Vakuutuspotilaiden määrä on kasvanut yksityisessä syövänhoidossa
Taustalla lienee tietoisuuden lisääntyminen vakuutusten kattavuuteen liittyen.
Vakuutuspotilaiden määrä on yli kolminkertaistunut yksityisessä syövänhoidossa viidessä vuodessa, kertoo Docrates Syöpäsairaala tiedotteessaan.
Sairaalan suomalaisten potilaiden liikevaihdosta tuli vuonna 2022 lähes 30 prosenttia vakuutusyhtiöasiakkailta, kun neljä vuotta aiemmin osuus oli noin 20 prosenttia.
Kasvuvauhti on ollut selvästi nopeampaa kuin suomalaisten potilaiden kokonaismäärän kasvu.
Vakuutuspotilaat käyttävät syöpädiagnostiikan tai -hoitojen rahoittamiseen yksityistä vakuutusta.
Docrateen asiakkuusjohtaja Jani Mikkola arvelee tiedotteessa, että vakuutuspotilaiden määrän ripeä kasvu Docrateella juontaa juurensa muun muassa kasvaneesta tietoisuudesta liittyen vakuutusten kattavuuteen. Hänen mukaansa potilaat eivät ole aiemmin olleet kovin tietoisia siitä, että terveys- ja sairauskuluvakuutukset kattavat myös syöpähoitoja ja -tutkimuksia.
Suomalaisten vakuutuspotilaiden määrän kasvua selittää Mikkolan mukaan sekin, että markkinoille on tullut uudenlaisia vakuutuksia eliniän kasvaessa ja kuluttajien tarpeiden muuttuessa.