Alzheimerin taudin ja työuupumuksen välillä yhteys? Sairauksien taustalta löytyi osin samoja geenejä. Tiiamari Pennanen Uutiset 21.10.2020 Kommentteja
Ennenaikainen adrenarke yleisempi tytöillä kuin pojilla Ero sukupuolten välillä johtuu todennäköisesti muun muassa tyttöjen suuremmasta kehon rasvapitoisuudesta. Ulla Toikkanen Uutiset 20.10.2020 Kommentteja
Yksikin kysymys kertoo potilaan pärjäämisestä Potilaan pärjäämisen tunnetta mittaavan PEI-mittarin osuvuus suomalaisessa terveyskeskusympäristössä on hyvä, ilmeni Elina Tolvasen väitöstutkimuksessa. Minna Pihlava Uutiset 19.10.2020 Kommentteja
Endometrioosista laaja rekisteritutkimus Tutkimuksen kohteena on 50 000 potilasta, kirjoittaa Yliopisto-lehti. Suvi Sariola Uutiset 19.10.2020 Kommentteja
Kuolleisuus väheni 15 prosenttia, kun ensihoitolääkäri osallistui vakavan aivovamman ensihoitoon Väitöskirjan tehneen Toni Pakkasen mukaan ensihoitolääkärien antamalla hoidolla on myös merkittävä myönteinen kustannusvaikutus yhteiskunnalle. Minna Pihlava Uutiset 19.10.2020 Kommentteja
Uuden sukupolven robottiohjauslaitteet vaikeiden rytmihäiriöiden hoidossa käyttöön HUS:ssa Laitteet otettiin käyttöön ensimmäisenä maailmassa. Ulla Toikkanen Uutiset 16.10.2020 Kommentteja
Remdesiviirin tehosta koronaan ei varmuutta SOLIDARITY-tutkimuksen väliraportti: Millään tutkitulla lääkkeellä ei havaittu merkittävää tehoa. Pertti Saloheimo, Suvi Sariola Uutiset 16.10.2020 Kommentteja
Uniapneapotilaat tarvitsevat tarkkaa valvontaa leikkauksen jälkeen Uniapneapotilaiden kuolemat tai aivovammat 30 päivän kuluessa leikkauksesta liittyivät tutkimuksessa tilanteisiin, joissa kukaan ei ollut läsnä ja joissa potilaille ei ollut annettu lisähappea, heidän hengitystään ei ollut monitoroitu ja heille oli annettu samanaikaisesti sekä opioideja että sedatiivisia lääkkeitä. Ritva Jokela Lehti 42: Lääketieteen maailmasta 42/2020 Kommentteja
Miedompi hyytymisenesto riittää TAVI-toimenpiteenkin jälkeen Nykyisten hoitosuositusten mukaan aorttaläpän perkutaanisen asennuksen eli TAVI-toimenpiteen jälkeen pitäisi käyttää asetyylisalisyylihapon ja klopidogreelin yhdistelmää 3–6 kuukauden ajan, ellei potilaalla ole tarvetta antikoagulaatiohoitoon. Uuden tutkimuksen mukaan pelkkä ASA on parempi hoitovaihtoehto tässä hauraassa potilasjoukossa. Juhani Airaksinen Lehti 42: Lääketieteen maailmasta 42/2020 Kommentteja
Eturauhassyöpäpotilaan elinajan odote visuaalisesti Elinajan odotteen luotettavan arvion pitäisi olla ensimmäinen selvitettävä asia uuden eturauhassyöpäpotilaan hoitoa suunniteltaessa. Arviointimenetelmät ovat kuitenkin harvalukuisia ja usein turhan työläitä kliiniseen käyttöön. Tuoreessa tutkimuksessa potilaiden eloonjäämisajan odote perustuu huomattavasti helpommin käsiksi päästäviin parametreihin. Ossi Lindell Lehti 42: Lääketieteen maailmasta 42/2020 Kommentteja
D-vitamiini kytköksissä koronaan Pari aiempaa tutkimusta on osoittanut D-vitamiinin puutteen olevan kytköksissä COVID-19-tautiin ja kuolleisuuteen. Assosiaatiota selitettiin D-vitamiinin vaikutuksilla immunologisiin mekanismeihin. Tämän tutkimuksen tekijät halusivat selvittää, olisiko D-vitamiinilla myös yhteys alttiuteen saada koronavirus, ja kytkös löytyikin. Heikki Arvilommi Lehti 42: Lääketieteen maailmasta 42/2020 Kommentteja
BRAFV600E-mutatoituneen sappitiesyövän lääkehoito Sappiteiden syöpä on aggressiivinen tauti: sairastuneista vain joka viides on elossa viiden vuoden päästä diagnoosista. Syövän leikkaushoito on teknisesti vaativaa, eikä radikaali poisto onnistu kaikilla potilailla. Hoitoon käytetään gemsitabiinin ja sisplatiinin yhdistelmää, ja lääkehoitoa saavien potilaiden elossaoloaika on noin yksi vuosi. Sirkku Jyrkkiö Lehti 42: Lääketieteen maailmasta 42/2020 Kommentteja
Naisen hedelmällisyys Nainen on hedelmällisimmillään 20–25 vuoden iässä. Silloin raskauden alkamisen todennäköisyys kiertoa kohden on 20–30 %. Noora Kaartinen, Katja Ahinko Lehti 42: Katsausartikkeli 42/2020 Kommentteja
Miehen hedelmällisyys Siittiön hedelmöityskykyyn vaikuttavat myös munasolun ominaisuudet. Rauni Klami, Antti Perheentupa, Jorma Toppari Lehti 42: Katsausartikkeli 42/2020 Kommentteja
Hedelmöityshoitojen mahdollisuudet Koeputkihedelmöitys on tehokkain hoitovaihtoehto. Eini Nikander, Tiina Koskela-Koivisto, Viveca Söderström-Anttila Lehti 42: Katsausartikkeli 42/2020 Kommentteja
Miten Suomesta tuli vähäisen syntyvyyden maa? Tulevaisuudessa lapsettomia aikuisia on Suomessa yhä enemmän. Anna Rotkirch Lehti 42: Katsausartikkeli 42/2020 Kommentteja
Väitökset Yksilölliset riskitekijät merkittäviä leikkauksenjälkeisen kivun hoidon suunnittelussa Lehti 42: Väitös 42/2020 Kommentteja
Syntyvyyden katovuodet uhkaavat väestönkehitystä Terveystiedon opetukseen olisi aiheellista liittää myös hedelmällisyysneuvonta, kirjoittavat Katja Ahinko ja Reetta Peltonen. Katja Ahinko, Reetta Peltonen Lehti 42: Pääkirjoitus, tiede 42/2020 Kommentteja
Metsäpohjainen piha paransi päiväkotilasten immuunijärjestelmää Muutos havaittiin jo kuukauden kuluessa. Suvi Sariola Uutiset 15.10.2020 Kommentteja
Nuorilla urheilevilla aikuisilla enemmän kuukautiskierron häiriöitä kuin ei-urheilijoilla Urheilijoista jopa 39 prosentilla esiintyi kuukautiskierron häiriöitä. Tiiamari Pennanen Uutiset 14.10.2020 Kommentteja
”Älkää ajatelko, että olisitte Suomessa opiskelleita kollegoita huonompia” Jäsen ”Älkää ajatelko, että olisitte Suomessa opiskelleita kollegoita huonompia” Noin 70 ulkomailla opiskelevaa 11 maasta kokoontui kesätapaamiseen. Avoin artikkeli
Uusi kohde tulossa Alzheimerin taudin ehkäisyyn? Lääketieteen maailmasta Uusi kohde tulossa Alzheimerin taudin ehkäisyyn? 15-PGDH:n esto saattaa torjua vanhenemismuutoksia.
Puutiaisaivotulehdusta yhä enemmän Pohjois-Pohjanmaan rannikolla Terveydenhuolto Puutiaisaivotulehdusta yhä enemmän Pohjois-Pohjanmaan rannikolla Tautitapaukset ovat lisääntyneet koko maassa. Avoin artikkeli
Kela toivoo lisää lääkäreitä mukaan kokeiluun Terveydenhuolto Kela toivoo lisää lääkäreitä mukaan kokeiluun Lasse Lehtosen mukaan vastaanottotoiminnan aloittamista vaivaa ylisäätely. Avoin artikkeli
Lintuinfluenssarokotteita tarjolla syyskuun loppuun Terveydenhuolto Lintuinfluenssarokotteita tarjolla syyskuun loppuun Suomessa tautitilanne on rauhallinen. Avoin artikkeli
Suomessa toiseksi eniten hoitoon pääsyn pulmia EU:ssa Terveydenhuolto Suomessa toiseksi eniten hoitoon pääsyn pulmia EU:ssa Eurostatin mukaan 12,4 prosenttia suomalaisista ei saanut viime vuonna hoitoa tarvitessaan. Avoin artikkeli