Terveydenhuolto

Uutissuomalainen: Apinarokkorokotteiden tulo Suomeen viivästyy

Rokotetta aiotaan käyttää tartunnalle altistuneiden suojaamiseen.

Anne Seppänen

Adobe/AOP

Apinarokkorokotteiden tulo Suomeen viivästyy aiemmin arvioidusta, kertoo Uutissuomalainen . Rokotteiden arvioidaan tulevan Suomeen elokuun aikana. Alunperin niiden piti saapua heinäkuun lopulla.

– Toimitus on viivästynyt muuallakin Euroopassa. Tämä ei koske vain Suomea, kertoo asiantuntijalääkäri Leif Lakoma Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta Uutissuomalaiselle.

Rokotteet on hankittu EU:n yhteishankintana. EU teki kesäkuussa sopimuksen 110 000 rokoteannoksen ostamisesta. Suomeen rokoteannoksia on tulossa reilu tuhat.

Lue myös

Rokotteita aiotaan käyttää altistuneiden eli sairastuneen kanssa hyvin läheisessä kontaktissa olleiden henkilöiden suojaamiseen. Lakoman mukaan altistunut pitäisi rokottaa niin pian kuin mahdollista. Rokottamisesta voi olla hyötyä ensimmäisen ja vielä toisenkin viikon aikana altistumisesta.

Tähän mennessä Suomessa on todettu 23 apinarokkotapausta. Kaikki sairastuneet ovat aikuisia miehiä. Suurin osa tartunnoista on ulkomailta.

Kirjoittajat

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030