Itsemurhakuolleisuuden muutokset ikääntyvässä Euroopassa

Lähtökohdat

Tutkimuksessa tarkasteltiin iän merkitystä itsemurhakuolleisuuteen Euroopassa 63 vuoden aikana.

Menetelmät

Tutkimusaineisto 47 Euroopan maasta koostettiin Maailman terveysjärjestön (WHO) kuolleisuustietopankista vuosilta 1950-2012. Aineisto ikävakioitiin, jolloin itsemurhakuolleisuuden kehityssuunnat tulevat kuvatuiksi väestörakenne huomioon ottaen.

Tulokset

Itsemurhakuolleisuus kasvaa ikääntymisen myötä monissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa. Sen sijaan Suomessa ikäriippuvuutta ei esiintynyt tai se ei ollut vakaa ajan suhteen. Itsemurhakuolleisuuden vähenemistä ikääntymisen myötä havaittiin ainoastaan irlantilaisilla sekä norjalaisilla miehillä.

Päätelmät

Huolimatta itsemurhakuolleisuuden vähenemisestä monissa maissa, se on vanhemmissa ikäryhmissä kasvussa useissa Keski- ja Etelä-Euroopan kulttuureissa. Kehitystyötä onkin syytä jatkaa, jotta uusia ja vanhemmat ikäryhmät paremmin huomioon ottavia ehkäisykeinoja löydettäisiin.

Vuoden 2013 väestötilaston mukaan Suomessa itsemurhan teki 887 ihmistä: heistä 666 oli miehiä ja 221 naisia (1). Itsemurhien määrä 100 000 asukasta kohden oli 16,3 (miehet 24,9 ja naiset 8,0). Kaikista kuolemansyistä vuonna 2013 miesten itsemurhien osuus oli 3 % ja naisten 1 %. Suomalainen itsemurhakuolleisuus sijoittuu Länsi- ja Pohjois-Euroopan melko suurten ja toisaalta Baltian maiden ja itäisen Euroopan erittäin suurten itsemurhakuolleisuuslukujen välimaastoon (2,3). Laskevasta kehityssuunnasta huolimatta miesten itsemurhakuolleisuus on yhdeksänneksi ja naisten toiseksi korkeimmalla tasolla eurooppalaisessa vertailussa.

Aiemman tutkimuksen perusteella tiedettiin, että suomalaisten miesten itsemurhan vaara on ollut suurin 41-45 vuoden ja yli 75 vuoden iässä, ja naisten 46-50-vuotiaana (4). Kyseinen tutkimus kohdistui vuosiin 1971-2001, jolloin molempien sukupuolten itsemurhakuolleisuus oli nykyistä korkeammalla tasolla. Esimerkiksi vuonna 2001 miesten itsemurhia oli 933 ja naisten 270. Suurimmillaan itsemurhakuolleisuus oli vuonna 1990, jolloin 1 193 miestä ja 319 naista teki itsemurhan.

Vuoden 1990 jälkeen yhteiskunnassa on tapahtunut monitasoista muutosta niin väestörakenteessa, taloustilanteessa, kaupungistumiskehityksessä kuin Euroopan unionin integraatiossa. Myös hoitojärjestelmät samoin kuin itsemurhien ehkäisytyö ovat kehittyneet. Suomessa käynnistettiin vuonna 1986 koko maan kattava itsemurhien ehkäisyprojekti ensimmäisenä maailmassa. Se johti monipuolisiin toimenpiteisiin itsemurhien ehkäisemiseksi vuosina 1992-1996 (5,6).

Väestön ikääntyminen ja sen merkitys tulevaisuudessa on tällä hetkellä merkittävimpiä puheenaiheita yhteiskunnassamme. Pääsiäisen alla keskusteluun toi oman lisänsä arkkipiispa Kari Mäkisen vetämän köyhyysryhmän esitys hallitusohjelmaan, jossa haettiin yhteistä eettistä tahtotilaa tulevaisuuden Suomelle (7). Esityksen mukaan kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin ja ihmisarvoisen elämän edistäminen on yhteiskuntapolitiikan luovuttamaton ja itseisarvoinen päämäärä.

Esitys liittyy itsemurhakuolleisuuteen monin tavoin. Itsemurhakuolleisuus kertoo elämänratkaisujen kokonaismäärän ohella myös siitä, millaisena itsemurhakuolleisuus ilmenee ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa. Suomalaiselle itsemurhalle on ollut tyypillistä kuolleisuuden jakautuminen aikuisiällä suhteellisen tasaisesti eri ikäluokkien välillä (4). Aikaisemman tutkimuksen perusteella kuitenkin tiedetään, että itsemurhakuolleisuus kasvaa monissa maissa vanhuutta kohti tultaessa (8). Kyseistä ilmiötä kutsutaan väestötieteessä positiiviseksi ikäriippuvuudeksi.

Maiden ja maanosien välillä suoritetut itsemurhien ikäriippuvuusvertailut ovat vielä harvinaisia. Työmme kannalta merkittävin on Ajit Shahin (8) tutkimus, jossa oli mukana 62 maata, joista 37 sijaitsi Euroopassa. Vaikka Shahin tutkimusjakso käsitti ainoastaan vuodet 2000-2003, tutkimus antoi viitteitä siitä, että vanhemmiten itsemurhakuolleisuus yleistyy osassa maista. Suomen osalta tarkastelu osoitti, ettei ikäriippuvuutta kyseisten neljän vuoden aikana esiintynyt lainkaan. Shahin Maailman terveysjärjestön WHO:n kuolleisuustietopankista koostamaa tutkimusaineistoa ei kuitenkaan ollut ikävakioitu. Ikävakioidut kuolleisuusluvut osoittavat, minkä suuruinen vertailtavien väestöjen kuolleisuus olisi, jos niiden ikärakenteet olisivat samanlaiset (9). Aineiston ikävakioimattomuus ja tutkimuksen lyhyt aikajänne herättivät pohtimaan kysymystä, millaisena itsemurhakuolleisuuden ikäriippuvuus näyttäytyy Euroopassa, kun mukaan otetaan WHO:n kuolleisuustietopankista kaikki saatavilla oleva aineisto ja kun tiedot myös ikävakioidaan?

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusaineisto koostettiin Maailman terveysjärjestön kuolleisuustietopankista, johon on kerätty yhteen eri maiden tilastoviranomaisten lähettämiä tietoja kuolinsyistä ja väestöstä. (www.who.int/healthinfo/statistics/mortality_rawdata/en/index.html). Aineiston saatavuuden ja tietopankin sisäisen aluejaon perusteella tarkasteluun valikoitui yhteensä 47 maan tiedot.

Tietopankin vahvuutena on keskitetty tiedon saatavuus, johon kuuluvat myös väestötiedot sukupuolijakaumineen 5-vuotiskausittain (5-9-vuotiaat, 10-14-vuotiaat jne.). Tietopankin tiedoilla on myös rajoituksia. Tiedot itsemurhista ja väestöstä eivät ole ajallisesti kaikkien maiden osalta yhtenäiset (liiteaineisto 1). Liiteaineisto 1 on lehden internet-sivuilla artikkelin pdf-version liitteenä (www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 34/2015). Osassa entisen Neuvostoliiton alueelle syntyneiden valtioiden tiedoista on katkoksia, mutta puuttuvia tietoja löytyy myös Belgian, Italian, Puolan, Portugalin, Tanskan sekä Britannian pitkistä sarjoista. Myös yksityiskohtaiset kuvaukset mm. tehdyistä kuolemansyyluokitusten muutoksista puuttuvat samoin kuin tiedot siitä, miksi esimerkiksi osassa maista yli 89-vuotiaiden itsemurhia ei ole tilastoitu.

Kuolleisuustietopankin tietojen mukaan itsemurhia ilmeni tarkastelujaksolla yli 4 800 000. Miesten itsemurhien määrä oli lähes 3 700 000 ja naisten yli miljoona. Shahin (7) analyysia mukaillen seuraavaksi laskettiin itsemurhakuolleisuus sukupuolen mukaan luokiteltuna seitsemään 10-vuotisikäryhmään alkaen 15-24-vuotiaista ja päätyen 75-84-vuotiaisiin. Tämän jälkeen itsemurhakuolleisuus ikävakioitiin käyttäen WHO:n standardiväestön prosentuaalisia ikäluokkia (10). Ikävakioinnin tarkoituksena on eliminoida laskennallisesti aineiston epäsuhtaisuuksia, joita eri maiden välisistä ikärakenne-eroista voi tietoihin syntyä. Ikävakioinnin jälkeen kunkin ikäluokan osuus kokonaiskuolleisuudesta vastaa standardiväestön sille määräämää painoarvoa kussakin maassa kunakin vuonna 100 000 asukasta kohti.

Ikäriippuvuuden analyysissa käytettiin Spearmanin järjestyskorrelaatiokerrointa (8). Se mittaa kahden muuttujan havaintoarvojen suuruusjärjestyksien yhteensopivuutta. Jos järjestykset ovat samat molemmilla muuttujilla, tulee kertoimen arvoksi +1. Jos järjestykset mitatuissa muuttujissa ovat täysin vastakkaisia, tulee kertoimen arvoksi -1.

Tässä tutkimuksessa positiivinen kerroin kertoo, että itsemurhakuolleisuus on yleisempää vanhemmissa ikäluokissa ja negatiivinen kerroin, että kuolleisuus on vastaavasti yleisempää nuorissa ikäluokissa. Lienee syytä painottaa myös sitä, ettei ikäriippuvuus kerro itsemurhan taustalla vaikuttavista syistä. Toiseksi, käytettävällä ikäryhmäluokittelulla on merkitystä tuloksiin. Jos tarkasteluun valittaisiin esimerkiksi viisivuotiskaudet, toisin sanoen ryhmiä olisi muodostettu 14 nykyisen 7 sijaan, myös tulokset olisivat toisenlaiset. Oman lukunsa muodostavat ne maat, joissa itsemurhia ei joissakin ikäluokissa ollut lainkaan. Niiden osalta kerrointa ei laskettu (8). Tällä ilmiöllä on merkitystä etenkin väkimäärältään pienimpien maiden, kuten Islannin, Luxemburgin, Maltan ja San Marinon kohdalla.

Tulokset

Tulokset kokonaisuudessaan vuosilta 1950-2012 on esitetty liiteaineistossa 2, joka on lehden internet-sivuilla artikkelin pdf-version liitteenä (www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 34/2015). Suomea koskevat tiedot Maailman terveysjärjestön kuolleisuustietopankissa alkavat vuodesta 1952. Suomi kuuluu niihin Euroopan maihin, joissa ikäriippuvuutta ei esiinny tai sen yhteys ei ole ajan suhteen vakaa. Tarkastelujaksolla tilastollisesti merkitseviä kertoimia esiintyi miesten itsemurhissa vuosina 1964-1965, 1972-1973, 1975 sekä 1979. Naisilla tilastollisesti merkitseviä kertoimia ei esiintynyt lainkaan.

Maailman terveysjärjestön kuolleisuustietopankin tietojen saatavuudessa on maakohtaisia eroavaisuuksia niin sarjojen alkupään kuin viimeisimpien saatavilla olevien tietojen osalta. Koko aineistossa sekä miesten että naisten kertoimet ovat pääosin positiivisia eli itsemurhien määrä lisääntyy vanhemmiten. Tietojen perusteella maat luokiteltiin kertoimien arvon perusteella kolmeen luokkaan (kuvio 1). Tietojen vertailemiseksi ja viime vuosien kehityksen korostamiseksi sama toistettiin vuosille 2001-2012. Tulosten perusteella maissa, joissa ikäriippuvuus on ilmennyt vahvana koko aineistossa, kehitys on jatkunut pääosin samanlaisena myös vuosituhannen vaihteen jälkeenkin.

Suomen ohella pisimmät yhtenäiset ja luotettavat aikasarjat tulevat Alankomaista, Itävallasta, Ranskasta, Ruotsista, Sveitsistä ja Unkarista. Niiden perusteella voidaan todeta, että itsemurhien ikäriippuvuus oli vuosikymmenten ajan suhteellisen vakaata sekä miesten että naisten osalta. Osassa maista tilastollisesti merkitsevät kertoimet kääntyivät sen sijaan vuoden 1980 jälkeen laskuun (kuvio 2). Näihin maihin kuuluvat sekä miesten että naisten osalta Alankomaat ja Ranska. Negatiivisia, tilastollisesti merkitseviä, arvoja esiintyi vain norjalaisilla ja irlantilaisilla miehillä. Näissä ryhmissä itsemurhakuolleisuus siis väheni iän myötä. Norjalaisilla miehillä negatiivinen arvo esiintyi vuonna 2000, kun taas irlantilaisilla miehillä niitä ilmeni vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen 8 vuotena.

Pohdinta

Tässä työssä on kuvattu itsemurhan ikäriippuvuuden kehityssuuntia Euroopassa 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla viime vuosiin asti. Aineisto on saatu Maailman terveysjärjestön kuolleisuustietopankista. Jotta maakohtaiset ikäriippuvuuden kehityssuunnat tulevat oikeammin kuvatuksi, niiden määrät suhteutettiin väestöön ja ikävakioitiin. Muutosten ajallisten ja maiden välisten erojen huomioon ottaminen on tärkeää, sillä väestön ikärakenteen muutokset ovat olleet 1940-luvun jälkeen suuria ja kussakin maassa omanlaisiaan.

Tulostemme mukaan itsemurhien määrä kasvaa iän karttuessa monessa eurooppalaisessa yhteiskunnassa. Selvimmin tämä kehitys on havaittavissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa molempien sukupuolten osalta. Suomi ja muut Pohjoismaat poikkeavat keski- ja eteläeurooppalaisesta kehityksestä, joskin ruotsalaisten ja tanskalaisten miesten itsemurhakuolleisuus on aivan viime vuosia lukuun ottamatta ollut suurimmillaan vanhimmissa ikäryhmissä.

Lähinaapureistamme Virossa itsemurhien ikäriippuvuus on viime vuosina miesten osalta noussut esiin, kun taas naisten osalta aikaisemmin vahva positiivinen kerroin on kääntynyt laskuun. Venäjällä viimeaikaiselle kehitykselle tyypillistä on itsemurhakuolleisuuden tasoittuminen eri ikäryhmien kesken. Selvimmin kehitys on havaittavissa naisten osalta, joilla ikäriippuvuus oli vahva vuoteen 2006 asti.

Osassa maista itsemurhien ikäriippuvuudessa tapahtuu jatkuvaa muutosta, joista jyrkimmät muutokset ovat ilmenneet irlantilaisten miesten kohdalla. Kertoimilla on suurehko vuotuinen vaihtelu aina 1980-luvun ja 1990-luvun taitteeseen asti, jonka jälkeen itsemurhaluvut kääntyvät selvään laskuun eli kokonaan negatiivisiksi ja usein myös tilastollisesti merkitseviksi (kuvio 2).

Oman lukunsa muodostavat ne maat, joissa jossakin ikäryhmässä ei ole yhtään itsemurhaa. Kuten Shahin (8) tutkimuksessa, tässäkin työssä tämä johti koko vuoden tietojen esittämättä jättämiseen. Tällä ilmiöllä on merkitystä etenkin väkimäärältään pienimpien maiden, kuten Islannin, Maltan ja San Marinon kohdalla, joille kertoimia ei voitu aina laskea. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei näissä maissa tehtäisi itsemurhia eikä sitä, että tehdyillä itsemurhilla ei olisi merkitystä kyseisissä kulttuureissa.

Ympäröivä kulttuuri arvoineen ja normeineen voi vaikuttaa monella tavalla siihen, miten itsemurhaan suhtaudutaan ja miten sitä käsitellään. Tämä voi vaikuttaa itsemurhista ja kuolemista yleisimminkin liittyvään raportoimiseen. Itsemurhakuolleisuuden tilastoinnin luotettavuuteen vaikuttavat muun muassa se, missä määrin ruumiinavauksia suoritetaan, ja se, kuinka paljon kuolemansyyluokkiin määrittelemättömiä tapauksia kunakin vuonna on. Näissä määrissä voi pelkästään Euroopassa olla huomattavia eroja. Esimerkiksi vuosina 1979-2007 ruumiinavausten suhteellinen osuus ylitti 30 % vain Venäjällä, Unkarissa, Kazakstanissa, Armeniassa, Suomessa, Liettuassa ja Tšekissä (11,12). Venäjällä tosin ei ollut lainkaan kuolemansyyluokkiin määrittelemättömiä tapauksia, ja Kazakstanissa sekä Armeniassa kuolemansyyluokkiin määrittelemättömien tapausten suhteellinen osuus oli hyvin suuri. Muissa Pohjoismaissa ruumiinavausten suhteellinen osuus oli alle 20 %, Tanskassa ja Norjassa jopa alle 10 %.

Itsemurhien määrän kasvun tarkemmat syyt ovat edelleen tuntemattomia. Käyttämämme tutkimusmenetelmä, jossa on sovellettu tiettyä ikäluokkajakoa (8), kertoo ilmiön luonteenpiirteistä ajan suhteen, mutta ei kerro ilmiön syistä. Iäkkäiden itsemurhan riskitekijöiksi on kirjallisuudessa kuvattu miessukupuoli, työelämän päättyminen, leskeksi jääminen, sosiaalinen eristäytyneisyys, mielenterveyden häiriöt sekä somaattiset sairaudet tai huoli niistä. Avuttomuuden lisääntymisen ja riippumattomuuden menettämisen on myös ajateltu olevan iäkkäiden itsemurhia selittäviä tekijöitä (13,14). Ne maat, joissa itsemurhien määrä kasvaa vanhemmissa ikäryhmissä, kertonee ennen kaikkea suojaavien tekijöiden heikentymisestä (15). Syynä kehitykseen voivat olla yhteiskunnalliset olosuhteet, kulttuurin henkinen ilmapiiri itsemurhaa kohtaan, ympäristötekijät, hoitojärjestelmän toimivuus tai jokin muu ilmiö, jonka myötä itsemurhaan päädytään kulttuurin piirissä useammin iäkkäänä.

Niissä maissa, joissa ikäriippuvuus on ollut vakaa vuosikymmenestä toiseen, kehitykselle luonteenomaista on sen toistuvuus kulttuurin piirissä. Se taas voi vaikuttaa siihen, miten itsemurhaan kussakin ikävaiheessa suhtaudutaan (16,17). Siten ikäriippuvuuden toistuminen samanlaisena voi madaltaa kynnystä tehdä itsemurha vanhemmiten niissä maissa, joissa itsemurhaan on päädytty aikaisemminkin vanhemmiten. Päinvastaisessa tilanteessa kynnys on luonnollisesti korkeampi. Sen sijaan maissa, joissa itsemurhien ja iän välillä ei ole ollut riippuvuutta, itsemurhakuolleisuus jakautuu tasaisemmin eri ikäryhmien välillä, joka sekin voi olla tyypillinen maakohtainen piirre. Tutkimuksemme valossa maakohtaiset ominaispiirteet vaikuttavat olevan suhteellisen pysyviä kulttuurin rakenteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kehityksessä voisi tapahtua muutosta. Viimeisimmät tiedot kertovat ikäriippuvuuden heikentymisestä useissa Euroopan maassa, joka voi ennakoida kulttuuripiirteen muutosta pidemmällä aikavälillä.

Elinympäristön olosuhteet ja siinä ilmenevät muutokset vaikuttavat ihmiseen myös fysiologisesti ja ovat siten osaltaan vaikuttamassa myös itsemurhiin. Tutkimusjaksolla lämpötilat ovat maailmanlaajuisesti kohonneet ja sääilmiöt äärevöityneet (18). Tiedetään myös, että ihmisen ruumiinlämmön säätelyyn ja aineenvaihduntaan vaikuttavan ruskean rasvakudoksen toiminta saattaa olla poikkeavan voimakasta masentuneilla ja heistä etenkin itsemurhaan kuolleilla (19). Ruskean rasvan liikatoiminta parantaa kylmänsietoa, mutta heikentää lämmönsietoa, mistä syystä lämpö voi rasittaa poikkeavan paljon niiden elimistöä, joilla on ruskean rasvan liikatoimintaa (20). Stressaavat elämäntilanteet samoin kuin alkoholin liikakäyttö ja keväisin voimistuva auringonpaiste voivat pahentaa oireita.

Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että miehet saattavat olla ruskean rasvan toimintahäiriöille herkempiä kuin naiset. Kyse voi olla myös siitä, että miehet altistuvat kylmälle ilmalle tai muille ruskeaa rasvaa aktivoiville tekijöille käyttäytymisensä takia useammin kuin naiset. Miehet saattavat altistua myös pitempään sellaisille olosuhteille, joissa ruskea rasva pääsee herkästi yliaktivoitumaan (21). Ruskean rasvan toimintaan ja lämmönsäätelyyn kohdistuu tällä hetkellä kasvava mielenkiinto (22). Itsemurhien ikäriippuvuuden kannalta yksi tärkeimmistä kysymyksistä on selvittää, voiko ruskea rasva yliaktivoitua vanhemmalla iällä (23). Ruskean rasvan toimintahäiriöt vanhemmiten voisivat tehdä ymmärrettäväksi itsemurhien kohdalla sitä ilmiötä, miksi itsemurhaan päädytään osassa maista useammin vanhemmissa ikäryhmissä.

Itsemurha on aina monitekijäinen ja syiltään yksilöllinen. Itsemurhaprosessin etenemisen kannalta ratkaisevan tärkeää on kuitenkin se, kuinka voimakas henkilön toive on kuolla ja kuinka vaarallista menetelmää hän itsemurhapyrkimyksessään käyttää (13). Lopputulokseen ovat vaikuttamassa myös yksilön pyrkimyksistä riippumattomat tekijät, kuten avun saapuminen paikalle ajoissa ja tehokas hoito. Myös aikaisemmat itsemurhayritykset vaikuttavat itsemurhavaaraan. Useissa tutkimuksissa on myös todettu, että sairaalahoitoon johtaneen itsemurhayrityksen jälkeen itsemurhariski pysyy korkealla tasolla läpi aikuisiän (24,25,26,27).

Vaikka itsemurhien määrä on niin Suomessa kuin monessa muussa Euroopan maassa kääntynyt jo laskuun (2,3), itsemurhien ja ikääntymisen yhteyteen on syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota. Suomalaisten miesten osalta ikäriippuvuudesta on viitteitä jo olemassa aikaisemmilta vuosikymmeniltä, ja voi hyvinkin olla mahdollista, että kyseinen kulttuuripiirre nousee esiin uudestaan väestön ikääntyessä.

Taulukossa 1 on esitetty itsemurhan keskeisiä riskitekijöitä. Kun itsemurha on ikäriippuvuuden kautta tarkasteltuna pitkä prosessi, tarjoutuu sen ehkäisyyn myös monta tilaisuutta. Oleellista on välittömän itsemurhavaaran tunnistaminen. Taulukossa 2 on esitetty itsemurhavaaran tärkeimpiä hälytysmerkkejä. Vaaran tunnistamisen jälkeen elintärkeää on turvata avun saanti, arvioida hoidon tarve ja tehdä hoitosuunnitelma. Myös itsemurhalta suojaavien tekijöiden vahvistamisesta, kuten mielenterveyden edistämisestä, tulee huolehtia. Tähän osallistuu myös EUREGENAS, joka kokosi yhteen 14 toimijaa 11 Euroopan unionin maasta. Kansainväliset asiantuntijat laativat sen puitteissa itsemurhien ehkäisyä varten muun muassa ohjeistukset media-alan ammattilaisille, kouluille ja työpaikoille (www.euregenas.eu/publications/).

Tästä asiasta tiedettiin

Vuosituhannen vaihteessa todettiin osassa Euroopan maista itsemurhakuolleisuuden kasvua vanhemmissa ikäryhmissä.

Suomessa ikäriippuvuutta ei tuolloin esiintynyt.

Itsemurhakuolleisuus on vähentynyt monissa Euroopan maissa viime vuosina.

Tämä tutkimus opetti

Ikävakiointi mahdollistaa itsemurhakuolleisuuslukujen maakohtaisen vertailun.

Ikääntyvien itsemurhakuolleisuus kasvaa monissa Keski-Euroopan maissa, ja ilmiö on näissä maissa suhteellisen vakaa sekä miesten että naisten osalta vuosikymmenestä toiseen.

Suomalaisessa itsemurhakuolleisuudessa ikäriippuvuutta esiintyi miehillä 1960- ja 1970-luvuilla kuuden vuoden aikana. Naisilla ikäriippuvuutta ei tutkimusjaksolla esiintynyt lainkaan.