Lääkäri sairaana työssä

Oma terveys on lääkäreille tärkeää kuten ihmisille yleensä. Lääkärien oletetaan noudattavan terveellisiä elämäntapoja. Omasta terveydestä huolehtiminen siten, että työkyky säilyy, voidaan katsoa jopa eettiseksi vaatimukseksi lääkäreille (1). Lääkärin fyysisistä tai psyykkisistä syistä heikentynyt työkyky voi vaikuttaa suoraan potilasturvallisuuteen (1).

Lääkärit sairastuvat niin kuin muutkin ihmiset. He hoitavat oireitaan ja sairauksiaan usein itse (2,3,4,5). He saattavat konsultoida kollegaa ja pitää ehkä sairauslomaa. He saattavat myös jatkaa työskentelyä sairastumisestaan huolimatta. Töyry ym. ovat kiteyttäneet päätelmänsä: lääkärien sairauksien tavallisin hoitomuoto on itsehoito ja sairaana työskentely (4).

Vuonna 1996 Britanniassa 87 % kyselyyn vastanneista lääkäreistä (n = 110) oli tehnyt töitä tilanteessa, jossa he kokivat olleensa liian huonokuntoisia toimiakseen parhaan kykynsä mukaan (2). Toisessa brittiläisessä tutkimuksessa 87 % vastanneista yleislääkäreistä (n = 670) ja 85 % sairaalalääkäreistä (n = 669) oli jatkanut työskentelyään tilanteessa, jossa heidän olisi ollut parempi jäädä sairauslomalle (3).

Skotlantilaisessa tutkimuksessa vuonna 1993 nuorista lääkäreistä (n = 142) 81 % raportoi tulleensa viimeksi kuluneen vuoden aikana sairaana työhön (6). Norjalaisessa tutkimuksessa, jonka aineisto myös koottiin vuonna 1993, 86 % vastanneista oli joskus työskennellyt sellaisessa kunnossa, jossa olevalle potilaalle he olisivat kirjoittaneet sairauslomaa (7). Vuoden kuluessa näin oli toiminut 80 % (7).

Erään brittiläisen opetussairaalan lääkäreistä (n = 95) 86 % oli tullut sairaana työhön ainakin kerran (8). Samasta kohderyhmästä 37 % oli työskennellyt niin huonossa kunnossa, että he kokivat olonsa epävarmaksi ja epäilivät, etteivät he kykene riittävän hyvään potilastyöhön.

Suomessa jokainen julkisella sektorilla työsuhteessa työskentelevä lääkäri on oikeutettu työterveyshuollon palveluihin, jotka sisältävät yleensä myös sairauksien hoidon. Äkillisesti sairastuneet lääkärit voisivat yleensä olla palkallisesti kolme päivää poissa työstä omalla ilmoituksellaan esimiehelleen. Jos sairaus pitkittyy, tarvitaan sairausloman tarpeesta toisen lääkärin arvio ja sairauslomatodistus. Tämän voi hankkia työterveyshuollosta tai muualta.

On ymmärrettävää, että ammatinharjoittajalääkärit, joiden tulot riippuvat suoraan tehdystä työmäärästä, eivät helposti jää pois työstä, koska tulot jäävät saamatta. Kelan sairauspäivärahaa saa vasta karenssiajan jälkeen. Täyden palkan saavien lääkärien voisi olettaa jäävän pois työstä sairastuessaan.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ensinnäkin, kuinka suuri osuus julkisessa terveydenhuollossa työskentelevistä lääkäreistä oli työskennellyt sairaana joskus tai viimeksi kuluneen vuoden aikana. Toiseksi selvitettiin, millaisesta sairaudesta tai oireista oli kyse lääkärin työskennellessä viimeksi sairaana ja kolmanneksi, miksi hän oli työskennellyt sairaana.

Aineisto ja menetelmät

Kyseessä oli poikkileikkaustutkimus julkisessa terveydenhuollossa TAYS:n vastuualueella. Alueella asuu noin miljoona asukasta. Vuonna 2004 alueen perusterveydenhuollossa oli 64 terveyskeskusta. Terveyskeskusten väestöpohja vaihteli 3 000-200 000 asukkaan välillä. Erikoissairaanhoidossa oli useampia sairaaloita, joista yksi on yliopistosairaala.

Osallistujat

Tutkimuksen piiriin kuuluivat alueen sairaala- ja terveyskeskuslääkärit. Heidän kotiosoitteensa saatiin Suomen Lääkäriliiton rekisteristä syyskuussa 2004. Rekisterissä oleva työpaikkatieto oli todennäköisimmin peräisin Suomen Lääkäriliiton maaliskuun jäsenkyselystä.

Lääkärin omaa sairastamista koskeva kysely lähetettiin 2 083 lääkärille. Yhden muistutuskirjeen jälkeen palautettuja lomakkeita oli 1 357 (65 %). Lääkäreistä 103 (5 % alkuperäisestä aineistosta) ei enää työskennellyt sairaalassa tai terveyskeskuksessa tai työpaikka ei enää ollut Tampereen yliopistosairaalan vastuualueella. Yksitoista lomaketta oli täytetty puutteellisesti. Lopulta hyväksyttäviä vastauksia oli 780 sairaalalääkäriltä ja 463 terveyskeskuslääkäriltä, yhteensä 1 243.

Kyselylomake

Mahdollista työskentelyä sairaana tiedusteltiin kysymällä, onko vastaaja koskaan ollut töissä sillä tavoin sairaana, että olisi kirjoittanut sairauslomaa samoja oireita potevalle potilaalle. Vastausvaihtoehdot olivat ei ja kyllä. Kyllä-vastauksen jälkeen kysyttiin, kuinka monta kertaa näin oli tapahtunut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Sairaana työskentelyn aikaisiin oireisiin annettiin viisi vastausvaihtoehtoa: hengitystieinfektio, niska-hartiaseudun vaiva, selkävaiva, uupumus tai jokin muu. Viidennessä vaihtoehdossa vastaaja sai kuvailla oireitaan vapaasti.

Syytä työskentelyn jatkamiseen sairaana tiedusteltiin strukturoidulla kysymyksellä. Vastaaja saattoi valita yhden tai useamman neljästä vaihtoehdosta: 1) Potilaat oli hoidettava ja sijaista ei saanut, 2) En halunnut vaivata kollegoja omien potilaideni hoitamisella, 3) Lääkärien ei ole tapana olla sairauslomalla elleivät ole aivan vuoteenomia, 4) Tekemättömät työt on tehtävä itse urakkatyönä sairausloman jälkeen. Myös vapaa vastaus oli mahdollinen. Vapaiden vastausten suoria sitaatteja esitetään tulososassa lainausmerkein varustettuna.

Kyselylomake on kokonaisuudessaan lehden internet-sivuilla artikkelin pdf-version liitteenä (www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 46/2012).

Tilastollinen käsittely

Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS-tilasto-ohjelmalla, versio 16.0. Tilastollisina menetelminä käytettiin frekvenssijakautumaa ja tilastollisia tunnuslukuja, ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia.

Taustamuuttujina olivat ikä, sukupuoli ja työpaikka. Logistisessa regressioanalyysissa ikä muutettiin dikotomiseksi, kriteereinä ikä alle 39 vuotta ja yli 39 vuotta. Erotuksen tilastollista merkitsevyyttä testattiin Khiin neliö -testillä ja t-testillä.

Tulokset

Vastaajat

Sairaalalääkäreistä oli lähes yhtä paljon miehiä kuin naisia, kun taas terveyskeskuslääkärien joukossa naisten osuus oli 60 % (taulukko 1). Sairaalalääkärien ikä vaihteli 26:sta 65:en vuoteen, keskiarvo oli 44,2 vuotta ja iän mediaani oli 44 vuotta. Terveyskeskuslääkärien vastaavat iät olivat 25-63 vuotta, 45,7 vuotta ja 47 vuotta.

Sairaana työssä

Enemmistö vastaajista oli joskus ollut sairaana työssä sellaisessa kunnossa, että olisi kirjoittanut sairauslomaa vastaavia oireita potevalle potilaalle (taulukko 2). Terveyskeskuslääkäreistä 95 % oli joskus ollut tällä tavoin sairaana työssä. Sairaana työskentelyn riskiä arvioitiin logistisella regressioanalyysilla. Terveyskeskuslääkärien riski työskennellä sairaana oli kolminkertainen sairaalalääkäreihin verrattuna (taulukko 3).

Vastaajista 65 % raportoi olleensa sairaana työssä viimeksi kuluneen vuoden aikana (taulukko 4). Terveyskeskuslääkäreillä tämä osuus oli 77 %. Logistisen regression mukaan terveyskeskuslääkärien riski sairaana työskentelyyn viimeksi kuluneen vuoden aikana oli yli kaksinkertainen sairaalalääkäreihin verrattuna (taulukko 5).

Niiltä, jotka olivat olleet sairaana työssä viimeksi kuluneen vuoden aikana (n = 812) kysyttiin, miten monta kertaa he olivat olleet sairaana työssä. Vastaajista 26 % raportoi työskennelleensä sairaana kerran, 33 % oli työskennellyt sairaana kaksi kertaa ja 15 % kolme kertaa. Kertojen mediaani oli kaksi. 47 vastaajaa (6 %) kertoi työskennelleensä sairaana kymmenen kertaa, ja 3 % oli työskennellyt sairaana vielä tätä useammin. Miesten ja naisten välillä ei ollut eroa eikä myöskään dikotomisoitujen ikäryhmien välillä. Keskimäärin sairaalalääkärit olivat olleet työssä sairaana viime vuoden aikana 3,4 kertaa ja terveyskeskuslääkärit 4,6 kertaa. Ero oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,018).

Sairaudet

Enemmistö (72 %) niistä lääkäreistä, jotka olivat olleet sairaana työssä viime vuoden aikana, oli kärsinyt hengitystieinfektiosta. Seuraavaksi yleisimpinä mainittiin selkävaiva (14 %), uupumus (12 %) ja niska-hartiaseudun vaiva (12 %).

Miehistä suurempi osuus oli kärsinyt hengitystieinfektiosta (77 %) ja selkävaivasta (19 %) kuin naisista, joilla näiden sairauksien vastaavat osuudet olivat 69 % ja 10 % (erojen tilastolliset merkitsevyydet: p = 0,014; p < 0,001). Naisista taas suurempi osuus raportoi uupumuksesta (16 %) ja niska-hartiaseudun vaivasta (15 %) kuin miehistä, joista 7 % ja 9 % kärsi näistä oireista (p < 0,001 ja p = 0,007).

Vastaajista 13 % kuvasi oireitaan vapaissa vastauksissa. Gastroenteriitti ja migreeni mainittiin useimmin. Eräs vastaajista kirjoitti: "gastroenteriitti (pyysin anteeksi potilaalta, kun piti käydä oksentamassa välillä pari kertaa )". Muita tarttuvia tauteja mainittiin myös, kuten pneumonia, streptokokkitonsilliitti, laryngiitti ja äänen käheys. Monenlaisia tapaturmia kuvattiin: stabiili sacrumin murtuma, radiusmurtuma ja "olkapää+kyynärpää+lonkkatapaturma, ruhjeet (onneksi vas. kädessä, koska yläraajaa ei voinut kannatella ilman tukea)". Raskauteen liittyviä oireita mainittiin myös: "keskenmeno (suoraan päivystyksestä aamulla kaavintaan)". Monia muita sairauksia mainittiin, esimerkiksi astman paheneminen, kiertohuimaus, optikusneuriitin oireet (MS tauti), eteisvärinä, masennus ja ahdistus.

Syyt sairaana työskentelyyn

Viimeksi kuluneen vuoden aikana sairaana työskennelleistä lääkäreistä 47 % ilmoitti syyksi: Lääkärien ei ole tapana olla sairauslomalla elleivät ole aivan vuoteenomia (taulukko 6). Noin kolmasosa sairaalalääkäreistä ilmoitti syyksi: En halunnut vaivata kollegoja omien potilaideni hoitamisella. Terveyskeskuslääkäreistä puolestaan kolmasosa ilmoitti sairaana työskentelyn syyksi: Tekemättömät työt on tehtävä itse urakkatyönä sairasloman jälkeen.

Jonkin muun syyn mainitsi 8 % vastaajista. Jotkut vastaajat katsoivat tilannetta omasta näkökulmastaan: "Yhtä hankala olla kotona kuin töissäkin", "Ei ollut kanttia jäädä pois, kipulääkitys on keksitty".

Jotkut ajattelivat potilaita: "Aikojen peruuttaminen on potilaille varsin ikävää". Työjärjestelyihin liittyviä syitä mainittiin myös: "Akuutti sairaus pe-ma, ei saa ketään tilalle päivystämään viikonlopun aikana." "Juhannuspäivystys, akuutti sairastuminen", "Huono lääkäritilanne, kesäkandit olisivat olleet keskenään töissä".

Muutamat vastaukset kertoivat vastaajan huolestumisesta uran edistymistä ajatellen: "Erikoistuvana lääkärinä tiettyjä suorituksia jonotetaan", "Pelkäsin, että määräyskirjaa ei uusita, jos on uupumuksen takia poissa. Olin tuolloin eri työpaikassa kuin nykyisin". Myös "häpeä" ja "En halunnut antaa periksi" mainittiin syiksi sairaana työskentelyyn.

Pohdinta

Useimmat vastanneista olivat joskus työskennelleet sairaana. Perusterveydenhuollon lääkäreillä tämän todennäköisyys oli kolminkertainen verrattuna sairaalassa työskenteleviin lääkäreihin. Sairaana työssä olleet lääkärit potivat yleisimmin hengitystieinfektiota. Tavallisin syy sairaana työskentelyyn oli, ettei lääkärien ole tapana olla sairauslomalla, elleivät ole vuoteenomana.

Aineisto on laaja. Vastausprosentti on samaa luokkaa kuin Lääkäri 2003 -tutkimuksessa (65 %) (9), ja parempi kuin lääkärien työoloja ja terveyttä koskeneessa tutkimuksessa vuonna 2006 (57 %) (10) ja Lääkäri 2008 -tutkimuksessa (50 %) (11).

Vastaajia verrattiin vuoden 2004 lääkärikyselyn tietoihin (12). Jäsenkyselyssä naisten osuus sairaalalääkäreistä oli 50 % ja terveyskeskuslääkäreistä 61 %. Tässä tutkimuksessa vastaavat osuudet olivat 50 % ja 60 %. Tässä tutkimuksessa 30-39-vuotiaiden osuus oli hieman pienempi ja 50-63-vuotiaiden osuus hieman suurempi kuin vastaavien ikäryhmien osuus lääkärikyselyn sairaalalääkärien joukossa. Terveyskeskuslääkäreillä ei ollut eroa vastaavien ikäryhmien osuuksissa tähän tutkimukseen vastanneiden ja lääkärikyselyn terveyskeskuslääkärien välillä. Tämän tutkimusten vastausten voi katsoa kuvastavan suomalaisten sairaala- ja terveyskeskuslääkärien tilannetta.

Sairaana työssä

Sairaana työssä joskus olleiden lääkärien osuus vastaajista oli samalla tasolla kuin muissa aiemmin julkaistuissa tutkimuksissa (2,7,8). Viimeksi kuluneen vuoden aikana sairaana työssä olleiden vastaajien osuus oli 65 % tässä tutkimuksessa. Tämä osuus on pienempi kuin vastaava osuus 1990-luvun tutkimuksissa (6,7). Aineistomme on vuodelta 2004. Viimeisin suomalainen tutkimus lääkärien hyvinvoinnista ja työolosuhteista, jonka aineisto on kerätty vuosina 2006-2007, tukee tämän tutkimuksen tuloksia (10). Siinä 66 % vastaajista raportoi olleensa sairaana työssä edeltävän vuoden aikana ja keskimäärin vastaajat raportoivat työskennelleensä sairaana 10 päivää vuodessa. Tilanne ei todennäköisesti ole sen jälkeen oleellisesti muuttunut.

Terveyskeskuslääkärien riski sairaana työskentelyyn joskus tai viime vuoden aikana oli merkittävästi suurempi kuin sairaalassa työskennelleiden lääkärien. Eräs selitys tälle voi olla, että terveyskeskuslääkärit tekevät työtä "etulinjassa" kohdaten valikoimattoman väestön valikoimattomia ongelmia (13). Hengitystieinfektiot olivat lääkärien tavallisimpia sairauksia. Terveyskeskuslääkärit kohtaavat todennäköisesti enemmän hengitystieinfektioita potevia potilaita kuin sairaalalääkärit.

Toinen syy voisi olla se, että sairaalassa on enemmän lääkäreitä huolehtimassa tehtävistä lääkärin sairastuessa. Tätä kuvastavat tämän tutkimusaineiston lääkärien vastaukset kysymykseen: Kuka hoitaa potilaasi, jos sairastut äkillisesti? (14). Ilmeisestikin useita järjestelyjä käytetään samanaikaisesti. Sairaalassa työskentelevistä lääkäreistä 69 % kertoi, että potilaat siirretään muille lääkäreille heidän omien potilaidensa lisäksi. Terveyskeskuslääkäreistä näin vastasi 37 %. Sairaalassa työskentelevistä lääkäreistä 48 % ja terveyskeskuslääkäreistä 86 % ilmoitti, että vastaanottoajat perutaan lääkärin sairastuessa äkillisesti.

Norjalaisessa tutkimuksessa todettiin, että muualla kuin sairaalassa työskentely oli yhteydessä sairaana työskentelyyn (7). Tähän ryhmään kuului yleislääkäreitä ja yksityislääkäreitä. Tulos on linjassa tämän tutkimuksen tuloksen kanssa, vaikka ryhmät eivät olekaan täysin verrannolliset.

Tässä tutkimuksessa hiukan suurempi osuus naislääkäreistä kuin mieslääkäreistä oli työskennellyt joskus sairaana. Elovainion ym. tutkimuksessa viime vuoden aikana sairaana työskennelleiden mies- ja naislääkärien osuudet (61 % ja 69 %) olivat samaa luokkaa kuin tässä tutkimuksessa (10). Norjalaisessa tutkimuksessa Rosvold ja Bjertness eivät havainneet eroa sukupuolten välillä tässä suhteessa (7). Samassa tutkimuksessa useampi 30-39-vuotias lääkäri oli työskennellyt sairaana kuin vanhemmat lääkärit (7). Nyt raportoitavassa tutkimuksessa niin ikään alle 39-vuotiaat vastaajat olivat työskennelleet todennäköisemmin sairaana viimeksi kuluneen vuoden aikana kuin yli 39-vuotiaat.

Sairauksista

Enemmistö sairaana työskennelleistä lääkäreistä oli potenut hengitystieinfektiota. Tässä tutkimuksessa havaitut sairaudet olivat pääasiassa samoja kuin norjalaisessa tutkimuksessa (9). Vapaissa vastauksissa ilmoitetuista sairauksista osa oli luonteeltaan vakavia, esimerkiksi eteisvärinä tai raskauskomplikaatiot.

Brittiläisessä tutkimuksessa 15 % suuren opetussairaalan nuorista lääkäreistä oli ottanut sairausloman infektiosairauksien vuoksi 1993 (15). Vastaava osuus vuonna 2001 oli 37 %. Vaikka sairauslomien määrässä oli tapahtunut merkittävä lisääntyminen, tutkijat eivät pitäneet sitä edelleenkään riittävänä suojelemaan potilaita iatrogeenisilta infektioilta ottaen huomioon, että kohderyhmän nuoriin lääkäreihin kuului niitä, jotka työskentelivät synnytysten, tehohoidon ja lastentautien yksiköissä.

Sairaana työskentelyn syistä

Tässä tutkimuksessa yleisin vastaajien ilmoittama syy sairaana työskentelylle oli se, ettei lääkäreillä ole tapana olla sairauslomalla, elleivät he ole vuodepotilaina. Tämä on ymmärrettävää ottaen huomioon, että lääkärit yleensä kieltävät omat oireensa (16,17). Ingstad ja Christie pohtivat lääkärien sairauden kohtaamista heihin itseensä kohdistuneisiin odotuksiin suhteutettuna (18). Nämä tuntemukset heijastavat odotuksia, jotka tulevat muilta. Esimerkkejä näistä odotuksista ovat "lääkärit eivät koskaan sairastu" ja "lääkärien täytyy toipua nopeasti".

Samanlaisia asenteita tuli esille myös muissa tutkimuksissa. Pohjois-Irlannissa yleislääkärit kuvasivat tarvettaan näyttää terveeltä sekä potilailleen että kollegoilleen (19). Tämä epärealistisen terve kuva on stressaava ja este asialliselle itsestä huolehtimiselle. Yleislääkärien työjärjestelyt vahvistavat toimintakulttuuria, jossa heidän omat ja kollegoidensa ongelmat jätetään huomiotta. "Ellet ole kykenemätön pääsemään ylös vuoteestasi, ryömit työhön" kuvasi eräs vastaaja.

Miller ja McGowen pohtivat lääkärien haavoittuvuuden lähteitä (20). Lääketieteen toimintakulttuurissa perfektionismi ja työnarkomania ovat hallitsevassa asemassa. "Macho-mentaliteetti" tunkeutuu lääketieteeseen. Lääkärien odotetaan olevan vahvoja ja tukevan muita. Useat lääkärit uskovat, ettei heidän ole hyväksyttävää näyttää heikkouttaan ulkopuolisille.

Tämän tutkimuksen vastaajista 26 % kertoi jatkavansa työssä sairaanakin, koska heidän oli itse tehtävä tekemättömät työt palattuaan sairauslomalta. Tällaista syytä ei löytynyt muista tutkimuksista. Suurempi osa terveyskeskuslääkäreistä kuin sairaalalääkäreistä ilmoitti tämän syyn. Työ terveyskeskuksessa voi olla enemmän henkilöön sidottua kuin sairaaloissa. Kun vastaanottoja on peruutettava lääkärin sairastumisen vuoksi, monet potilaat eivät halua kenenkään muun lääkärin vastaanotolle, vaan tulevat mieluummin uudelleen kun heidän oma lääkärinsä on jälleen työssä.

Britanniassa vuonna 1997 puolet yleislääkäreistä sanoi syyksi sairaana työskentelyyn sen, ettei halunnut kuormittaa kollegojaan ylimääräisellä työllä (6). Nuorista lääkäreistä 68 % raportoi tämän saman syyn vuonna 2001 (15). Tässä tutkimuksessa 25 % antoi saman vastauksen. Voidaan pohtia, kertooko tämä yhteisöllisyyden vähentymisestä.

Brittiläisessä tutkimuksessa 19 yhteensä 35:stä sairaalassa työskentelevästä lääkäristä raportoi syyksi sairaana työssä jatkamiseen sen, ettei sijaista ollut saatavissa (8). Samanlaisen syyn mainitsi käsillä olevassa tutkimuksessa 26 % sairaana työskennelleistä vastaajista. Tämä syy osoittaa, ettei lääkärien sairastumisen mahdollisuutta ole otettu huomioon työjärjestelyissä. Vapaissa vastauksissa tuli myös esille, että joidenkin lääkärien täytyi sairastuttuaan hankkia itselleen sijainen voidakseen mennä kotiin. Jos kukaan ei ollut tavoitettavissa, heidän täytyi vain jatkaa työssä. Sairaalassa työskennelleistä lääkäreistä, jotka vastasivat tähän tutkimukseen, 32 % ei tiennyt, kenelle ilmoittaa äkillisestä sairastumisestaan päivystysaikana (14). Vastaava osuus oli 22 % terveyskeskuslääkäreistä. Sijainen oli käytettävissä vain 3 %:lla vastanneista.

Tarttuvat taudit eivät ole riski ainoastaan potilaille. Ne voivat vaikuttaa lääkärin harkintakykyyn ja suoriutumiseen työstään. Sairaus ja uupumus eivät riitä perusteiksi hoitovirheitä selviteltäessä (8). Brittiläisessä tutkimuksessa 63 % sairaalassa työskentelevistä lääkäreistä oli tietoisia tästä jo ennen tutkimusta (8). Kolmannes niistä vastaajista, jotka tunsivat asian, oli silti jatkanut työskentelyään, vaikkei ollut riittävän hyvässä kunnossa tarjotakseen kohtuullisen tasoista hoitoa.

Päätelmät

Sairaana työskentely on yleistä lääkärien keskuudessa. Tämä voi olla vaarallista sekä heidän potilailleen että lääkäreille itselleen. Se voi olla myös harmillista organisaatiolle: sairaus saattaa jatkua pidempään ja laajentua epidemiaksi. Tämä on kansainvälinen ilmiö, johon tulisi suhtautua vakavasti. Terveydenhuollon organisaatioilla tulisi olla selkeät toimintaohjeet, miten toimia lääkärin sairastuessa akuuttiin tarttuvaan tautiin ja myös muun sairastumisen varalle.

Kiitokset

Kiitämme tutkimukseen vastanneita lääkäreitä jotka mahdollistivat tutkimuksen tekemisen.

Tästä asiasta tiedettiin

Lääkärit tekevät työtä, vaikka ovat sairaana.

Ilmiö tunnetaan kansainvälisestikin.

Tämä tutkimus opetti

Useimmat lääkärit olivat joskus työskennelleet niin sairaana, että he olisivat kirjoittaneet samanlaisia oireita potevalle potilaalle sairauslomaa.

Tavallisimmin sairaus oli hengitystieinfektio, mutta vakavampiakin sairauksia esiintyi.

Syyksi työssä jatkamiseen vastaajat ilmoittivat useimmiten, ettei lääkäreillä ole tapana olla sairauslomalla, elleivät ole vuoteenomana.