Lehti 7: Alkuperäis­tutkimus 7/2020 vsk 75 s. 405 - 409

Aktiivihoidon saaneiden raskausviikolla 23 syntyneiden pitkäaikaisennuste14 vuoden aineisto

Lähtökohdat Tavoitteena oli tutkia vuosina 2001–14 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ­raskausviikolla 23 elävinä syntyneiden keskosten pitkäaikaisennustetta.

Menetelmät Tietoa kerättiin vastasyntyneisyysajan potilaskertomusteksteistä, seurantakäyntien raporteista sekä kehitystasoarvioista.

Tulokset 21:stä elävänä syntyneestä lapsesta 8 (38 %) oli elossa aineiston keruun hetkellä. Eloonjääneistä lapsista useimmilla oli todettu keskosuuteen liittyvä pitkäaikaisdiagnoosi ja/tai vähintään lieviä oppimiseen vaikuttavia kognitiivisia tai tarkkaavuuden ongelmia.

Päätelmät Koska ongelmat ovat yleisiä, tiivis jatkoseuranta, kehitystasoarviot ja tarvittaessa tarjottavat tukitoimet ovat tärkeitä raskausviikolla 23 syntyneille keskosille.

Anniina VäliahoHenna KartanoRiikka KorjaLiisa Lehtonen
Aineiston kuvaus
Taulukko 2
Elossa olevien ja kuolleiden lasten taustatiedot<p/>
Taulukko 3
Sairaalahoidon aikaiset diagnoosit ja toimenpiteet<p/>
Taulukko 1
Eloonjääneiden pikkukeskosten sairaalahoidon aikaiset diagnoosit
Taulukko 4
Sairaalahoito<p/>

Hyvin ennenaikaisesti syntyneiden keskosten kuolleisuus on merkittävästi vähentynyt aktiivisen perinataalihoidon ansiosta viime vuosikymmenien aikana (1,2).

Keskeisiä eloonjäämisennustetta parantavia tekijöitä ovat mm. antenataalinen kortikosteroidihoito, synnytysten keskittäminen yliopistosairaaloihin ja hypotermian estäminen (1,2). Raskausviikoilla 22–24 syntyneiden lasten eloonjäämisennustetta parantavat intubaatio ja surfaktantin antaminen, neonatologin läsnäolo synnytyksessä sekä tehohoito-osastolle pääsy 30 minuutin ikään mennessä (3,4,5).

Keskustelua raskausviikolla 23 syntyneiden lasten hoitokäytännöistä on käyty useiden vuosien ajan (6). Monissa maissa ja sairaaloissa pidättäydytään aktiivihoidosta näillä raskausviikoilla (7,8,9,10). Tätä on perusteltu pitkäaikaisennusteella: 23-viikkoisena syntyneillä lapsilla erilaiset pitkäaikaisdiagnoosit ovat tavallisia, esimerkiksi kognitiivisen kehitysviivästymän riski 2–3 vuoden iässä on eri aineistojen perusteella 50–88 % (11,12,13,14,15,16).

Suomessa 23-viikkoisten keskosten selviytymisennuste on viime vuosikymmeninä parantunut: vuosina 1996–97 vain 11 % oli elossa raskausviikkoa 36+0 vastaavassa iässä, vuosina 2012–14 vastaava luku oli 40 % (17,18). 23-viikkoisina syntyneiden lasten pitkäaikaisennustetta ei ole Suomessa tutkittu systemaattisesti.

Turun yliopistollisen keskussairaalan vastuualueella hoitolinja on ollut aktiivinen raskausviikolta 23+0 lähtien koko 2000-luvun ajan (19). Halusimme selvittää tällä kuvailevalla tutkimuksella, minkälainen on 23-viikkoisten, aktiivisen perinataali- ja neonataalihoidon saaneiden keskosten pitkäaikaisennuste. Lisäksi tietoa kerättiin koko ryhmältä eloonjäämisen taustatekijöistä ja eloonjääneiden osalta vastasyntyneisyyskauden diagnooseista sekä sairaalahoidon tarpeesta.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen aineistona ovat kaikki vuosina 2001–14 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) raskausviikolla 23+0–23+6 elävänä syntyneet lapset (n = 21). Kaikki heistä olivat saaneet TYKS:n hoitokäytäntöjen mukaisesti aktiivisen peri- ja neonataalihoidon.

Tiedot kerättiin tietojenkeruukaavakkeelle, ja lähteinä käytettiin TYKS:n potilastietojärjestelmässä olevia sairauskertomustekstejä, joiden käyttöön tutkimustarkoituksessa oli saatu lupa sairaalan hallinnolta. Aineisto käytiin läpi ja tiedot kerättiin keväällä 2014 sekä täydennettiin pitkäaikaisennusteiden osalta vuonna 2017. Aineiston pienuuden vuoksi tiedot esitetään kuvailevasti. Tilastolliset vertailut esimerkiksi eloonjääneiden ja tehohoidon aikana menehtyneiden lasten välillä eivät olleet mahdollisia.

Diagnoosit

Sairauskertomusteksteistä kerättiin tiedot lasten sairaalahoidon aikaisista keskosuuteen liittyvistä merkittävistä diagnooseista (ICD-10, taulukko 1) ja niihin liittyvistä toimenpiteistä.

Psykologin tutkimukset

Bayleyn testi (Bayley Scales of Infant and Toddler Development) on kehitysviivästymien tunnistamisen ja interventioiden suunnittelun avuksi kehitetty testipatteristo 0–42 kuukauden ikäisille lapsille. Vuosina 2001–2006 syntyneille lapsille käytössä oli testin toinen versio (BSID-II) (21) ja vuonna 2007 ja sitä myöhemmin syntyneille lapsille testin kolmas versio (Bayley-III) (22). BSID-II-testipatteristosta tehtiin MDI- eli Mental Developmental Index -osio ja Bayley-III:sta kognitiivisen yleiskehityksen osio. Kaikki Bayley-tutkimukset teki psykologi lapsen ollessa korjatulta iältään 2-vuotias, eli lasketun ajan mukaan määritettynä kahden vuoden ikäpisteessä (± 2 viikkoa).

WISC-IV (Wecshler Intelligence Scale for Children) (23) on 6–16-vuotiaiden lasten yleisen älykkyyden arvioimiseen tarkoitettu menetelmä. Tutkimukseen osallistuvista lapsista kuudelle psykologi oli tehnyt WISC-IV -tutkimuksen joko osana keskosten kehitysseurantatutkimusta tai kliinisessä arviossa TYKS:n lastenneurologian yksikössä.

Sekä Bayley-III- että WISC-IV-tutkimuksissa suoriutuminen arvioitiin vertaamalla tutkittavan testitilanteen tuloksia saman ikäisistä lapsista kerätyn normiaineiston keskiarvoihin. Suoriutuminen määriteltiin arvioilla keskitasoinen (SD –0,67–0,67), vähän keskitasoa heikompi (SD –1,33– –0,68), selvästi keskitasoa heikompi (SD –2,00– –1,34) ja erittäin heikko (< –2,01). BSID-II-testistössä suoriutumista verrattiin ikäryhmän MDI-keskiarvoon (100), josta poikkeama –1 SD (pistemäärä < 85) vastasi lievästi viiveistä suoriutumista ja –2 SD (pistemäärä < 70) merkittävästi viiveistä suoriutumista.

Tulokset

Aineistonkeruuhetkellä kaikista (n = 21) TYKS:ssa vuosina 2001–14 syntyneistä 23-viikkoisista keskosista elossa oli 8 (38 %) ja menehtynyt oli 13 (62 %) (kuvio 1). Yksitoista lasta (11/21 = 52 %) kuoli ensimmäisten sairaalahoidon päivien aikana, yksi kuoli 100 päivän iässä ja yksi kotiutuksen jälkeen kahden vuoden iässä. Sairaalahoidon aikana kuolleiden lasten (n = 12) mediaani-ikä oli 1 vrk ja keskiarvoikä 10 vrk.

Taustatiedot

Elossa olevien ja kuolleiden keskosten taustatiedoissa ei ollut olennaisia eroja antenataalisen kortikosteroidin saamisen, sukupuolen eikä syntymäpainon tai -pituuden suhteen. Eroja ei ollut myöskään 1 ja 5 minuutin Apgarin pisteiden mediaanissa eikä syntymähetken napa-arteriasta mitatussa pH:ssa. Tarkemmat luvut ryhmittäin on esitelty taulukossa 2.

Sairaalahoidon aikaiset diagnoosit

Jokainen elossa selviytynyt lapsi sai sairaalahoidon aikana 1–3 keskosuuteen liittyvää vastasyntyneisyyskauden diagnoosia (taulukko 3). Kaikilla lapsilla todettiin keuhkojen kypsymättömyyteen liittyvä RDS-tauti. Toiseksi tavallisin diagnoosi oli leikkausta vaativa avoin valtimotiehyt, joka esiintyi kuudella lapsella kahdeksasta (75 %). Vaikea-asteinen bronkopulmonaalinen dysplasia todettiin kolmella lapsella (38 %).

Sairaalahoidon pituus ja kotiutumisen jälkeiset sairaalahoitojaksot

Keskosten kotiutumista edeltävä sairaalahoitojakso oli odotetusti pitkä, 97–162 vuorokautta, mutta kotiutumisen jälkeen sairaalahoitojaksoja oli vähän ja ne olivat lyhyitä (taulukko 4). Kaksi lasta (25 %) kotiutui jo ennen laskettua aikaa vastaavaa ikää, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki lapset (88 %) kotiutuivat ennen 3 viikon korjattua ikää. Pisimpään sairaalahoitoa saanut lapsi kotiutui 7 viikkoa lasketun ajan jälkeen.

Pitkäaikaisdiagnoosit ja apuvälineiden tarpeet

Tietojenkeruuhetkellä seitsemällä lapsella oli tiedossa jokin pitkäaikaisdiagnoosi tai jatkuva apuvälineen tarve. Viidellä heistä oli enemmän kuin yksi diagnoosi tai apuväline. Pitkäaikaissairauksista tavallisin oli ADHD (3/8 = 38 %). Kahdella lapsella oli CP-vamma (2/8 = 25 %), kahdella epilepsia (2/8 = 25 %) ja yhdellä astma (1/8 = 13 %). Apuvälineistä silmälaseja käytti neljä lasta (4/8 = 50 %) ja kuulolaitetta kaksi (2/8 = 25 %).

Kognitiivisen kehitystason ennuste

Kuuden lapsen kognitiivista kehitystä tutkittiin kehityspsykologisella arviolla (BSID-II tai Bayley-III) kahden vuoden korjatussa iässä eli lasketun ajan mukaan määritetyssä kahden vuoden ikäpisteessä (± 2 viikkoa). Tässä ikäpisteessä neljän lapsen suoriutuminen vastasi ikäryhmän keskitasoa ja kahdella lapsella suoriutuminen jäi vähän keskitasoa heikommaksi tai lievästi viiveiseksi. Kuusi lasta tutkittiin kouluiässä (WISC-IV). Yksi lapsista suoriutui tehtävissä ikäryhmän keskitasoa vastaavasti, yhden suoriutuminen oli selvästi keskitasoa heikompaa ja neljän lapsen suoriutuminen jäi erittäin heikoksi ikäodotuksiin nähden.

Koulussa ja päiväkodissa suoriutuminen

Tutkimushetkellä seitsemän lasta oli saavuttanut peruskouluiän. Heistä yhden koulumuodosta ei löytynyt sairauskertomuksista tietoa. Muut kuusi kouluikäistä lasta tarvitsivat jonkinlaista tukea koulunkäynnille. Kolmella lapsella oppiainesisältöjä oli yksilöllistetty oppimisvaikeuksien vuoksi. Kolmella muulla opiskelu eteni yleisopetuksen oppimissisältöjen mukaisesti, mutta heille oli järjestetty erityistukea tarkkaavaisuuden säätelyn ja/tai sosiaalisten taitojen ongelmien vuoksi. Päiväkoti-ikäinen lapsi oli tavallisessa päiväkodissa, mutta sai kehityksen tueksi puhe- ja toimintaterapiaa.

Pohdinta

TYKS:ssa vuosina 2001–14 syntyneistä 23-viikkoisista keskosista 38 % jäi eloon. Eloonjäämisennuste oli selvästi parempi kuin mitä suomalainen hoitohenkilökunta oletti Taittosen ym. (2014) tutkimuksessa. Sen mukaan hoitohenkilökunta (n = 856) oletti raskausviikolla 23 syntyneiden lasten eloonjäämismahdollisuudeksi 1–5 % (24). Taittosen tutkimuksen ajankohtana Suomessa kuitenkin selviytyi 40 % 23-viikkoisista elävänä syntyneistä (18).

Hoitohenkilökunnan käsityksiin ovat saattaneet vaikuttaa aikaisemmissa keskostutkimuksissa kuvatut heikommat selviytymisennusteet. Ennusteista olisi siis tärkeää saada ajanmukaista tietoa.

Henkilökunnan aktiivinen hoito-ote ennenaikaisen synnytyksen uhatessa on ensiarvoisen tärkeä keskosen selviytymismahdollisuuksien kannalta. TYKS:ssa vuosina 2001–14 syntyneiden 23-viikkoisten lasten selviytymisennuste on linjassa ruotsalaisen EXPRESS-seurantatutkimuksen tulosten kanssa (3). Kyseisessä tutkimuksessa aktiivinen perinataalihoito yliopistosairaaloissa paransi 23-viikkoisten lasten ennustetta.

Tämän tutkimuksen perusteella eloonjääneiden ja menehtyneiden keskosten perinataaliset taustatekijät eivät poikkea toisistaan olennaisesti, vaikkakin taustatekijöitä huomioitiin vain rajallinen määrä. Tutkimuksemme pieni aineisto ei siis tue käytäntöä, jonka mukaan päätös aktiivisesta hoito-otteesta voitaisiin tehdä lapsen taustatekijöiden tai syntymähetken voinnin perusteella.

Lue myös

Elossa selvinneistä lapsista jokainen sai vähintään yhden ja korkeintaan kolme keskosuuteen liittyvää vastasyntyneisyyskauden diagnoosia. Pitkäaikaisdiagnoosit olivat eri yksilöillä erilaiset ja vaikeasti ennustettavat. Elinsysteemien vahvuudet ja heikkoudet ilmenivät siis hyvin yksilöllisesti. Lasten kotiutuminen tapahtui lasketun ajan molemmin puolin; yhtä lasta lukuun ottamatta kaikki kotiutuivat ennen lasketun ajan mukaista kolmen viikon ikää. Seuraavien elinvuosien sairaalahoitojaksot olivat pitkään alkuhoitojaksoon verrattuna lyhyitä, ja niitä oli vähän.

Kolme lasta sai vaikean bronkopulmonaalisen dysplasian diagnoosin, mutta vain yhdellä lapsella todettiin myöhemmässä seurannassa sairaalahoitoa vaativa astma. Kahdella lapsella diagnosoitiin kehitysseurannassa CP-vamma. Molemmilla oli ollut vastasyntyneisyyskaudella 4. asteen aivoverenvuoto. Yksi lapsi selvisi vastaavan asteen aivoverenvuodosta ilman CP-vammaa.

Aineistomme 23-viikkoisilla keskosilla ei välttämättä ilmennyt vielä varhaislapsuudessa vaikeita kognitiivisen kehityksen ongelmia, mutta ongelmat vaikuttivat lisääntyvän lasten varttuessa, kuten on havaittu myös laajemmissa aineistoissa (16,25). Useimmat tämän tutkimuksen aineiston kouluikäisistä lapsista tarvitsivat koulunkäynnin tueksi erityisjärjestelyjä, kuten oppiainesisältöjen yksilöllistämistä tai tukea tarkkaavuuden pulmiin. Hyvin varhaisilla viikoilla syntyneillä keskosilla on aiemmassakin kirjallisuudessa todettu olevan selvästi suurentunut riski oppimisvaikeuksille, tarkkaavuuden ja keskittymisen häiriöille sekä sosiaalisten taitojen ongelmille (26,27,28,29,30). Heillä on raportoitu myös olevan ikätovereita enemmän kouluun liittyviä tukijärjestelyitä (31).

Tutkimuksemme vahvistaa aikaisempia päätelmiä siitä, että varhaisilla raskausviikoilla syntyneiden keskosten pitkäaikaisseurannan olisi tärkeä jatkua useita vuosia, ja mahdollisiin kehitysongelmiin tulisi puuttua herkästi jo varhain (32,33).

Koska aineiston koko on erittäin pieni, tutkimuksemme voi antaa vain kuvailevaa tietoa raskausviikolla 23 syntyneiden lasten selviytymisestä ja ennusteesta. Asetelmalla ei voida osoittaa tilastollisesti testattuja eroja ryhmien välillä. Lisäksi pitkän aineistonkeruujakson aikana tapahtuneilla keskoshoidon muutoksilla saattaa olla vaikutuksia selviytymis- ja pitkäaikaisennusteisiin. Potilaskertomustietoihin perustuva tutkimus ei myöskään tarjoa tietoa lasten toimintakyvystä, arjessa selviytymisestä tai elämänlaadusta.

Lönnqvistin (34) ja Helgerssonin (35) kannanotoissa painotettiin tarvetta arvioida varhaisimmilla viikoilla syntyneen keskosen eloonjäämisennusteen ohella lapsen mahdollisuuksia saada elää hyvää, tervettä elämää. Samoin korostettiin vanhempien näkemysten huomiointia hoitopäätöksiä tehtäessä.

Tutkimuksemme osoittaa sairauskertomustiedon rajallisuuden elämänlaadun arvioinnissa. Esimerkiksi laadullinen haastattelututkimus voisi tarjota syvällisemmän ja monipuolisemman kuvan pikkukeskosina syntyneiden elämänlaadusta.


Sidonnaisuudet

Anniina Väliaho, Henna Kartano, Riikka Korja ja Liisa Lehtonen: Ei sidonnaisuuksia.


Faktat

Tämä tiedettiin

Raskausviikolla 23 syntyneiden keskosten eloonjäämisennuste on parantunut aktiivisen neonataalihoidon kehittyessä.

Tutkimus opetti

Raskausviikolla 23 tapahtuvissa synnytyksissä lapsen eloonjäämistä ei voitu ennustaa taustatekijöiden avulla.

Keskosuuteen liittyvät pitkäaikaissairaudet ja kognitiivisen kehityksen pulmat olivat tavallisia.


Kirjallisuutta
1
Zeitlin J ym. Use of evidence based practices to improve survival without severe morbidity for very preterm infants: results from the EPICE population based cohort. Br Med J 2016;354:i2976.
2
Rautava L ym. The Effect of Birth in Secondary- or Tertiary-Level Hospitals in Finland on Mortality in Very Preterm Infants: A Birth-Register Study. Pediatrics 2007; 119:257–63.
3
Källén K ym. Impact of obstetric factors on outcome of extremely preterm births in Sweden: prospective population-based observational study (EXPRESS). Acta Obstet Gynecol Scand 2015;94:1203–14.
4
Serenius F ym. EXPRESS study shows significant regional differences in one-year outcome of extremely preterm infants in Sweden. Acta Paediatr 2014;103:27–37.
5
Patel RM ym. Survival of infants born at periviable gestational ages. Clin Perinatol 2017;44:287–303.
6
Glass HC ym. Outcomes for extremely preterm infants. Anesthesia & analgesia 2015;120:1337–51.
7
Draper ES ym. Investigating the variations in survival rates for very preterm infants in 10 European regions: the MOSAIC birth cohort. Arch Dis Child Fetal Neonatal Ed 2009;94:F158–63.
8
Kollee LA ym. Obstetric interventions for babies born before 28 weeks of gestation in Europe: results of the MOSAIC study. MOSAIC Research group. BJOG 2009;116: 1481–91.
9
Alleman BW ym. Eunice Kennedy Shriver National Institute of Child Health and Human Development Neonatal Research Network. Individual and center-level factors affecting mortality among extremely low birth weight infants. Pediatrics 2013;132:e175–84.
10
Atwell K ym. Selection Bias and Outcomes for Preterm Neonates. Pediatrics 2018;142:e20180470.
11
Serenius F ym. Neurodevelopmental Outcome in Extremely Preterm Infants at 2.5 Years After Active Perinatal Care in Sweden. JAMA 2013;309:1810–20.
12
Moore T ym. Neurological and developmental outcome in extremely preterm children in England in 1995 and 2006: the EPICure studies. BMJ 2012,345:e7961.
13
Ishii N ym. Outcomes of infants born at 22 and 23 weeks’ gestation. Pediatrics 2013;132:62–71.
14
Berry MJ ym. Outcomes of 23- and 24-weeks gestation infants in Wellington, New Zealand: A single centre experience. Sci Rep 2017;7:12769.
15
Keir A ym. Beyond the borderline: Outcomes for inborn infants born at ≤500 grams. Pediatr Child Health 2014;50:146–52.
16
Jarjour IT. Neurodevelopmental outcome after extreme prematurity: a review of the literature. Pediatr Neurology 2015;52:143–52.
17
Tommiska V ym. No improvement in outcome of nationwide extremely low birth weight infant populations between 1996–1997 and 1999–2000. Pediatrics 2007;119:29–36.
18
THL, 2014. Pienet keskoset -rekisteri (viitattu 1.12.2017). www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet
19
Soukka H ym. Päivystäjän opas 2. Vastasyntyneiden teho-osaston ja vierihoito-osastojen käytäntöjä. 6.painos. TYKS-säätiö 2014.
20
Papile LA ym. Incidence and evolution of subependymal and intraventricular hemorrhage. A study of infants with birthweights less than 1 500 grams. J Pediatr 1978;92:529–34.
21
Bayley N. Bayley Scales of Infant Development – II. San Antonio, Texas: Psychological Corporation 1993.
22
Bayley N. Bayley Scales of Infant and Toddler Development, suomalainen käsikirja. Psykologien kustannus oy 2009.
23
Weschler D. Weschler Intelligence Scale for Children, IV. Käsikirjat I ja II. Psykologien kustannus oy 2012.
24
Taittonen L ym. Opinions on the Counselling, Care and Outcome of Extremely Premature Birth Among Healthcare Professionals in Finland. Acta Paediatr 2014;103:262–7.
25
Johnson S ym. Educational Outcomes in Extremely Preterm Children: Neuropsychological Correlates and Predictors of Attainment. Dev Neuropsychol 2011;36:74–95.
26
Bhutta AT ym. Cognitive and behavioral outcomes of school-aged children who were born preterm: a meta-analysis. JAMA 2002;288:728–37.
27
Foulder-Hughes LA ym. Motor, cognitive, and behavioural disorders in children born very preterm. Dev Med Child Neurol 2003;45:97–103.
28
Hayes B ym. Behavioural and emotional outcome of very low birth weight infants – literature review. J Matern Fetal Neonatal Med 2009;22:849–56.
29
Stahlmann N ym. Outcome of Extremely Premature Infants at Early School Age: Health-Related Quality of Life and Neurosensory, Cognitive, and Behavioral Outcomes in a Population-Based Sample in Northern Germany. Neuropediatrics 2009;40:112–9.
30
Johnson S ym. Autism spectrum disorders in extremely preterm children. J Pediatr 2010;156:525–31.
31
Nyman A ym. School performance is age approriate with support services in very preterm children in 11 years of age. Acta Paediatr 2019;108:1669–76.
32
Hintz S ym. Changing definitions of long-term follow-up: Should “long term” be even longer? Semin Perinatol 2016;40:398–409.
33
Munck P ym. Stability of Cognitive Outcome From 2 to 5 years of Age in Very Low Birth Weight Children. Pediatrics 2012;129:503–8.
34
Lönnqvist P-A. The potential implications of using disability-free survival and number needed to suffer as outcome measures for neonatal intensive care. Acta Paediatr 2018;107:200–2.
35
Helgersson G. It is not ethical to save an infant’s life just because we can, without due regard to outcome.Acta Paediatr 2018;107:194–5.


English summary

Developmental outcomes of extremely preterm infants born at 23 weeks of gestation

Background. Our aim was to study the developmental outcome of infants born alive and treated at 23 gestational weeks in Turku University Hospital during 2001–2014.

Methods. Data was collected from hospital medical records including follow-up assessments and developmental tests.

Results. Eight of 21 live-born infants survived. Most survivors had at least minor cognitive or attentional learning-related problems in follow-up.

Conclusions. Infants born at 23 gestational weeks need thorough follow-up and support because of a high risk of long-term problems.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030