Vihdoinkin hyvä pre-eklampsiaa ennakoiva tutkimus?
Pre-eklampsian riskiä on arvioitu erilaisilla vaskulaarista fysiologiaa, munuaisfunktiota ja endoteelifunktiota mittaavilla keinoilla raskauden alkupuoliskolla, jolloin kliinisesti todettavaa pre-eklampsiaa ei vielä ole. Angiogeenisten proteiinien, kuten VEGF:n (vascular endothelial growth factor) ja PlGF:n (placental growth factor), on todettu olevan keskeisesti mukana tämän sairauden synnyssä. Alentamalla näiden kasvutekijöiden pitoisuutta verenkierrossa sitomalla ne reseptoriproteiinilla (fms-tyyppinen proteiinikinaasi) biologisesti vaikuttamattomaan muotoon on pystytty ensimmäistä kertaa aikaansaamaan pre-eklampsiaa muistuttava sairaus koe-eläimille. PlGF:n merkitys tuli esille myös, kun analysoitiin PlGF:n määrää virtsanäytteistä raskauden keskikolmanneksen aikana naisilla, joille kehittyi raskauden lopulla pre-eklampsia, ja verrattiin tilannetta normaaliraskauksiin. Normaalisti PlGF-pitoisuus kohosi raskauden 29.-32. viikolle asti ja laski tämän jälkeen. Äideillä, joille myöhemmin kehittyi pre-eklampsia, PlGF-määrät olivat raskauden 25.-28. viikolta alkaen merkitsevästi pienempiä. Eron suuruus korreloi myöhemmän taudin vaikeuteen, eikä johtunut pre-eklampsian aiheuttamista munuaisen toiminnan muutoksista. Alhainen äidin virtsan PlGF-pitoisuus ilmaisi 22,5-kertaista riskiä (95 %:n CI 7,4-67,8) sairastua pre-eklampsiaan. Jos voidaan kehittää toimiva liuskatesti raskaudenaikaista pre-eklampsiaseulontaa varten, voidaan suurentuneen riskin potilaat ottaa erityistarkkailuun hyvissä ajoin ennen taudin puhkeamista.