Alkuperäis­tutkimus 24/1998 vsk 53 s. 2543

Koulukiusaaminen, masentuneisuus ja itsetuhoajatukset

Koulukiusaaminen koetaan vakavaksi ongelmaksi, vaikka sen olemuksesta ja syistä kiistelläänkin. Kouluterveys 1997 -kyselyssä tutkittiin koulukiusaamisen yleisyyttä peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaiden keskuudessa Pirkanmaan ja Vaasan lääneissä. Kyselyssä ilmeni, että koulukiusaaminen, masentuneisuus ja itsetuhoisuus olivat voimakkaassa yhteydessä toisiinsa. Masentuneisuus oli kiusaajilla yhtä yleistä kuin uhreilla, ja sitä esiintyi eniten kiusaaja-uhreilla. Itsetuhoisia ajatuksia oli eniten niillä, jotka itse kiusasivat muita.

Riittakerttu Kaltiala-HeinoMatti RimpeläPäivi RantanenArja Rimpelä

Suomessa noin joka kymmenes (9 %) peruskoulun yläasteen pojista ja joka kahdeskymmenes (6 %) tytöistä ilmoitti WHO:n koululaistutkimuksessa 1994 joutuneensa koulukiusaamisen uhriksi noin kerran viikossa tai useammin (1). Useita maita kattaneen tutkimuksen mukaan koulukiusaamisen uhriksi joutuminen oli meillä yhtä yleistä kuin Tanskassa, mutta yleisempää kuin Norjassa ja Ruotsissa.

Vuonna 1993 koulukiusaaminen oli erityisen ajankohtainen kysymys (2), ja opetusministeriön toimeksiannosta siitä valmistui selvitysmiehen raportti (3). Parina viime vuonna kiusaamisesta on taas puhuttu enemmän. Kiusattujen näkökulma on noussut esiin esimerkiksi uhrin kirjoittamassa kirjassa, jossa on hänen omien kokemustensa lisäksi kokoelma kiusattujen kirjeitä kirjoittajalle (4). Kevään 1998 aikana eräät onnettomat tapahtumat ovat tuoneet koulukiusaamisen uudelleen näkyvästi otsikkoihin. Kiusatuksi tulemisen on arveltu olevan yhteydessä jopa itsetuhoisuuteen.

Vaikka koulukiusaaminen on herättänyt paljon julkista keskustelua, sitä on tutkittu melko vähän Suomessa. Kiusaamisen yleisyyttä on tosin selvitetty lukuisissa koulukohtaisissa kyselyissä ja muutamassa laajemmassakin kartoituksessa, mutta perusteellisempia tieteellisiä tutkimuksia on niukasti. Tuore väitöskirjatutkimus (5) ja siitä julkaistu kirja Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä (6) esittelevät uusien tutkimustulosten lisäksi ajankohtaisen katsauksen sekä kansainväliseen että kotimaiseen kirjallisuuteen ja vahvistavat näin keskustelun tieteellistä perustaa. Tutkijoiden mielenkiinto on useimmiten kohdistunut kiusaamisen yleisyyteen, uhrin ja kiusaajan psyykkisiin ominaisuuksiin, kiusaamisen ryhmädynamiikkaan sekä koulukiusaamista vähentämään pyrkivien interventioiden kehittämiseen ja niiden vaikuttavuuden arviointiin.

Lasten ja nuorten mielenterveystutkimuksissa koulukiusaamisen ja mielialan yhteyksiä on sivuttu vain ohimennen. Kansainvälisesti arvostetussa lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian oppikirjassa (7) koulukiusaamista tarkastellaan lyhyesti kouluympäristön yhteydessä. Kirjoittajat viittaavat itsemurhatapauksiin, jotka ovat tuoneet koulukiusaamisen julkisuuteen Englannissa, mutta eivät tarkemmin pohdi masentuneisuuden, itsetuhoisuuden ja kiusaamisen keskinäisiä yhteyksiä. Pienellä aineistolla Australiassa tehdyssä tutkimuksessa Slee (8) havaitsi, että kiusatuksi tuleminen yhdistyy paitsi huonommaksi koettuun terveydentilaan myös vakavaan masentuneisuuteen niin tytöillä kuin pojillakin. Tyttöjen huonommaksi kokema terveys ja masentuneisuus olivat yhteydessä siihen, että he kiusasivat muita.

Lasten mielenterveystyötä käsittelevässä oppikirjassa Taipale (9) totesi, että jatkuvana prosessina koulukiusaaminen jättää syvät jäljet kiusatun persoonallisuuteen, mutta vaurioittaa myös kiusaajien ja myötäilijöiden minäkuvaa ja yhteisösuhteita. Hän ei kuitenkaan tarkastellut kiusaamisen yhteyksiä masentuneisuuteen ja itsetuhoisuuteen. Uusimman kotimaisen lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian oppikirjan mukaan sekä uhrilla että kiusaajalla on usein monenlaisia tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöitä (10). Kouluikäisen kehitystä käsittelevässä kirjassa Räsänen (11) on ilman lähdeviitteitä esittänyt, että lapset, joilla on runsaasti masennuksen ja alakuloiseen mielialaan liittyviä oireita, tuntevat tulevansa kiusatuiksi muita useammin.

Emme ole löytäneet väestötutkimuksia koulukiusaamisen ja itsetuhoisuuden yhteyksistä. Kouluterveys 1997 -kyselyn aineistosta voidaan tutkia näitä yhteyksiä, koska lomakkeessa oli kysymyksiä kiusaamisesta, masentuneisuudesta ja itsetuhoisuudesta. Kuten Salmivalli (5) on osoittanut, oppilailla on kiusaamisessa useita erilaisia rooleja. Sama oppilas voi olla osallisena kiusaamiseen sekä uhrin että kiusaajan rooleissa.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Kouluterveys 1997 -tutkimuksen aineistona olivat peruskoulujen yläasteiden 8. ja 9. luokkien oppilaat (n = 17 643) Pirkanmaan ja Vaasan lääneissä. Tiedot kerättiin opettajan valvomassa luokkakyselyssä lomakkeella, jossa oli yhteensä 99 kysymystä terveydestä, terveystottumuksista ja koulukokemuksista. Vastaajat olivat 14,3-16,3-vuotiaita (keski-ikä 15,3 vuotta). Osa vastaajista oli vastannut epätäydellisesti kyselyssä olleeseen depressiivisyyttä mittaavaan kysymyssarjaan (ks. alla). Nämä poistettiin mielialaa koskevista analyyseistä, minkä jälkeen aineiston koko näissä tarkasteluissa on 16 464. Osallistuminen ja kato ilmenevät kuviosta 1.

Kysely tehtiin huhtikuun viimeisellä viikolla vuonna 1997, ja lomakkeessa kysyttiin koulukiusaamista kuluneen lukukauden (tammi-huhtikuu 1997) aikana samoilla kysymyksillä kuin WHO:n koululaistutkimuksessa (1). Tämän osion alussa määriteltiin, mitä kiusaamisella tarkoitettiin: "Kiusaamisella tarkoitetaan tässä sitä, kun toinen oppilas tai ryhmä oppilaita sanoo tai tekee epämiellyttäviä asioita jollekin oppilaalle. Kiusaamista on myös se, kun oppilasta kiusoitellaan toistuvasti tavalla, josta hän ei pidä. Kiusaamista ei ole se, kun kaksi suunnilleen tasavahvaa oppilasta riitelevät." Seuraavaksi kysyttiin erikseen, kuinka usein vastaaja oli ollut uhrina ja kuinka usein hän oli ollut kiusaajana (= koulukiusaamisen useus): "Onko sinua tämän lukukauden aikana kiusattu koulussa?" ja "Oletko itse tämän lukukauden aikana osallistunut muiden oppilaiden kiusaamiseen?" Kummassakin kysymyksessä oli neljä vastausvaihtoehtoa: useita kertoja viikossa, noin kerran viikossa, harvemmin ja ei lainkaan. Kun kiusaamista esiintyy kerran viikossa tai useammin, kutsutaan sitä jatkuvaksi ja sitä harvemmin esiintyvää harvoin toistuvaksi kiusaamiseksi.

Masentuneisuutta mitattiin 13 kysymyksestä koostuvalla R-BDI-mielialakyselyllä, jonka Raitasalo on muokannut suomalaisia väestötutkimuksia varten kansainvälisesti tunnetusta Beckin lyhyestä depressiokyselystä (12,13). Tutkimukseen otettiin mukaan vain ne nuoret, jotka olivat vastanneet kaikkiin masentuneisuutta mittaaviin kysymyksiin (kuvio 1). Masentuneisuutta kuvattiin summapistemäärällä, johon voi jokaisesta vastauksesta saada 0-3 pistettä. Beckin työryhmän suosituksen mukaisesti vastaajat jaettiin kahteen luokkaan: ei-depressiivisiin tai lievästi depressiivisiin (0-7 pistettä) ja keskivaikeasti tai vaikeasti depressiivisiin (8- pistettä).

Yksi R-BDI:n kysymys mittaa itsetuhoajatuksia: "Onko Sinulla itsesi vahingoittamiseen liittyviä ajatuksia?". Vastausvaihtoehdot olivat:

1) minulla ei ole koskaan ollut itsemurha-ajatuksia

2) en ajattele enkä halua vahingoittaa itseäni

3) minusta tuntuu, että olisi parempi, jos olisin kuollut

4) minulla on tarkat suunnitelmat itsemurhasta

5) tekisin itsemurhan, jos siihen vain olisi mahdollisuus.

Vaihtoehtojen 3-5 valitseminen kertoo vähintään lievistä itsetuhoisista ajatuksista, vaihtoehdot 4-5 taas tulkittiin vakaviksi itsetuhoisiksi ajatuksiksi.

Tilastollinen analyysi tehtiin ristiintaulukoimalla, ja erojen tilastollista merkitsevyyttä testattiin Khin neliö -testin avulla.

TULOKSET

Koulukiusaamisen yleisyys

Kiusatuksi tuleminen ja kiusaaminen olivat tavallisempia pojilla kuin tytöillä (p < 0,0001)(taulukko 1). Peruskoulun 8. ja 9. luokkien tytöistä 5 % ja pojista 8 % ilmoitti olleensa koulukiusaamisen uhrina jatkuvasti eli noin kerran viikossa tai useammin kevätlukukauden 1997 aikana. Tytöistä 3 % ja pojista 11 % ilmoitti kiusanneensa jatkuvasti toisia. Useita kertoja viikossa kiusaamisen uhrina oli 2 % tytöistä ja 3 % pojista; yhtä usein kiusaajana ilmoitti olleensa 1 % tytöistä ja 3 % pojista.

Jotkut oppilaat ilmoittivat olleensa jatkuvasti sekä uhreina että kiusaajina. Vastaajat jaettiin koulukiusaamisroolien mukaan viiteen ryhmään:

1) eivät uhrina eivätkä kiusaajana

2) osallisena uhrina ja/tai kiusaajana, mutta harvemmin kuin kerran viikossa (= harvoin)

3) vain kiusaajina, noin kerran viikossa tai useammin (= jatkuvasti)

4) vain uhreina noin kerran viikossa tai useammin (= jatkuvasti)

5) kerran viikossa tai useammin (jatkuvasti) sekä uhreina että kiusaajina (taulukko 2).

Noin puolet tytöistä ja vajaa kolmannes pojista ei oman ilmoituksensa mukaan ollut uhrina eikä kiusaajana osallisena koulukiusaamiseen tammi-huhtikuussa 1997. Pojat olivat selvästi tyttöjä useammin (54 % vs. 38 %) joko kiusaajana tai uhrina, kun tarkasteltiin harvemmin kuin kerran viikossa toistuvaa osallistumista. Myös jatkuvaan kiusaamiseen pojat osallistuivat tyttöjä enemmän, erityisesti kiusaajana (9 % vs 2 %) (taulukko 2).

Masentuneisuus ja kiusaaminen

Kuten lukuisissa aikaisemmissakin tutkimuksissa oli keskivaikeasti tai vakavasti masentunut mieliala tytöillä noin kaksi kertaa yleisempää kuin pojilla (11 % vs 6 %, p < 0,001). Kummallakin sukupuolella masentuneisuus oli sitä tavallisempaa, mitä useammin nuori oli koulukiusaamisen uhrina tai kiusasi itse muita (taulukko 3). Useita kertoja viikossa kiusaamisen uhreina olleiden tyttöjen joukossa masentuneisuus oli nelinkertaisesti ja pojilla viisinkertaisesti niin yleistä kuin niiden nuorten keskuudessa, joita ei ollut kiusattu lainkaan. Jatkuvasti muita kiusaavien tyttöjen keskuudessa depressiivisten osuus oli nelinkertainen, pojilla kuusinkertainen verrattuna niihin, jotka eivät olleet lainkaan kiusaajina.

Masentuneisuus oli kaikkein tavallisinta niillä, jotka osallistuivat kiusaamiseen sekä kiusaajana että uhrina (taulukko 4). Vain kiusaajan tai vain uhrin rooleissa osallistuneilla esiintyi yhtä paljon depressiivisyyttä. Kaikissa osaryhmissä masentuneisuus oli tytöillä yleisempää kuin pojilla (p < 0,0001).

Itsetuhoajatukset ja kiusaaminen

Vähintään lieviä itsetuhoajatuksia (minusta tuntuu, että olisi parempi, jos olisin kuollut/minulla on tarkat suunnitelmat itsemurhasta/tekisin itsemurhan, jos siihen vain olisi mahdollisuus) ilmoitti 12 % tytöistä ja 7 % pojista. Vakavia itsetuhoajatuksia (itsemurhasuunnitelma/tekisi itsemurhan, jos siihen olisi tilaisuus) ilmoitti 2 % niin tytöistä kuin pojistakin. Lieviä tai vakavia itsetuhoajatuksia oli 3-4 kertaa enemmän jatkuvasti kiusaamiseen osallisena olevilla nuorilla verrattuna niihin, joilla ei ollut lainkaan kiusaamiskokemuksia. Itsetuhoajatukset olivat tavallisimpia jatkuvasti toisia kiusaavilla oppilailla sekä kiusaaja-uhreilla (taulukko 4). Lähes joka kymmenes kerran viikossa tai useammin kiusaajana tai uhrina olleista ilmoitti vakavia itsetuhoajatuksia.

Koska koulukiusaamisen ja itsetuhoisuuden yhteys saattaisi selittyä masentuneisuudella, tarkasteltiin koulukiusaamisen ja itsetuhoisten ajatusten yhteyksiä vielä erikseen korkeintaan lievästi depressiivisten ja keskivaikeasti/vakavasti depressiivisten joukossa (taulukko 5). Enintään lievästi depressiivisten ryhmässä itsetuhoajatukset olivat melko harvinaisia, kun taas keskivaikeasti ja vakavasti masentuneiden oppilaiden ryhmässä niitä ilmoitti yli puolet vastaajista. Itsetuhoajatukset olivat sekä depressiivisten että ei-depressiivisten nuorten joukossa sitä yleisempiä, mitä enemmän nuori oli osallisena kiusaamiseen. Molemmissa osaryhmissä itsetuhoajatuksia ilmoittivat eniten ne nuoret, jotka olivat osallistuneet koulukiusaamiseen noin kerran viikossa tai useammin joko pelkästään kiusaajana tai sekä kiusaajana että uhrina. Viikottaisen kiusaamisen uhreilla oli itsetuhoajatuksia selvästi enemmän kuin harvemmin kiusaamiseen osallistuneilla ja kiusaamisen ulkopuolella olevilla, mutta niitä oli kuitenkin vähemmän kuin kiusaajilla (taulukko 5).

POHDINTA

Tutkimusaineisto edustaa hyvin 14,3-16,3-vuotiaita nuoria Pirkanmaan ja entisen Vaasan läänin alueilla. Kun otetaan huomioon luokkakyselyn aikana koulusta poissa olleet ja epätäydellisten vastausten vuoksi hylätyt, vastausprosentti on edelleen 87. Mielialakyselyyn epätäydellisesti vastanneiden poistaminen mielialaa ja itsetuhoajatuksia koskevista analyyseista aiheutti lisäkatoa 7 %.

On todennäköistä, että kadossa on vastaajina enemmän sekä kiusatuksi joutuneita että kiusaajia. Koulusta poissaolevien joukossa on pitkäaikaisista psykososiaalisista ongelmista kärsiviä nuoria, joiden keskuudessa kiusaaminen, kiusatuksi tuleminen sekä depressiivisyys ovat epäilemättä tavallista yleisempiä ilmiöitä. Myös mielialakyselyyn vastaamatta jättäneiden joukossa saattaa olla keskimääräistä enemmän depressiivisiä nuoria. Kato voi siis pienentää tuloksissa esitettyjä prevalensseja, mutta ilmiöiden yhteyksiin sillä tuskin on vaikutusta.

Tutkimus perustuu oppilaiden omiin arvioihin osallisuudestaan uhrina tai kiusaajana koulukiusaamiseen. Kiusaamisen tarkempaa sisältöä ei kysytty. On luotettava siihen, että luettuaan yhteisen johdannon nuoret melko yhteneväisesti määrittävät, mikä on kiusaamista. Johdannosta huolimatta tällaisessa kysymyksessä on mahdollista, että vastaajat tulkitsevat tilanteensa eri tavoin. Kiusaamis-sanan merkitys saattaa olla eri henkilöille erilainen, sillä erilaiset asiat loukkaavat eri ihmisiä, ja sanojen tai tekojen loukkaavuus ja pelottavuus vaihtelee myös tilanteen (paikan, osallistujien) mukaan.

Masentuneisuutta arvioitiin Raitasalon suomalaisiin väestötutkimuksiin soveltaman Mielialakyselyn (R-BDI) avulla. Se pohjautuu kansainvälisesti tunnettuun Beckin lyhyeen 13-kysymyksen depressioseulaan (12,13). Kysymyssarja mittaa vastaajan omaa arviota mielialastaan, eikä sen perusteella voi tehdä depressiodiagnoosia. Lievä depressiivisyys kuuluu usein normaaliin murrosiän surumielisyyteen ja mielialavaihteluun. Tutkimuksessa tarkasteltiin keskivaikeaa ja vakavaa masentuneisuutta, joita voidaan pitää kliinisesti merkittävinä ongelmina.

Itsetuhoajatuksia mittasimme yhdellä mielialakyselyn osiolla. Vaikka tässä luokkakyselyssä ei arvioitu itsetuhoajatusten pysyvyyttä eikä myöskään niiden koettua vakavuutta, ainakin itsemurhasuunnitelmien ilmoittaminen on kliinisesti vakava asia. Raportoimalla erikseen vähintään lievän itsetuhoisen ajattelun (myös passiiviset itsetuhoajatukset) ja vakavan itsetuhoisen ajattelun (itsemurhasuunnitelmat) yhteydet koulukiusaamiseen on pyritty välttämään liian rohkeaa päiväkohtaisen itsetuhoajattelun tulkintaa.

Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojista noin 8 % ja tytöistä noin 5 % kertoi olleensa kevätlukukauden 1997 aikana koulukiusaamisen uhrina ainakin kerran viikossa. Prosenttiosuudet ovat samaa suuruusluokkaa kuin kolme vuotta aikaisemmin WHO:n koululaistutkimuksessa (1). Uhrit ja kiusaajat olivat useimmiten, mutta eivät läheskään aina, eri nuoria. Noin joka kymmenes kiusaamiseen kerran viikossa tai useammin osallisena oleva nuori sekä toimii kiusaajana että on uhrina.

Lue myös

Tutkimuksen päätulos on koulukiusaamisen voimakas yhteys masentuneisuuteen ja myös itsetuhoisuuteen. Tämä tulos oli odotusten mukainen. Yllättävää kuitenkin oli, että masentuneisuutta oli yhtä paljon kiusaajilla ja uhreilla ja että itsetuhoisuutta oli eniten nimenomaan kiusaajilla.

Masentuneisuus ja itsetuhoajatukset ovat sitä yleisempiä, mitä aktiivisemmin peruskoulun yläasteen oppilaat ovat osallisina koulukiusaamiseen. Masentuneisuuden kannalta oleellista ei ole niinkään oppilaan rooli kiusaamisessa kuin osallistumisen useus. On huomattava, että vastaukset kertovat oppilaiden olevan itse tietoisia osallisuudestaan kiusaamiseen myös kiusaajina. Mitä useammin peruskoulun yläasteen oppilas tietää osallistuvansa koulukiusaamiseen uhrina tai kiusaajana, sitä todennäköisemmin hän on masentunut. Masentuneisuuden yleisyyttä ilmaisevat prosenttiluvut kasvoivat varsin suuriksi. Keskivaikeaa tai vakavaa masentuneisuutta ilmoitti 13-44 % jatkuvasti kiusaamiseen osallisina olevista oppilaista.

Itsetuhoajatukset ja -suunnitelmat olivat erityisen voimakkaassa yhteydessä siihen, että oppilas ilmoitti kiusaavansa toistuvasti muita. Vakavia itsetuhoajatuksia ilmoittavien osuudet kasvoivat toisia kiusaavilla nuorilla 3 %:n tuntumaan, mikäli nuori ei luokittunut keskivaikeasti/vakavasti masentuneeksi. Depressiivisistä nuorista, jotka kiusaavat muita, peräti kolmannes ilmoitti vakavia itsetuhoisia ajatuksia. Kiusaaja-uhreilla itsetuhoajatukset olivat lähes yhtä tavallisia. Myös kiusatuiksi tulleet ilmoittivat itsetuhoisia ajatuksia kaksin-kolminverroin kiusaamisen ulkopuolella oleviin nuoriin verrattuina.

Peruskoulun yläasteen oppilailla on takanaan jo vuosien historia koulussa. Tämän tutkimuksen tulokset kuvastavat koulukiusaamistilannetta 8. ja 9. luokan kevätlukukaudella. Poikkileikkaustutkimuksen perusteella on mahdotonta tehdä päätelmiä syysuhteista. Koulukiusaamisen uhriksi joutuminen voi aiheuttaa depressiivisyyttä, mutta on myös mahdollista, että masentuneet nuoret joutuvat keskimääräistä useammin kiusaamisen uhreiksi - yhteys voi olla myös molemminsuuntainen. Syysuhteiden pohtiminen tuntuu helpommalta kiusaajan kohdalla. Kiusaaminen tuskin on masentuneisuuden ja itsetuhoisuuden ensisijaisen syy, vaan se pikemmin ilmaisee oppilaiden pahaa oloa. Molemmissa tapauksissa kyseessä voi olla jo vuosia kestänyt jatkuva osallisuus koulukiusaamiseen, mikä tekee syysuhteiden selvittämisen vaikeaksi. Sekä kiusaajana että uhrina oleminen tiedetään varsin pysyväksi ilmiöksi (5).

Itsetuhoajatusten esiintymisen erityisesti kiusaajilla voisi ymmärtää siten, että he ovat mahdollisesti impulsiivisia ja ongelmiaan eksternalisoivia nuoria, jotka purkavat pahaa oloaan aktiivisella häiriökäyttäytymisellä. Aikaisemmin kiusaaminen on yhdistetty psykiatrisista häiriöistä nimenomaan käytöshäiriöihin, joiden diagnostisena kriteerinäkin sitä voidaan käyttää (14). Tämän tutkimuksen mukaan jatkuva muiden kiusaaminen saattaa olla tärkeä väylä myös masentuneisuuden ja itsetuhoisuuden havaitsemiseeen.

Kiusaamisen, masentuneisuuden ja itsetuhoisten ajatusten voimakas keskinäinen yhteys antaa painavan lisäsyyn selvittää kiusaamista ja sen taustoja entistä tarmokkaammin. Koulukiusaamiseen kohdistuvien toimintaohjelmien rinnalla olisi harkittava laajempaa näkökulmaa, jossa tarkastellaan myös oppilaiden masentuneisuutta ja pyritään löytämään yhteisiä toimia masentuneisuuden ja koulukiusaamisen vähentämiseksi. Itsemurhien ehkäisyssä koulukiusaamiseen osalliset nuoret ovat riskiryhmä, johon tulee kiinnittää huomiota. Kun useimmat kiusaajat ovat poikia ja nuorten miesten itsemurhakuolleisuus on Suomessa korkea (15,16), ongelman vakavuutta ei voi sivuuttaa.

Koulukiusaamisen vähentämiseksi on kehitetty erilaisia ohjelmia, joista on saatu positiivisia tuloksia (17,18). Kouluympäristöllä sinänsä lienee yhteys kiusaamiseen, sillä esimerkiksi Rivers ja Soutter (19) totesivat ryhmäkeskeisesti orientoitunutta opetusohjelmaa noudattavassa koulussa kiusaamisen olevan harvinaisempaa kuin valtavirran kouluissa siitä huolimatta, että varsin monet oppilaat oli siirretty tutkittuun kouluun sen jälkeen, kun heitä oli kiusattu muualla. Kiusaamisen syiden etsiminen uhrin ominaisuuksista joutuu näin uuteen valoon. Myös Schuster (20) korosti, että kiusaamisen vähentämisessä tarvitaan yksilönäkökulman lisäksi yhteisön tarkastelua. Koulu on ymmärrettävä merkittäväksi oppilaiden mielenterveyteen vaikuttavaksi ympäristöksi, ja lasten ja nuorten mielenterveyden edistämisessä tarvitaan myös kouluun kohdistuvia interventioita.

Kouluikäisten parissa toimivan lääkärin on hyvä muistaa koulukiusaamisen ja depressiivisyyden sekä itsetuhoisuuden yhteys paitsi uhrin myös kiusaajan näkökulmasta. Oppilashuollossa, koulutarkastuksissa ja myös vastaanotolla tulisi suoraan kysyä nuorten kokemuksia koulukiusaamisesta niin uhrin kuin kiusaajankin rooleissa ja samassa yhteydessä avata keskustelu mieliala-asioista. Koulukiusaamisen kautta voidaan tunnistaa tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria sekä vakavan masennustilan että itsetuhoisen käyttäytymisen ehkäisemiseksi. Koulukiusaamista vähentämään pyrkivien kouluyhteisöön kohdistuvien ohjelmien lisäksi tulee arvioida yksilöllisen psykiatrisen intervention tarve.

KIRJALLISUUTTA

Kirjoittajat

Kirjoittajat
Riittakerttu Kaltiala-Heino
LT, yliassistentti
Tampereen yliopisto, terveystieteen laitos
TAYS, yleissairaalapsykiatrian klinikka
Rimpelä Matti
LKT, tutkimusprofessori
Stakes, Väestö, ympäristö ja elinolot -tulosyksikkö
Rantanen Päivi
LKT, apulaisprofessori
Tampereen yliopisto, terveystieteen laitos
TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka
Rimpelä Arja
LT, professori,
Tampereen yliopisto, terveystieteen laitos


Kirjallisuutta
1
Kannas L, toim. Koululaisten kokema terveys, hyvinvointi ja kouluviihtyvyys. WHO-koululaistutkimus. Opetushallitus. Helsinki: Hakapaino Oy 1995.
2
Opetushallitus. Raportti opetushallituksen koulukiusaamista koskevan palvelevan puhelimen toiminnasta 21.9-30.9.1993.
3
Penttilä E. Koulukiusaamista koskevan selvitysmiehen raportti 4.10.1993. Opetusministeriö 1993.
4
Kanto R. Koulukiusattu. Porvoo: Polarlehdet Oy WSOY 1997.
5
Salmivalli C. Not only bullies and victims. Participation in harassment in school classes: Some social and personality factors (dissertation). Annales Universitatis Turkuensis. Ser. B TOM. 225. University of Turku: Finland; 1998.
6
Salmivalli C. Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä. Tampere: Tammer-paino Oy Gaudeamus 1998.
7
Rutter M, Taylor E, Hersov L, toim. Child and adolescent psychiatry. Modern approaches. Third edition. Oxford: Bladewell science 1994.
8
Slee PT. Bullying: Health concerns of Australian secondary school students. Int J Adolescence and Youth 1995;5(4):215-224.
9
Taipale V. Lasten mielenterveystyö. Porvoo: WSOY 1992.
10
Räsänen E, Moilanen I, Tamminen T, Almqvist F, toim. Lasten- ja nuorisopsykiatria. Helsinki: Duodecim;1996.
11
Räsänen E. Koulukiusaaminen. Kirjassa: Arajärvi T, toim. Tasapainoinen koululainen. Juva: WSOY 1995.
12
Beck A, Beck R. Screening depressed patients in family practice. A rapid technic. Postgraduate Medicine 1972;52:81-85.
13
Raitasalo R. Elämänhallinta sosiaalipolitiikan tavoitteena. KELA, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 7. Helsinki;1995.
14
Rutter M, toim. Psychosocial disturbances in young people. Challenges for prevention. New York: Cambridge University Press 1995.
15
Öhberg A, Lönnqvist J, Sarna S, Vuori E, Penttila A. Trends and availability of suicide methods in Finland: proposals for restrictive measures. Br J Psychiatry 1995;166:35-43.
16
Öhberg A, Lönnqvist J. Suicide trends in Finland 1980-1995. Psychiatric Fennica 1997;28:11-23.
17
Lowenstein LF. Bullying: An intensive and multi-dimensional treatment approach in a therapeutic community. Education Today 1995;45:19-24.
18
Pepler D, Craig W, Ziegler S, Charach A. An evaluation of an anti-bullying intervention in Toronto Schools. Special issue: Prevention: Focus on children and youth. Can J Comm Mental Health 1994;13:95-110.
19
Rivers I, Soutter A. Bullying and the Steiner School ethos: A case study of a group-centered educational pshilosophy. School Psychol Int 1996;17:359-377.
20
Schuster B. Rejection, exclusion and harrasment at work and in schools. European Psychologist 1996;1:293-309.

Taulukot
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030