Varhan toimintakykypoliklinikan tulo etenee
Kolmen vuoden pilottihankkeelle STM:n rahoitus, kertoo Mediuutiset.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue on saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) kolmivuotisen rahoituksen uuden toimintakykypoliklinikan perustamiseen.
Kyseessä on vuosina 2023–2025 pilotoitava yksikkö, joka tulee hoitamaan toiminnallisia häiriöitä, väsymysoireita ja long covidia sairastavia potilaita.
Mediuutiset kertoo rahoitusosuuden olevan noin kaksi miljoonaa euroa.
Poliklinikan tavoitteena on koota näiden potilasryhmien tutkimus, hoito ja kuntoutus yhteen kustannusvaikuttavasti sekä parantaa potilaiden toimintakykyä ja elämänlaatua. Uusi yksikkö tulee toimimaan keskitetysti uudessa yliopistollisessa sote-keskuksessa perus- ja erikoissairaanhoidon välimaastossa. Yksikkö hoitaa kohdenryhmän vaativimpia potilaita ja toimii alueen konsultaatio- ja koulutusyksikkönä.
Pilotointi on osa Varsinais-Suomen kestävän kasvun hanketta. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan yksikköön on tulossa tiimi, johon kuuluisi kaksi erikoislääkäriä, projektikoordinaattori sairaanhoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, psykologi tai neuropsykologi, sosiaalityöntekijä, kuntoutusohjaaja, osastonsihteeri ja mahdollisesti jatkossa myös erikoistuva lääkäri.
Jutun otsikkoa ja ingressiä on muokattu 17.2. klo 15.58.