:n pääjohtajan sukunimi.

22.9. klo 9.43 Korjattu juttuun biljoona miljardiksi.

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030