Valkuaisvirtsaisuus voi kumota diabetespotilaan liikunnan hyödyt

Väitöskirja pohjautuu itä-länsi-tutkimukseen, jossa seurattiin reilua tuhatta 45-64-vuotiasta tyypin 2 diabeetikkoa 18 vuoden ajan tai heidän kuolemaansa asti. Alkututkimus suoritettiin 1982-1984 Turussa ja Kuopiossa. Osallistujille tehtiin kattava kliininen tutkimus, jossa selvitettiin mm. sepelvaltimotaudin olemassaoloa ja riskitekijöitä sekä diabetekseen liittyviä verisuonikomplikaatioita kuten munuaissairautta.

Teemu Vepsäläinen

Korkea verenpaine altistaa aivovaltimoaneurysmien muodostumiselle

Noin 3 % väestöstä saa elinaikanaan sakkulaarisen intrakraniaalisen aneurysmataudin. Taudissa aivojen pinnalla olevien valtimoiden haarautumiskohtiin muodostuu aneurysma, joka on yleensä oireeton. Aneurysma löytyy usein vasta kun se puhkeaa aiheuttaen aneurysmaattisen subaraknoidaalivuodon. Tyypin 2 diabetes on merkittävä riskitekijä aivoinfarktille ja voi altistaa myös aivoverenvuodoille. Tyypin 2 diabeteksen yhteys sakkulaariseen intrakraniaaliseen aneurysmatautiin ja aneurysmaattisen subaraknoidaalivuotoihin tunnetaan kuitenkin huonosti.

Antti Lindgren

Akuutin vuoristotaudin ennakoiminen ja hoito kiipeilyretkikuntien aikana

Nopea siirtyminen merenpinnan tasolta 3 860 metrin korkeuteen aiheuttaa vuoristotaudin yli 80 %:lle ihmisistä. Yli kolmeentuhanteen metriin nousevista kiipeilijöistä vuoristotautiin sairastuu yli 40 % ja jo kahdessatuhannessa metrissä sairastuu neljännes. Syy sairastumiseen on yleensä liian nopea nousu, jolloin elimistölle ei jää aikaa sopeutua vähähappiseen ilmaan. Sairaus voi edetä nopeasti henkeä uhkaavaksi, jos nousua oireista huolimatta jatketaan tai jos sopeutuminen ei jostain syystä onnistu.

Heikki Karinen

Ennusteeseen vaikuttavia kasvainmerkkiaineita paksu- ja peräsuolisyövässä

Tärkein paksu- ja peräsuolisyövän ennustetta arvioiva tekijä on kasvaimen levinneisyys. Imusolmukkeisiin levinneessä (levinneisyysaste III) paksu- ja peräsuolisyövässä käytetään liitännäissolusalpaajahoitoa. Levinneisyysasteen IV kasvaimia, joissa tauti on lähettänyt etäpesäkkeitä muihin elimiin, pelkästään kirurgisella hoidolla ei päästä parantavaan lopputulokseen, vaan näitä potilaita hoidetaan sytostaattilääkityksellä. Levinneisyysasteessa II kasvain työntyy suolen lihaskerrokseen, mutta ei ole lähettänyt etäpesäkkeitä. Tässä ryhmässä liitännäissytostaatteja suositellaan käytettäväksi kasvaimissa, joihin liittyy uusiutumisriskiä lisääviä ominaisuuksia.

Selja Koskensalo

Hyvästä akuutin leikkauskivun hoidosta kivun pitkittymisen estoon

Leikkauspotilaista osa kokee edelleen vähintään keskivaikeaa kipua. Esimerkiksi torakotomian jälkeen kipu voi olla voimakasta ja kroonistua 21-67 %:lla potilaista. Päiväkirurgisen potilaan tulee kyetä kotiutumaan samana iltana ilman häiritseviä kipuja. Kivun hoitoa voidaan tehostaa yhdistelemällä eri menetelmiä ja adjuvanttilääkkeitä, mutta on varottava lääkeyhdistelmiä, jotka heikentävät toistensa tehoa.

Elina Tiippana

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030