Lehti 1-2: Alkuperäis­tutkimus 1-2/1997 vsk 52 s. 49

Lääkärien itsemurhat Suomessa vuosina 1986-1993

Lääkärien itsemurhariski on useissa tutkimuksissa todettu suuremmaksi kuin muiden samassa sosioekonomisessa asemassa olevien. Vuosina 1986-93 Suomessa kaikkiaan 51 lääkäriä, 35 miestä ja 16 naista, teki itsemurhan, ja lääkärien itsemurhakuolleisuus oli selvästi suurempi kuin muiden ylempien toimihenkilöiden. Tutkimus ei sen sijaan tukenut väitettä siitä, että naislääkärien itsemurhariski olisi suurempi kuin mieslääkärien. Erikoislääkäreistä psykiatreilla, gynekologeilla ja kirurgeilla näytti olevan suurin ja yleislääketieteen erikoislääkäreillä sekä erikoistumattomilla vähäisin itsemurha-alttius joskin aineiston pienuus heikentää tuloksen luotettavuutta.

Sari LindemanEsa LääräJorma HirvonenErkki VäisänenJouko Lönnqvist

Ammattiryhmien välisiä kuolleisuuseroja tutkittaessa keskeinen vakioitava muuttuja on ihmisen sosioekonominen asema. Sosioekonomisen aseman vakioimisen jälkeen ammattiryhmän mahdollinen liikakuolleisuus voidaan saada esiin, minkä katsotaan heijastavan työhön liittyviä riskejä (1).

Tähänastisista tutkimuksista voidaan tiivistäen luotettavasti todeta, että lääkärien itsemurhariski on selvästi suurempi kuin muiden samassa sosioekonomisessa asemassa olevien. Naislääkärien ero omaan viiteryhmäänsä on suurempi kuin mieslääkärien ero omaansa (2). Sen sijaan mies- ja naislääkärien itsemurhakuolleisuuden erosta ei ole voitu tehdä luotettavia johtopäätöksiä. Kuitenkin viimeksi joulukuussa 1994 Lancetin pääkirjoituksessa esitettiin, että naislääkärien itsemurha-alttius on suurempi kuin mieslääkärien (3). Väite on esitetty luultavasti siksi, että itsemurhien ikävakioitu riskisuhde naislääkäreillä on muiden naisten riskisuhteeseen verrattuna moninkertainen (2).

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mies- ja naislääkärien itsemurhakuolleisuus eri ikäryhmissä sekä ikävakioitu itsemurhakuolleisuus verrattuna muihin samassa sosioekonomisessa asemassa oleviin ja keskiväestöön jaksolla 1986-93 sekä kuvata itsemurhien tekotavat, lääkeaineitsemurhissa käytetyt lääkeaineet ja itsemurhan tehneiden lääkärien erikoisalat.

Aineisto ja menetelmät

Aineisto kerättiin oikeuslääketieteellisestä kuolemansyyrekisteristä (OIRE), Tilastokeskuksesta sekä Suomen Lääkäriliitosta. OIRE on kuolemantapausrekisteri, jota Suomen oikeuslääkärit ovat ylläpitäneet vuodesta 1985 lähtien. Tietojemme mukaan rekisteriä hyödyntäen on tehty vain yksi julkaistu tutkimus (4). Selvitimme ensin OIREen kattavuuden vertailemalla sen sisältämiä tietoja Tilastokeskuksen tietoihin ja totesimme sen riittävän kattavaksi (5).

Kävimme OIRE-rekisteristä yksitellen läpi kaikki varmat itsemurhat tapaus tapaukselta (n = 10 972) ajalta 1986-93. Poimimme ammattinimikkeen perusteella rekisteristä kaikki lääkärit, ja hankimme syntymä- ja kuolinajan avulla kuolintodistukset Tilastokeskuksesta ja tarkistimme Suomen Lääkäriliitosta ammattien oikeellisuuden sekä mahdolliset erikoisalat. Suomen Lääkäriliitosta saimme myös lääkärien henkilövuodet. Lääkärien lisäksi poimimme tietyt muut samassa sosioekonomisessa asemassa olevat (6), joiden henkilövuodet saimme Tilastokeskuksen koulutusrekisteristä. Keskiväestön itsemurhien lukumäärät ja henkilövuodet saimme Tilastokeskuksen kuolemansyyjulkaisuista (7).

Laskimme itsemurhien ikäryhmittäiset ilmaantuvuudet lääkäreille, muille samassa sosioekonomisessa asemassa oleville sekä keskiväestölle ja itsemurhien ikävakioidut riskisuhteet (SMR) 95 %:n luottamusväleineen. Itsemurhamenetelmiä kuvasimme prosenttijakautumilla. Lisäksi laskimme erikoislääkärien itsemurhien ikävakioimattomat ilmaantuvuusluvut luottamusväleineen.

Tulokset

Vuosina 1986-93 yhteensä 51 lääkäriä teki itsemurhan; heistä oli mieslääkäreitä 35 ja naislääkäreitä 16. Ikä- ja siviilisäätyjakaumissa ei ollut eroa lääkärien ja vertailuryhmien välillä. Mieslääkärit tekivät itsemurhan kiinteillä tai juoksevilla aineilla selvästi useammin kuin muut miehet, naiset ylipäätään käyttivät enemmän tätä itsemurhatapaa kuin miehet (taulukko 1). Lääkärit käyttivät yleensä unilääkkeitä ja sedatiivejä itsemurhavälineenä, muut ylemmät toimihenkilöt sen sijaan käyttivät psykotrooppisia aineita, lähinnä masennuslääkkeitä (taulukko 2).

Yli 55-vuotiaiden lääkärien itsemurhakuolleisuus oli moninkertainen vertailuryhmien lukuihin nähden. Naislääkäreillä oli sen lisäksi muissakin ikäryhmissä selvästi suurempi itsemurhakuolleisuus kuin muilla naisilla. Itsemurhien ikävakioitu riskisuhde (SMR) mies- ja naislääkärien välillä oli 1,22 (95 %:n luottamusväli 0,9-1,7). Eniten itsemurhia olivat tehneet ja suurimmassa itsemurhavaarassa olivat psykiatrit, gynekologit ja kirurgit. Muita vähäisempi itsemurhariski oli yleislääkäreillä ja erikoistumattomilla lääkäreillä; tarkat luvut on julkaistu toisaalla (8).

Pohdinta

Vaikka mieslääkärien itsemurhariski tämän tutkimuksen perusteella on hieman pienempi kuin keskiväestön miesten, on muistettava se, että suomalaisten miesten itsemurhakuolleisuus on Länsi-Euroopan suurin (9).

Sosioekonomisen aseman vakioimisen jälkeen on siis selvää, että lääkärien itsemurhakuolleisuus on suurempi kuin muiden ylempien toimihenkilöiden. Tämä merkinnee sitä, että joidenkin itsemurhan riskitekijöiden, kuten depression, esiintyvyys lääkärikunnassa on todennäköisesti suurempi kuin vertaisryhmissä. Tämä selitys pätee silloin, jos itsemurhan riskitekijät ovat lääkäreillä samoja kuin muulla väestöllä. Suisidaalista taipumusta voi kuitenkin olla helppo toteuttaa lääkärin tiedoilla, jolloin lääkärin ammatti sinällään on itsemurhariskiä potentoiva tekijä.

Yksi tapa selittää sosioekonomisia kuolleisuus-eroja on ns. sosiaalinen valinta (10). Sen mukaan terveillä yksilöillä on paremmat mahdollisuudet liikkua sosiaalisessa hierarkiassa ylöspäin kuin sairailla. Tällainen malli selittääkin lähinnä sosioekonomiset erot kuolleisuudessa elimellisiin sairauksiin.

Lääkärien itsemurhakuolleisuutta selitetään kolmella tavalla:

Ensimmäinen malli koskee lääkkeiden helppoa saatavuutta ja tietoa niistä, mm. niiden myrkyllisyydestä (11). Jos tietous lääkkeistä olisi keskeinen selittävä tekijä, pitäisi lääkäreillä olla vähemmän epäonnistuneita lääkeitsemurhayrityksiä kuin muilla.

Toisen mallin mukaan lääkäriksi valikoituu useammin obsessiivisia ja korkean vaatimustason omaavia kuin muihin ammatteihin. Tällaiset luonteenpiirteet yhdessä työhön liittyvien todellisten tai kuviteltujen odotusten ja paineiden kanssa altistavat depressiolle ja sen myötä itsemurhalle (12).

Lue myös

Kolmas malli liittyy ammatilliseen stressiin, jolla on selitetty psykiatrien ja naislääkärien itsemurhia (13). Monet psykiatrien potilaista tekevät itsemurhan ja tämän ajatellaan lisäävän psykiatrien ammattiin liittyviä traumaattisia kokemuksia ja epäonnistumisesta seurannutta stressiä. Naislääkärien suurta itsemurha-alttiutta keskiväestön naisiin verrattuna taas on selitetty sillä, että lääkärinaiset joutuvat kotitöiden ja työtehtävien ristipaineeseen. Ammatillinen stressi lisää joidenkin tutkijoiden mukaan alkoholinkäyttöä, johon taas yleisestikin liittyy suurentunut itsemurhavaara (14,15,16,17).

Tutkimuksemme vahvisti aikaisemmin tehdyn havainnon (esim. 13) psykiatrien muita erikoislääkäreitä korkeammasta itsemurhariskistä. Aineiston pienuus kuitenkin heikensi tulosten luotettavuutta, kuten aiemminkin tehdyissä tutkimuksissa.

Äskettäin julkaistussa pitkittäistutkimuksessa osoitettiin, että itsemurhavälineen saatavuuden rajoittaminen vähentää itsemurhien määrää joksikin aikaa mutta ajan myötä muut saatavilla olevat keinot tulevat tilalle. Esimerkiksi masentuneille, ilmeisessä itsemurhavaarassa oleville suositellaan muiden kuin trisyklisten antidepressanttien määräämistä, siis vähemmän myrkyllisiä lääkkeitä (18).

Wassermanin (19) mukaan itsemurhavälineen helppo saatavuus lisää nimenomaan onnistuneiden itsemurhien lukumäärää. Tämä sopisi yhdeksi selitykseksi lääkärien muita suuremmalle itsemurhariskille. Tosin tutkimuksia lääkärien itsemurhayrityksistä ei ole.

Väestötutkimuksella voitaisiin selvittää itsemurhan riskitekijöiden esiintyvyyttä lääkärikunnassa ja siis suuren riskisuhteen "etiologiaa". Tapaus-verrokkiasetelmalla voitaisiin puolestaan selvittää sitä, miksi lääkärikunnassa toinen lääkäri päätyy itsemurhaan ja toinen ei. Kvalitatiivisella tutkimusotteella voitaisiin arvioida myös itsemurhan riskitekijöiden merkitystä eri yksilöillä. Oma tutkimuksemme on kuvaileva, ei selittävä. Itsemurhan tehneitä lääkäreitä verrataan muihin itsemurhan tehneisiin. Näin ollen aitoon tapaus-verrokkiasetelmaan ei päästä. Lisäksi varmoihin itsemurhiin (E950-959) rajoittuminen kuvaa suisidaalisuusproblematiikkaa kapeasti ja pääasiallisesti oikeuslääketieteellisestä luokittelunäkökulmasta.

KIRJALLISUUTTA


Kirjallisuutta
1
Notkola V, Pajunen A, Leino-Arjas P. Telineet, tehdas vai toimisto - tutkimus ammattiryhmittäisestä kuolleisuudesta ja työkyvyttömyydestä. Suomen Virallinen Tilasto, terveys 1995:4, Tilastokeskus, Helsinki.
2
Lindeman S, Läärä E, Hakko H, Lönnqvist J. A Systematic Review on Gender-Specific Suicide Mortality in Physicians. Br J Psychiatry 1996;168:274-279.
3
Burnished or burnt out: the delights and dangers of working in health [editorial]. Lancet 1994;344:1583-1584.
4
Mehtonen O-P, Aranko K, Mälkönen L, Vapaatalo H. A survey of sudden death associated with the use of antipsychotic or antidepressant drugs: 49 cases in Finland. Acta Psychiatr Scand 1991;84:58-64.
5
Lindeman SM, Hirvonen JI, Hakko HH, Lönnqvist JK. Use of the National Register of Medico-legal Autopsies in Epidemiological Suicide Research. Int J Leg Med 1995;107:306-309.
6
Suomen Virallinen Tilasto. Ammatti ja sosioekonominen asema 1990. Väestölaskenta 1990, osa 8. Tilastokeskus.
7
Suomen Virallinen Tilasto. Kuolemansyyt 1986. Helsinki: Tilastokeskus 1987.
8
Lindeman S, Läärä E, Hirvonen J, Lönnqvist J. Suicide mortality among medical doctors in Finland: are females more prone to suicide than their male colleagues? Psychol Med (painossa).
9
World Health Organization. World Health Statistics Annual 1992. Geneva: WHO, 1993.
10
Blane D, Smith GD, Bartley M. Social selection: what does it contribute to social class differences in health. Sociology of Health and Illness 1993;15 (1):1-15.
11
Bressler B. Suicide and drug abuse in the medical community. Suicide Life Threat Behav 1976;6:169-178.
12
Bedeian, AG. Suicide and occupation. A review. J Vocational Behav 1982;21:206-223.
13
Rich CL, Pitts FN. Suicide by Psychiatrists: A Study of Medical Specialists Among 18,730 Consecutive Physician Deaths During a Five-Year Period, 1967-72. J Clin Psychiatry 1980;41:261-263.
14
Roy A, Linnoila M. Alcoholism and suicide. Suicide Life Threat Behav 1986;16:244-273.
15
Chetomb CM, Bauer GB, Hamada RS, Pelowski S. Patient Suicide: Occupational hazard for psychologists and psychiatrists. Professional Psychology: Research and Procedure 1989;20:294-300.
16
Pitts FN, Schuller AB, Rich CL, Pitts AF. Suicide among U.S. women physicians, 1969-1972. Am J Psychiatry 1979;136:694-696.
17
Herold DM, Conlon EJ. Work factors as potential causal agents of alcohol abuse. J Drug Issues 1981;11:337-356.
18
Öhberg A, Lönnqvist J, Sarna S, Vuori E, Penttilä A. Trends and Availability of Suicide Methods in Finland. Proposals for Restrictive Measures. Br J Psychiatry 1995;166:35-43.
19
Wasserman IM. Economy, Work, Occupation and Suicide. Kirjassa: Maris RW, Berman AL, Maltsberger JT, Yufit RI, toim. Assessment and prediction of suicide. An Official Publication of the American Association of Suicidology. New York: The Guilford Press 1992.

Taulukot
1 Taulukko 1
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030