Varhalaisille 500 000 eurolla festarilippuja
Rock, rauha ja rakkaus yhdistämään työntekijöitä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen työntekijät pääsevät kesällä festareille. Rahaa työhyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseen on varattu 500 000 euroa.
Hyvinvointialueen työntekijät tunnistavat toisensa heille räätälöidyistä rannekkeista. Juhla-alueille on varattu varhalaisille omat kohtaamispisteet, joilla on yllätysohjelmaa ja tarjoilua.
Myös omia tilaisuuksia harkittiin, mutta laajan alueen ja runsaan henkilöstömäärän vuoksi omat tapahtumat olisivat tulleet kustannussyistäkin lähes mahdottomiksi tarjota kaikille. Varhassa on noin 23 000 työntekijää.
– Näiden kaoottisten vuosien jälkeen ajattelimme, että rock, rauha ja rakkaus yhdistäisivät meitä, kertoo Superin pääluottamusmies ja Varhan festarityöryhmän jäsen Jenni Päätalo tiedotteessa.
Festaripäiviä on tarjolla Uudenkaupungin Karjurockissa, Turun DBTL:ssa, Liedon Smugglerrokissa ja Salon Friends & Musik Festivalilla.
Kesätapahtumien lisäksi työyksiköihin on varattu 25 euroa työhyvinvointirahaa henkilöä kohden.