Vaikea puutiaisaivotulehdus lisääntyy
Yhä useampi joutui sairaalahoitoon.
Puutiaisaivotulehdusten (TBE) kasvu on näkynyt Husissa päivystyksissä, neurologian osastoilla sekä teho- ja tehovalvontaosastoilla, kertoo Hus.
Viime vuonna koko Suomessa todettiin 195 puutiaisaivotulehdustapausta, mutta kuluvana vuonna 2025 tapauksia on kirjattu tartuntatautirekisteriin marraskuun loppuun mennessä jo 228.
TBE-tapaukset ovat lisääntyneet 91:stä vuonna 2024 tämän vuoden marraskuun lopun 120:een Husin alueella.
Länsi-Uudellamaalla puutiaisaivokuumepotilaita on ollut aikaisempinakin vuosina runsaasti, mutta nyt määrä on kasvanut erityisesti Helsingissä.
Osa Helsingissä sairastuneista on voinut saada tartunnan muualta. Puutiaisaivotulehdustapaukset raportoidaan vuosittain THL:n tartuntatautirekisteriin.
Monilla vajaa rokotussuoja
Tapausmäärien kasvu on näkynyt Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella sekä Husin päivystyksissä Lohjan, Jorvin ja Meilahden sairaaloissa.
Kesällä Jorvin sairaalan neurologisen vuodeosaston potilaista pahimmillaan kolmasosa oli TBE-potilaita. Husin alueella 14 prosenttia TBE-potilaista on vaatinut teho- tai tehovalvontahoitoa. Osa tehohoitoa saaneista potilaista tarvitsee pitkää kuntoutusta ennen kotiutumistaan.
Puutiaisaivotulehdukseen on kuollut 2 prosenttia diagnosoiduista tapauksista. Todellinen kuolleisuus on matalampi, sillä merkittävä osa lievistä TBE-tapauksista jää diagnosoimatta.
Puutiaisaivotulehdukseen sairastuneista 69 prosenttia on ollut täysin rokottamattomia ja 13 prosentilla rokotussuoja on ollut keskeneräinen tai vanhentunut.
Puutiaisaivotulehdus ohitti herpeksen
Puutiaisaivokuume on ohittanut herpesviruksen vaikeiden aivokuumeiden aiheuttajana ainakin kesäaikaan.
Herpesvirukset ovat edelleen merkittäviä aivotulehdusten aiheuttajia, ja niitä hoidetaan viruslääkkeellä. Herpesvirusten esiintyvyys ei vaihtele vuodenajan mukaan, toisin kuin puutiaisaivotulehduksen, joka painottuu vahvasti kesään ja alkusyksyyn.
TBE-virus tarttuu punkin puremasta jo pureman alkuvaiheessa. Oireita ilmenee vain osalla tartunnan saaneista, ja sairastuneista noin 20–30 prosentille kehittyy varsinainen aivotulehdus.
Rokote kannattaa hakea nyt
TBE-rokote estää sairastumisen noin 90 prosentilla sen ottaneista. Tietyillä riskialueilla asuville rokotus on maksuton.
– Riskialueilla luonnossa liikkuvien olisi tärkeä hakea puutiaisaivotulehdusrokote jo nyt ensi kesää varten, jotta sairastuvien määrää saataisiin vähennettyä, sanoo infektiosairauksien erikoislääkäri Elisa Kortela Husin Tulehduskeskuksesta tiedotteessa.




