1. Lääkärilehti
  2. Tieteessä
  3. Keuhkopotilaan lentokelpoisuuden selvittäminen
Alkuperäis­tutkimus 48/2008 vsk 63 s. 4193 - 4199

Keuhkopotilaan lentokelpoisuuden selvittäminen

Lähtökohdat

Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida laboratoriossamme 2003-2007 tehdyt keuhkopotilaiden hypoksia-altistuskokeet ja tarkastella niiden perusteella heidän lentokelpoisuuttaan.

Menetelmät

35 potilaalle oli tehty kansainvälisten suositusten mukainen 20 minuutin hypoksia-altistuskoe, joka vastaa lentokoneolosuhteita. Potilaiden hengittämä ilma sisälsi 15-prosenttista happea. Tulokset koottiin yhteen jälkikäteen asiakirjatutkimuksena. Lisäksi selvitettiin, millä tavoin lentomatkasuunnitelmat olivat toteutuneet.

Tulokset

Potilaista 25 katsottiin lentokelpoisiksi, mutta heistä 21:lle ei suositeltu lentoa ilman lisähappea. Kahdeksan arvioitiin rajatapauksiksi ja kahden katsottiin voivan matkustaa paineventilaattorituen avulla. Hypoksia-altistuksen aikana valtaosa potilaista sai hyperventilaatio-oireita. Puolella niistä, joilla oli levossa normaali happikyllästeisyys(≥ 96 %), valtimoveren happiosapaine laski niin matalaksi, että lennonaikainen happilisä katsottiin tarpeelliseksi.

Päätelmät

Normaali valtimoveren happikyllästeisyys merenpinnan tasolla ei välttämättä takaa keuhkopotilaan riittävää hapetusta lennon aikana. Keuhkopotilaiden lentokelpoisuuden arviointia tulisi tehostaa lentoturvallisuuden varmistamiseksi.

Liikennelentokoneiden lentokorkeus on pitkillä lennoilla 9 150-12 200 metrin välillä, jolloin ympäröivän ilmakehän happipitoisuus on niin pieni, ettei ihminen pysyisi hengissä ilman paineistusta. Liikennelentokoneen sisätilat paineistetaan vastaamaan 1 524-2 438 m:n korkeutta merenpinnasta (11 Aerospace Medical Association, Air transport medicine committee, Alexandria, VA. Medical guidelines for air travel. Aviat Space Environ Med 1996;67:B1-B16.), jolloin ilman happipitoisuus on noin 15 % (happipitoisuus merenpinnan tasolla on 21 %). Tällöin ilmanpaine koneen sisällä laskee merenpinnan noin 100 kPa:n tasolta 75 kPa:iin. Lentokoneessa myös terveen henkilön valtimoveren happiosapaine laskee normaalista, noin 13 kPa:sta, lievän hypoksemian tasolle, noin 7,7-8,5 kPa:iin (happikyllästeisyys noin 90 %) (11 Aerospace Medical Association, Air transport medicine committee, Alexandria, VA. Medical guidelines for air travel. Aviat Space Environ Med 1996;67:B1-B16.). Terve henkilö pystyy kompensoimaan äkillistä hypoksemiaa lisäämällä hengitystaajuutta, syketaajuutta ja sydämen iskutilavuutta (22 Lenfant C, Sullivan K. Adaptation to high altitude. N Engl J Med 1971;284:1298-309.), jolloin hän kykenee ongelmitta sietämään valtimoveren happikyllästeisyyden pienentymisen (33 Cottrell JJ. Altitude exposures during aircraft flight. Flying higher. Chest 1988;92:81-4.).

Lentokoneen ilman kuivuus, matkaan liittyvät lämpötilaerot, matkatavaroiden kanniskelu lentokentillä ja ilman epäpuhtaudet voivat pahentaa keuhko-, erityisesti astmapotilaiden hengitystieoireita. Jos potilaalla on keuhkosairaus, joka pienentää valtimoveren happipitoisuutta jo merenpinnan tasolla, on lennon aikana odotettavissa tavanomaista voimakkaamman hypoksemian kehittyminen. Keuhkosairaus heikentää hypoksemian kompensaatiomekanismeja. Lennon aikana käytävällä kävely voi pahentaa hypoksemiaa. Ilmakehän paineen aleneminen lentokoneessa suurentaa jossakin määrin keuhkotilavuutta, mikä voi johtaa ilmarinnan syntyyn (44 AMA commission on emergency medical services. Medical aspects of transportation aboard commercial aircraft. JAMA 1982;247:1007-11.).

Tutkimusolosuhteissa voidaan simuloida lennonaikaista hypoksemiaa hengittämällä lentokoneen paineolosuhteita vastaavaa ilmaa, jonka happipitoisuus on pienentynyt (55 Gong H, Tashkin DP, Lee EY, Simmons MS. Hypoxia-altitude simulation test. Am Rev Respir Dis 1984;130:980-6.,66 Vohra KP, Klocke RA. Detection and correction of hypoxemia associated with air travel. Am Rev Respir Dis 1993;148:1215-9.,77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.). Tällaisia normobaarisia menetelmiä voidaan käyttää ennustamaan lento-olosuhteissa syntyvää hypobaarista hypoksemiaa (88 Naughton MT, Rochford PD, Pretto JJ, Pierce RJ, Cain NF, Irving LB. Is normobaric simulation of hypobaric hypoxia accurate in chronic airflow limitation. Am J Respir Crit Care Med 1995;152:1956-60.), ja useita erilaisia tapoja tämän toteuttamiseksi on julkaistu (55 Gong H, Tashkin DP, Lee EY, Simmons MS. Hypoxia-altitude simulation test. Am Rev Respir Dis 1984;130:980-6.,66 Vohra KP, Klocke RA. Detection and correction of hypoxemia associated with air travel. Am Rev Respir Dis 1993;148:1215-9.,99 Cramer D, Ward S, Geddes D. Assessment of oxygen supplementation during air travel. Thorax 1996;51:202-3.).

Tässä tutkimuksessa tarkastelemme HYKS:n Meilahden sairaalassa vuodesta 2003 lähtien tehtyjä normobaarisia hypoksia-altistuskokeita, joiden tuloksista karttuneen kokemuksen pohjalta käsittelemme erilaisista keuhkosairauksista kärsivien potilaiden lentokelpoisuutta.

Aineisto ja menetelmät

Meilahden sairaalan kliinisen fysiologian laboratoriossa tehtiin vuosina 2003-2007 yhteensä 36 hypoksia-altistuskoetta, joista kaksi tehtiin käyttämällä potilaan omaa paineventilaattoria. Toiselle näistä potilaista tehtiin hypoksia-altistuskoe ensin ilman omaa ventilaattoria ja uudelleen omalla ventilaattorilla. Potilaista miehiä oli 19 ja naisia 16. Heidän sairautensa olivat: keuhkosyöpä tai mesoteliooma (15 henkilöä), keuhkoahtaumatauti/astma (12 henkilöä), keuhkoembolian jälkitila (11 Aerospace Medical Association, Air transport medicine committee, Alexandria, VA. Medical guidelines for air travel. Aviat Space Environ Med 1996;67:B1-B16.), kyfoskolioosi (11 Aerospace Medical Association, Air transport medicine committee, Alexandria, VA. Medical guidelines for air travel. Aviat Space Environ Med 1996;67:B1-B16.), neuromuskulaarinen sairaus (22 Lenfant C, Sullivan K. Adaptation to high altitude. N Engl J Med 1971;284:1298-309.), lihavuus ja hypoventilaatio (11 Aerospace Medical Association, Air transport medicine committee, Alexandria, VA. Medical guidelines for air travel. Aviat Space Environ Med 1996;67:B1-B16.) ja idiopaattinen keuhkofibroosi (22 Lenfant C, Sullivan K. Adaptation to high altitude. N Engl J Med 1971;284:1298-309.). Tarkemmat tiedot potilaista ilmenevät taulukosta 1.

Tutkimuksen aikana potilas käytti normaalisti keuhko- ja sydänlääkkeitään. Tutkittava hengitti kaasuseosta, jossa oli 15 % happea ja 85 % typpeä (AGA, Espoo, Suomi), ja tutkimuskäytäntö perustui Britannian keuhkolääkäriyhdistyksen (BTS) suositukseen (77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.). Hengitystoimintaa seurattiin spiroergometrian (Vmax Encore, Viasys Healthcare, Yorba Linda, CA, USA) ja kahden pulssioksimetrin avulla, joista toisen anturi oli korvalehdessä, toisen sormessa (Datex-Ohmeda 3 900 ja 3 800; Instrumentarium, Suomi) (kuva 1). Lisäksi seurattiin EKG:ta (Cardiosoft, GE Marquette, Cardiosoft, Milwaukee, Wisconsin, USA) sekä mitattiin verenpainetta 2-4 minuutin välein manuaalisin mittauksin. Valtimoverinäyte otettiin kertanäytteenä ennen hypoksia-altistusta ja 20 minuutin kohdalla hypoksia-altistuksen lopussa, mikäli valtimopistolle ei ollut vasta-aiheita. Tällä menetelmällä tehdyssä altistuskokeessa lentokelpoisuuden rajana on pidetty happiosapainetasoa PaO2 > 6,6-7,4 kPa tai happikyllästeisyyttä >= 85 % (77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.) (taulukko 2).

Matkasuunnitelman toteutuminen selvitettiin jälkikäteen joko tutkittavan sairauskertomuksista tai soittamalla potilaalle tai hänen omaisilleen helmikuussa 2008. Tutkimustulokset on kerätty jälkikäteen asiakirjatutkimuksena. Tutkimusluvan on myöntänyt HYKS:n sisätautien tulosyksikkö.

Tilastomenetelmät

Hypoksia-altistuskokeessa mitattujen spiroergometriamuuttujien ja valtimoverinäytteiden arvoja ennen altistusta ja hypoksia-altistuksen aikana verrattiin toisiinsa pareittaisella t-testillä.

Tulokset

Potilaiden valtimoveren happiosapaine levossa ennen hypoksia-altistuskoetta oli keskimäärin 9,5 kPa ja happikyllästeisyys pulssioksimetriassa 95,9 % (taulukko 3). 14 potilaalla oli happikyllästeisyyden perusteella levossa lievä hypoksemia (SaO2 92-95%), muilla 22 potilaalla happikyllästeisyys oli normaali (>=96 %). Happiosapaine oli normaali tai korkeintaan lievästi alentunut (>=10 kPa) 13 potilaalla. 14 potilaalla (40 %) oli yli 9,3 kPa:n happiosapaine ennen altistuskoetta. Matalin happiosapaine ennen altistusta oli 6,9 kPa (kuvio 1. KUVIO 1. Valtimoveren happiosapainemittauksen tulokset hypoksia-altistuskokeen yhteydessä. Valtaosa potilaista oli hypoksia-altistuskokeen tulosten perusteella BTS-suosituksen mukaisia rajatapauksia tai lennonaikaisen happilisän tarpeessa. Happiosapaine laski merkitsevästi arvioituna pareittaisella t-testillä, p < 0,001. KUVIO 2. Spiroergometrialaitteella mitattu uloshengityksen lopun hiilidioksidiosuus hypoksia-altistuskokeen yhteydessä. Hiilidioksiditaso laski keskimäärin merkitsevästi (p < 0,001). Yhdellä neuromuskulaarista tautia sairastavalla potilaalla hiilidioksiditaso nousi altistuksen aikana. Muuten hiilidioksiditaso pyrki laskemaan altistuksen aikana sekundaarisesta hyperventilaatiosta johtuen. KUVA 1. Hypoksia-altistuskokeen suoritus kliinisen fysiologian laboratoriossa. 15-prosenttista happea sisältävää ilmaa johdetaan tutkittavan hengitysilmaan happipullosta spiroergometrialaitteiston kautta, jolloin samalla voidaan mitata hengityksen toiminnan parametreja. Pulssioksimetrisignaalia rekisteröidään korvalehdestä, lisäksi seurataan EKG:ta ja verenpainetta.).

Hypoksia-altistuskoe kesti yleensä vähintään 20 minuuttia. Yksi altistuskoe keskeytettiin 12 minuutin kohdalla vaikean hypoksemian ja hiilidioksidiretention vuoksi. Potilaiden hengitystaajuus (taulukko 3), systolinen verenpaine (134-140 mmHg; p = 0,01) ja minuuttiventilaatio (10,7-12,8 l/min; p < 0,001) kasvoivat merkitsevästi. Valtimoveren happiosapaine (kuvio 1. KUVIO 1. Valtimoveren happiosapainemittauksen tulokset hypoksia-altistuskokeen yhteydessä. Valtaosa potilaista oli hypoksia-altistuskokeen tulosten perusteella BTS-suosituksen mukaisia rajatapauksia tai lennonaikaisen happilisän tarpeessa. Happiosapaine laski merkitsevästi arvioituna pareittaisella t-testillä, p < 0,001. KUVIO 2. Spiroergometrialaitteella mitattu uloshengityksen lopun hiilidioksidiosuus hypoksia-altistuskokeen yhteydessä. Hiilidioksiditaso laski keskimäärin merkitsevästi (p < 0,001). Yhdellä neuromuskulaarista tautia sairastavalla potilaalla hiilidioksiditaso nousi altistuksen aikana. Muuten hiilidioksiditaso pyrki laskemaan altistuksen aikana sekundaarisesta hyperventilaatiosta johtuen. KUVA 1. Hypoksia-altistuskokeen suoritus kliinisen fysiologian laboratoriossa. 15-prosenttista happea sisältävää ilmaa johdetaan tutkittavan hengitysilmaan happipullosta spiroergometrialaitteiston kautta, jolloin samalla voidaan mitata hengityksen toiminnan parametreja. Pulssioksimetrisignaalia rekisteröidään korvalehdestä, lisäksi seurataan EKG:ta ja verenpainetta.) ja -kyllästeisyys pienenivät merkitsevästi (taulukko 3), ja hyperventilaatiovasteen merkkinä valtimoveren hiilidioksidiosapaine ja uloshengityksen lopun hiilidioksiditaso (PaCO2 ja FetCO2) (taulukko 3) (kuvio 2) pienenivät ja pH suureni merkitsevästi (taulukko 3).

Neljä potilasta oli Britannian keuhkolääkäriyhdistyksen suosituksen (77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.) mukaisesti (taulukko 2) selvästi lentokelpoisia ilman lisähappea ja 21 lisähapen kera. Kahdeksan potilasta oli rajatapauksia hypoksia-altistuskokeen perusteella. Heistä neljän katsottiin voivan lentää ilman lisähappea, koska heillä ei ollut oireita hypoksia-altistuskokeen aikana. Lisäksi yksi rajatapauksista katsottiin lisätutkimuksena tehdyn rasituskokeen perusteella lentokelpoiseksi ilman lisähappea. Kahden neuromuskulaarista tautia sairastavan potilaan todettiin voivan matkustaa normaaleissa lentokoneolosuhteissa, jos he käyttäisivät omaa paineventilaattoriaan tavanomaisin säädöin.

Niistä potilaista, joilla oli levossa normaali happikyllästeisyys (>=96 %), 12:n happiosapaine tai happikyllästeisyystaso laski hypoksia-altistustkokeen aikana niin matalaksi, että lennonaikainen lisähappi katsottiin tarpeelliseksi. Heistä neljä sairasti etäpesäkkeistä keuhkosyöpää, yksi oli sairastanut keuhkoveritulpan, yhdellä oli vaikea keuhkolaajentuma, kaksi sairasti fibrotisoivaa keuhkosairautta ja yksi neuromuskulaarista sairautta, kahdelle potilaalle oli tehty keuhkon poisto ja yhdelle oikean ylälohkon poistoleikkaus. Tästä ryhmästä vain yhden potilaan lentomatka oli toteutunut.

Niistä 21 potilaasta, joille oli lennon ajaksi suositeltu lisähapen käyttöä, vain viisi oli matkustanut lentämällä. Kaksi heistä oli lentänyt ilman lisähappea suosituksesta huolimatta. Toinen lensi Espanjaan ongelmitta, toisella ilmeni mannertenvälisellä lennolla hengitysongelmia, ja lentomatkan jälkeen hän joutui sairaalahoitoon. Lisähappisuosituksen kuultuaan 16 oli luopunut lentomatkustamisesta.

Pohdinta

Lennonaikaisen happiosapaineen vähimmäisvaatimukseksi on eri suosituksissa ilmoitettu 6,7-7,3 kPa (11 Aerospace Medical Association, Air transport medicine committee, Alexandria, VA. Medical guidelines for air travel. Aviat Space Environ Med 1996;67:B1-B16.,44 AMA commission on emergency medical services. Medical aspects of transportation aboard commercial aircraft. JAMA 1982;247:1007-11.,77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.,1010 American Thoracic Society. ATS statement: standards for the diagnosis and care of patients with chronic obstructive pulmonary disease. Am J Respir Crit Care Med 1995;152:S112-3.,1111 Johnson AOC. Chronic obstructive pulmonary disease. 11: Fitness to fly with COPD. Thorax 2003;58:729-32.). Jos henkilöllä jo merenpinnan tasolla on tätä matalampi happiosapaine, on sitä pidetty suhteellisena (1212 Siafakas NM, Vermeire P, Pride NB ym. Optimal assessment and management of chronic obstructive pulmonary disease (COPD). Eur Respir J 1995;8:1398-420.) tai ehdottomana vasta-aiheena lentämiselle (1313 Robson AG, Hartung TK, Innes JA. Laboratory assessment of fitness to fly in patients with lung disease: a practical approach. Eur Respir J 2000;16:214-9.).

Merenpinnan tason happiosapainetta (55 Gong H, Tashkin DP, Lee EY, Simmons MS. Hypoxia-altitude simulation test. Am Rev Respir Dis 1984;130:980-6.,1414 Dillard TA, Berg BW, Rajagopal KR, Dooley JW, Mehm WJ. Hypoxemia during air travel in patients with chronic obstructive pulmonary disease. Ann Intern Med 1989;111:362-7.) on eräissä tutkimuksissa pidetty hyvänä osoittimena ennustamaan lennonaikaista happiosapainetta. Eri suositusten mukaan potilas on lentokelpoinen ilman lisäselvityksiä, jos valtimoveren happiosapaine on yli 9,3 kPa (SaO2 94%) (11 Aerospace Medical Association, Air transport medicine committee, Alexandria, VA. Medical guidelines for air travel. Aviat Space Environ Med 1996;67:B1-B16.) tai happikyllästeisyys on yli 95 % (happiosapaine yli 9,7 kPa) tai potilas pystyy kävelemään 50 m matkan ongelmitta (11 Aerospace Medical Association, Air transport medicine committee, Alexandria, VA. Medical guidelines for air travel. Aviat Space Environ Med 1996;67:B1-B16.,77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.). Rajatapauksissa, ts. valtimoveren happikyllästeisyyden ollessa 92-95 % ja jos potilaalla on kardiorespiratorisia riskitekijöitä (77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.), on suositeltu hypoksia-altistuskoetta.

Aineistossamme 22 potilaan happiosapaine huoneilmaa hengitettäessä oli normaali (>=96 %). Heistä 12:llä (55 %) happiosapaine tai happikyllästeisyystaso hypoksia-altistuskokeessa laski niin matalalle, että lennonaikainen lisähappi oli suosituksen mukaan tarpeen. Myös muissa maissa on saatu vastaavanalaisia tuloksia (1515 Coker RK, Shiner RJ, Partridge MR. Is air travel safe for those with lung disease? Eur Respir J 2007;30:1057-63.,1616 Akero A, Christensen CC, Edvardsen A, Skjonsberg OH. Hypoxaemia in chronic obstructive pulmonary disease patients during a commercial flight. Eur Respir J 2005;25:725-30.,1717 Christensen CC, Ryg M, Refvem OK, Skjonsberg OH. Development of severe hypoxaemia in chronic obstructive pulmonary disesase patients at 2438 m (8000 ft) altitude. Eur Respir J 2000;15:635-9.,1818 Seccombe LM, Kelly PT, Wong CK, Rogers PG, LIm S, Peters MJ. Effect of simulated commercial flight on oxygenation in patients with interstitial lung disease and chronic obstructive pulmonary disease. Thorax 2004;59:996-70.). Aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan tarkempaa analyysia siitä, mitkä tekijät voisivat vaikuttaa tähän löydökseen. Oman aineistomme perusteella näyttää siltä, että vaikeat keuhkokudoksen sairaudet ja keuhkokudoksen poisto vaikuttavat selvimmin hypoksemian kehittymiseen hypobaarisessa ympäristössä.

Aineistossamme vain kolmella potilaalla valtimoveren hiilidioksidipitoisuus oli lievästi suurentunut, ja hypoksia-altistuskokeen aikana hiilidioksidiretentio poistui. Tämä selittyy hypoksiastimuluksen aiheuttamalla ventilaation kasvulla. Aikaisemmin julkaistuissa tutkimuksissa on keskivaikeaa hiilidioksidiretentiota (PaCO2 >= 6,7 kPa) pidetty vasta-aiheena lentämiselle (1212 Siafakas NM, Vermeire P, Pride NB ym. Optimal assessment and management of chronic obstructive pulmonary disease (COPD). Eur Respir J 1995;8:1398-420.). Lievä hiilidioksidiretentio siis sallittaisiin suositusten mukaan, jos hapensaanti pysyisi samanaikaisesti riittävänä. Tutkimuksemme vahvistaa tätä kannanottoa. Kuitenkaan asiaa ei ole tutkittu tarkemmin. Voi olla, että pitkillä lentomatkoilla lievästäkin hengitysinsuffisienssista voi tulla ongelmia, koska hengityselinsairaus vaatii potilaalta enemmän ponnisteluja hengityksen ylläpitämiseksi.

Vain yhdelle potilaistamme, joka sairasti polion jälkitilaa, kehittyi hypoksia-altistuksen aikana hiilidioksidiretentio, ja altistus jouduttiin keskeyttämään (kuvio 2). Kun tutkimus uusittiin potilaan käyttäessä omaa paineventilaattoriaan tavanomaisin säädöin, hiilidioksidiretentiota ei tullut. Periaatteessa neuromuskulaaristen sairauksien vuoksi paineventilaattoria ajoittain käyttävä henkilö voi olla lentokelpoinen normaaleissa lento-olosuhteissa paineventilaattorituen avulla. Kuitenkin asia on syytä varmistaa hypoksia-altistuskokeen avulla. Potilaat voivat tarvita myös lisähappea ja saattavaa lääkintähenkilökuntaa.

Tutkimuksemme tulosten perusteella voitiin lähes kaikilla potilailla todeta hyperventilaatiota hypoksia-altistuksen aikana. Hypoksiset lento-olosuhteet aiheuttavatkin tyypillisesti hyperventilaatiota myös terveille. Osa lennonaikaisista hengitysoireista saattaakin johtua hyperventilaatiosta, jolloin oirekuvaan voi kuulua esim. palpitaation tunne, käsien ja jalkojen puutuminen sekä ilman loppumisen tunne ja sisäänhengityksen vaikeus. Koska hyperventilaatio on tällöin yleensä sekundaarista, hypoksisten olosuhteiden laukaisemaa, lisähapen antaminen hyperventiloivalle henkilölle lentokoneessa voi olla hyödyllistä.

Lue myös

Hengitysteiden ongelmat ovat brittiläisen selvityksen mukaan viidenneksi yleisimpiä lennonaikaisia sairaustapahtumia (1919 Dowdall N, "Is there a doctor on the aircraft?" Top 10 in-flight medical emergencies. BMJ 2000;321:1336-7.). Astma on yleisin lentokoneessa ongelmia aiheuttava krooninen keuhkosairaus (1919 Dowdall N, "Is there a doctor on the aircraft?" Top 10 in-flight medical emergencies. BMJ 2000;321:1336-7.). Labiili astma on suosituksissa mainittu lentomatkustamisen vasta-aiheeksi (2020 Aerospace Medical Association. Medical guidelines for airline travel. 2. painos. Aviat Space Environ Med 2003;74:A1-A19.). Omassa tutkimuksessamme neljällä potilaalla oli astmadiagnoosi keuhkoahtaumataudin lisäksi, mutta yhtään pelkästään astmaa sairastavaa ei tutkittavien joukossa ollut. Puhtaassa astmassa hypoksemiaongelmat ovat harvinaisia lentämisen aikana. Astman paheneminen lennon aikana voi liittyä esimerkiksi lämpötilaeroihin, ilman kuivuuteen ja epäpuhtauksiin. Astmapotilaan tuleekin käyttää lennolla lääkitystään säännöllisesti, ja astma- ja allergialääkkeet tulee pakata käsimatkatavaroihin. Astma tulee tasapainottaa ennen lentomatkaa, tasapainotukseen voidaan käyttää apuna PEF-seurantoja ja spirometriatutkimuksia (2121 Astman diagnostiikka ja hoito. Käypä hoito - suositus päivitetty. Duodecim 2006;122:1107-8.).

Normobaarinen hypoksia-altistuskoe ei anna lisätietoa ilmarintapotilaan lentokelpoisuudesta. Jos potilaalla on ilmarinta, ei lentomatkustaminen ole turvallista (2020 Aerospace Medical Association. Medical guidelines for airline travel. 2. painos. Aviat Space Environ Med 2003;74:A1-A19.,77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.), koska ilmarinta voi laajeta lennonaikaisissa matalissa paineolosuhteissa ja aiheuttaa keuhkon kasaanpainumisen. Potilaan, jolla on hiljattain operatiivisesti hoidettu ilmarinta, tulisi välttää lentomatkustamista kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen. Ennen lentomatkaa ilmarinnan paranemisen tulee olla radiologisesti varmistettu (77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.). Konservatiivisesti hoidetun ilmarinnan yhteydessä suosituksissa kehotetaan harkitsemaan muita matkustustapoja vuoden verran ilmarinnan ilmenemisestä, erityisesti jos potilaalla on myös muita samanaikaisia keuhkosairauksia (77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.). Mahdollinen samanaikainen keuhkoputkia ahtauttava keuhkosairaus pitää hoitaa mahdollisimman hyvin.

Lievän uniapnean yhteydessä CPAP-hoidon käyttö lentokoneessa ei suosituksen mukaan ole tarpeen, mutta sen käyttöä tulisi harkita silloin, jos potilaalla on todettu merkittäviä unenaikaisia happikyllästeisyystason laskuja. Tällöin tulee harkinnan mukaan tehdä lentokelpoisuusarviointi (77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.). Mikäli potilas käyttää öisin CPAP-hoitoa, suosituksissa kehotetaan ottamaan CPAP-laite mukaan ylimääräisenä käsimatkatavarana lennolle. Mikäli uniapneaa poteva matkustaja joutuu nukkumaan pitkän lennon aikana, hänen tulisi käyttää CPAP-laitetta (77 British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.) tai uniapnean hoitoon tarkoitettua hammaskiskoa.

Keuhkosairautta sairastavan on tärkeää lennon aikana noudattaa asianmukaista lääkitystä ja jos mahdollista, tulisi lääkitys optimoida ennen matkaa. Keuhkosairautta mahdollisesti pahentava hengitysteiden infektio tulee hoitaa ennen matkaa. Keuhkopotilaan on syytä välttää tupakointia ja alkoholin käyttöä lennon aikana.

Suuri osa omista potilaistamme sai lausunnon, jonka mukaan heidän tulisi käyttää lisähappea lennon aikana. Nämä potilaat edustavat pientä joukkoa vaikeasti sairaita ihmisiä, jotka olivat valikoituneet tähän tutkimukseen. Todennäköistä on, että lievää tai keskivaikeaa keuhkokudoksen sairautta sairastava henkilö ei tarvitse lisähappea lennon aikana. Valitettavaa oli, että suuri osa potilaistamme oli luopunut lentomatkustamisesta lausunnon perusteella. Taustalla voi olla se, että kotimainen lentoyhtiö ei helposti järjestä lisähappea. Kun kolmeen suureen lentoyhtiöliittoutumaan (Star Alliance, One World ja Sky Team) kuuluvilta 17 lentoyhtiöltä kysyttiin lennonaikaisen lisähapen saamisen mahdollisuudesta, lähes kaikki lentoyhtiöt ilmoittivat toimittavansa tarvittaessa lisähappea keuhkopotilaille joko maksutta tai lisämaksulla, jonka suuruus vaihteli 75-1 700 euron välillä.

Mikäli lentokelpoisuudesta on epäselvyyttä, keuhkopotilas voi jo matkaa varatessaan kysyä lentoyhtiöltään, tarvitaanko ilmailulääkärin hyväksyntä matkustamiselle. Matkustaja tekee lentolippuvarauksen ja lippua varatessaan hän saa kansainvälisen, IATA:n (2222 International Air Transport Association (IATA) Resolution 700. Ohjeessa: "Attachment Comparison of Relevant Rules, Recommended Practices and Airline Service Commitments". Government and Industry Affairs International Relations. Geneve: IATA 2001.) suositteleman ja vaatiman, luottamuksellisen potilastietolomakkeen (MEDIF-lomakkeen), josta potilaan on täytettävä oma osuutensa ja vahvistettava se nimikirjoituksellaan. Tämän lomakkeen toiseen osaan hoitava lääkäri, useimmiten keuhkosairauksien erikoislääkäri, kirjaa sairauden laadun ja antaa oman suosituksensa lentämisen suhteen. Keuhkopotilaan lentokelpoisuudesta päättää viime kädessä lentoyhtiö. Vasta MEDIF:n hyväksynnän jälkeen voidaan lentolippu vahvistaa.

Yleisperiaate on, että keuhkosairaus tulee ennen matkaa hoitaa hyvään tasapainoon. Erityiset lentokelpoisuusarvioinnit ovat tarpeen vaikeaa keuhkoahtaumatautia, neuromuskulaarisia sairauksia ja keuhkosyöpää sairastaville sekä henkilöille, jotka sairastavat keuhkokudoksen sairauksia tai joille on tehty laaja-alainen keuhkokudoksen poistoleikkaus. Myös aikaisemmat lennonaikaiset terveysongelmat voivat olla syy hypoksia-altistuskokeen tekemiselle keuhkosairauden yhteydessä. Hypoksia-altistuskokeen tutkimusjärjestelyt eivät ole monimutkaiset ja ne pystytään toteuttamaan kliinisen fysiologian laboratorioissa. Tutkimuksen parempi saatavuus ja tutkittujen määrän kasvu tulisi todennäköisesti myös parantamaan lennonaikaisen lisähapen saatavuutta ja vähentämään kustannuksia lennon aikana. Ja mikä tärkeintä, se voisi pieneltä osaltaan olla parantamassa lentoturvallisuutta.

Tästä asiasta tiedettiin

- Keuhkopotilas on usein katsottu lentokelpoiseksi ilman lisäselvityksiä, jos valtimoveren happiosapaine on vähintään 9,3 kPa tai happikyllästeisyys yli 95 %.

- Hypoksia-altistuskokeella voidaan simuloida lennonaikaisia olosuhteita hapetuksen osalta ja arvioida tarkemmin keuhkopotilaiden lentokelpoisuutta epäselvissä tilanteissa.

Tämä tutkimus opetti

- Vaikeiden hengityselinten sairauksien yhteydessä tai keuhkoleikkauksen jälkitilassa normaali happikyllästeisyys ei välttämättä takaa riittävää hapensaantia lennonaikaisissa olosuhteissa. Lento-olosuhteissa hyperventilaatio on mahdollinen hengenahdistusta aiheuttava tekijä.

- Väestön vanhetessa sairaiden henkilöiden lentomatkat yleistyvät. Krooniset keuhko-ongelmat, kuten keuhkoahtaumatauti (COPD), keuhkosyöpä ja keuhkoleikkausten jälkitilat voivat aiheuttaa lennonaikaisia ongelmatilanteita.

Kirjoittajat
Päivi Piirilä
keuhkosairauksien ja kliinisen fysiologian erikoislääkäri, dosentti,
osastonylilääkäri
HUSLAB, Meilahden sairaala, Kliinisen fysiologian laboratorio
paivi.piirila@hus.fi
Witold Mazur
LT, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri
HYKS, Meilahden sairaala, Keuhkosairauksien klinikka
Anssi Sovijärvi
professori
HUSLAB, Meilahden sairaala, Kliinisen fysiologian ja
isotooppilääketieteen vastuualue
Sidonnaisuudet
Päivi Piirilä: Toiminut lääkeyritysten GlaxoSmithKline ja MSD tilaisuuksissa esiintyjänä. Witold Mazur: Ei ilmoitettuja sidonnaisuuksia. Anssi Sovijärvi: Toiminut lääkeyrityksen Suomen MSD tilaisuuksissa esiintyjänä ja osallistunut sen kustannuksella ulkomaiseen kongressiin, toiminut yrityksen Helsingin Funktiotest Oy johdossa.
Kirjallisuutta
1
Aerospace Medical Association, Air transport medicine committee, Alexandria, VA. Medical guidelines for air travel. Aviat Space Environ Med 1996;67:B1-B16.
2
Lenfant C, Sullivan K. Adaptation to high altitude. N Engl J Med 1971;284:1298-309.
3
Cottrell JJ. Altitude exposures during aircraft flight. Flying higher. Chest 1988;92:81-4.
4
AMA commission on emergency medical services. Medical aspects of transportation aboard commercial aircraft. JAMA 1982;247:1007-11.
5
Gong H, Tashkin DP, Lee EY, Simmons MS. Hypoxia-altitude simulation test. Am Rev Respir Dis 1984;130:980-6.
6
Vohra KP, Klocke RA. Detection and correction of hypoxemia associated with air travel. Am Rev Respir Dis 1993;148:1215-9.
7
British Thoracic Society. BTS statement. Managing passengers with respiratory diseases planning air travel: British Thoracic Society recommendations. Thorax 2002;57:289-304.
8
Naughton MT, Rochford PD, Pretto JJ, Pierce RJ, Cain NF, Irving LB. Is normobaric simulation of hypobaric hypoxia accurate in chronic airflow limitation. Am J Respir Crit Care Med 1995;152:1956-60.
9
Cramer D, Ward S, Geddes D. Assessment of oxygen supplementation during air travel. Thorax 1996;51:202-3.
10
American Thoracic Society. ATS statement: standards for the diagnosis and care of patients with chronic obstructive pulmonary disease. Am J Respir Crit Care Med 1995;152:S112-3.
11
Johnson AOC. Chronic obstructive pulmonary disease. 11: Fitness to fly with COPD. Thorax 2003;58:729-32.
12
Siafakas NM, Vermeire P, Pride NB ym. Optimal assessment and management of chronic obstructive pulmonary disease (COPD). Eur Respir J 1995;8:1398-420.
13
Robson AG, Hartung TK, Innes JA. Laboratory assessment of fitness to fly in patients with lung disease: a practical approach. Eur Respir J 2000;16:214-9.
14
Dillard TA, Berg BW, Rajagopal KR, Dooley JW, Mehm WJ. Hypoxemia during air travel in patients with chronic obstructive pulmonary disease. Ann Intern Med 1989;111:362-7.
15
Coker RK, Shiner RJ, Partridge MR. Is air travel safe for those with lung disease? Eur Respir J 2007;30:1057-63.
16
Akero A, Christensen CC, Edvardsen A, Skjonsberg OH. Hypoxaemia in chronic obstructive pulmonary disease patients during a commercial flight. Eur Respir J 2005;25:725-30.
17
Christensen CC, Ryg M, Refvem OK, Skjonsberg OH. Development of severe hypoxaemia in chronic obstructive pulmonary disesase patients at 2438 m (8000 ft) altitude. Eur Respir J 2000;15:635-9.
18
Seccombe LM, Kelly PT, Wong CK, Rogers PG, LIm S, Peters MJ. Effect of simulated commercial flight on oxygenation in patients with interstitial lung disease and chronic obstructive pulmonary disease. Thorax 2004;59:996-70.
19
Dowdall N, "Is there a doctor on the aircraft?" Top 10 in-flight medical emergencies. BMJ 2000;321:1336-7.
20
Aerospace Medical Association. Medical guidelines for airline travel. 2. painos. Aviat Space Environ Med 2003;74:A1-A19.
21
Astman diagnostiikka ja hoito. Käypä hoito - suositus päivitetty. Duodecim 2006;122:1107-8.
22
International Air Transport Association (IATA) Resolution 700. Ohjeessa: "Attachment Comparison of Relevant Rules, Recommended Practices and Airline Service Commitments". Government and Industry Affairs International Relations. Geneve: IATA 2001.
English summary

English summary: ASSESSMENT OF FITNESS TO FLY IN PEOPLE WITH RESPIRATORY DISEASE PLANNING AIR TRAVEL

There is concern that air flight may exacerbate hypoxaemia in patients with lung disease. The hypoxia challenge test is a pre-flight clinical procedure used to assess whether patients are fit to fly. It assumes that breathing hypoxic gas mixtures at sea level (normobaric hypoxia) equates to the hypobaric hypoxia of altitude. The maximum cabin altitude of 2438 m can be simulated at sea level with a gas mixture containing 15% oxygen in nitrogen. A subject is asked to breathe the hypoxic gas mixture for 20 minutes. Saturation is monitored throughout, and blood gas tensions measured before and on completion. In the years 2003-2007 we used this method to assess the fitness to fly of 35 patients suffering from lung disease. 9 patients were regarded as fit to fly while 24 patients and 2 ventilator dependent patients were recommended to use in-flight oxygen or their ventilator on board, respectively. From medical records we investigated retrospectively whether patients' planned air travel was completed and the given recommendations were followed. We conclude that in patients with lung diseases normal oxygen saturation measured at sea level frequently does not correlate to safe arterial oxygen saturation during air flight as assessed using the hypoxia challenge test. To enhance safety for passengers with pulmonary disorders travelling by air and to reduce the number of in-flight medical incidents due to respiratory disease, we recommend the hypoxia challenge test as a part of routine management of patients with serious lung and neuromuscular diseases planning air travel.

Etusivulla juuri nyt

Pääkirjoitus
Huoltovarmuus – mitä korona paljasti?

Suojavarusteitakin piti pandemiassa hankkia huutokaupalla ympäri maailmaa, kirjoittaa Kati Myllymäki.

Tiedepääkirjoitus
Voiko kliininen ravintovalmiste jarruttaa muistisairauden etenemistä?

Ravitsemuksella on merkitystä Alzheimerin taudin ehkäisyssä ­ja hoidossa, sanoo Hilkka Soininen.

Ajassa
Koronarokotusjärjestystä täsmennetään

Rokotuksia voidaan väliaikaisesti kohdentaa alueellisesti.

Kolumni
Älkää peljätkö

Valtaosa skitsofreniaa sairastavista on arkaa väkeä, kirjoittaa Hannu Lauerma.

Työssä
Herkkyys ja tarkkuus – kliinikon epäkäytännölliset työkalut

Herkkyys ja tarkkuus perustuvat ns. käänteisiin todennäköisyyksiin.

Tiedepääkirjoitus
Räätälöidyt rajoitustoimenpiteet hidastavat koronaviruksen leviämistä

COVID-19-epidemian leviämistä voi hidastaa näyttöön perustuva terveyspolitiikka, kirjoittavat Marjukka Mäkelä, Emmi Sarvikivi ja Tuija Leino.