Koulutusryhmien väliset terveys- ja hyvinvointierot ovat edelleen suuria

Suomalaisten terveydentila on kehittynyt myönteiseen suuntaan 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1986 laaditussa Terveyttä kaikille vuoteen 2000 -ohjelmassa terveyspolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi määriteltiin mahdollisimman hyvän terveyden tasainen jakautuminen koko väestössä. Aiemmat tutkimukset väestöryhmien välisistä terveyseroista ja niiden muutoksista 1980-luvulta vuoteen 2005 ovat osoittaneet sairastavuuserojen säilyneen suurin piirtein ennallaan ja kuolleisuuserojen jopa kasvaneen (1). Valtioneuvoston vuonna 2001 hyväksymän Terveys 2015 -ohjelman mukaisena tavoitteena on ollut kaventaa kuolleisuuseroja viidenneksellä vuoteen 2015 mennessä, mutta vaikuttaa siltä, ettei tätä tavoitetta saavuteta, kun sosioekonomisten ryhmien väliset kuolleisuuserot ovat jatkaneet kasvuaan. Kansallisen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelman 2008-2011 arvioiden mukaan terveyserot eivät ole havaittavasti kaventuneet tai ovat jopa kasvaneet toimintaohjelman kaudella, tai niiden kehityksestä ei ole seurantatietoa (2). Terveyden biologisten riskitekijöiden lisäksi ns. sosiaalisten määrittäjien huomioiminen on tärkeää silloin, kun halutaan tarkastella väestötasolla kokonaisvaltaisesti terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Koulutustasoa on usein käytetty yhtenä yksilön sosiaalisen aseman kuvaajana, joka määrittää mm. työelämään liittyviä tekijöitä, materiaalisia resursseja, tietoja ja taitoja sekä yhteiskunnallista valtaa ja arvostusta (3). Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta monipuolista tietoa siitä, miten koulutusryhmittäiset erot terveydessä, toimintakyvyssä, elintavoissa ja elinoloissa ovat muuttuneet Suomessa vuodesta 2000 vuoteen 2011 miehillä ja naisilla.

Aineisto ja menetelmät

Aineistona ovat Terveys 2000- ja Terveys 2011 -väestötutkimukset, jotka muodostavat monipuolisen terveyshaastatteluihin, kyselyihin ja terveystarkastuksiin perustuvan pitkittäisaineiston (4,5). Terveys 2000 -tutkimus toteutettiin vuosina 2000-2001, ja sen perusjoukkona oli Manner-Suomessa asuva 18 vuotta täyttänyt väestö. Tutkimuksen otanta-asetelma oli kaksiasteinen koko aikuisväestöä edustava ositettu ryväsotanta. Perusjoukko jaettiin viiteen yliopistosairaalapiiriin, joiden sisällä rypäänä oli terveyskeskuspiiri. Kaikki 15 suurinta kaupunkia ja lisäksi 65 muuta terveyskeskuspiiriä poimittiin systemaattisella PPS-otannalla siten, että jokaisesta yliopistosairaalapiiristä otokseen poimittiin yhteensä 16 terveyskeskuspiiriä. Saadusta 80 terveyskeskuspiiristä poimittiin yksilöotokset systemaattisella otannalla. Aineistonkeruu ja menetelmät on tarkemmin kuvattu aikaisemmin julkaistuissa menetelmä- sekä perustulosraporteissa (4,5,6). Tämän tutkimuksen aineisto rajattiin 30-74-vuotiaisiin. Terveys 2000 -otokseen kuului tässä ikäryhmässä 6 864 henkilöä, joista 6 107:ltä (89 %) saatiin tärkeimmät terveyttä ja toimintakykyä kuvaavat tiedot.

Terveys 2011 -tutkimukseen kutsuttiin kaikki elossa olevat Terveys 2000 -tutkimukseen 11 vuotta aiemmin kutsutut henkilöt, jotka eivät olleet kieltäytyneet jatkotutkimuksista, sisältäen myös vuoden 2000 nuorten aikuisten (18-29-vuotiaat) kotihaastatteluun kutsutut, jotka olivat 29 vuotta täyttäneitä vuonna 2011. Terveys 2011 -otos sisälsi 30-74-vuotiaita henkilöitä 6 975, joista yhteensä 5 164 (74 %) osallistui vähintään yhteen tiedonkeruun vaiheeseen. Tutkimuksessamme verrataan kahta poikkileikkaus-tilannetta emmekä analysoi yksilötason muutoksia seurannan aikana.

Väestöryhmien välisten erojen tarkastelussa sosiaalista asemaa kuvaamaan käytettiin Tilastokeskuksen tutkintorekisterin tietoa korkeimmasta suoritetusta tutkinnosta, joka luokiteltiin kolmeen ryhmään. Tutkintoluokitus perustuu kansainväliseen ISCED 1997 -koulutusluokitukseen. Perusasteen koulutukseksi luokiteltiin perusaste tai sitä alempi koulutus, sekä puuttuva tai tuntematon tutkinto. Keskiasteen koulutukseen luokiteltiin toisen asteen ja keskiasteen koulutukset. Ylimpään koulutusryhmään luokiteltiin opistoasteen, alimman korkea-asteen ja sitä korkeammat koulutukset.

Tutkimuksessa tarkasteltiin useita terveyttä ja hyvinvointia kuvaavia vasteita, jotka on yksityiskohtaisemmin kuvattu Terveys 2011 -tutkimuksen perustulosraportissa (4). Tässä tutkimuksessa yleisiä terveyden osoittimia olivat koettu terveys, pitkäaikaissairastavuus, lääkärinhoidon tarpeen tyydyttyminen ja psyykkinen kuormittuneisuus. Toimintakykyä kuvaavina mittareina olivat suoriutuminen puolen kilometrin kävelystä ja opittujen sanojen lukumäärä CERAD-tehtäväsarjan muistitestissä. Lisäksi tarkasteltiin omaa arviota työkyvystä. Elintavoista tarkasteltiin tupakointia ja kasvisten käyttöä. Elinolojen osoittimia olivat toimeentulon riittävyys ja työttömyys. Psyykkinen kuormittuneisuus ja toimeentulon riittävyys pohjautuivat kyselystä saatuun tietoon, CERAD-tehtäväsarjan muistitesti liittyi terveystarkastukseen ja loput tiedot perustuivat haastatteluun (7,8).

Koettu terveys määriteltiin huonoksi, jos tutkittava arvioi terveydentilansa viisiportaisella asteikolla keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi (9). Pitkäaikaissairaiksi määriteltiin ne, jotka ilmoittivat ainakin yhden pysyvän tai pitkäaikaisen sairauden, tai sellaisen vamman, joka heikentää työ- tai toimintakykyä (10). Henkilöllä arvioitiin olevan tyydyttymätön lääkärinhoidon tarve, jos yksi tai useampi pitkäaikaisista sairauksista oli sellainen, johon tutkittava ei saanut, mutta haluaisi saada jatkuvaa tai toistuvaa lääkärinhoitoa. Psyykkistä kuormittuneisuutta mitattiin 12 kysymyksen GHQ-mittarilla (11), ja psyykkisesti kuormittuneiksi määriteltiin ne, joiden tulos oli enemmän kuin 3 pistettä (12,13).

Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kysymällä, kykeneekö henkilö kävelemään levähtämättä noin puoli kilometriä, ja toimintarajoitteisiksi luokiteltiin ne, joilla oli vaikeuksia tai jotka eivät pystyneet siihen lainkaan. Kognitiivista toimintakykyä mitattiin CERAD‑tehtäväsarjan sanalistan oppimistehtävällä, josta tarkasteltavaksi muuttujaksi valittiin 3. esityskerralla opittujen sanojen määrä (0-10) (14). Työkykyä 30-64-vuotiailla arvioitiin itse ilmoitetulla työkykypistemäärällä (0-10), jossa työkyky parhaimmillaan saa arvon 10 (15).

Elintavoista tarkasteltiin tupakointia, ja tupakoiviksi luokiteltiin päivittäin tupakoivat (16). Lisäksi tutkittiin tuoreiden vihannesten ja juuresten käyttöä, ja kasviksia vähän käyttäviksi luokiteltiin harvemmin kuin kuutena päivänä viikossa kasviksia syövät (17).

Toimeentulon riittävyyttä arvioitiin kysymällä tulojen ja menojen suhdetta nykyisessä omassa taloudessa. Toimeentulo luokiteltiin riittämättömäksi, jos kulutuksesta pitää tinkiä paljon, tai kaikesta niin ettei taloudessa ole mahdollista tulla toimeen omilla tuloilla. Työttömiksi luokiteltiin ne 30-64-vuotiaat, jotka olivat haastatteluhetkellä työttömiä tai lomautettuja.

Tilastomenetelmät

Tilastolliset testit suoritettiin STATA-ohjelmistolla 11.2 (Statacorp, Texas, USA) käyttäen painokertoimia, jotka korjaavat otanta-asetelman ja kadon vaikutuksia. Terveys 2000 -tutkimuksessa kadon vaikutukset huomioitiin analyyseissa painottamalla havainnot jälkiositukseen perustuvalla menetelmällä, jossa hyödynnettiin rekisteri-tietoja iästä, sukupuolesta, alueesta ja äidinkielestä (6). Terveys 2011 -tutkimuksessa kadon vaikutukset huomioitiin käänteistodennäköisyysmenetelmään (18) perustuvilla painokertoimilla, joiden muodostamisessa ja kalibroinnissa hyödynnettiin rekisteritietojen lisäksi vuonna 2000 kerättyjä tietoja kuten itse raportoitu työkyky.

Koulutusryhmittäiset erot kahden poikkileikkaustilanteen välillä estimoitiin logistisen tai lineaarisen regressiomallin avulla. Analyyseissa huomioitiin toistomittausasetelma, jossa samoista yksilöistä tehtiin yksi tai kaksi mittausta, sekä otanta-asetelma. Mallissa, johon kaikki testit perustuivat, oli mukana iän päävaikutus, koulutuksen ja sukupuolen yhdysvaikutus sekä koulutuksen, sukupuolen ja tutkimusvuoden yhdysvaikutus. Eroja testattiin käyttäen Waldin testejä. Pienet p¹- ja p²-arvot viittaavat siihen, että kyseinen ero on olemassa ja tilastollisesti merkitsevä. Suuret p-arvot puolestaan viittaavat siihen, että eroja ei ole (taulukot 1,2,3,4,5, kuviot 1,2,3).

Koska väestön ikäjakaumat olivat erilaiset eri tutkimusvuosina ja eri koulutusryhmissä, ikävakioidut esiintyvyysluvut ja keskiarvot laskettiin sekä miehille että naisille tutkimusvuosina 2000 ja 2011 käyttäen vertailukelpoisuuden parantamiseksi regressioanalyyseihin perustuvaa mallivakiointia (prediktiivisiä marginaaleja) ja näiden 95 %:n luottamusvälejä (19). Tässä menetelmässä lasketaan jokaiselle yksilölle useita ennustearvoja vaihtamalla koulutusryhmä-, sukupuoli- tai tutkimusvuosimuuttujien arvoja, mutta käyttämällä sekoittavana tekijänä vakioidun iän alkuperäisiä arvoja. Painotettuina keski-arvoina lasketut mallivakioidut keskiarvot tai esiintyvyydet kuvaavat tällöin tilannetta, jossa ikäjakauma olisi jokaisessa koulutusryhmä-, sukupuoli- tai tutkimusvuosimuuttujien määräämässä ryhmässä sama kuin yhdistetyssä Terveys 2000 - ja Terveys 2011 -aineistossa (6).

Tulokset

Koulutustaso nousi väestössä jokaisessa ikä- ja sukupuoliryhmässä vuodesta 2000 vuoteen 2011 (taulukko 1).

Väestön terveys ja hyvinvointi parani useimmilla tässä tutkimuksessa tarkastelluilla mittareilla vuodesta 2000 vuoteen 2011. Koulutusryhmittäiset erot olivat selvät useimmilla ulottuvuuksilla; naisilla tyydyttymättömässä lääkärinhoidon tarpeessa ja miehillä psyykkisessä kuormittuneisuudessa koulutusryhmien väliset erot olivat tilastollisesti merkitsevät ainoastaan vuonna 2000.

Yleinen terveys

Koetussa terveydessä koulutuksen mukaiset erot olivat selvät; alemmissa koulutusryhmissä sekä naiset että miehet kokivat terveytensä huonommaksi kuin korkea-asteen koulutuksen saaneiden ryhmässä. Terveytensä huonoksi kokevien osuus vähentyi merkittävästi jaksolla 2000-2011, ja miehillä ero kaventui perusasteen ja keskiasteen koulutettujen välillä (taulukko 2). Vastaavasti pitkäaikaissairastavuuden koulutusryhmittäiset erot olivat selvät vuonna 2000, jolloin enintään perusasteen koulutuksen saaneilla pitkäaikaissairastavuus oli yleisempää verrattuna keski- ja korkea-asteen koulutuksen saaneisiin. Myös pitkäaikaissairaiden osuus väheni vuoteen 2011 mennessä kaikissa koulutusryhmissä, ja erityisesti alimman ja keskimmäisen koulutusryhmän väliset erot kaventuivat molemmilla sukupuolilla (kuvio 1). Niiden osuus, jotka eivät saaneet tarvitsemaansa lääkärinhoitoa pitkäaikaissairauteensa, väheni niin ikään jaksolla 2000-2011. Tyydyttymättömän lääkärinhoidon tarpeen koulutusryhmittäiset erot olivat tilastollisesti merkitseviä ainoastaan naisilla vuonna 2000. Koulutusryhmittäiset erot eivät muuttuneet tilastollisesti merkitsevästi, vaikka miehillä tilanne näytti tutkimusjakson aikana kohentuneen eniten niillä, joilla on keski- tai korkea-asteen koulutus (taulukko 2).

Psyykkisen kuormittuneisuuden koulutusryhmittäiset erot eivät myöskään olleet selviä. Ainoastaan miehillä vuonna 2000 koulutusryhmien väliset erot olivat tilastollisesti merkitsevät, jolloin psyykkinen kuormittuneisuus oli yleisintä enintään perusasteen koulutuksen suorittaneiden ryhmässä. Psyykkinen kuormittuneisuus näytti vähentyneen kaikilla muilla paitsi keskiasteen koulutusryhmään kuuluvilla miehillä ja alimpaan koulutusryhmään kuuluvilla naisilla. Psyykkisen kuormittuneisuuden koulutusryhmittäisten erojen muutokset eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä (taulukko 2).

Toimintakyky

Vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä ilmoittaneiden osuus oli vuonna 2000 alimmassa koulutusryhmässä miehillä viisinkertainen ja naisilla yli kolminkertainen ylimpään koulutusryhmään verrattuna. Tutkimusjakson aikana kävelyvaikeudet näyttivät hieman lisääntyneen keski- ja korkea-asteen koulutusryhmissä ja vähentyneen perusasteen ryhmässä sekä miehillä että naisilla. Erityisesti perus- ja keskiasteen koulutusryhmien väliset erot kävelyvaikeuksien suhteen kaventuivat, mutta muutos ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä (kuvio 2). Kognitiivista toimintakykyä mittaavan opittujen sanojen lukumäärän koulutusryhmittäiset erot olivat selviä; suoriutuminen oli parasta korkea-asteen koulutuksen ja huonointa perusasteen koulutuksen saaneilla. Suoriutuminen kuitenkin parani kaikissa koulutusryhmissä sekä miehillä että naisilla. Lisäksi naisilla koulutusryhmien väliset erot kaventuvat vuodesta 2000 vuoteen 2011, mikä johtui oppimiskyvyn parantumisesta erityisesti perusasteen koulutusryhmässä. Korkea-asteen koulutuksen suorittaneet kokivat työkykynsä parhaaksi ja perusasteen koulutuksen suorittaneet arvioivat työkykynsä huonoimmaksi, eivätkä nämä johdonmukaiset erot muuttuneet oleellisesti yhdentoista vuoden aikana. Työkyky parantui tarkastelujakson aikana muissa paitsi peruskoulutettujen naisten ja keskiasteen miesten ryhmässä, joilla se pysyi ennallaan (taulukko 3).

Elintavat

Tupakointi oli selvästi yleisempää perus- ja myös keskiasteen koulutusryhmissä verrattuna korkea-asteen koulutuksen saaneisiin sekä miehillä että naisilla. Päivittäin tupakoivien osuus väheni miehillä kaikissa koulutusryhmissä vuodesta 2000 vuoteen 2011. Naisilla sitä vastoin tupakointi yleistyi perusasteen koulutusryhmässä ja väheni ainoastaan korkea-asteen koulutuksen saaneilla, ja tupakoinnin koulutusryhmittäiset erot kasvoivat vuodesta 2000 vuoteen 2011 (kuvio 3). Miehillä vähäinen kasvisten syöminen oli harvinaisinta korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden ryhmässä, joka erosi selvästi edukseen perus- ja keskiasteen koulutuksen saaneista. Naisilla koulutusryhmien väliset erot olivat suoraviivaisemmat: keskiasteen koulutuksen saaneiden ryhmässä kasviksia harvemmin kuin kuutena päivänä viikossa syövien osuus oli selvästi pienempi kuin alimpaan koulutusryhmään kuuluvien keskuudessa, mutta tuntuvasti suurempi kuin ylimmässä koulutusryhmässä. Harvemmin kuin kuutena päivänä viikossa kasviksia syövien osuus pysyi osapuilleen ennallaan kaikissa koulutusryhmissä vuodesta 2000 vuoteen 2011, eikä ryhmien välisissä eroissa tapahtunut muutosta (taulukko 4). Muutos ei myöskään ollut tilastollisesti merkitsevä sukupuolet yhdistävässä tarkastelussa, vaikka kasvisten käyttö vähentyikin erityisesti perus- ja keskiasteen koulutuksen saaneilla.

Toimeentulo ja työttömyys

Riittämättömän toimeentulon ilmoittaneiden osuus oli selvästi suurempi kahdessa alemmassa koulutusryhmässä verrattuna korkea-asteen koulutuksen saaneisiin. Riittämättömän toimeentulon ilmoittaneiden osuus pieneni tutkimusjakson aikana perusasteen koulutuksen saaneiden ryhmässä, mutta koulutuserot eivät muuttuneet tilastollisesti merkitsevästi vuodesta 2000 vuoteen 2011. Vuonna 2000 työttömien osuus oli perusasteen koulutuksen saaneilla miehillä ja naisilla noin kolminkertainen verrattuna korkea-asteen koulutettuihin, ja keskiasteen koulutuksen suorittaneet sijoittuivat näiden kahden ryhmän väliin. Työttömien osuus laski yhdentoista vuoden aikana, ja koulutusryhmien väliset suhteelliset erot säilyivät ennallaan (taulukko 5).

Pohdinta

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa siitä, miten väestöryhmittäiset erot terveyden ja hyvinvoinnin eri ulottuvuuksilla muuttuivat Suomessa vuodesta 2000 vuoteen 2011. Koulutusryhmien välillä oli huomattavat erot useimmilla terveyden ja hyvinvoinnin ulottuvuuksilla, ja erot säilyivät pääpiirteissään ennallaan vuodesta 2000 vuoteen 2011. Erot kaventuivat ainoastaan pitkäaikaissairastavuudessa ja miehillä koetussa terveydessä ja naisilla oppimiskyvyssä. Kasvisten ja juuresten käytön, fyysisen toimintakyvyn, työkyvyn, riittämättömän toimeentulon ja työttömyyden koulutusryhmittäiset erot säilyivät lähes ennallaan. Toteutumattomaan lääkärihoitoon liittyen koulutuksen mukaisia eroja oli naisilla ja psyykkiseen kuormittuneisuuteen liittyen miehillä ainoastaan vuonna 2000. Päivittäisen tupakoinnin koulutusryhmittäiset erot kasvoivat naisilla.

Koetun terveyden ja pitkäaikaissairastavuuden koulutusryhmittäiset erot olivat samansuuntaiset kuin aiemmissa tutkimuksissa; korkean koulutuksen saaneet kokivat terveytensä paremmaksi ja heillä oli vähemmän pitkäaikaissairauksia kuin matalan koulutuksen saaneilla (1). Erot kaventuivat tarkastelujaksolla, mikä ei ole sopusoinnussa kuolleisuuserojen kasvun kanssa. Tarkiaisen ym. (20) tulosten mukaan tuloryhmien väliset erot elinajan odotteessa ovat kasvaneet ja lisäksi tuloryhmien väliset erot olivat jyrkemmät kuin koulutus- tai ammattiryhmien väliset erot. Onkin mahdollista, että tulot erottelevat sosiaalisessa hierarkiassa heikommassa asemassa olevat paremmin kuin koulutus tai ammattiasema. Pitkäaikaissairastavuudessa ja miehillä myös koetussa terveydessä havaittua koulutusryhmien välisten erojen kaventumista tämä ei kuitenkaan selitä.

Terveys 2000 ja Terveys 2011 -aineisto perustuu toistomittausasetelmaan, jossa samoja yksilöitä tutkittiin uudelleen. Katoon jääneiden osuus vaihteli merkittävästi väestöryhmittäin. Iän ja sukupuolen lisäksi koulutus, aktiivinen harrastaminen, alkoholin käyttö, vapaa-ajan liikunta, tuoreiden kasvisten käyttäminen, asuntokunnan koko ja painoindeksi olivat merkittäviä jatkotutkimukseen osallistumista ennustavia tekijöitä. Edellä mainitut tekijät ennustavat monia sairauksia ja toimintakyvyn rajoituksia tai ovat suoraan yhteydessä osallistumisaktiivisuuteen. Tutkimuksesta pois jäämiseen vaikuttavat myös monet havaitsematta jäävät tekijät kuten terveydentila ja toimintakyky, jotka ovat usein parempia tutkimukseen osallistuvilla.

Suotuisalta näyttävä terveyserojen kehitys voikin ainakin osittain johtua osallistumisaktiivisuuden heikkenemisestä, jos katoon on valikoitunut etenkin alimmissa koulutusryhmissä paljon sairaita henkilöitä. Tällöin alimpiin koulutusryhmiin kuuluvien terveydestä saadaan liian myönteinen kuva, ja havaitut koulutusryhmien väliset erot ovat todellista pienemmät. Tätä harhaa pyrittiin minimoimaan käyttämällä analyyseissa painokertoimia. Kuhunkin väestöositteeseen (esim. vähän koulutetut nuoret miehet) kuuluvien osallistujien vastauksien painoarvoa muutettiin siten, että suuremman kadon väestöositteisiin kuuluvat vastaajat saivat ykköstä suuremman painokertoimen ja pienen kadon väestöositteisiin kuuluvat vastaajat saivat ykköstä pienemmän painokertoimen. Tämä menettely ei välttämättä onnistu korjaamaan kadon aiheuttamaa harhaa kokonaan. Havaitsemamme pitkäaikaissairastavuuden ja miesten koetun terveyden koulutusryhmittäisten erojen supistuminen voi johtua myös todellisesta erojen kapenemisesta. Vaikka koettu terveys ja pitkäaikaissairastavuus ovat vahvasti yhteydessä kuolleisuuteen, kyse on kuitenkin eri ilmiöistä; esimerkiksi kaikki pitkäaikaissairaudet eivät lisää kuolemanriskiä.

Psyykkisessä kuormittuneisuudessa ei todettu koulutusryhmien välillä tilastollisesti merkitseviä eroja vuonna 2011. Myös itse raportoitua psyykkistä oireilua koskeva tarkastelu 1980-luvulta 2000-luvun alkuun osoitti vähäisiä tai jopa käänteisiä yhteyksiä koulutuksen ja psyykkisen oireilun välillä Suomessa (21). Psyykkinen kuormittuneisuus on yhteydessä moniin mielenterveyshäiriöihin mutta heijastaa myös arkielämän stressiä, joka ei välttämättä liity mielenterveysongelmiin. Aikaisemmissa eurooppalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että sosioekonomisista tekijöistä alhainen tulotaso on voimakkaimmin yhteydessä psyykkiseen kuormittuneisuuteen, kun taas koulutustason merkitys on suhteellisen vähäinen (22). Tulosta ei pidä yleistää koskemaan kaikkia mielenterveyshäiriöitä. Alhaisella koulutustasolla on voimakas yhteys muun muassa päihdehäiriöihin (23) ja psykooseihin (24).

Fyysisen toimintakyvyn osalta tarkasteltiin liikkumiskykyä, jossa havaittiin selkeät koulutusryhmittäiset erot vuosina 2000 ja 2011, eivätkä nämä erot kaventuneet. Liikkumiskyvyn sosioekonomiset erot ovat säilyneet ennallaan työikäisessä väestössä jo 1970-luvun lopulta lähtien, vaikka liikkumisrajoitteet ovatkin huomattavasti vähentyneet tänä ajanjaksona (25). Kognitiivisen toimintakyvyn osoittimista tarkasteltiin oppimiskykyä, jonka koulutusryhmittäiset erot puolestaan kaventuivat naisilla ja säilyivät ennallaan miehillä. Monet elintavat ja sairaudet ovat keskeisiä toimintakyvyn määrittäjiä, joten niiden jakautuminen ja muuttuminen väestöryhmittäin vaikuttaa myös toimintakykyyn. Esimerkiksi liikkumiskyvyn koulutusryhmittäisistä eroista valtaosan selittävät lihavuus, raskas fyysinen työkuormitus, sekä toimintakykyä heikentävät krooniset sairaudet (26). Viimeaikaiset tulokset osoittavat, että epäterveelliset elintavat ja monet sairaudet ovat edelleen yleisempiä vähemmän koulua käyneillä kuin korkeammin koulutetuilla (27,28). Toimintakyvyn sosioekonomisia eroja pystytään parhaiten kaventamaan edistämällä terveyttä ja muuttamalla asuin- ja työympäristöä toimintakykyä tukeviksi, kiinnittäen huomiota erityisesti heikommassa sosioekonomisessa asemassa oleviin.

Tarkastellulla ajanjaksolla havaittu tupakoinnin väheneminen ja samanaikainen koulutusryhmien välisten tupakointierojen kasvu tukee aiempia tuloksia tupakoinnin kehityksestä väestössä (29). Koulutusryhmittäisten erojen kasvu osoittaa, ettei terveyspolitiikan tavoitetta ole saavutettu. Varsinkin naisilla koulutusryhmittäiset erot tupakoinnissa ovat kasvaneet verrattuna vuosituhannen alkuun. Tupakointi on keskeinen terveyseroja aiheuttava tekijä, ja tarvitaan aiempaa tehokkaampia toimia tupakoinnin vähentämiseksi etenkin vähän koulua käyneiden joukossa. On kiinnitettävä huomiota sekä tupakoinnin aloittamisen ehkäisyyn että tupakasta vieroituksen tehostamiseen mm. terveydenhuollossa. Vihannesten ja juuresten käytön koulutusryhmäeroissa ei tapahtunut juuri mitään muutoksia. Koulutusryhmien erot vihanneksien ja kasvisten käytössä näyttävät perustuvan varsin pysyviin tottumuksiin, joiden muuttaminen edellyttänee uusia toimia mm. joukkoruokailussa sekä ruokaostoksiin vaikuttamisessa.

Tässä tarkastelussa havaittu toimeentulon ja koulutuksen välinen voimakas yhteys ilmenee myös Tulonjakotilastosta, jonka mukaan vuonna 2010 enintään perusasteen koulutuksen suorittaneista joka viides kuuluu väestön pienituloisimpaan kymmenykseen, kun ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista vastaava osuus on kolme prosenttia (30). Vaikka suurituloinenkin voi kokea, että rahat eivät riitä, toimeentulon kokeminen riittämättömäksi on myös Tulonjakotilaston mukaan voimakkaassa yhteydessä tulotasoon (31). Puolet pienituloisista ilmoitti, että rahat eivät riitä eikä mitään jää säästöön, kun keskituloisista vastaava osuus oli noin 15 prosenttia. Silti suurituloisimmistakin runsaat viisi prosenttia koki samalla tavoin. Tämän tutkimuksen mukaan koetun toimeentulon koulutusryhmittäiset erot ovat olleet pysyviä koko tarkastelujakson ja ne ilmenevät lähinnä korkea-asteen ja muiden koulutusryhmien välillä.

Koulutuksen vahva yhteys työllisyyteen on todettu myös aiemmissa tutkimuksissa. Tilastokeskuksen tuoreimman työssäkäyntitilaston mukaan työttömäksi jäämisen riski pienenee koulutuksen pituuden myötä (32). Vaikka työttömyyden taso olikin pienentynyt vuodesta 2000, koulutusryhmien väliset erot työttömyydessä pysyivät ennallaan. Työttömyys ja usein siihen liittyvät toimeentulo-ongelmat voivat toimia välittävinä tekijöinä, jotka selittävät osaltaan koulutuksen yhteyttä terveyteen, toimintakykyyn ja elintapoihin. Niukka toimeentulo vaikeuttaa esimerkiksi tarvittavien terveyspalveluiden hankkimista. On myös todettu taloushuolien aiheuttavan aivoille pysyvän stressitilan, joka voi heikentää pitkän tähtäyksen suunnittelua ja siten esimerkiksi vähentää kapasiteettia tehdä terveyden kannalta suotuisia elintapavalintoja (33).

Suomessa yhteiskuntapolitiikan keskeinen tavoite on ollut terveyden ja hyvinvoinnin mahdollisimman hyvä taso ja vähäiset erot väestöryhmien välillä. Tasotavoitteen osalta kehitys on ollut monelta osin suotuisaa: kansalaiset elävät aiempaa pitempään ja terveempinä, ja elämänlaatukin näyttää kohentuneen (3). Sen sijaan tasa-arvotavoitetta lähestytään kovin hitaasti, ja joidenkin keskeisten hyvinvoinnin osoittimien kohdalla kehitys on ollut tavoitteeseen nähden päinvastaista. Muita huonommassa asemassa olevien isojen väestöryhmien hyvinvoinnin ja/tai sen edellytysten kehityksen pysähtyminen hidastaa oleellisesti myös koko väestön keskimääräisen tilanteen kohenemista. Kun väestö no-peasti ikääntyy, on sekä eettisesti että taloudellisesti yhä tärkeämpää huolehtia siitä, että mahdollisimman moni työikäinen suoriutuu hyvin työelämässä ja mahdollisimman moni työiän jo sivuuttanut voi elää itsenäistä hyvää elämää. Siksi on entistä tärkeämpää onnistua väestöryhmien välisten terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisessa kohentamalla etenkin muita huonommassa asemassa olevien tilannetta.

Tästä asiasta tiedettiin

Väestön terveys ja hyvinvointi ovat parantuneet monelta osin 1970-luvulta lähtien.

Aiemmat tutkimukset väestöryhmien välisistä terveyseroista ja niiden muutoksista 1980-luvulta 2000-luvun alkuun ovat osoittaneet sairastavuuserojen säilyneen suurin piirtein ennallaan ja kuolleisuuserojen kasvaneen.

Yhteiskuntapolitiikan tavoitteena on ollut kaventaa vuosituhannen vaihteessa vallinneita kuolleisuuseroja viidenneksellä vuoteen 2015 mennessä. Tarvitaan ajankohtaista tietoa terveys- ja hyvinvointierojen kehityksestä 2000-luvulla sosiaali- ja terveyspolitiikan arvioimisen tueksi.

Tämä tutkimus opetti

Koulutusryhmien välillä havaittiin jyrkät erot useimmilla terveyden ja hyvinvoinnin ulottuvuuksilla: ylimmässä koulutusryhmässä tilanne oli paras ja alimmassa koulutusryhmässä huonoin.

Kävelyvaikeuksien, kasvisten käytön, työkyvyn, riittämättömän toimeentulon ja työttömyyden koulutusryhmittäiset erot säilyivät ennallaan vuodesta 2000 vuoteen 2011. Koulutusryhmittäiset erot kaventuivat pitkäaikaissairastavuudessa, miehillä myös koetussa terveydessä sekä naisilla oppimiskyvyssä. Naisilla tupakoinnin koulutusryhmittäiset erot kasvoivat.