Tutkijat tuottivat toimivia haiman beetasoluja kantasoluista Helsingin yliopiston tutkimusryhmän johtama tutkimus avaa tietä diabeteksen soluhoidolle. Anne Seppänen Tiede 8.3.2022 Kommentteja
Fysioterapia a rappeumaperäiseen kiertäjäkalvosimen repeämään Väitös: Leikkauksesta ei merkittävää etua pelkkään kuntoutukseen nähden. Maria Nummela Tiede 8.3.2022 Kommentteja
WHO:n kehittämä oma–apuohjelma on vaikuttava tuki pakolaisten mielenterveydelle Menetelmässä opetetaan stressin vähentämiseen liittyviä taitoja valmiiksi nauhoitettuja äänitteiden, kuvitetun kirjan ja keskustelujen avulla. Anne Seppänen Tiede 8.3.2022 Kommentteja
Epstein–Barrin viruksen yhteys MS-tautiin vahvistuu Viruksen ajatellaan olevan ensimmäinen liipaisin patogeneesissä, joskaan ei ainoa eikä riittävä. Heikki Arvilommi Lääketieteen maailmasta 8.3.2022 Kommentteja
Vanhemman koronarokotus ei juuri suojaa lasta tartunnalta Suomalaistutkimus selvitti laajojen rekisteriaineistojen avulla koronarokotteiden epäsuoria vaikutuksia, eli suojaa rokottamattomille. Anne Seppänen Tiede 4.3.2022 Kommentteja
Väitökset 9–10 Ikääntyneen kyynisyys ja viha ovat yhteydessä muistisairauden riskiin Väitös 4.3.2022 Kommentteja
Raskaudenkeskeytykset Suomessa Lääkkeellinen hoito on korvannut nukutuksessa tehtävän kaavinnan. Janina Kaislasuo, Maarit Mentula Katsausartikkeli 4.3.2022 Kommentteja
Miten käy yleisosaamisen erikoislääkärien koulutuksessa? Lääkärit keskittyvät yhä suppeampiin osa-alueisiin erikoisalojen sisälläkin, kirjoittavat Johanna Rellman ja Teppo Heikkilä. Johanna Rellman, Teppo Heikkilä Pääkirjoitus 4.3.2022 Kommentteja
Laatukriteerit kolposkopiatoiminnan kehittämisen tukena: esimerkkinä PSHP Diagnostiikassa ja kirjauksissa on vielä kehitettävää, mutta hoitokäytännöt vastaavat jo nyt kriteereitä. Kaija Kellomäki, Tiina Luukkaala, Laura Kotaniemi-Talonen Alkuperäistutkimus 4.3.2022 Kommentteja
Aivojen raudanpuute levottomat jalat -oireyhtymässä Noin kolmanneksella ihmisistä näyttää olevan herkkyys reagoida raudanpuutteeseen levottomien jalkojen oireilla. Katri Niemi, Katinka Tuisku, Anniina Norrkniivilä, Georgios Nikolakaros, Markku Partinen Katsausartikkeli 3.3.2022 Kommentteja
Mistä korvike vähiin käyvälle BCG:lle? Supistunut tuotanto ei riitä kattamaan virtsarakon syöpien huuhteluhoidon tarvetta. Ossi Lindell Lääketieteen maailmasta 3.3.2022 Kommentteja
Lonkkakipuinen leikki-ikäinen – tapauksen ratkaisu Tapaukseen saadaan ratkaisu. Topi Laaksonen, Kaarina Lausala, Nina Kaseva Tiede 3.3.2022 Kommentteja
Tavallisimmat interaktiot ja lääkehoidossa piilevät vaarat Tietojärjestelmiin on liitettävissä interaktioista varoittavia tarkistusohjelmia. Raimo Ojala, Elisa Pennanen Käytännöt 2.3.2022 Kommentteja
Lääkkeiden aiheuttamat ihoreaktiot Anamneesi ja valokuvat ovat tärkeitä, kun selvitellään ihoreaktion yhteyttä lääkkeisiin. Johanna Mandelin, Juha-Matti Alakoskela Katsausartikkeli 2.3.2022 Kommentteja
Särkylääkepäänsärky: Sairaanhoitajan tuki auttaa tilapäisesti Sairaanhoitajan neuvonta auttaa särkylääkepäänsäryn lääkevieroituksessa jonkin aikaa. Pertti Saloheimo Tiede 1.3.2022 Kommentteja
Tekonivelen komponenttien valinta vaikuttaa uusintaleikkauksien riskiin Tekonivelinfektion jälkeen toiseksi merkittävin uusintaleikkauksen syy on tekonivelen sijoiltaanmeno. Ulla Toikkanen Tiede 1.3.2022 Kommentteja
Lievään umpilisäkkeen tulehdukseen antibioottihoito suun kautta Lievässä umpilisäkkeen tulehduksessa tablettihoito on tehokasta. Maria Nummela Tiede 28.2.2022 Kommentteja
Ruoan välttely ja rajoittunut syöminen on lapsilla kohtalaisen yleistä Ruoan välttely ja rajoittunut syöminen on lapsilla kohtalaisen yleistä. Nina Kaseva Lääketieteen maailmasta 28.2.2022 Kommentteja
Digisovelluksella tyypin 2 diabeteksen riskitekijät pienemmiksi Muun muassa ruokavalio muuttui terveellisemmäksi, kun digisovellusta käytettiin aktiivisesti. Ulla Toikkanen Tiede 25.2.2022 Kommentteja
Lihavuusleikkaus pienentää pre-eklampsian riskiä merkittävästi Tulevia äitejä tulisi ohjata aktiivisesti lihavuuden hoitoon. Kaarin Mäkikallio Lääketieteen maailmasta 25.2.2022 Kommentteja
Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Katsausartikkeli Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Toimintaympäristön muutos uhkaa kansanterveyteen liittyvien tavoitteiden toteutumista. Avoin artikkeli
Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Kliininen työ Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Janne Räsänen pyysi potilaalta anteeksi ja sai keskusteluyhteyden palautettua.
Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Pääkirjoitus, tiede Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Beeta-amyloidiin kohdistuvat biologiset lääkkeet ovat merkittävä edistysaskel, kirjoittaa Mika H Martikainen. Avoin artikkeli
Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Terveydenhuolto Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Sairaalan sisätiloissa ei enää tupakoida. Avoin artikkeli
Surullinen esimerkki Pääkirjoitus Surullinen esimerkki Yksityislääkärien Kela-korvauksen nosto osoitti, miten pahaa jälkeä kaupallisuus voi saada aikaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Pääkirjoitus, tiede Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Haitat voivat olla hoitamattomina vakavia ja pysyviä, kirjoittaa Micaela Hernberg.