Lehti 24: Alkuperäis­tutkimus 24/1998 vsk 53 s. 2529

Ketkä eivät käy äitiysneuvolassa? Tutkimus riittämättömän raskaudenseurannan esiintyvyydestä ja syistä

Vaikka äitiysneuvolajärjestelmämme on yleisesti tunnettu, jää pieni osa synnyttäjistä edelleenkin säännöllisen raskauden seurannan ulkopuolelle. Osa heistä asuu ulkomailla ja tulee Suomeen synnytystä varten, eikä sen vuoksi käytä suomalaisia neuvolapalveluja. Osa raskaana olevista aloittaa käynnit neuvolassa myöhään, koska ei tiedä raskaudestaan tai vaikean elämäntilanteen vuoksi on asunnoton tai haluaa salata raskauden. Sosiaalisista syistä palveluja vähän käyttäneiden osuus oli tässä tutkimuksessa noin 0,5 % synnyttäjistä. Useimmat heistä olivat naimattomia, vähän koulutettuja, nuoria ja ensisynnyttäjiä. Heidän kohdallaan on kirjoittajien mukaan epätodennäköistä, että terveyssektorin toimilla voitaisiin järjestelmän kattavuutta enää nykyisestään merkittävästi lisätä. Haastattelututkimus oli osa Euroopan komission rahoittamaa yhteiseurooppalaista hanketta ja tehtiin kolmessa pääkaupunkiseudun synnytyssairaalassa.

Kirsi ViisainenMarja-Liisa TölöMika GisslerVilho HiilesmaaMarja-Liisa JaakkolaJuha VesterinenElina Hemminki

Useimmissa länsimaissa suositellaan raskauden seurannan aloittamista ennen viidettä raskauskuukautta, ja säännöllistä seurantaa vähintään kuukausittain synnytystä kohden tihenevästi niin, että käyntejä on 9-16 kertaa raskauden aikana. Siitä, onko tällainen seurantakäyntien määrä optimaalinen raskauden ennusteen kannalta, ei ole tutkimukseen perustuvaa näyttöä (1,2). Sen sijaan on havaittu, että vastasyntyneen ennuste on huonompi, jos seurantakäyntejä ei ole ollenkaan tai jos käynnit aloitetaan myöhään (3,4,5,6,7). Myöhäisen seurannan aloituksen ei kuitenkaan Englannissa (8) ja Suomessa (9) tehdyissä tutkimuksissa ole havaittu huonontavan ennustetta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu ryhmiä, joilla riittämättömän raskauden seurannan riski on suurempi. Tällaisia ryhmiä ovat nuoret, naimattomat, alempiin sosiaaliluokkiin ja vähemmistökansallisuuksiin kuuluvat, raskauden aikana muuttaneet sekä naiset, jotka pitivät seurantaa tarpeettomana (10,11). Vaikka useimmissa Euroopan maissa raskauden seurantapalveluja tarjotaan yleisesti ja yhtäläisesti kaikille, on raskauden seurannan havaittu vaihtelevan naisen sosiaalisen aseman mukaan niin, että enimmillään lähes 20 % (Irlanti ja Portugali) synnyttäjistä käy seurannassa alle kolme kertaa tai aloittaa käynnit myöhään (12).

Tässä raportoitu tutkimus tehtiin osana Euroopan komission rahoittamaa yhteiseurooppalaista hanketta, jonka tavoitteena oli löytää keinoja raskauden seurantapalvelujen käytön lisäämiseksi riittämättömästi seurannassa käyvien naisten ryhmässä. Tutkimukseen osallistuivat kaikki 15 EU-maata sekä Norja ja Unkari. Tutkimus tehtiin kolmessa osassa. Ensimmäisen osan tarkoituksena oli järjestelmäkuvausten avulla verrata eri maissa käytössä olevia kannustimia (13), toisen osan tarkoitus oli kuvata rekisterien ja kyselytutkimusten avulla, kuinka yleistä palvelujen vähäinen käyttö on eri maissa (12) ja kolmannen selvittää synnyttäjien haastattelu- tai kyselytutkimuksen avulla, ketkä jäävät tulematta äitiysneuvolaan ja mitkä tekijät estävät palvelujen asianmukaista käyttöä (14). Hanke toteutettiin vuosina 1994-97.

Tässä artikkelissa kuvaamme Suomessa tehdyn haastattelututkimuksen tuloksia. Tarkoituksena oli selvittää, miksi jotkut naiset käyttivät vähän tai ei ollenkaan suomalaisen äitiyshuollon palveluja tai aloittivat käynnit myöhään. Riittämättömäksi raskauden seurannaksi määriteltiin eurooppalaisen projektin mukaisesti 1) ei ollenkaan käyntejä, 2) 1-2 käyntiä riippumatta aloitusajasta, 3) käyntien aloitus 15 + 6 raskausviikon jälkeen.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Haastattelututkimus toteutettiin Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa ja Kätilöopiston sairaalassa 19.6.-21.12.1996 sekä Jorvin sairaalassa 10.9.-21.12.1996 välisenä aikana. Tutkimusjoukkoon kuuluivat kaikki tuona aikana näihin kolmeen sairaalaan synnyttämään tulleet naiset. Tutkimusta varten määriteltiin kolme ryhmää. "Ei käyntejä" -ryhmään kuuluivat ne synnyttäjät, joilla ei synnyttämään tullessa ollut äitiysneuvolakorttia ja jotka kysyttäessä ilmoittivat, etteivät olleet käyneet raskauden seurantakäynnillä Suomessa. "1-2 käyntiä" -ryhmään kuuluivat synnyttäjät, jotka äitiysneuvolakortin mukaan olivat käyneet raskauden seurantakäynneillä alle kolme kertaa riippumatta käyntien aloitusajasta. Myöhään aloittaneet olivat synnyttäjiä, joilla ensimmäinen raskauden seurantakäynti oli 15 + 6 raskausviikon (joko kuukautisista tai ultraäänellä määriteltynä) jälkeen, ja joilla käyntejä oli enemmän kuin kaksi. Raskauden seurantakäynniksi määriteltiin käynti terveydenhoitajan, kätilön tai lääkärin luona tai sairaalan poliklinikalla raskauden seurannan tai hoidon vuoksi, mutta ei vain raskauden toteamiseksi tehtyä käyntiä (esim. käynti raskaustestin vuoksi terveyskeskuksessa).

Tutkimusryhmiin kuuluvat äidit identifioitiin synnyttämään tullessa, heille annettiin kirjallinen tiedote tutkimuksesta, ja kysyttiin halukkuutta osallistua haastatteluun. Henkilökunta ilmoitti puhelimitse suostumuksensa antaneista synnyttäjistä haastattelijoille, joista yksi tuli lapsivuodeosastolle haastattelemaan synnyttäjän. Haastattelurunko oli strukturoitu ja muokattu eurooppalaisen yhteistyöprojektin mallirungosta Suomen oloja vastaavaksi. Kaikkien kolmen sairaalan eettiset toimikunnat hyväksyivät tutkimussuunnitelman.

Tutkimusajanjaksoina kolmessa sairaalassa synnytti yhteensä 6 797 naista, ja heistä 38 identifioitiin synnyttämään tullessa tutkimusryhmiin kuuluviksi. 22 haastateltiin, 9 kieltäytyi ja 6 ehti poistua sairaalasta ennen kuin haastattelulupaa kysyttiin. Yhdeltä äidiltä lupaa ei kysytty eettisistä syistä, koska äiti aikoi luovuttaa lapsensa adoptoitavaksi. Näin ollen haastattelututkimuksen osallistumisprosentti oli 58 %.

Syntymärekisterin aikaisempien vuosien tietojen mukaan tutkimusajanjaksoina olisi näissä kolmessa sairaalassa pitänyt olla keskimäärin 200 (3 %) äitiysneuvolan palveluja riittämättömästi käyttänyttä synnyttäjää. Haastatteluaineiston täydentämiseksi tarkistettiin Kätilöopiston sairaalan ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan sairauskertomukset, jotka rekisteri-ilmoitusten mukaan kuuluivat tutkimusryhmiin tai olivat rekisteritiedoiltaan puutteellisia, ajalta 1.7.-31.10.1996.

Kätilöopiston sairaalan syntymärekisteri- ja sairauskertomustietojen tarkistuksessa löydettiin 52 tapausta, joita ei ollut synnyttämään tullessa identifioitu. Heille lähetettiin kirjallinen haastattelupyyntö. Yhden muistutuksen jälkeen saatiin 32 vastausta (62 %), 14 kielteistä ja 18 myönteistä. Kaikkiin 18:aan otettiin yhteyttä puhelimitse; yhtä ei voitu haastatella kieliongelman vuoksi (vieraaseen kieleen pohjautuva viittomakieli), kolme ei yhteydenoton perusteella kuulunut tutkimusryhmään. Tässä vaiheessa haastateltiin siten 14 naista. Tapauksista, joita ei voitu haastatella (n = 37), mahdollista syytä vähäiseen tai myöhäiseen äitiysneuvolapalvelujen käyttöön etsittiin ainoastaan sairauskertomuksista.

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan syntymärekisteri- ja sairauskertomustietojen tarkistuksessa löydettiin 37 tapausta, joita ei ollut identifioitu synnyttämään tullessa. Sairaalan eettinen toimikunta ei antanut lupaa ottaa yhteyttä potilaisiin sairaalan ulkopuolella, joten mahdollista syytä raskauden seurantapalvelujen vähäiseen käyttöön etsittiin sen vuoksi vain sairauskertomuksista.

Haastatteluista ja sairauskertomuksista kerätyistä tutkimusryhmistä suurin oli raskauden seurannan myöhään aloittaneiden ryhmä (taulukko 1). 1-2 kertaa käyneitä oli vain kaksi ja siksi analyysivaiheessa heitä tarkasteltiin yhdessä ei ollenkaan käyneiden kanssa.

Koko maan syntymärekisteritiedoista vuosilta 1987-95 (n = 536 238) katsottiin lisäksi tutkimusryhmiin kuuluvien osuus, sekä niiden naisten osuus, joilla seurantakäyntien määrä gestaatioikään suhteutettuna ylitti tuona ajanjaksona voimassa olleen suosituksen (15,16).

TULOKSET

Syntymärekisterissä 3,7 %:lla kaikista synnyttäjistä raskauden seuranta oli riittämätöntä vuosina 1987-95, näistä 87 % oli seurannan myöhään aloittaneita. Alle kolme kertaa käyneiden ja ei ollenkaan käyneiden osuus pysyi vuosina 1987-95 hyvin pienenä, mutta myöhään aloittaneiden osuus pieneni jonkin verran (kuvio 1). Sen sijaan naisten, joiden seurantakäyntimäärä raskauden keston mukaan suhteutettuna ylitti 70 %:lla voimassa olleen suosituksen (15,16), osuus kasvoi selvästi vuosina 1993-95.

Kätilöopiston sairaalan ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan sairauskertomusten ja haastattelujen avulla tarkistetussa neljän kuukauden aineistossa riittämättömän seurannan esiintyvyys oli 3,1 % ja identifioiduista tapauksista 92 % kuului myöhään aloittaneiden ryhmään (taulukko 1).

Ei ollenkaan tai vain 1-2 kertaa raskauden seurannassa käyneitä naisia haastateltiin viisi ja syytä käymättömyyteen etsittiin sairauskertomuksesta lisäksi neljältä syntymärekisterin mukaan ei ollenkaan käyneeltä (taulukko 2). Epäsäännöllisesti käyneistä toinen tiesi raskaudestaan vasta viikolla 39 ja ehti käydä neuvolassa vain kerran ennen synnytystä. Raskauden kieltäminen oli mahdollisesti taustalla raskauden myöhäiseen toteamiseen. Toinen vain kerran neuvolassa käynyt (viikolla 12) oli muuttanut raskauden aikana eikä uudessa asuinpaikassaan tiennyt missä neuvola oli, eikä vanhemman lapsen sairastelun vuoksi ollut jaksanut ottaa selvää.

Kokonaan käymättä jättäneistä haastatelluista naisista yksi piilotteli raskauttaan pienellä paikkakunnalla ja hakeutui eri paikkakunnalle synnyttämään. Yhdellä oli pysyvä asunto vasta raskauden lopulla eikä hän siksi hakeutunut mihinkään neuvolaan. Yksi olisi tarvinnut viittomakielen tulkkia ja koki asioinnin yleensä siksi vaikeaksi. Hänen kohdallaan taustalla oli myös mahdollisesti tietämättömyys raskauden seurantakäytännöistä. Sairauskertomustapauksista löytyi kolme ulkomaalaista naista, jotka tulivat Suomeen ainoastaan synnytystä varten ilman, että heillä oli täällä seurantakäyntejä ja yksi nuori nainen, jonka yllätysraskaus päättyi ennenaikaiseen synnytykseen.

Tavallisin syy (42 %) raskauden seurannan myöhäiseen aloitukseen oli oleskelu tai matkailu ulkomailla (taulukko 2). 67 % ulkomailla olleista oli suomalaisia, jotka olivat ulkomailla oman tai miehen työn vuoksi ja tulivat kotimaahan raskauden aikana, tai ulkomaalaisia, jotka muuttivat Suomeen raskaana ollessaan (21 %). 16 % seurannan myöhään aloittaneista tuli Suomeen vain vähän ennen synnytystä palatakseen heti takaisin kotimaahansa; he kaikki synnyttivät Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa. Ulkomailla oleskelu ei kuitenkaan käytännössä tarkoittanut raskauden seurannan puuttumista: haastatelluista raskauden alussa ulkomailla olleista naisista 13 (93 %) oli aloittanut raskauden seurantakäynnit oleskelumaassaan jo ennen 16. raskausviikkoa. Suomessa seurantakäynnit aloitettiin keskimäärin viikolla 25 (vaihtelu 16-38). Sairauskertomuksen mukaan ulkomailla raskauden alussa olleista löydettiin merkintä seurannasta aikaisemmassa oleskelumaassa 60 %:ssa tapauksista. Muiden kohdalla asiasta ei ollut mainintaa.

Toiseksi yleisin syy (23 %) myöhäiseen seurannan aloittamiseen oli epätietoisuus raskaudesta sen alussa, joka useimmiten johti seurantakäyntien myöhästymiseen muutamalla viikolla. Tämän jälkeen neuvolassa käytiin säännöllisesti. Haastatellut naiset hakeutuivat seurantaan keskimäärin viikolla 17 (vaihtelu 16-24). Epätietoisuus raskaudesta johtui joko siitä, että raskauden aikana oli tullut kuukautisiksi luultu vuoto (n = 7) tai että raskausamenorreaa oli luultu pillerien poisjätön (n = 3) tai hypotyreoosin aiheuttamaksi (n = 1). Yksi raskaus oli alkanut pillerien aikana, ja yhdellä naisella epätietoisuuden aiheutti pitkään jatkunut epäsäännöllinen kierto. Yksi myöhään aloittaneista halusi odottaa ja varmistaa, että raskaus ei mene kesken alussa ja koska hän ei kokenut voivansa luottaa terveydenhuoltoon yleensäkään, hän ei halunnut mennä neuvolaan "liian aikaisin".

Sairauskertomuksista löydetyt syyt seurannan myöhäiseen aloittamiseen jakautuivat samoihin pääluokkiin kuin haastatteluissa ilmoitetut. 44 %:ssa tapauksista myöhäisen seurantaan hakeutumisen syytä ei kuitenkaan voitu päätellä merkinnöistä. Sairauskertomusaineistossa kansalaisuudeltaan muita kuin suomalaisia oli 35 (47 %).

Haastateltujen naisten taustatekijöitä on esitetty taulukossa 3. Vähän tai ei ollenkaan käyneet olivat kaikki naimattomia ja vähän koulutettuja; lisäksi he olivat nuorempia kuin myöhään aloittaneet. 71 % haastatelluista myöhään aloittajista oli ensisynnyttäjiä. Ulkomaalaisia oli haastateltujen myöhään aloittaneiden joukossa neljä, ja heistä kolme oli muuttanut Suomeen pysyvästi raskauden aikana.

Tutkimuksen aikana voitiin myös tarkistella syntymärekisterin luotettavuutta raskauden seurantakäyntien merkitsemisen suhteen. Kahden tutkimussairaalan heinä-lokakuussa rekisteriin ilmoittamasta 3 286 synnytyksestä 105 kuului rekisteritietojen perusteella tutkimusryhmään, näistä sairauskertomusten perusteella ja haastatteluin tapauksiksi varmistui 91. 13 naista ei kuulunut ryhmiin ja yhden sairauskertomustiedot puuttuivat. Lisäksi oli 107 epätäydellistä ilmoitusta, joista 10 kuului tutkimusryhmään, 84 ei kuulunut ja 13 jäi epäselväksi myös sairauskertomuksista. Väärien positiivisten määrä rekisterissä oli 12 %, väärien negatiivisten määrää ei tässä tutkimuksessa voitu selvittää.

POHDINTA

Suomessa raskauden riittämätön seuranta ei ole lukumääräisesti merkittävä ongelma, ja todetuista tapauksista suurin osa on seurannan myöhään aloittaneita. Tämä tulos ei tietenkään ole äitiyshuollon ammattilaisille uusi, onhan äitiysneuvolajärjestelmämme kattavuus ollut yli 99 % jo vuonna 1975 (17). Syntymärekisterin tulosten mukaan tilanne on myös viime vuosikymmenen ajan ollut stabiili. Tekemämme tarkennettu selvitys viittaa kuitenkin siihen, että tilanne olisi vielä rekisteröityäkin parempi: lähes puolet seurannan myöhään aloittaneista tuli ulkomailta raskauden aikana, ja heistä valtaosa oli myös ollut asianmukaisessa raskauden seurannassa oleskelumaassaan. Näin ollen heitä ei tulisi lukea mukaan todelliseen riittämättömän seurannan esiintyvyyteen Suomen neuvolajärjestelmässä.

Palvelujen käyttämättömyyden haastatteluissa ilmoitetut syyt liittyivät naisten elämäntilanteeseen (asunnottomuus, raskauden salaaminen), tietämättömyyteen raskaudesta ja sen merkeistä sekä tietämättömyyteen neuvolapalveluista (ei tiedä, missä neuvola on; olettaa, ettei tulkkausta saa). Palveluja kokonaan käyttämättömillä naisilla on myös Suomessa todettu olevan suurempi vastasyntyneen perinataalikuolleisuus (18), mutta on epätodennäköistä, että terveydenhuollon keinoin voitaisiin heidän osuuttaan nykyisestään enää merkittävästi pienentää, onhan kokonaan käymättömien osuus Suomessa jo nykyisellään pienimpiä Euroopassa (12).

Lue myös

Mikäli ulkomailla olleet jätetään huomiotta oli seurannan myöhästymiseen tärkein syy tietämättömyys raskauden alkamisesta. Heillä kuitenkin raskauden seuranta myöhästyi vain vähän, ja jatkui sen jälkeen pääosin säännöllisenä. Erilaiset sosiaaliset ja vaikeaan elämäntilanteeseen liittyvät syyt olivat taustalla vain pienellä osalla myöhään aloittaneista. Seurannan myöhään aloittamisen ei suomalaisessa syntymärekisteritutkimuksissa ole todettu olevan yhteydessä perinataalikuolleisuuteen, sen sijaan ennenaikaisuus ja alhainen syntymäpaino oli tässä ryhmässä yleisempää kuin ajoissa aloittaneilla (7,18). Äidin taustatekijöiden mukaan vakioiminen ei vaikuttanut tuloksiin (7). Suomalaisessa kohorttitutkimuksessa ei todettu olevan ennusteen kannalta ratkaisevaa merkitystä, aloitettiinko neuvolakäynnit ennen 16. raskausviikkoa vai sen jälkeen (9).

Ulkomaisissa selvityksissä on korostettu kulttuuristen tekijöiden ja naisten asenteiden merkitystä raskauden seurannan aloittamisajankohdan määräytymisessä (11). Syntymärekisteristä on aiemmin todettu, että riittämättömän raskauden seurannan ryhmässä maahanmuuttajien osuus oli korostunut (18), sama havainto on tehty myös Englannissa (10) ja Saksassa (18). Tässä tutkimuksessa haastatteluihin saatiin vähän ulkomaalaisia, mutta heidän osuutensa oli huomattava sairauskertomusaineistossa. Osasyynä oli yhteen tutkimussairaalaan hakeutuvat ulkomaalaiset "synnytysmatkailijat", jolta osin tulokset eivät välttämättä ole yleistettävissä valtakunnallisesti. Kuitenkin on otettava huomioon, että myös maahanmuuttajia oli sairauskertomusaineistossa kohtalaisen paljon. Kulttuuriset tekijät ja mahdollinen tietämättömyys Suomen käytännöistä voivat heidän kohdallaan olla seurannan myöhästymisen taustalla.

Haastatteluissa tietoisuus vallitsevasta raskauden seurantakäytännöstä oli hyvä eikä suomalaista neuvolajärjestelmää kohtaan osoitettu merkittävää epäluottamusta. Päinvastoin, naisten halukkuus tulla Suomeen nimenomaan raskaana ollessaan ja synnytystä varten on luottamuksen osoitus äitiyshuoltojärjestelmällemme, jonka myös monet ulkomailta tulleet selkeästi ilmaisivat. Äitiysneuvolainstituutio on Suomessa yleisesti tunnettu: aiemmassa kyselytutkimuksessa (n = 2 189) naisista, joilla ei ollut ollut raskauksia, 56 % tiesi oikean paikan, minne hakeutua raskauden seurantaan, ja 90 % olisi aloittanut seurantakäynnit heti havaittuaan raskauden merkit (19). Yhteiseurooppalaisessa kymmenen maan yhdistetyssä aineistossa (n = 1 248) sen sijaan yleisin (40 %) annettu syy palvelujen riittämättömään käyttöön oli se, ettei raskauden seurantaa koettu tarpeelliseksi (14).

Menetelmällisesti tutkimus osoittautui ajateltua hankalammaksi, sillä suuri määrä tutkimusryhmään kuuluvia naisia jäi haastattelututkimuksen ulkopuolelle. Pieni haastatteluprosentti voidaan selittää pitkälti tutkittavalla ilmiöllä. Ensinnäkin äitiysneuvolassa käymättömiä on vähän ja siksi sairaaloilla oli vaikeuksia muistaa poimia tutkimukseen harvakseltaan esiintyviä tapauksia. Toiseksi, naiset, jotka eivät käy neuvolassa lienevät ryhmänä haluttomampia haastatteluihin kuin yleensä.

Aineistoa jouduttiin täydentämään etsimällä tietoja sairauskertomuksista. Sairauskertomukset eivät kuitenkaan osoittautuneet hyväksi tietolähteeksi; seurannan myöhästymiseen johtaneita syitä voitiin merkinnöistä päätellä vain alle puolessa tapauksista. Lisäksi on huomioitava, että sairauskertomusten avulla arvioidut syyt perustuvat oletuksiin, eivätkä ne ole suoraan vertailukelpoisia haastattelutietoihin. Aineiston epähomogeenisuuteen olivat osasyynä myös eettisten toimikuntien vaihtelevat ja osin ristiriitaisetkin ohjeet, josta syystä tutkimusta ei voitu tehdä kaikissa kolmessa sairaalassa täysin saman suunnitelman mukaisesti, joten sairaalakohtaiset aineistot muodostuivat jonkin verran toisistaan poikkeaviksi. Tämäntapaisten usean sairaalan yhteistyötä vaativien tutkimusprojektien toteuttamisen kannalta olisi hyödyllistä, jos suunnitelman eettisyyden voisi arvioittaa yhdessä, esimerkiksi alueellisessa, toimikunnassa.

päätelmät

Tutkimuksemme mukaan suomalaiset naiset käyttävät neuvolapalveluja pikemminkin yli voimassaolevien suositusten kuin liian vähän. Raskauden riittämättömän seurannan todellinen esiintyvyys on pienempi kuin syntymärekisterin mukaan on aiemmin arvioitu. Vastasyntyneen ennusteen kannalta riskiryhmän muodostavat seurannassa alle kolme kertaa käyneet. Tässä ryhmässä riittämättömään raskauden seurantaan johtavat tekijät liittyivät naisen elämäntilanteeseen, eivätkä niinkään seurantajärjestelmän rakenteeseen tai käytäntöihin. Siksi on epätodennäköistä, että terveyssektorin toimilla voitaisiin järjestelmän kattavuutta enää nykyisestään merkittävästi lisätä. Ollaanhan nyt jo Euroopan huipputasolla (14), ja tilanne on jo kauan ollut vakaa.

Avoimemmat rajat ja globaalistuvat työmarkkinat lisännevät myös tulevaisuudessa naisten raskaudenaikaista liikkuvuutta, joten on tärkeää että raskauden seurantajärjestelmän käytännöt saadaan paremmin tunnetuksi ja hyväksytyksi maahan muuttavien ja täällä jo olevien kulttuuristen vähemmistöjen parissa, jotta todellisten myöhään aloittajien lukumäärä ei kasvaisi. Oman erityisryhmänsä muodostanevat kuitenkin kokeneet, järjestelmän tuntevat uudelleensynnyttäjät, joiden kohdalla ensimmäinen neuvolakäynti voidaan jättää 16. viikon jälkeen tapahtuvaksi (9).

KIRJALLISUUTTA


Kirjallisuutta
1
Sikorski, J, Wilson J, Clement S, Smeeton N. A randomised controlled trial comparing two schedules of antenatal visits: the antenatal care project. BMJ 1996;312:546-553.
2
McDuffie RS, Beck A, Bischoff K, Cross J, Orleans M. Effect of frequency of prenatal care visits on perinatal outcome among low-risk women: a randomised controlled trial. JAMA 1996;275:847-851.
3
Ryan GM, Sweeney PJ, Solola AS. Prenatal care and pregnancy outcome. Am J Obstet Gynecol 1980;137:876-881.
4
Donaldson PJ, Billy JOG. The impact of prenatal care on birthweight. Med Care 1984;22:177-188.
5
Insler V, Larholt , Hagay ZJ ym. The impact of prenatal care on the outcome of pregnancy. Eur J Obstet Gynecol Reprod Biol 1986;23:211-223.
6
Blondel B, Saurel-Cubizolles MJ. An indicator of adverse pregnancy outcome in France: not receiving maternity benefits. J Epidemiol Comm Health 1991;45:211-215.
7
Gissler M, Hemminki E. Amount of antenatal care and infant outcome. Eur J Obstet Gynecol Reprod Biol 1994;56:9-14.
8
Thomas P, Golding J, Peters TJ. Delayed antenatal care: does it effect pregnancy outcome? Soc Sci Med 1991;32:715-723.
9
Lumme R, Järvelin MR, Rantakallio P, Hartikainen-Sorri AL. Onko äitiysneuvolakäyntien aloittamisajankohdalla merkitystä? Duodecim 1993;109:309-316.
10
Chisholm DK Factors associated with late booking for antenatal care in Central Manchester. Public Health 1989;103:459-466.
11
Meikle SF, Orleans M, Leff M, Shain R, Gibbs RS Women's reasons for not seeking prenatal care: racial and ethnic factors. Birth 1995;81-86.
12
Buekens P, Kotelchuck M, Blondel B, Børlum-Kristensen F, Chen JH, Masuy-Stroobant G. A comparison of prenatal care utilization in the United States and in Europe. Am J Public Health 1993;83:31-36.
13
Mc Quide P, Delvaux T, Buekens P. Prenatal care incentives in Europe. J Pub Health Policy 1998;19:203-220. Painossa.
14
Barriers and incentives to prenatal care in Europe. Study supported by the European Commission. Final report April 1997.
15
Neuvolatoiminnan kehittämistyöryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriö 1984.
16
Äitiyshuolto terveyskeskuksissa. Lääkintöhallituksen ohjekirje 2/1988.
17
Terveydenhuolto 1978. Lääkintöhallituksen vuosikirja 1971-1977. Suomen virallinen tilasto XI:74. Helsinki 1978.
18
Gissler M, Geraedts M, Hemminki E, Buekens P. Insufficient prenatal care in Finland and Baden-Württemberg - characteristics of women and infant outcome. Eur J Public Health 1998. Painossa.
19
Hemminki E, Sihvo S. Knowledge of prenatal care among non-pregnant women: an explanation for early attendance. Scand J Soc Med 1996;24:152-154.

Taulukot
1 Taulukko 1
2 Taulukko 2
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030