Kuntoutuspsykoterapia tukee työkykyä Valtaosa oli pysynyt työelämässä kuntoutuksen päättyessä. Marianne Jansson Uutiset 27.3.2019 Kommentteja
Tuuppaamalla terveyttä On monta tapaa muokata ympäristöä niin, että ihminen tekee automaattisesti parempia valintoja. Tiina Huttu Uutiset 27.3.2019 Kommentteja
Vauvan poikkeava liikehdintä näkyy videolla tekoälyn avulla Yksinkertainen videokuvaus vauvan liikkumisesta muutetaan tekoälyllä tiedoksi, jonka avulla voi arvioida lapsen kehitystä ja kuntoutuksen vaikuttavuutta. Ulla Toikkanen Uutiset 26.3.2019 Kommentteja
Suomessa tehdään vähiten raskaudenkeskeytyksiä Pohjoismaista Länsi-Euroopan maista Suomea vähemmän keskeytyksiä tehdään muun muassa Saksassa, Alankomaissa ja Sveitsissä. Ulla Toikkanen Uutiset 25.3.2019 Kommentteja
Robottiavusteisella laskeumaleikkauksella yhtä hyvät tulokset kuin tähystyskirurgisella Robotin avustuksella tehdyt leikkaukset onnistuivat yhtä hyvin kuin tähystyskirurgiset. Tiiamari Pennanen Uutiset 25.3.2019 Kommentteja
Liikkuminen alkaa vähentyä jo 7-vuotiaana Liikunta-aktiivisuus vähenee ensimmäisten kouluvuosien aikana sekä niillä, jotka aiemmin liikkuivat paljon että niillä, jotka liikkuivat vähän. Hertta Vierula Uutiset 25.3.2019 Kommentteja
Epilepsialääke suurentaa Alzheimer-potilaan keuhkokuumeen riskiä Alzheimerin tautia sairastavilla, jotka käyttävät epilepsialääkkeitä, on noin kaksinkertainen keuhkokuumeen riski verrattuna potilaisiin, jotka eivät käytä epilepsialääkkeitä. Hertta Vierula Uutiset 21.3.2019 Kommentteja
Lintuinfluenssavirus leviää soluissa tehokkaasti H5N1-virus aiheuttaa ihmisen soluissa voimakkaan puolustusreaktion, mutta pystyy silti leviämään tehokkaasti. Hertta Vierula Uutiset 20.3.2019 Kommentteja
Ihopistokokeiden perussarjan tarve vähenee Tutkimukset on tarpeen yhtenäistää ja keskittää. Marianne Jansson Uutiset 20.3.2019 Kommentteja
Reumapotilaiden työkyvyttömyyden riski vaihtelee sairaanhoitopiireittäin Vaihtelu kuvastanee eroja hoidon ja kuntoutuksen laadussa. Tiina Huttu Uutiset 20.3.2019 Kommentteja
Tutkija löysi enteroviruksia useista kudoksista tyypin 1 diabeetikoilla Tulokset viittaavat jatkuvaan matala-asteiseen infektioon. Minna Pihlava Uutiset 19.3.2019 Kommentteja
Matala vasta-ainetaso ennustaa maitoallergian paranemista Vasta-ainetaso auttaa arvioimaan, kenelle kannattaa aloittaa siedätyshoito. Minna Pihlava Uutiset 18.3.2019 Kommentteja
Suojaako rotavirusrokote tyypin 1 diabetekselta? Tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus pieneni australialaislapsilla rokotteen antamisen jälkeen, selviää JAMA Pediatrics -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta. Tuomas Keränen Uutiset 18.3.2019 Kommentteja
Ajokykyä syytä arvioida jo Alzheimerin taudin varhaisvaiheessa MoCA-menetelmä näyttää tunnistavan varhaisia kognition muutoksia hyvin. Suvi Sariola Uutiset 13.3.2019 Kommentteja
Hospitalistin osa ei ole helppo Kokonaisnäkemyksestä on hyötyä moniongelmaisille ja iäkkäille potilaille. Vastuunjako osaston erikoisalan lääkärin kanssa voi kuitenkin olla haastavaa. Tiina Huttu Uutiset 13.3.2019 Kommentteja
Keuhkovaltimoiden pallolaajennushoidot yleistyvät Menetelmä rasittaa potilasta vähemmän kuin leikkaus. Marianne Jansson Uutiset 13.3.2019 Kommentteja
Alzheimer-potilaalla on suurempi pään vamman riski Kaatumiset aiheuttavat vanhuksille eniten pään vammoja. Minna Pihlava Uutiset 11.3.2019 Kommentteja
Monikulttuuriset lääkärin vastaanotot näyttävät sujuvan ajateltua paremmin Kun lääkärillä ja potilaalla on eri äidinkieli ja erilainen kulttuurinen tausta, kieleen ja tietämykseen liittyviä eroja osataan usein kompensoida keskusteluissa intuitiivisesti. Ulla Toikkanen Uutiset 11.3.2019 Kommentteja
Tamperelaisten nuorten käytöshäiriöt vähenivät, mutta masennus lisääntyi Myös jännittyneisyys ja väsymysoireet, ahdistuneisuus sekä sairauspoissaolot koulusta olivat kasvaneet, kertoo terveyskysely. Ulla Toikkanen Uutiset 11.3.2019 Kommentteja
Laihdutusleikkaus muuttaa aivoja Lihavien ihmisten aivoradat ovat muuttuneet normaalipainoisiin verrattuna, mutta ne normalisoituvat leikkauksen jälkeen, selviää tutkimuksesta. Tuomas Keränen Uutiset 7.3.2019 Kommentteja
Ratsioita sairaaloihin? Terveydenhuolto Ratsioita sairaaloihin? Jäävätkö paperittomat vaille hoitoa, jos poliisin tiedonsaantioikeutta laajennetaan? Avoin artikkeli
Saako potilas kuvata hoitohenkilökuntaa? Kliininen työ Saako potilas kuvata hoitohenkilökuntaa? Avokonttorit yleistyvät – potilastietojen pysyminen salassa on esihenkilön vastuulla.
Fimea: Uuden Alzheimer-hoidon kustannukset jopa 100 miljoonaa euroa vuodessa Lääkeuutisia Fimea: Uuden Alzheimer-hoidon kustannukset jopa 100 miljoonaa euroa vuodessa Potilasmääriin ja budjettivaikutukseen liittyy kuitenkin erittäin merkittävää epävarmuutta.
Pallolaajennus kustannustehokas monisuonitaudin hoidossa Lääketieteen maailmasta Pallolaajennus kustannustehokas monisuonitaudin hoidossa Toimenpidettä verrattiin ohitusleikkaukseen.
Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä autoimmuunisairauksiin Tiede Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä autoimmuunisairauksiin Väitöstutkimuksen tulokset tukevat tarpeettomien antibioottikuurien välttämistä erityisesti varhaislapsuudessa.
Uusi työaikaa koskeva ruokailusuositus Terveydenhuolto Uusi työaikaa koskeva ruokailusuositus Eriarvoisuus työikäisten lautasella on lisääntynyt. Avoin artikkeli