Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e48992, www.laakarilehti.fi/e48992

Vauvana lievän vesirokon sairastaneille suositellaan rokotetta

Aikuisten vesirokkorokotukset ovat nyt osa kansallista rokotusohjelmaa.

Anne Seppänen

Vesirokkorokotuksia tarjotaan nyt kansallisessa rokotusohjelmassa kaikille 20–50-vuotiaille, jotka eivät ole sairastaneet tautia tai saaneet kahta rokotusannosta.

Rokotuksia suositellaan myös niille, jotka ovat sairastaneet taudin vauvaiässä hyvin lievin oirein.

– Alle vuoden ikäisenä immuunivaste ei ole vielä niin kehittynyt, että se muodostaisi vasta-aineita. Sen takia suositellaan kahta annosta rokotetta myös heille, koska he saattavat saada vesirokon uudelleen, kertoo johtava asiantuntija Mia Kontio THL:stä.

Lasten vesirokkorokotukset tulivat osaksi kansallista rokotusohjelmaa vuonna 2017 ja ne koskivat alussa vuonna 2006 ja sen jälkeen syntyneitä.

Rokotusten aloittamisen jälkeen viruksen kierto on vähentynyt tehokkaasti, joten osa rokottamattomista nuorista ei ole välttämättä kohdannut virusta.

– Kaikki vuonna 2004 tai 2005 syntyneet eivät välttämättä ole sairastaneet tautia, eivätkä ole saaneet rokotuksia, Kontio sanoo.

Nuoria tavoitellaan rokotuksiin

THL haluaa panostaa parikymppisten vesirokkorokotuksiin, jotta he eivät raskausaikana tai ihan pienten lasten vanhempina saisi tartuntaa. Aikuisiällä sairastettuna vesirokko aiheuttaa yleensä vakavan taudinkuvan.

Käytännössä kaikkien yli 50-vuotiaiden ajatellaan vasta-ainetutkimusten perusteella sairastaneen vesirokon, joten heille rokotteita ei suositella.

Rokotteen saa maksutta omalta terveysasemalta. Nuorten aikuisten tavoittamiseen on valjastettu niin YTHS kuin puolustusvoimatkin.

Seuraavassa saapumiserässä palvelukseen astuvista rokotusta tarjotaan niille, jotka eivät ole saaneet rokotetta eivätkä sairastaneet tautia.

Vesirokkorokotuksen voi saada myös samassa yhteydessä, kun käy 25-vuotiaana hakemassa jäykkäkouristusrokotuksen tehosteen.

Rokotusten kohderyhmään kuuluu arvioilta 1–3 prosenttia alle 50-vuotiaista aikuisista. THL suosittelee, että rokotukset aloitetaan korkeammassa riskissä olevista, kuten raskautta suunnittelevista tai niistä, joille ollaan aloittamassa immuunipuolustusta heikentävä lääkitys tai hoito.

– Jos rokotuksen kohderyhmään kuuluva ei tiedä, onko hän sairastanut vesirokon tai saanut rokotteen, suosittelemme erityisesti nuoria aikuisia kysymään asiasta omilta vanhemmiltaan.Toisaalta, jos perheessä joku on sairastanut vesirokon, niin koko perhe on käytännössä sairastanut sen, sanoo Kontio.

Lue lisää: Vesirokkorokotus rokotusohjelmaan aikuisille

Lue lisää: Kaikille vai eniten hyötyville?

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat