Alkuperäis­tutkimus 20-21/1997 vsk 52 s. 2411

Lääkäreiden tupakointi Suomessa vuosina 1990 ja 1995

Suomalaisten lääkäreiden tupakointi vähenee edelleen. Vuonna 1995 mieslääkäreistä 7 % (10 % vuonna 1990) ja naislääkäreistä 3 % (6 %) ilmoitti tupakoivansa päivittäin. Päivittäin tupakoivien lääkäreiden tupakka-annosten määrä väheni, tupakoinnin lopettamisyritysten ilmoittaneiden osuudet lisääntyivät sekä todennäköisyys jatkaa tupakointia seuraavan viiden vuoden aikana väheni vuodesta 1990 vuoteen 1995. Muutokset olivat suotuisammat tupakoivilla mieslääkäreillä kuin naislääkäreillä.

Vesa JormanainenMarkku MyllykangasKlas WinellAulikki Nissinen

Tupakoinnin - yhtä hyvin aktiivisen kuin passiivisen - lopettamista pidetään yhtenä tehokkaimmista keinoista estää ja siirtää kuolemaa sekä vaivoja ja sairauksia yhteisötasolla (1,2). Tässä lääkäreillä on terveydenhuollon johtavina asiantuntijoina merkittävä rooli (3).

Suomalaisten lääkäreiden tupakointi on jatkuvasti vähentynyt, joten he ovat hyvä esimerkki muulle väestölle. Mieslääkäreistä 10 % ja naislääkäreistä 6 % ilmoitti tupakoivansa päivittäin 1990 (4). Vuoden 1990 ja sitä edeltävien tutkimusten tuloksiin perustuen lääkäreiden tupakoinnin voitiin olettaa vähenevän jatkossakin (5).

Vuonna 1995, ennen samana vuonna voimaan tullutta uutta tupakkalakia, tehtiin lääkäreille tupakointitottumuksia selvittänyt postikysely. Kyselylomake oli sama kuin vuoden 1990 tutkimuksessa (4). Tutkimus oli osa laajempaa terveydenhuoltohenkilöstön tupakointitutkimusta.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Suomen Lääkäriliiton rekisterissä 1.1.1995 olleista lääketieteen lisensiaateista (16 325 henkilöä) poimittiin yksinkertaisella satunnaisotannalla 1 600 henkilöä (9,8 % perusjoukosta) tutkimukseen. Heille lähetettiin tammi-helmikuussa 1995 kyselylomake (4). Kyselylomakkeita palautettiin pääosin helmi-maaliskuussa 1995 kaikkiaan 1 221 (palautusprosentti 76,3). Sekä vuoden 1990 että 1995 tutkimuksissa kyselylomakkeen palauttaneet vastasivat lähes täydellisesti ikä- ja sukupuolijakaumaltaan tutkimusten perusjoukkoja (taulukko 1).

Määritelmän mukaan tupakoija poltti vastaushetkellä savukkeita tai muita tupakkatuotteita päivittäin tai satunnaisesti. Päivittäinen tupakoija poltti tupakkatuotteita vähintään kerran päivässä, kun taas satunnainen tupakoija harvemmin.

Tupakoimaton henkilö ei polttanut vastaushetkellä tupakkatuotteita. Tupakoinnin lopettanut henkilö ei polttanut vastaushetkellä, mutta oli aiemmin ollut päivittäinen tai satunnainen tupakoija, joka oli polttanut vähintään sata savuketta elinaikanaan. Koskaan tupakoimaton henkilö ei ole milloinkaan tupakoinut tai on elämänsä aikana polttanut alle sata savuketta tai vastaavan määrän muita tupakkatuotteita.

TULOKSET

Vuonna 1995 postikyselyyn vastanneista mieslääkäreistä 7 % ja naislääkäreistä 3 % ilmoitti tupakoivansa päivittäin (taulukko 2). Satunnaisesti tupakoi 12 % miehistä ja 6 % naisista. Päivittäin ja satunnaisesti tupakoivien osuudet olivat pääsääntöisesti pienemmät vuonna 1995 kuin 1990.

Päivittäin tupakoivien mieslääkärien osuus oli suurempi ja satunnaisesti tupakoivien pienempi vanhimmissa ikäryhmissä molempina tutkimusvuosina (taulukko 2). Sekä vuonna 1990 että 1995 päivittäin tupakoivia mies- ja naislääkäreitä oli eniten vanhimmassa, yli 44-vuotiaiden ikäryhmässä ja satunnaisesti tupakoivia mies- ja naislääkäreitä eniten nuorimmassa, alle 35-vuotiaiden ikäryhmässä.

Neljä kymmenestä (40 %) kyselyyn vuonna 1995 vastanneesta mieslääkäristä ei ollut koskaan tupakoinut elämänsä aikana ja samoin neljä kymmenestä (41 %) mieslääkäristä oli tupakoinut joskus säännöllisesti, mutta lopettanut (kuvio 1). Lähes kaksi kolmesta (63 %) naislääkäristä ei ollut koskaan tupakoinut, ja hieman yli neljännes (28 %) oli tupakoinut joskus säännöllisesti, mutta lopettanut tupakoinnin. Vuoteen 1990 verrattuna oli 1995 mies- ja naislääkäreiden joukossa hieman enemmän niitä, jotka eivät olleet koskaan tupakoineet sekä niitä, jotka olivat tupakoineet joskus säännöllisesti mutta lopettaneet tupakoinnin.

Vuonna 1995 terveyskeskuksessa työskentelevistä mieslääkäreistä 8 % oli päivittäin tupakoivia (naislääkäreistä 1 %), kun sairaalalääkäreiden vastaava osuus oli 7 % (4 %) (taulukko 3). Erityisesti työterveyshuollossa työskentelevien tupakoivien lääkäreiden osuus oli pienempi 1995 kuin 1990. Hallinnossa, opetuksessa ja tutkimuksessa toimivien tupakoivien lääkäreiden osuus oli suurempi vuonna 1995 kuin vuonna 1990.

Vuonna 1995 päivittäin tupakoivista mieslääkäreistä 60 % poltti enintään 10 savuketta ja 13 % yli 20 savuketta päivittäin, kun vastaavat osuudet olivat 38 % ja 12 % vuonna 1990 (taulukko 4). Päivittäin polttavien naislääkärien vastaavat osuudet olivat 42 % (52 % vuonna 1990) ja 24 % (0 %). Päivittäin tupakoivien mieslääkärien päivittäin polttamat tupakka-annokset olivat keskimäärin selvästi pienemmät vuonna 1995 kuin 1990.

Vuonna 1995 sekä päivittäin että satunnaisesti tupakoivista mieslääkäreistä suurempi osa ilmoitti tehneensä joskus tupakoinnin lopettamisyrityksen kuin vuonna 1990 (taulukko 5). Sekä päivittäin että satunnaisesti tupakoivat naislääkärit ilmoittivat vuonna 1995 tehneensä tupakoinnin lopettamisyrityksen harvemmin kuin vuonna 1990. Vuonna 1995 harvinaisimpia tupakoinnin lopettamisyritykset olivat sekä päivittäin tai satunnaisesti tupakoivien mies- ja naislääkäreiden nuorimmassa, alle 35-vuotiaiden ikäryhmässä.

Päivittäin tupakoivista mieslääkäreistä vajaa puolet ja naislääkäreistä runsas puolet ilmoitti vuonna 1995 tupakoivansa päivittäin myös melko tai erittäin todennäköisesti seuraavien viiden vuoden ajan (taulukko 6). Myös jatkossa päivittäin polttavien mieslääkäreiden osuus väheni ja naislääkäreiden osuus lisääntyi vuodesta 1990 vuoteen 1995. Mitä vanhemmasta ikäryhmästä oli kysymys, sitä todennäköisemmin päivittäin tupakoijat arvioivat tupakoivansa päivittäin myös jatkossa molempina tutkimusvuosina. Päivittäin tupakoivien miesten todennäköisyys tupakoida seuraavan viiden vuoden aikana väheni kaikissa ikäryhmissä, kun taas päivittäin tupakoivien naislääkäreiden todennäköisyys pitäytyä tupakoinnissa näyttäisi vahvistuneen vuodesta 1990 vuoteen 1995.

POHDINTA

Päivittäin tupakoivien lääkäreiden osuudet olivat 1995 pienemmät kuin 1990. Päivittäin tupakoivien lääkäreiden tupakka-annosten määrä väheni, tupakoinnin lopettamisyritysten ilmoittaneiden osuudet lisääntyivät sekä todennäköisyys jatkaa tupakointia seuraavan viiden vuoden aikana väheni tutkimusvuosia verrattaessa. Tupakoivat mieslääkärit ilmoittivat, että olivat tehneet enemmän tupakoinnin lopettamisyrityksiä ja että todennäköisyys jatkaa tupakointia oli pienempi 1995 kuin 1990, kun taas tupakoivien naislääkäreiden osalta todettiin päinvastainen tulos.

Vuosien 1990 ja 1995 tutkimuksissa käytettiin samanlaisia kyselylomakkeita. Molemmissa tutkimuksissa otettiin Suomen Lääkäriliiton rekisteristä tiedot tutkimusjoukkoon kuuluneista satunnaisotannalla. Tiedonkeruu tehtiin molempina ajankohtina postikyselynä, ja vastaajat postittivat vastauslomakkeen tutkimusryhmälle maksuttomassa kuoressa. Kumpaankin tutkimukseen kuului yksi ns "karhukierros". Tutkimuksen rakenne oli siten sama molempina ajankohtina. Tutkimukseen vastanneiden ikä- ja sukupuolijakaumat vastasivat perusjoukon jakaumia molempina ajankohtina, joten aineistot ovat edustavat. Tulokset voidaan yleistää suomalaiseen lääkärikuntaan.

Vuosien 1990 ja 1995 suomalaisten lääkäreiden tupakointitutkimuksissa, käytetyn otannan lukumäärien rajoissa, todettiin päivittäin tupakoivia naislääkäreitä lukumääräisesti vähän. Naislääkäreiden tupakoinnin osalta tutkimustulokset ovat siten viitteellisiä ja sattuman vaikutus tutkimustuloksiin on suurempi kuin mieslääkäreiden tuloksissa.

Ruotsissa on todettu Suomen tavoin tupakoivien lääkäreiden osuuden vähentyneen: vuonna 1996 tupakoivia lääkäreitä oli 6 % (6). Iso-Britanniassa 10 % yleislääkäreistä ja 3 % erikoislääkäreistä tupakoi. Vastaava tupakoinnin vallitsevuus oli 8 % Kalifornian lääkäreiden keskuudessa (7). Torinon alueen italiaislääkäreistä 37 % ilmoitti tupakoivansa, ja yhtä suuri tupakoivien osuus on saatu myös muualla Pohjois-Italiassa lääkäreiden keskuudessa (8).

Ranskalaisista yleislääkäreistä 38 % tupakoi vuonna 1992 ja 34 % vuonna 1994: säännöllisesti yleislääkäreistä tupakoi 33 % vuonna 1992 ja 30 % vuonna 1994 (9). Mieslääkäreistä 40 % (35 % säännöllisesti) tupakoi vuonna 1992, kun tupakoivien osuus oli 36 % (30 %) vuonna 1994. Vastaavat osuudet naislääkäreillä olivat 28 % (25 %) ja 25 % (22 %).

Hollantilaisista mieslääkäreistä 35 % ja naislääkäreistä 21 % tupakoi vuonna 1989, kun lääkäreistä 1983 tupakoi 56 % (7). Vuonna 1989 miesyleislääkäreistä 41 % ja 24 % naisyleislääkäreistä ilmoitti tupakoivansa, kun vastaavat osuudet erikoislääkäreiden joukossa olivat 33 % ja 12 %. Hollantilaisista lääkäreistä yli 20 savuketta päivässä polttavien osuus oli suurin (11 %) yleislääkäreiden keskuudessa. Joskus tupakoinnin lopettamisyrityksiä hollantilaislääkäreistä ilmoitti tehneensä yli 50 %. Vuonna 1994 hollantilaisten erikoislääkäreiden keskuudessa tehdyssä terveyskasvatuskampanjassa mitattiin tupakoivien osuudeksi 28 % (10).

Suomalaisten miesten tupakointi on vähentynyt selvästi 1970-luvun lopulta lähtien; miehistä tupakoi päivittäin 36 % vuonna 1978, vuonna 1994 enää 27 % (11). Miesten tupakoinnin koulutusryhmittäiset erot ovat olleet selvät jo 1960-luvulta lähtien (11). Vain perusasteen tai keskiasteen koulutuksen saaneiden miesten tupakointi on lisääntynyt 1980- ja 1990-luvulla, mutta korkea-asteen koulutuksen saaneiden miesten tupakointi on vähentynyt. Tupakoinnin koulutusryhmittäiset erot ovat kasvaneet miehillä (12,13).

Lue myös

Naisten tupakointi on pysynyt ennallaan tai lisääntynyt useimmissa teollistuneissa maissa johtaen naisten ja miesten välisen eron kaventumiseen (14). Naisten tupakointi lisääntyi hieman 1980-luvun loppua kohden, mutta tämä kasvu on pysähtynyt (15,16). Suomessa naisten tupakointi on yhteydessä syntymävuosiin: 1930-luvulla syntyneistä naisista yli 65 % ei ole koskaan tupakoinut, kun 1950-luvulla syntyneistä kokonaan tupakoimattomia on noin 30 % (14). Teini-ikäisistä ja aikuistuvista naisista tupakoi nykyisin noin kolmannes. Tupakointi ei Suomessa kuitenkaan välttämättä vähene, sillä suomalaiset nuoret ovat Euroopan ahkerimpia tupakoijia (17).

Muutokset tupakoimisessa heijastuvat tautilastoissa. Tupakoinnin vähentyminen miehillä näkyy jo selkeästi syöpätilastoissa: miesten keuhkosyöpä vähenee ja vastaavasti naisten lisääntyy (18).

Vähän koulutetut naiset ovat lisänneet voimakkaasti tupakointiaan niin, että 1970-luvun puolivälissä naisten tupakoinnin koulutusryhmien väliset erot katosivat ja kääntyivät 1980-luvulla: vuosina 1978-81 vähän koulutetuista naisista 18 % tupakoi päivittäin, 1991-93 jo 27 %. Päinvastoin kuin korkeasti koulutettujen miesten tupakointi, hyvin koulutettujen naisten tupakointi ei ole vähentynyt, vaan säilynyt ennallaan. Nykyisin noin 15 % hyvin koulutetuista naisista tupakoi päivittäin (12,13), mikä on selvästi enemmän kuin naislääkäreiden keskuudessa.

1970- ja 1980-luvuilla miesten tupakoinnin yleissuuntaus sosiaaliryhmittäin on ollut suotuisa, naisten tupakoinnin epäsuotuisa (19). Nykyisin lähes kaikki keskeiset epäterveelliset elintavat ja riskitekijät alkoholin kulutusta lukuun ottamatta ovat Suomessa yleisempiä vähän koulutetuilla kuin paremmin koulutetuilla.

Suomalaisten hammaslääkäreiden tupakointia selvitettiin vuosina 1987 ja 1994 (20,21). Mieshammaslääkäreistä tupakoi päivittäin 11 % vuonna 1987 ja 22 % vuonna 1994, mutta viimeksi mainittuun lukuun tutkijat esittivät varauksia. Vastaavat osuudet naishammaslääkäreillä olivat 2 % ja 5 %.

Suomalaisten lääkäreiden oma tupakointi ei juuri ole vaikuttanut potilaille annettavaan tupakoimattomuuskehotukseen (5). Tupakoimattomuuskehotusta ei ollut kohdistettu potentiaalisiin uusiin sairastujiin. Vain 9 % lääkäreistä oli ilmoituksensa mukaan kehottanut tupakoivaa potilasta lopettamaan, mikäli tupakoivalla potilaalla ei ollut tupakointiin liittyvää sairautta eikä tupakoiva potilas itse tuonut esiin tupakointiaan.

Terveydenhuoltohenkilöstön tiedot ja taidot ovat aina olleet avainasemassa terveyspolitiikkaa kehitettäessä (22). Samoin henkilöstön asennoituminen ja käyttäytyminen terveyttä edistävässä toiminnassa on näyttänyt suuntaa koko väestölle. Lääkärien aloitteellisuudella tupakoinnin ehkäisemiseksi ja tupakoimattomuutta tukevalla asenteella on voimakas viestinnällinen merkitys yhteiskunnassamme, ja tämän tulisi näkyä lääkärikunnan perus-, erikoistumis- ja täydennyskoulutuksessa.

Kirjallisuutta

Kirjoittajat

Kirjoittajat Vesa Jormanainen LL, THM, hallintolääkäri, tutkija Pääesikunta, terveydenhuolto-osasto Helsingin yliopisto, kansanterveystieteen laitos Markku Myllykangas THT, dosentti Kuopion yliopisto, kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos Klas Winell LL, kehittämispäällikkö Stakes, palvelut ja laatu Aulikki Nissinen LKT, SHO, professori Kuopion yliopisto, kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos


Kirjallisuutta
1
Gilpin EA, Pierce JP, Cavin SW ym. Estimates of population smoking prevalence: self- vs proxy reports of smoking status. Am J Public Health 1994;84:1576-1579.
2
Smith GD, Phillips AN. Passive smoking and health: should we belive Phillip Morris's "experts"? Br Med J 1996;313:929-933.
3
U.S. Preventive Services Task Force. Guide to clinical preventive services. 2.painos. Baltimore: Williams & Wilkins, 1996.
4
Myllykangas M, Jormanainen V, Winell K, Nissinen A. Yhä harvempi lääkäri tupakoi päivittäin. Suom Lääkäril 1991;46:3170-3175.
5
Jormanainen V, Myllykangas M, Winell K, Nissinen A. Vaikuttaako lääkärin oma tupakointi annettavaan terveysneuvontaan? Suom Lääkäril 1993;48:3383-3388.
6
Bolinder G, Himmelman L. Färre röker men fler snusar. 28 års uppföjning av svenska läkares tobaksvanor. Läkartidningen 1996;93:4437-4444.
7
Dekker H M, Looman C W N, Adriaanse H P, van der Maas P J. Prevalence of smoking in physicians and medical students, and the generation effect in the Netherlands. Soc Sci Med 1993;36:817-822.
8
Segnan N, Battista R N, Rosso S ym . Preventive practices of general practitioners in Torino, Italy. Am J Prev Med 1992;8:333-338.
9
Arènes J, Grizeau D, Baudier F ym. Evolution des comportements de santé des médecins généralistes en matière de tabigisme de 1992 à 1994. Bulletin Épidémioloque Hebdomadaire (BEH) 1996;19:86-87.
10
Cox H. Quit smoking. A healty attitude. Non-smoking campaign in health care institutions. SmokeFree Europe Conference on Tobacco or Health, Helsinki 2.-4.10.1996. Abstracts:121.
11
Rimpelä M. Aikuisväestön tupakointitavat Suomessa 1950-1970-luvuilla. Kansanterveystieteen julkaisuja M 40/1978. Tampere 1978.
12
Lahelma E, Berg M-A, Helakorpi S ym. Suomalaisten aikuisten koettu terveydentila ja terveyskäyttäytyminen 1978-93. Suom Lääkäril 1994;49:2213-2227.
13
Rahkonen O, Berg M-A, Puska P. Relationship between educational status, gender and smoking in Finland 1978-1992. Health Promotion International 1995;10:115-120.
14
Berg M-A. Naisten tupakoinnin kehitys ja erot Suomessa. Terveyskasvatus 1995;(3):14-15.
15
Rahkonen O, Berg M-A, Puska P. The development of smoking in Finland from 1978 to 1990. Br J Addiction 1992;87:103-110.
16
Helakorpi S, Berg M-A, Uutela A, Puska P. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen, kevät 1994. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B8/1994. Helsinki: Kansanterveyslaitos, 1994.
17
Kannas L ym. Health behaviour in school-age children study. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe, 1991.
18
Pukkala E. Cancer risk by social class and occupation. A survey of 109 000 cancer cases among Finns of working age. Väitöskirja. Contributions of Epidemiology and Biostatistics. Vol.7. Basel: Karger, 1995.
19
Pekkanen J, Rahkonen O, Prättälä R. Elintapojen ja riskitekijöiden sosiaaliryhmittäiset erot ja niiden muutokset. Sosiaalilääket Aikakausl 1995;32:349-355.
20
Telivuo M, Lahtinen A. Hammaslääkärit ja tupakointi. Suom Hammaslääkäril 1989;36:12-17.
21
Telivuo M, Nordblad A, Syrjänen S. Hammaslääkärit mukaan tupakkaterveyskasvatustyöhön. Dialogi 1996;6(3):17,44.
22
Elovainio L, Hara M. Tupakoimattomuuden edistämisessä tarvitaan yhä lääkärien panosta. Pääkirjoitus. Suom Lääkäril 1996;51:2810-2811.

Taulukot
1 Taulukko 1
2 Taulukko 2
3 Taulukko 3
4 Taulukko 4
5 Taulukko 5
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030