Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot 2002–2016

Sairauspoissaolojen trendeistä voi havaita tuoreita muutoksia nopeasti ja arvioida työkykyä edistävien toimien vaikuttavuutta. Tutkimme aiemmin Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaolotrendejä 1990–99 (11 Piha K, Rahkonen O, Roos E, Lahelma E. Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot 1990–1999. Suom Lääkäril 2003;58:3679–83.) ja sosioekonomisia eroja 2002–13 (22 Sumanen H, Piha K, Pietiläinen O, Lahti J, Lahelma E, Rahkonen O. Sosioekonomiset erot Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaoloissa vuosina 2002–2013. Suom Lääkäril 2015;70:139–45.). Lyhyet (1–3 päivää) ja pitkät (≥ 4 päivää) sairauspoissaolot lisääntyivät 1990-luvulla, ja korkeammin koulutetuilla sekä määräaikaisissa työsuhteissa olevilla oli pitkiä sairauspoissaoloja vähemmän kuin muilla (11 Piha K, Rahkonen O, Roos E, Lahelma E. Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot 1990–1999. Suom Lääkäril 2003;58:3679–83.). Trendeissä oli kasvua etenkin 2000-luvun alkupuolella. Kansainvälisesti tunnistetut (33 Löve J, Hensing G, Holmgren K, Torén K. Explaining the social gradient in sickness absence: a study of a general working population in Sweden. BMC Public Health 2013;5:13:545.,44 Lund T, Labriola M, Villadsen E. Who is at risk for long-term sickness absence? A prospective cohort study of Danish employees. Work 2007;28:225–30.,55 Ervasti J, Kivimäki M, Dray-Spira R ym. Socioeconomic gradient in work disability in diabetes: evidence from three occupational cohorts. J Epidemiol Community Health 2016;70:125–31.) sosioekonomiset erot säilyivät siten, että ylemmillä toimihenkilöillä oli vähiten ja työntekijöillä eniten sairauspoissaoloja.

Sairauspoissaolotrendeissä havaittiin samansuuntaisia muutoksia Suomessa myös Kunta10-aineistossa (66 Työterveyslaitos. 2017. Kunta10-tutkimus. Sairauspoissaolot kunnissa. (Siteerattu 18.10.2017) https://www.ttl.fi/tutkimus­hanke/kunta10-tutkimus/sairauspoissaolot-kunnissa/), väestöaineistossa (77 Pekkala J, Blomgren J, Pietiläinen O, Lahelma E, Rahkonen O. Occupational class differences in long sickness absence: a register-based study of 2.1 million Finnish women and men in 1996-2013. BMJ Open 2017;20:7:e014325.) ja yksityissektorilla (88 Elinkeinoelämän keskusliitto. 2016. Työaikakatsaus 2014. (Siteerattu 18.10.2017) https://ek.fi/wp-content/uploads/Tyoaikakatsaus-2014.pdf). Vastaavia kasvutrendejä on havaittu muissa maissa 1980-luvulta lähtien (99 Mastekaasa A. The gender gap in sickness absence: long-term trends in eight European countries. Eur J Public Health 2014;24:656–62.,1010 Krane L, Johnsen R, Fleten N ym. Sickness absence patterns and trends in the health care sector: 5-year monitoring of female municipal employees in the health and care sectors in Norway and Denmark. Human Resources for Health 2014;12:37-4491-12-37.,1111 Ariansen A, Mykletun A. Does postponement of first pregnancy increase gender differences in sickness absence? A register based analysis of Norwegian employees in 1993–2007. PloS One 2014;9:e93006.,1212 Wynne-Jones G, Dunn KM. Has there been a change in the rates of UK sickness certification for back pain over time? An examination of historical data from 2000 to 2010. BMJ Open 2016;25:6:e009634.). Trendien vertailtavuutta heikentää se, että tutkimuksissa on käytetty erilaisia poissaolojen mittareita.

Viitteet sairauspoissaolojen lisääntymisestä vuoden 2014 jälkeen edellyttävät lisä­tutkimuksia.

Tässä tutkimuksessa huomio kohdistui eri ikäryhmien sairauspoissaolojen eroihin. Nuoremmilla työntekijöillä painottuvat lyhyet ja vanhemmilla pitkät sairauspoissaolot (1313 Sumanen H, Pietiläinen O, Lahti J, Lahelma E, Rahkonen O. Sickness absence among young employees: trends from 2002 to 2013. J Occup Health 2015;57:474–81.,1414 Arola H, Pitkänen M, Nygård CH, Huhtala H, Manka M. The connection between age, job control and sickness absences among Finnish food workers. Occupational Medicine 2003;53:229–30.,1515 Barham C, Leonard J. Trends and sources of data on sickness absence. Lontoo: Labour Market Division, Offica for National ­Statistics 2012.,1616 Thorsen S, Friborg C, Lundström B ym. Sickness absence in the Nordic countries. Nordic Social Statistical Committee 2015.,1717 Barham C, Begum N. Sickness absence from work in the UK. ­Office for National Statistics, Labour Market Trends 2005: 149–58.), mutta pitkiä trenditutkimuksia on vähän. Sairauspoissaolojen rakenteellisia eroja on tärkeää tutkia, sillä omalla ilmoituksella pidettyjen lyhyiden sairauspoissaolojen taustalla voi olla muitakin kuin terveydellisiä syitä. Niillä voidaan säädellä esimerkiksi omaa jaksamista työssä, tai ne voivat kertoa työmotivaatiosta (18–22.) Pidempien, todistusta vaativien sairauspoissaolojen on todettu johtuvan todennäköisemmin huonosta terveydestä (2323 Marmot M, Feeney A, Shipley M, North F, Syme SL. Sickness absence as a measure of health status and functioning: from the UK Whitehall II study. J Epidemiol Community Health 1995;49:124–30.,2424 Vahtera J, Virtanen P, Kivimäki M, Pentti J. Workplace as an origin of health inequalities. J Epidemiol Community Health 1999;53:399–407.).

Sairauspoissaolojen pituuden vaihtelua eri ikäisillä on selitetty esimerkiksi sillä, että nuoremmat työntekijät saattavat olla sairauslomalla vähäisempien oireiden takia kuin vanhemmat. Nuorilla voi myös olla useammin oireita, joihin ei tarvita pitkää poissaoloa (päänsärky, pahoinvointi jne.), tai he toipuvat nopeammin (18,19, 25.) Pidempien sairauspoissaolojen suurempi määrä vanhemmilla työntekijöillä selittyy osin iän tuomilla sairauksilla ja työn pitkäaikaisella kuormituksella (2626 Koskinen S, Manderbacka K, Aromaa A. Koettu terveys ja pitkäaikaissairastavuus. Kirjassa: Koskinen S, Lundqvist A, Ristiluoma N, toim. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 68/2012:77–81.).

Tarkastelemme Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaolojen trendejä vuosina 2002–16 neljässä eri ikäryhmässä, naisilla ja miehillä. Tarkastelussa olivat sekä kaikista sairauspoissaoloista kertyneiden päivien kokonaismäärä että omalla ilmoituksella pidetyistä 1–3 päivän sairauspoissaoloista kertyneet päivät.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusjoukkona olivat Helsingin kaupungin kaikki 18–59-vuotiaat työntekijät vuosilta 2002–16 (n = n. 37 700/vuosi, n. 75 % naisia). Kaupungin henkilöstörekisteristä saatiin tiedot iästä, sukupuolesta, työsuhteen kestosta ja ammattinimikkeestä, jonka perusteella tutkittavat jaettiin ammattiasemaluokkiin. Vuositasolla 1,4–3,2 % työntekijöistä rajattiin pois tutkimuksesta, koska tieto ammattiasemasta puuttui.

Tutkimusjoukko jaettiin neljään ikäryhmään: 18–29-, 30–39-, 40–49- ja 50–59-vuotiaat, naiset ja miehet erikseen (liite 1, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > SLL 7/2018). Yli 60-vuotiaat rajattiin pois, koska ryhmä on pieni ja terveyden perusteella valikoitunut (2727 Helsingin kaupunki. Henkilöstö­raportti 2012. Helsingin kaupungin tietokeskus 2013.,2828 Kela 2017. Suomen työkyvyttömyyseläkkeen saajat sairauden mukaan. (Siteerattu 3.5.2017) http://raportit.kela.fi/ibi_apps/WFServlet?IBIF_ex=NIT093AL&YKIELI=S).

Helsingin kaupungin työntekijät voivat olla omalla ilmoituksella ja esimiehen luvalla 1–3 päivää poissa töistä sairauden vuoksi. Tiedot sairauspoissaoloista saatiin työnantajan sairauspoissaolorekisteristä, joka kattaa kaikki työntekijät. Tutkimukseen otettiin vain työntekijän omaan sairauteen liittyvät poissaolot. Sairauspoissaolopäivien kokonaismäärässä kaikki vuosittain pidetyt päivät laskettiin yhteen. Lyhyistä sairauspoissaoloista varmistettiin, ettei poissaolo ollut kestänyt yli kolmea päivää, ja kertyneet päivät laskettiin yhteen (taulukko 1).

Tilastomenetelmät

Henkilöstön sairauspoissaolot ikäryhmittäin laskettiin vuosittain työajan mukaan, jolloin eripituiset työsuhteet tulivat huomioiduiksi. Analyysit tehtiin jokaiselle ikäryhmälle sekä naisille ja miehille erikseen.

Sosioekonomisen aseman kuvaajana käytetty ammattiasema vakioitiin joinpoint-regressioanalyysissä, jossa paikannettiin sairauspoissaolotrendien merkittävät käännekohdat (2929 Kim HJ, Fay MP, Feuer EJ ym. Permutation tests for joinpoint regression with applications to cancer rates. Stat Med 2000;19:335–51.). Lineaarinen trendi sovitettiin ensin koko tutkimusjaksolle. Sen jälkeen testattiin, onko sairauspoissaoloissa tapahtunut muutoksia, jotka vaatisivat muutoskohdan lisäämistä trendiin, jotta mallinnus kuvaisi paremmin todellisia sairauspoissaoloja. Mallinnettujen trendien vuosittaiset prosentuaaliset muutokset ja 95 %:n luottamusvälit esitetään taulukossa (taulukko 2). Analyyseissa käytettiin Joinpoint Regression Programin versiota 4.1.1. (3030 National Cancer Institute. Joinpoint regression program. April 2014.).

Tulokset

Ikäryhmien koko vaihteli tutkimusjakson alussa enemmän kuin lopussa (liite 1). Vanhin ikäryhmä oli lukumäärältään suurin useimpina vuosina. Nuorimpien ryhmässä oli selvästi vähemmän henkilötyövuosia, eli heillä oli lyhyempiä työsuhteita.

Alempien toimihenkilöiden ryhmä oli naisilla suurin jokaisessa ikäryhmässä ja työntekijöiden ryhmä oli pienin. Poikkeuksena oli 18–29-vuotiaiden naisten ryhmä, jossa ylemmät toimihenkilöt olivat pienin ryhmä.

Miehillä työntekijöiden ryhmä oli suurin kaikissa ikäluokissa tutkimusjakson alussa. Ammattiasemaryhmien kokoerot kuitenkin tasoittuivat tutkimusjakson loppua kohden etenkin kolmessa vanhimmassa ikäryhmässä. Tutkimuksen aikana oli selvästi havaittavissa rakenteellinen muutos: työntekijöiden määrä vähenee ja toimihenkilöiden määrä kasvaa. Tämä kertoo yleisestä koulutustason noususta ja toimenkuvien muutoksesta.

Sairauspoissaolopäivien kokonaismäärän muutokset

Naisilla sairauspoissaolopäiviä oli koko tutkimusjakson ajan eniten 50–59-vuotiailla (taulukko 1, kuvio 1). Naisten ikäryhmissä oli yhtenäinen trendi, jossa sairauspoissaolopäivien määrä ensin kasvoi, mutta alkoi vähetä 2006–08 lähtien. 40–49- ja 50–59-vuotiailla poissaolot lisääntyivät vuoteen 2006 asti ja vähenivät sen jälkeen vuoteen 2016 asti. 30–39-vuotiailla ne taittuivat laskuun v. 2007 ja 18–29-vuotiailla v. 2008.

Naisilla vuosittaisia sairauspoissaolopäiviä kuvaavat trendit olivat tilastollisesti merkitseviä (taulukko 2). Tutkimusjakson alussa poissaolopäivien vuosittainen lisääntyminen oli kaikissa ryhmissä hyvin samansuuruista (3,4–3,9 %/v). Vuosina 2008–16 sairauspoissaolot vähenivät nopeimmin (2,8 % vuodessa, 95 %:n LV –3,9 – –1,7) 18–29-vuotiailla.

Myös miehillä sairauspoissaolopäiviä oli eniten 50–59-vuotiailla (taulukko 1, kuvio 1). Miehillä poissaolopäivät lisääntyivät vanhemmissa ikäryhmissä, joskin tutkimusjakson lopussa ikäryhmien poissaolomäärät lähenivät toisiaan.

Tutkimusjakson alkupuolella sairauspoissaolopäivät lisääntyivät miesten kaikissa ikäryhmissä. 18–29-vuotiailla ne lisääntyivät 1,5 % vuodessa (95 %:n LV 0,4–2,7) v. 2002–09, mutta sen jälkeen muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (taulukko 2). Vuonna 2007 poissaolot kääntyivät laskuun 30–39- ja 50–59-vuotiailla. Jälkimmäisillä poissaolojen väheneminen päättyi v. 2014, ja ne kääntyivät jälleen nousuun. Muutos ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Suurimmat ja tilastollisesti merkitsevimmät muutokset olivat 40–49-vuotiailla (taulukko 2, kuvio 1).

Omalla ilmoituksella pidettyjen sairauspoissaolopäivien muutokset

Omalla ilmoituksella pidettyjä sairauspoissaolopäiviä oli selvästi eniten nuorimmilla naisilla (taulukko 1, kuvio 2). Niiden määrä lisääntyi heillä ensin 3,3 % vuosittain (95 %:n LV 1,4–5,4) v. 2002–08 ja väheni sen jälkeen 1,5 % vuosittain (95 %:n LV –2,6 – –0,3) vuoteen 2016 (taulukko 2, kuvio 2).

Omalla ilmoituksella pidetyt poissaolopäivät vähenivät naisilla iän karttuessa, joskin kahden keskimmäisen ikäryhmän trendit olivat hyvin samankaltaiset. Nämä poissaolot lisääntyivät kolmessa vanhimmassa ikäryhmässä merkitsevästi v. 2002–10, eniten 50–59-vuotiailla (3,6 % vuosittain, 95 %:n LV 2,8–4,4). Vuonna 2010 alkanut laskeva trendi ei ollut tilastollisesti merkitsevä. 40–49-vuotiailla sairauspoissaoloissa omalla ilmoituksella oli myös uusi, tilastollisesti merkitsevä nousu vuosina 2013–16 (5,1 % vuosittain, 95 %:n LV 1,1–9,3).

Miehillä ikäryhmien trendit vaihtelivat hyvin yhteneväisesti omalla ilmoituksella pidetyissä sairauspoissaoloissa. Tällaisia poissaolopäiviä oli miehilläkin eniten nuorimmassa ja vähiten vanhimmassa ikäryhmässä (taulukko 1, kuvio 2).

Sairauspoissaolot oman ilmoituksen perusteella lisääntyivät miesten kaikissa ikäryhmissä merkitsevästi vuodesta 2002 vuoteen 2011, eniten 50–59-vuotiailla (3,6 % vuosittain, 95 %:n LV 2,7–4,4) (taulukko 2, kuvio 2). Sen jälkeen ne vähenivät vuoteen 2014 asti, joskin väheneminen oli tilastollisesti merkitsevää vain 30–39-vuotiailla. Näiden sairauspoissaolojen määrä alkoi lisääntyä uudelleen v. 2014. Eniten ne lisääntyivät 50–59-vuotiailla miehillä: 20,5 % vuosittain 2014–16 (95 %:n LV 10,1–31,9). Kasvu oli kuitenkin vahvaa ja tilastollisesti merkitsevää myös keskimmäisissä ikäryhmissä.

Pohdinta

Helsingin kaupungin työntekijöillä sairauspoissaolojen kokonaismäärä oli sekä naisilla että miehillä suurin 50–59-vuotiailla. Omalla ilmoituksella pidettyjä sairauspoissaolopäiviä oli eniten nuorimmilla, 18–29-vuotiailla, ja vähiten 50–59-vuotiailla.

Tutkimusjakson alkupuolella poissaolojen kokonaismäärässä oli kasvava trendi kaikissa ryhmissä. Sen jälkeen poissaolot vähenivät, mutta miehillä niissä oli kasvutrendiä tutkimusjakson lopullakin. Myös omalla ilmoituksella pidetyt sairauspoissaolopäivät lisääntyivät tutkimusjakson alkupuolella ja sitten vähenivät. Tutkimusjakson lopulla trendi kääntyi nousuun lähes kaikissa ikäryhmissä.

Sairauspoissaolopäivien määrän vaihtelu iän mukaan on havaittu aiemminkin (1313 Sumanen H, Pietiläinen O, Lahti J, Lahelma E, Rahkonen O. Sickness absence among young employees: trends from 2002 to 2013. J Occup Health 2015;57:474–81.,1414 Arola H, Pitkänen M, Nygård CH, Huhtala H, Manka M. The connection between age, job control and sickness absences among Finnish food workers. Occupational Medicine 2003;53:229–30.,1515 Barham C, Leonard J. Trends and sources of data on sickness absence. Lontoo: Labour Market Division, Offica for National ­Statistics 2012.,1616 Thorsen S, Friborg C, Lundström B ym. Sickness absence in the Nordic countries. Nordic Social Statistical Committee 2015.,1717 Barham C, Begum N. Sickness absence from work in the UK. ­Office for National Statistics, Labour Market Trends 2005: 149–58.). Vanhimmassa ikäryhmässä oli todennäköisesti jo valikoitumista terveyden perusteella, sillä työkyvyttömyyseläkkeet yleistyvät 55–60-vuotiailla tuntuvasti (2828 Kela 2017. Suomen työkyvyttömyyseläkkeen saajat sairauden mukaan. (Siteerattu 3.5.2017) http://raportit.kela.fi/ibi_apps/WFServlet?IBIF_ex=NIT093AL&YKIELI=S). Huomattavaa on, että naisten nuorimmalla ikäryhmällä oli saman verran sairauspoissaolopäiviä vuodessa kuin keski-ikäisillä naisilla. Miehillä sen sijaan iän yhteys sairauspoissaolopäiviin oli selvempi ja sairauspoissaolojen kokonaismäärä pienempi kuin samanikäisillä naisilla. Naisten ja miesten erot olivat pääpiirteissään samansuuntaiset kuin aikaisemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa (99 Mastekaasa A. The gender gap in sickness absence: long-term trends in eight European countries. Eur J Public Health 2014;24:656–62.,1717 Barham C, Begum N. Sickness absence from work in the UK. ­Office for National Statistics, Labour Market Trends 2005: 149–58.,3131 Boschman JS, Noor A, Sluiter JK, Hagberg M. The mediating role of recovery opportunities on future sickness absence from a gender- and age-sensitive perspective. PLoS One 2017 Jul 27;12(7):e0179657.,3232 Labriola M, Holte KA, Christensen KB, Feveile H, Alexanderson K, Lund T. The attribution of work environment in explaining gender differences in long-term sickness absence: results from the prospective DREAM study. Occupational and Environmental Medicine 2011;68:703–5.,3333 Smeby L, Bruusgaard D, Claussen B. Sickness absence: could gender divide be explained by occu­pation, income, mental distress and health? Scand J Public Health 2009;37:674–81.).

Omalla ilmoituksella pidettyjä sairauspoissaolopäiviä oli eniten nuorilla naisilla. Aiemman tutkimuksemme perusteella näitä poissaolojaksoja oli enemmän 18–24-vuotiailla kuin esimerkiksi 25–29-vuotiailla tai sitä vanhemmilla (1313 Sumanen H, Pietiläinen O, Lahti J, Lahelma E, Rahkonen O. Sickness absence among young employees: trends from 2002 to 2013. J Occup Health 2015;57:474–81.). Nyt raportoidussa tutkimuksessa ikäryhmien erot olivat erityisen johdonmukaiset miehillä. Ikäryhmittäiset erot olivat yhdenmukaiset aiemman tutkimustiedon kanssa (1313 Sumanen H, Pietiläinen O, Lahti J, Lahelma E, Rahkonen O. Sickness absence among young employees: trends from 2002 to 2013. J Occup Health 2015;57:474–81.,1414 Arola H, Pitkänen M, Nygård CH, Huhtala H, Manka M. The connection between age, job control and sickness absences among Finnish food workers. Occupational Medicine 2003;53:229–30.,1515 Barham C, Leonard J. Trends and sources of data on sickness absence. Lontoo: Labour Market Division, Offica for National ­Statistics 2012.,1616 Thorsen S, Friborg C, Lundström B ym. Sickness absence in the Nordic countries. Nordic Social Statistical Committee 2015.,1717 Barham C, Begum N. Sickness absence from work in the UK. ­Office for National Statistics, Labour Market Trends 2005: 149–58.), mutta koskivat tulostemme mukaan sekä sairauspoissaolojaksoja että sairauspoissaolopäiviä.

Tulokset herättävät kysymyksen nykyisten nuorten työntekijöiden sairauspoissaoloista ikäryhmän vanhetessa. Pysyvätkö omaan ilmoitukseen perustuvat poissaolot aiemmalla tasolla, kun poissaoloja saattavat niiden lisäksi aiheuttaa myös vakavammat sairaudet? On jonkin verran näyttöä, että nuoremmat työntekijät suhtautuisivat sallivammin töistä pois jäämiseen kuin varttuneemmat (2222 Rhodes S. Age-related differences in work attitudes and behavior: A review and conceptual analysis. Psychological Bulletin 1983;93:328–67.,3434 Holmås TH, Dahl S-Å, Skjeret F. Attitudes towards sickness absence in the Nordic countries. Stein Rokkan Center for Social Studies, Health Economics Bergen, working paper 18/2008.,3535 Krane L, Larsen EL, Nielsen CV, Stapelfeldt CM, Johnsen R, Risør MB. Attitudes towards sickness absence and sickness presenteeism in health and care sectors in Norway and Denmark: a qualitative study. BMC Public Health 2014;14:880.).

Olisi tärkeää selvittää tarkemmin, miksi nuorilla korostuvat sairauspoissaolot oman ilmoituksen perusteella ja onko kynnys jäädä omalla ilmoituksella töistä pois erilainen ikäryhmittäin. Mahdolliset poissaolot muista kuin terveydellisistä syistä (1818 Taimela S, Läärä E, Malmivaara A ym. Self-reported health problems and sickness absence in different age groups predominantly engaged in physical work. Occupational and Environmental Medicine 2007;64:739–46.,1919 Thomson L, Griffiths A, Davison S. Employee absence, age and tenure: A study of nonlinear effects and trivariate models. Work & Stress 2000;14:16–34.,2020 Scneider B. Interactional psychology and organizational behavior. Kirjassa: Cummings L, Staw B, toim. Research in organizational behaviour, 5. painos. Greenwitch: JAI Press 1983:1–31.,2121 Winding T, Labriola M, Nohr E, Andersen J. The experience of demanding work environments in younger workers. Occupational Medicine 2015;65:324–30.,2222 Rhodes S. Age-related differences in work attitudes and behavior: A review and conceptual analysis. Psychological Bulletin 1983;93:328–67.) ovat ennaltaehkäisyn kohde sairauksien ehkäisyn ohella. Keinoja voivat olla esimerkiksi varhaisen puuttumisen toimintamallit, toimet työhyvinvoinnin lisäämiseksi ja sairauspoissaolotodistuksen vaatiminen jo ensimmäisestä poissaolopäivästä. Nuorten sairauspoissaoloista, työkykyongelmista ja työhön kiinnittymisestä tarvitaan lisää tutkimustietoa.

Kunta10-tutkimuksessa kuntatyöntekijöiden sairauspoissaolopäivien trendi oli 2000-luvun alkupuolella kasvava. Laskusuunta alkoi taloudellisen taantuman aikoihin mutta on laantunut vuodesta 2013 lähtien (66 Työterveyslaitos. 2017. Kunta10-tutkimus. Sairauspoissaolot kunnissa. (Siteerattu 18.10.2017) https://www.ttl.fi/tutkimus­hanke/kunta10-tutkimus/sairauspoissaolot-kunnissa/).

Omalla ilmoituksella pidettyjen sairauspoissaolojen trendit kääntyivät tässä tutkimuksessa nousuun sekä naisilla että miehillä tutkimusjakson lopulla. Taustalla voi vaikuttaa monia tekijöitä, joita rekisteriaineistolla ei kyetä selvittämään. Jos vuonna 2008 alkaneen taantuman vaikutusta sairauspoissaoloihin voi edes osittain verrata 1990-luvun laman vaikutuksiin, voidaan arvioida, että taantuma vähensi muista kuin terveydentilasta johtuvia poissaoloja. Monet työoloihin ja työympäristön muutoksiin liittyvät tekijät ovat kuitenkin voineet lisätä sairastavuutta (3636 Vahtera J, Kivimäki M, Pentti J. Effect of organisational down­sizing on health of employees. Lancet 1997;350:1124–28.,3737 Blekesaune M. Job insecurity and sickness absence: Correlations between attrition and absence in 36 occupational groups. Scand J Public Health 2012;40:668–73.).

Määräaikaisia työntekijöitä oli erityisesti nuorissa ikäluokissa (3838 Helsingin kaupunki. Henkilöstö­raportti 2013. Helsingin kaupungin tietokeskus 2014.). Heillä on yleensä vähemmän sairauspoissaoloja kuin vakituisilla. Tämä voi osittain johtua työn jatkumisen epävarmuudesta (11 Piha K, Rahkonen O, Roos E, Lahelma E. Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot 1990–1999. Suom Lääkäril 2003;58:3679–83.,3636 Vahtera J, Kivimäki M, Pentti J. Effect of organisational down­sizing on health of employees. Lancet 1997;350:1124–28.,3939 Virtanen P, Vahtera J, Nakari R, Pentti J, Kivimäki M. Economy and job contract as contexs of sickness absence practices: revisiting locality and habitus. Social Science & Medicine 2004;58:1219–29.).

Helsingin kaupungin panostukset esimerkiksi työyhteisöjen hyvinvointiin, varhaiseen tukeen ja esimiesten roolin selkiyttämiseen ajoittuvat poissaolotrendien laskuvaiheen alkuun (4040 Helsingin kaupunki. Henkilöstö­raportti 2007. Helsingin kaupungin tietokeskus 2008.). Osansa voi olla myös henkilöstön rakennemuutoksilla ja yhtiöittämisillä. Viitteet sairauspoissaolojen mahdollisesta lisääntymisestä vuoden 2014 jälkeen edellyttävät kuitenkin lisätutkimuksia. Muutokset ovat varmemmin todettavissa pidemmällä aikavälillä.

Tutkimuksessamme analysoitiin suuren työnantajan luotettavia rekisteritietoja, ja kaikki tutkitut ikäryhmät olivat riittävän suuria. Seuranta-aika oli riittävän pitkä trendien kehityksen tarkasteluun. Ajankohtaisuus ja kaikkien poissaolopäivien saatavuus tekevät aineistosta kattavan myös kansainvälisiin tutkimuksiin verrattuna.

Trendien muutosten taustalla olevien tekijöiden analysointi edellyttää kuitenkin lisätietoja työntekijöiden terveydentilasta, elintavoista ja työoloista. Näiden tietojen puuttuminen rekistereistä rajoittaa johtopäätösten tekemistä. Tutkimusmenetelmän takia voitiin vakioida vain ammattiasema. Esimerkiksi työsuhteen laadun vakiointi olisi vahvistanut tuloksia. Tutkimuksessa selvitettiin yhden, joskin suurimman suomalaisen kuntatyönantajan henkilöstöä. Tulokset ovat varovaisesti yleistettävissä kunta-alan henkilöstöön, mutta ei yksityissektoriin, jolla sairauspoissaolomäärät ja sairauspoissaolojen laskentatavat voivat poiketa kuntasektorista huomattavasti (88 Elinkeinoelämän keskusliitto. 2016. Työaikakatsaus 2014. (Siteerattu 18.10.2017) https://ek.fi/wp-content/uploads/Tyoaikakatsaus-2014.pdf,1717 Barham C, Begum N. Sickness absence from work in the UK. ­Office for National Statistics, Labour Market Trends 2005: 149–58.).