Terveydenhuolto

Viisi lääkäriä menetti ammattioikeutensa viime vuonna

Oikeuksia rajoitettiin 31 lääkäriltä.

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Valvira poisti ammatinharjoittamisoikeudet viideltä lääkäriltä viime vuonna. 31 lääkärin ammatinharjoittamisoikeuksia rajoitettiin. Näistä lääkkeenmääräämisoikeutta koskevia rajoituspäätöksiä oli 26.

Syitä ammatinharjoittamisoikeuden menetykseen tai rajoitukseen olivat päihdeongelma (25 %), muut terveydentilaan liittyvät syyt (17 %), ammattitaidon puutteet (5 %) ja muu epäasiallinen toiminta (53 %).

– Turvaamistoimenpiteen taustalla saattaa olla yhdistelmä useasta syystä. Siksi pääasiallisen syyn määrittely on toisinaan hankalaa ja prosenttiosuuksiin on syytä suhtautua noin–arvoina, sanoo lakimies Anna Valkeajoki Valvirasta.

Oikeuksia myös palautettiin

Yhteensä ammattioikeutensa menetti viime vuonna 86 sote–ammattihenkilöä, kertoo Valvira . Määrä laski hieman edellisvuodesta, jolloin oikeutensa menetti sata ammattihenkilöä. Ammatinharjoittamisoikeuden rajoituspäätöksiä tehtiin viime vuonna yhteensä 49.

Aiemmin menetettyjä ammatinharjoittamisoikeuksia palautettiin kokonaan tai osittain kahdellekymmenelle hakijalle.

Lue myös

Sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö voi menettää oikeutensa harjoittaa ammattiaan tai hänen oikeuksiaan voidaan rajoittaa, jos se on asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi perusteltua. Tavoitteena on silloin estää asiakkaiden ja potilaiden hoidon vaarantuminen. 

Ammatinharjoittamisoikeuden rajoittamista, poistamista ja palauttamista koskevat asiat käsitellään Valvirassa toimivassa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontalautakunnassa. 

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030