Terveydenhuolto

Valvonta vauhditti ehkäisevää päihdetyötä kunnissa

Valviran ja avien valvonnan aikana entistä useampi kunta nimesi ehkäisevästä päihdetyöstä vastaavan toimielimen.

Anne Seppänen

Kunnat ovat kehittäneet ehkäisevän päihdetyön rakenteita hyvään suuntaan, näkee Valvira.

Valviran ja aluehallintovirastojen valvonnan aikana 35 kuntaa nimesi ehkäisevästä päihdetyöstä vastaavan lakisääteisen toimielimen, joka niistä aiemmin puuttui. Valvonnan kohteena oli 62 kuntaa.

– Ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskevan lain mukaan kunnassa täytyy olla ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava toimielin tai sen valtuuttama työryhmä päihdetyön johtamiseen, seuraamiseen ja arviointiin. Valvonnassa selvitettiin, oliko tällainen toimielin nimetty, kertoo ylitarkastaja  Irja Hemmilä  Valvirasta tiedotteessa .

Lue myös

Hemmilän mukaan kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä ajatellen on tärkeää, että kunnat ovat saattaneet lakisääteiset vastuunsa kuntoon. Vuoden 2023 alusta alkaen ehkäisevä päihdetyö kuuluu paitsi kunnan, myös hyvinvointialueen lakisääteisiin tehtäviin.

– Hyvinvointialueiden ja muiden ehkäisevää päihdetyötä tekevien toimijoiden yhdyspintojen toimivuus on oleellista, jotta työnjako toimii. Luodut rakenteet ja toimivat yhdyspinnat mahdollistavat laadukkaan ja vaikuttavan ehkäisevän päihdetyön, joka kohdistuu kaikkiin ikä- ja väestöryhmiin.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030