Aikuisväestön ruoankäytön ja ravintoaineiden saannin muutokset vuosina 1997‒2017: kansallinen FinRavinto-tutkimus

Lähtökohdat

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 20 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia suomalaisten aikuisten elintarvikkeiden kulutuksessa ja ravintoaineiden saannissa.

Menetelmät

Aineisto koostui FinRavinto-tutkimuksista, jotka toteutettiin kansallisten FINRISKI-tutkimusten sekä FinTerveys 2017 -tutkimuksen alaotoksina. Tutkimuksiin osallistui yhteensä 8 301 miestä ja naista (25–64 v). Ruoankäyttöä mitattiin haastatteluilla, joista laskettiin elintarvikkeiden kulutus ja ravintoaineiden saanti hyödyntäen kansallista elintarvikkeiden koostumustietokantaa. Tutkimusvuosien välisiä eroja testattiin regressiomalleilla käyttäen väestöpainoja.

Tulokset

Kasvisten, hedelmien ja marjojen kulutus sekä kuidun saanti lisääntyivät. Miehillä punaisen ja prosessoidun lihan kulutus väheni tutkimusjakson lopulla. Hiilihydraattien osuus energiasta pieneni sekä rasvan ja proteiinin osuudet kasvoivat. Tyydyttyneiden rasvahappojen saanti säilyi runsaana. Suolan saanti väheni vuoteen 2007 asti.

Päätelmät

Aikuisten ravitsemuksessa huomiota vaativat hiilihydraattien ja rasvan laatu sekä suolan saanti. Ravitsemushaasteiden ratkaisu edellyttää monipuolisia ruokaympäristön ohjauskeinoja ja laadukkaan ravitsemusohjauksen saavutettavuutta terveydenhuollossa.

Suomessa on seurattu aikuisväestön ruoankäyttöä ja ravintoaineiden saantia vuodesta 1982 alkaen FinRavinto-tutkimuksissa. Ne on toteutettu viiden vuoden välein osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kansallisia väestön terveystarkastustutkimuksia.

Ruoankäyttöä on tutkittu ruokapäiväkirjoilla (vuoteen 1992 asti) tai haastatteluilla (vuodesta 1997 alkaen) sekä keräämällä veri- ja virtsanäytteitä ravitsemuksen biomarkkerianalyyseihin. Tutkimuksissa havaitut ruokavaliomuutokset ovat olleet yhteydessä seerumin kolesterolitasojen sekä verenpaineen laskuun kuluneina vuosikymmeninä (1,2).

Ruoankäytön seuraaminen on tärkeä osa ruoka- ja ravitsemuspoliittisten toimien vaikutusten arviointia. Esimerkiksi elintarvikkeiden täydentäminen ja jodioidun suolan käytön yleistyminen ovat parantaneet väestön D-vitamiini- ja jodistatusta (3,4). Lisäksi ravitsemusseurannan avulla saadaan esille ravitsemushaasteita eri väestöryhmissä.

Väestön hyvään ravitsemustilanteeseen tähtäävä ravitsemuspolitiikka ja terveydenhuollon toimijoiden tarjoama ravitsemusohjaus edellyttävät luotettavaa tietoa ravitsemuksen nykytilasta sekä pidemmän aikavälin muutoksista. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata valikoitujen elintarvikeryhmien kulutusta sekä energiaravintoaineiden, kuidun sekä eräiden vitamiinien ja kivennäisaineiden saannin muutoksia aikuisväestössä vuodesta 1997 vuoteen 2017.

Aineisto ja menetelmät

Aineiston muodostivat FinRavinto-tutkimukset vuosilta 1997, 2002, 2007, 2012 ja 2017 (5,6,7,8,9). Tutkimukset toteutettiin vuosina 1997‒2012 osana kansallisia FINRISKI-tutkimuksia, joissa selvitettiin keskeisten kansansairauksien riskitekijöitä 25‒74-vuotiailla viidellä tutkimusalueella: Pohjois-Karjalan maakunta, Pohjois-Savon maakunta, Turun ja Loimaan alueet, pääkaupunkiseutu (Helsinki ja Vantaa) sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat (10).

Jokaista FINRISKI-tutkimusta varten poimittiin väestörekisteristä sukupuolen, kymmenvuotisikäryhmän ja alueen mukaan ositettu noin 10 000 henkilön satunnaisotos. Vuonna 2017 FinRavinto-tutkimus oli osa Manner-Suomea edustavaa FinTerveys-tutkimusta (11). FinRavinto-otokseen kuului kunakin tutkimusvuonna noin 30 % koko väestöotoksesta.

Tutkittavat saivat kutsukirjeen terveystarkastukseen, joka sisälsi kyselylomakkeita, mittauksia (muun muassa pituus, paino ja verenpaine) sekä veri- ja virtsanäytteitä. Terveystarkastukseen osallistuneille FinRavinto-otokseen kuuluneille tehtiin ruoankäyttöhaastattelut, joissa kysyttiin kaikki ruoat, juomat ja ravintolisät, joita tutkittava oli nauttinut edellisen vuorokauden aikana (24 tunnin ruoankäyttöhaastattelu, vuosi 1997) tai kahden edellisen vuorokauden aikana (48 tunnin ruoankäyttöhaastattelu, vuodet 2002, 2007, 2012).

Vuonna 2017 toteutettiin yksi 24 tunnin ruoankäyttöhaastattelu tutkimuskentällä ja toinen puhelimitse. Annoskokojen arviointi perustui validoituun annoskuvakirjaan (12,13), tunnettuihin tuotepainoihin ja astiamalleihin. Ruoankäyttöhaastattelut tallennettiin ja laskettiin THL:n Finessi-ohjelmistolla hyödyntäen elintarvikkeiden koostumustietokantaa (Fineli) (14).

Tämä tutkimus perustuu raaka-ainetason elintarvikeryhmittelyyn sekä ruoasta saatavien ravintoaineiden laskentatuloksiin. Raaka-ainetason tarkastelussa ruokalajit on hajotettu raaka-aineiksi, esimerkiksi liha-kasvispata naudanlihaksi, juureksiksi, suolaksi ja vedeksi. Tutkimukseen valikoitiin elintarvikeryhmiä ravitsemuksen nykyhaasteiden ja kestävyyden perusteella (9).

Tarkasteltaessa vuosien 1997‒2017 FinRavinto-tutkimuksia kokonaisuutena, hyväksytty 24 tunnin ruoankäyttöhaastattelu saatiin 72 %:lta otokseen kuuluvista vuonna 1997 ja 57 %:lta vuonna 2017 (liitetaulukko 1). Osallistumattomuus terveystarkastukseen oli pääasiallinen syy FinRavinto-tutkimusten osallistumisprosentin pienenemiselle.

Tässä tutkimuksessa aineisto rajattiin FINRISKI-tutkimuksen alueisiin sekä 25‒64-vuotiaisiin. Tarkasteluun otettiin vain edellistä vuorokautta koskevia ruoankäyttötietoja kasvokkain toteutetuista haastatteluista. Aineistossa naiset sekä vanhemmat ikäryhmät korostuvat suhteessa miehiin ja nuorempiin ikäryhmiin, koska he osallistuivat ahkerammin terveystarkastuksiin (liitetaulukko 2).

Tilastollisissa analyyseissä huomioitiin painokertoimet ja ositus käyttäen SAS-ohjelmiston Survey-ohjelmaa (SAS, proc survey; ei koske ei-parametrisia testejä). Väestöpainot kalibroitiin jakamalla väkiluku tutkimukseen osallistuneiden lukumäärällä tutkimusvuoden, alueen, ikäluokan ja sukupuolen mukaisissa ositteissa (15). Estimaatit kuvaavat väestön keskimääräistä ravinnonsaantia sukupuolittain eri tutkimusvuosina.

Tilastolliset merkitsevyydet arvioitiin lineaarisilla regressiomalleilla sekä ei-parametrisilla Mann–Whitneyn U-testeillä (harvemmin käytettävät elintarvikeryhmät). Lineaaristen regressiomallien muuttujille, jotka eivät olleet normaalisti jakautuneita, tehtiin logaritmi- tai kuutiojuurimuunnos normaalisuuden saavuttamiseksi.

Lineaarisissa regressiomalleissa vakioitiin ikä ja alue. Muutokset testattiin kahden peräkkäisen tutkimusvuoden välillä sekä lineaarisena trendinä yli tutkimusjakson. Harvemmin käytettäville elintarvikeryhmille pidemmän ajan trendi arvioitiin vertaamalla vuosia 1997 ja 2017. Muutosten merkitsevyyksien p-arvot elintarvikeryhmille löytyvät liitetaulukosta 3 ja ravintoaineille liitetaulukosta 4.

Tulokset

Elintarvikkeiden päivittäinen kulutus

Kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä palkokasvien, pähkinöiden ja siementen kulutus lisääntyi tutkimusjakson aikana (kuvio 1, liitetaulukko 3). Viljoista sekä vehnän että rukiin kulutus väheni, mutta muun viljan (esim. kaura, ohra, riisi) kulutus lisääntyi. Kalan ja kalavalmisteiden kulutuksessa ei havaittu muutosta. Miehillä punaisen ja prosessoidun lihan kulutus pysyi samalla tasolla vuosina 1997‒2012, mutta väheni viimeisten viiden vuoden aikana. Naisilla punaisen ja prosessoidun lihan kulutus ei muuttunut tutkimusjakson aikana. Miehillä sokeroitujen juomien (virvoitusjuomat ja mehut) kulutus ei eronnut vuosien 1997 ja 2017 vertailussa. Miehillä sokerin ja makeisten kulutus väheni vuodesta 2012 vuoteen 2017. Naisilla sokeroitujen juomien sekä sokerin ja makeisten kulutus pysyi samalla tasolla yli tutkimusjakson.

Ravintoaineiden päivittäinen saanti

Ravintoaineiden absoluuttisen ja energiaan suhteutetun saannin muutokset tutkimusjakson aikana olivat pääosin yhteneviä (liitetaulukko 4). Lisäksi ravintoaineiden saannin muutokset olivat miehillä ja naisilla samansuuntaisia.

Proteiinin osuus kokonaisenergiasta (E-%) kasvoi tasaisesti tutkimusjakson aikana 16 E-%:sta 19 E-%:iin miehillä ja 18 E-%:iin naisilla (kuvio 2). Absoluuttinen keskimääräinen proteiinin saanti kasvoi miehillä 85 grammasta 99 grammaan ja naisilla 61 grammasta 79 grammaan vuorokaudessa. Myös rasvan osuus kokonaisenergiasta kasvoi ja oli korkeimmillaan vuosien 2012 ja 2017 mittauksissa (noin 37 E-%).

Hiilihydraattien osuus kokonaisenergiasta pieneni tutkimusjaksolla ja oli pienimmillään vuosien 2012 ja 2017 mittauksissa (noin 43 E-%). Sakkaroosin osuus kokonaisenergiasta pieneni vuodesta 2012 vuoteen 2017. Kuidun sekä absoluuttinen että energiaan suhteutettu saanti lisääntyivät tutkimusjakson aikana (kuvio 3, liitetaulukko 4).

Kuidun absoluuttisen (naisilla myös energiaan suhteutetun) saannin kasvu painottui vuosien 1997 ja 2007 välille, jonka jälkeen se ei muuttunut. Miehillä kuidun energiaan suhteutettu saanti väheni vuosien 2007 (2,6 g/MJ) ja 2012 (2,4 g/MJ) välillä ja kasvoi jälleen vuonna 2017 (2,7 g/MJ), kun taas naisilla saanti säilyi noin 3,1 g:ssa/MJ vuosina 2007‒2017.

Tyydyttyneiden rasvahappojen osuus kokonaisenergiasta oli pienimmillään vuoden 2007 mittauksessa (noin 12 E-%), jonka jälkeen saanti on palannut 1990-luvun lopun tasolle (noin 13‒14 E-%) (kuvio 4). Kertatyydyttymättömien rasvahappojen osuus kokonaisenergiasta sen sijaan kasvoi tutkimusjakson aikana miehillä 11 E-%:sta 13 E-%:iin ja naisilla 10 E-%:sta 14 E-%:iin. Monityydyttymättömien rasvahappojen osuus kasvoi vastaavasti 5‒6 E-%:sta 7 E-%:iin. Transrasvahappojen osuus kokonaisenergiasta laski vuodesta 1997 (0,8‒0,9 E-%) vuoteen 2017 (0,4 E-%).

C-vitamiinin energiaan suhteutettu saanti ei muuttunut tutkimusjakson aikana (liitetaulukko 4). Folaatin energiaan suhteutettu saanti pieneni sekä miehillä että naisilla. Naisilla tiamiinin energiaan suhteutettu saanti pieneni ja riboflaviinin saanti kasvoi vuodesta 1997 vuoteen 2017. Miehillä raudan energiaan suhteutettu saanti pieneni vuodesta 2012 vuoteen 2017.

Tarkasteltaessa koko tutkimusjaksoa natriumin sekä absoluuttinen että energiaan suhteutettu saanti vähenivät. Siirtymä matalammalle saantitasolle havaittiin vuoden 2007 mittauksessa, jonka jälkeen saanti ei muuttunut. Vuosina 2007‒2017 suolan (NaCl) saanti oli miehillä keskimäärin 8,8 g ja naisilla 6,5 g vuorokaudessa.

Pohdinta

Elintarvikevalikoiman laajeneminen muovaa väestön elintarvikevalintoja (16). Niihin vaikuttavat myös julkinen keskustelu terveydestä ja kestävästä kehityksestä (17). Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden medianäkyvyys on vaikuttanut koko väestön ruoankulutukseen Suomessa (18,19), muissa Pohjoismaissa (20) ja Yhdysvalloissa (21). Suomessa ruokavaliomuutokset ovat heijastuneet myös kroonisten tautien riskitekijätasoihin (2,22,23).

Tutkimuksessa havaittuja myönteisiä kehityssuuntia olivat kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä palkokasvien, pähkinöiden ja siementen kulutuksen lisääntyminen. Lisäksi havaittiin miehillä punaisen ja prosessoidun lihan kulutuksen vähentyminen viimeisten viiden vuoden aikana. Tästä huolimatta ravitsemussuositusten saavuttamiseen on kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä punaisen ja prosessoidun lihan kohdalla vielä matkaa suurella osalla aikuisväestöä (9,24,25).

Hiilihydraattien saannin vähenemisen taustalla on vehnän ja rukiin kulutuksen väheneminen. Vaikka kuidun saanti on 20 vuoden aikana kasvanut, noin 70 prosenttia aikuisista saa kuitua suositeltua vähemmän (9). Tämä viittaa tarpeeseen lisätä täysjyväviljan sekä kasvisten, hedelmien ja marjojen kulutusta.

Viljaa koskevat tulokset heijastuivat naisilla vähäisempään tiamiinin saantiin, sillä viljat ovat keskeinen tiamiinin lähde. Kuitupitoisen viljan kulutuksen väheneminen vaikuttaa lisäksi folaatin saannin vähenemiseen. FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan vähintään 25 % aikuisväestöstä saa keskimääräiseen tarpeeseen verrattuna liian vähän tiamiinia ja folaattia ruoastaan (9). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ruoasta saatavien ravintoaineiden saannissa tapahtuneita muutoksia. Aikuisväestöstä yli 50 % käyttää ravintolisiä, vaikka vitamiinien ja hivenaineiden saanti ruoasta on pääosin riittävää (9).

Sokerin ja makeisten sekä sokerilla makeutettujen juomien kulutuksessa tapahtui vain vähän muutosta 20 vuoden aikavälillä. Sakkaroosin saannin väheneminen vuosien 2012 ja 2017 välillä voi olla seurausta arkiruokailussa tärkeiden elintarvikeryhmien sakkaroosipitoisuuksien pienentymisestä (esimerkiksi jogurtit) tai sokeripitoisiin elintarvikkeisiin kohdistuvasta aliraportoinnista (26).

Vaikka suolan saanti on 20 vuoden aikana vähentynyt, taso on edelleen terveyden kannalta liian korkea (23). Vain hyvin pieni osa suomalaisista saa suolaa suositusten mukaisesti (9).

Keskeisiä väestötason keinoja lisätyn sokerin sekä suolan saannin vähentämisessä ovat elintarviketeollisuuden tuotekehitys, tarjonnan ja hinnan säätely sekä joukkoruokailussa tarjottujen aterioiden kehittäminen (27). Terveydenhuollossa annettavan ravitsemusohjauksen tulee olla tieteelliseen näyttöön perustuvaa (28).

Tutkimuksen vahvuutena on se, että tutkimusvuodet olivat alueellisesti, ikäjakaumaltaan sekä ruoankäytön tutkimusmenetelmiltään vertailukelpoisia. Toisaalta FINRISKI ja FinTerveys-tutkimusten erilaisista otanta-asetelmista juontuvat alue- ja ikäryhmärajaukset (25‒64-vuotiaat) johtivat siihen, että tutkittavien määrä vuonna 2017 oli huomattavasti varsinaista FinRavinto 2017 -tutkimusta pienempi.

Analyyseissä käytetyt väestöpainot parantavat tulosten yleistettävyyttä alueiden 25‒64-vuotiaaseen väestöön ja korjaavat osallistumiskadon aiheuttamaa harhaa. Tästä huolimatta vertailun luotettavuuteen voi vaikuttaa, että tutkimukseen osallistuminen erosi vuonna 2017 verrattuna muihin tutkimusvuosiin. Myös elintarvikkeiden koostumustietokannan päivitykset voivat vaikuttaa saatuihin tuloksiin.

Tämä tutkimus tuo uutta tietoa valikoitujen elintarvikeryhmien ja ravintoaineiden saannin trendeistä Suomen aikuisväestössä perustuen yksilötason kulutustietoihin. Haastattelutieto tai ruokakirjanpito sekä ajantasainen elintarvikkeiden koostumustietokanta ovat tarpeen jatkossakin, kun halutaan arvioida ravintoaineiden saantia ja elintarvikelähteitä väestössä ja tehdä vertailua ravitsemussuosituksiin.

Erilaiset ruoankäyttökyselyt, ravintotaseet (29) ja esimerkiksi elintarvikemyymäläketjujen kanta-asiakkaiden elintarvikeostoista kertyvät aineistot (30) antavat täydentävää tietoa väestön ruoankulutuksen ilmiöistä.

Väestön ravitsemuksen kohentamiseen tarvitaan yhteiskunnan eri sektoreiden laajaa yhteistyötä. Toiminta terveydenhuollossa on osa tätä kokonaisuutta.