Alkuperäis­tutkimus 5/1998 vsk 53 s. 405

Helsinkiläisten päiväkotilasten veren lyijypitoisuus 1983-1996

Helsingissä on tutkittu saman päiväkodin lasten veren lyijypitoisuuksia kolme kertaa 14 vuoden aikana. Tutkimuksesta nähdään, miten yhdyskuntailman lyijypitoisuuden pieneneminen on vaikuttanut taajamassa asuvien lasten veren lyijypitoisuuteen. Lyijyaltistus hengitysilman välityksellä on viime vuosina loppunut lähes kokonaan, kun lyijyn käyttö bensiinin lisäaineena on lopetettu. Helsinkiläislasten veren lyijypitoisuus oli hyvin pieni, keskimäärin 26 myyg/l vuonna 1996, suurin mitattu pitoisuus oli 37 myyg/l. Pitoisuudet ovat kansainvälisesti arvioituina erittäin vähäisiä, eikä pienempiä arvoja ole kirjallisuudessa raportoitu.

Antti Pönkä

Lyijy on myrkyllinen alkuaine, jolle ei tiedetä elimistössä olevan mitään välttämätöntä tarvetta. 1980-luvulla havaittiin, että suhteellisen pienetkin veren lyijypitoisuudet aiheuttavat pienille lapsille keskushermoston kehitysvaurioita. Seurauksena on oppimiskyvyn heikentymistä, älykkyysosamäärän laskemista, ärtyisyyttä ja keskittymiskyvyn huononemista (1). Tästä syystä lasten veren lyijypitoisuutta on tutkittu eri maissa.

Merkittävä elimistön lyijyn lähde on ollut bensiinin lisäaineena käytetty lyijy, joka on joutunut hengitysilman ja epäsuoran pölyaltistuksen välityksellä elimistöön. Lyijyn haittojen tultua tunnetuiksi bensiinin lyijypitoisuutta on asteittain vähennetty ja vuonna 1996 lyijyn käyttö bensiinin lisäaineena lopetettiin kokonaan.

Nyt tehdyn tutkimuksen tarkoituksena on ollut tutkia, onko yhdyskuntailman lyijypitoisuuden pieneneminen heijastunut myös lasten veren lyijypitoisuuksiin. Tutkimusjoukkona oli 21 Hanna Rothmanin päiväkodin lasta, kahdeksan poikaa ja 13 tyttöä. Hanna Rothmanin päiväkodin lapset on valittu tutkittaviksi kahdesta syystä: Vastaava tutkimus on tehty aiemmin juuri Hanna Rothmanin päiväkodissa vuosina 1983 ja 1988. Toisekseen Hanna Rothmanin päiväkoti sijaitsee vilkasliikenteisen Sturenkadun varrella. Jalkakäytävän ja päiväkodin aidan erottamaa Sturenkatua pitkin kulkee noin 38 000 ajoneuvoa päivässä.

LYIJYPITOISUUDET

Veren lyijypitoisuus on määritetty laskimoverinäytteistä. Näytteet on otettu Trace element -putkiin. Veren lyijypitoisuus on määritetty Uudenmaan aluetyöterveyslaitoksessa atomiabsorptiospektrofotometrisesti. Menetelmä on sama kuin aiemmissa vastaavissa tutkimuksissa. Verinäytteet otettiin marraskuussa 1996, samaan vuodenaikaan kuin aiemmissa tutkimuksissa.

Vuonna 1983 Hanna Rothmanin päiväkodin lapsilla veren keskimääräinen lyijypitoisuus oli 48 myyg/l, vuonna 1988 pitoisuus oli 30 myyg/l ja vuonna 1996 vastaavasti 26 myyg/l (taulukko 1). Pienin mitattu pitoisuus vuonna 1996 oli 16,6 myyg/l ja suurin 37,3 myyg/l. Aiemmissakin tutkimuksissa suurimmat pitoisuudet jäivät alle 100 myyg:n/l. Vuoden 1988 ja 1996 pitoisuudet eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Tutkittujen lasten keski-ikä oli yhtä suuri. Lasten ikä ei korreloinut veren lyijypitoisuuteen vuoden 1996 aineistossa.

Helsingin yhdyskuntailman lyijypitoisuus on pienentynyt nopeasti sitten 1980-luvun suurimpien pitoisuuksien (kuvio 1). Vuonna 1984 Töölön mittauspisteessä ilman lyijypitoisuuden vuosikeskiarvo oli 1,04 myyg/m3 ja vuonna 1996 enää 0,008 myyg/m3. Vallilan mittausasemalla pitoisuudet olivat vastaavasti 0,21 myyg/m3 ja 0,006 myyg/m3.

Yhdyskuntailman lyijypitoisuudet korreloivat luonnollisesti paikallisiin lyijypäästöihin, joiden kehitys on esitetty taulukossa 2.

POHDINTA

Päiväkotilasten veren lyijypitoisuudet olivat hyvin pienet. Pitoisuudet olivat laskeneet vuonna 1996 verrattuna vuoden 1988 tuloksiin, jotka puolestaan olivat matalammat kuin vuoden 1983 verinäytteiden pitoisuudet (2). Ensimmäisessä suomalaistutkimuksessa, jossa määritettiin lasten veren lyijypitoisuuksia vuosina 1979-80, keskimääräiset pitoisuudet olivat Helsingissä 60 myyg/l, joten pitoisuuksien pieneneminen on ollut koko seurannan aikana jatkuvaa (3). Pitoisuudet ovat kansainvälisesti arvioituna erittäin pieniä, matalampia arvoja ei ole raportoitu kirjallisuudessa.

Helsingissä todettuihin pieniin lyijypitoisuuksiin on useita syitä. Ensinnäkin maassamme lyijypitoisten maalien käyttö on ollut pitkään kielletty, joten lasten altistuminen kotona maaliperäisen pölyn lyijylle on vähäistä. Myös lyijypitoisten maalien käyttäminen leikkikaluissa on kielletty, ja asiaa on valvottu pitkään laboratoriokokein. Lyijyn saanti ravinnosta on Suomessa vähäistä verrattuna saantiin monissa muissa maissa. Myös juomaveden lyijypitoisuudet ovat maassamme vähäiset. Helsingin vesijohtoveden lyijypitoisuus on ollut vuonna 1996 keskimäärin alle 0,6 myyg/l.

Ravinnon ja juomaveden ohella yhdyskuntailma on ollut merkittävä lyijyn lähde. Nyt voitiin todeta, että bensiinin lyijypitoisuuden vähentäminen ja lopulta lyijyttömän bensiinin käyttöönotto on vaikuttanut suotuisasti lasten veren lyijypitoisuuksien pienenemiseen.

Useista maista on julkaistu tutkimuksia, joiden mukaan lasten veren lyijypitoisuudet ovat pienentyneet viime vuosikymmeninä ja vuosina. Syynä on vähentynyt saanti ruoan ja ilman välityksellä sekä esimerkiksi lyijypitoisia maaleja koskevat kiellot. Euroopasta 1990-luvun tutkimustuloksia on ainakin Hollannista ja Ruotsista. Hollannissa lasten veren lyijypitoisuuksien keskiarvo oli vuonna 1992 noin 51 myyg/l (mediaani 45 myyg/l), vaihteluväli 20-224 myyg/l (4). Suurissa kaupungeissa keskiarvopitoisuus oli 64 myyg/l, maaseudulla taas 45 myyg/l. Pitoisuudet ylittivät 100 myyg/l 6,7 %:lla lapsista. Etelä-Ruotsissa vuonna 1978 Landskronan ja Trelleborgin kaupungin alle 8-vuotiaiden lasten veren lyijypitoisuuden geometrinen keskiarvo oli 56 myyg/l ja vuosina 1991-94 puolestaan 28 myyg/l (vaihteluväli 12-64 myyg/l) (5).

Lue myös

Yhdysvalloissa väestön veren lyijypitoisuuksia on seurattu vuosina 1976-92 osana suurta ravitsemus- ja terveysprojektia, NHANES II-III. Vuosina 1976-80 oli 1-5-vuotiaiden lasten veren lyijypitoisuuden geometrinen keskiarvo peräti 150 myyg/l, mutta vuosina 1988-91 enää 36 myyg/l (6) ja vuosina 1991-94 vain 27,5 myyg/l (7). Kuitenkin vielä 4 %:lla lapsista pitoisuus oli viimeisenä tutkimusjaksona yli 100 myyg/l. Hyvin pieniä pitoisuuksia selittää osittain se, että tutkittavana oli keskiarvoväestö eivätkä yksinomaan kaupunkilaiset, joilla pitoisuudet ovat suuremmat kuin maaseudulla asuvilla. Yhdysvalloissa Rochesterissa satunnaisotoksessa vuosina 1993 ja 1994 lasten (ikä 1-3 vuotta) veren lyijypitoisuus oli keskimäärin 67 myyg/l, vaihteluväli 17-306 myyg/l (8). Vastaavia tuloksia on esitetty myös Kanadasta ja Australiasta (9,10,11).

Tuloksista voidaan arvioida, että ravinnon, juomaveden ja ilman välityksellä tapahtuva lyijyaltistus ei ole merkittävä terveysongelma Helsingissä. Yleisen kansainvälisen arvion mukaan keskushermostovauriota ei synny sikiölle eikä pikkulapselle silloin, kun veren lyijypitoisuudet ovat alle 100 myyg/l. Nyt suurin mitattu pitoisuus oli 37 myyg/l.

Suomalaiset saavat lyijyä keskimäärin 10-40 myyg vuorokaudessa; luvut vaihtelevat kirjallisuuslähteittäin (12,13). Nykyinen lyijyn saanti Suomessa on noin 5-10 % Maailman terveysjärjestön ja YK:n maatalousjärjestön määrittämästä siedettävästä viikkosaannista (Provisional Tolerable Weekly Intake), joka on 1 500 myyg viikossa. Suosituksessa ei ole otettu huomioon lisäsaantia tupakasta ja juomavedestä. Suomessa nykyinen lyijynsaanti on noin puolet siitä, mitä se oli vuonna 1986, ja vain 20- 25 % siitä, mitä se oli 1970-luvulla. Useiden elintarvikkeiden, esimerkiksi maidon, hedelmien ja kasvisten lyijypitoisuudet ovat pienentyneet noin neljäsosaan 1970-luvun arvoista (14). Elintarvikkeiden lyijypitoisuuden väheneminen, häviävän pieni juomaveden lyijypitoisuus sekä hengitysteitse tapahtuneen altistuksen miltei täydellinen loppuminen heijastuvat myös lasten veren lyijypitoisuuksiin, kuten tässä ja edellisessä vastaavassa helsinkiläislapsia koskevassa tutkimuksessa on voitu todeta.

KIRJALLISUUTTA

Kirjoittajat

Kirjoittaja
Antti Pönkä
dosentti, ympäristöterveyspäällikkö
Helsingin kaupungin ympäristökeskus


Kirjallisuutta
1
Needleman HL, Gatsonis CA. Low-level lead exposure and the IQ of children. JAMA 1990;263:673-683.
2
Pönkä A, Salminen E, Ahonen S. Lead in the ambient air and blood specimens of children in Helsinki. Sci Total Environ 1993;138:301-308.
3
Taskinen H, Nordman H, Engström K, Hernberg S. Kaupungissa ja maaseudulla asuvien lasten veren lyijypitoisuudet Suomessa. Duodecim 1981;97:663-670.
4
Van Wijnen JH, Slob R, Jongmans-Liederkerken G, van de Weerdt DH, Woudenberg F. Concentrations of lead in blood of young children in the Netherlands. Nederlands Tijdschrift voor Geneeskunde 1996;140:1508-1512 (hollanniksi).
5
Strömberg U, Schutz A, Skerfving S. Substantial decrease of blood level in Swedish children, 1978-94, associated with petrol lead. Occup Environ Med 1995;52:764-769.
6
Pirkle JL, Brody DJ, Gunter EW, Kramer RA, Paschal DC, Flegal KM, Matte TD. The decline in blood lead levels in the United states. The National Health and Nutrition Examination Surveys (NHANES). JAMA 1994;272:284-291.
7
Anonymous. Update: Blood lead levels - United States, 1991-1994. MMWR 1997;46:141-146.
8
Lanphear BP, Winter NL, Apetz L, Eberly S, Weitzman M. A randomized trial of the effect of dust control on children's blood lead levels. Pediatrics 1996;98:35-40.
9
Langlois P, Smith L, Fleming S, Gould R, Goel V, Gibson B. Blood lead levels in Toronto children and abatement of lead-contaminated soil and house dust. Arch Environ Health 1996;51:59-67.
10
Taylor R, Bazelmans J, Golec R, Oakes S. Declining blood levels in Victorian children. Australian J Publ Health 1995;19:455-459.
11
Mira M, Bawden-Smith J, Causer J, Alperstein G, Karr M, Snitch P, Waller G, Fett MJ. Blood lead concentrations of preschool children in Central and Southern Sydney. Med J Australia 1996;164:399-402.
12
Tahvanainen R. Contents of lead and cadmium in foods in Finland. Department of Biochemistry and Food Chemistry. University of Turku, Turku 1994. Väitöskirja.
13
Louekari K, Salminen S, von Wright L. Elintarvikkeiden turvallisuus. Tampere: Otatieto 1995.
14
Mustaniemi A, Hallikainen A, Männistö S. Elintarvikkeiden lyijypitoisuudet ja lyijyn saanti ravinnosta. Helsinki: Elintarvikevirasto, Tutkimuksia 1/1994, 1994.

Taulukot
1 Taulukko 1
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030