Lääkärien kokemuksia potilaana

Lääkärit sairastuvat niin kuin muutkin ihmiset. He hoitavat usein oireitaan ja sairauksiaan itse (1,2,3,4). Töyry työtovereineen kiteyttivät johtopäätöksekseen, että lääkärien sairauksien tavallisin hoitomuoto on itsehoito ja sairaana työskentely (3).

Monet lääkärit ovat kirjoittaneet omista potilaskokemuksistaan, esimerkiksi Achte ja Vartiovaara Suomessa (5,6). Varsinaiset tutkimukset tästä aiheesta ovat harvinaisia (7). Hahn on julkaissut analyysin 15 lääkäripotilaan kuvauksesta sairastumisestaan (8). Hän on kuvannut lääkärin muuttumisen lääkäristä potilaaksi 14 kohdan prosessina.

Mandell ja Spiro ovat kuvanneet 50 lääkärin sairaustarinaa klassisessa kokoelmassaan (9). Heidän mukaansa jokaisella ihmisellä on kuoleman pelkoa, mutta lääkärit torjuvat sen parhaiten. Silti juuri lääkärit menettävät tämän torjuntakykynsä nopeasti sairastuessaan. Koulutus poistaa kyvyn olla potilas. Kontrollista luopuminen on oleellinen roolin vaihtamisessa lääkärin roolista potilaan rooliin (9).

Lääkärin ja potilaan roolit ovat yleensä toisistaan erillään, siksi lääkärit ovat sairastuessaan poikkeuksellisia potilaita (10). Neuvottelu päätösvallasta on tarpeen, koska siihen perustuu hoitavan lääkärin mahdollisuus tai kyky säilyttää hoitovastuu lääkäripotilaan hoidosta. Ahdistuneisuus sairastumisesta ja oireiden kieltäminen ovat lääkäreille tyypillisiä. Kun he lopulta hakevat apua, he saattavat epäonnistua siirtymisessään potilaan rooliin. Lääkärit pelkäävät luottamuksellisuuden ja yksityisyytensä puolesta (11). Potilaan rooliin siirtyminen on vaikeaa, ja lääkärit tekevät kaikkensa potilaiden puolesta jopa oman terveytensä kustannuksella (12).

Klitzman haastatteli 70 lääkäriä, jotka olivat sairastuneet ja analysoi lyhyesti heidän kertomuksiaan. Monet lääkäreistä olivat oppineet omasta sairastumisestaan potilaan kohtaamista. Jotkut jopa näkivät sairastumisensa empatian oppituntina (12,13).

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka moni julkisella sektorilla työskentelevistä lääkäreistä oli ollut potilaana ja millaisia kokemuksia heillä siitä oli: 1) kuka oli vastuussa hoidosta, 2) hoidetaanko lääkäripotilaita samalla tavalla kuin muita potilaita ja 3) saavatko he asiallista hoitoa.

Aineisto ja menetelmät

Tampereen yliopistosairaalan vastuualueen sairaala- ja terveyskeskuslääkäreille lähetettiin lääkärien sairastamista koskeva postikysely vuonna 2004. Kysely lähetettiin 2 083 lääkärille. Yhden muistutuskyselyn jälkeen vastausprosentti oli 65 %. Lopulta aineistona oli 1 243 hyväksyttävää vastausta. Vastaajista 54 % oli naisia ja 63 % sairaalalääkäreitä (taulukko 1).

Kyselylomakkeessa tiedusteltiin vastaajan kokemuksia potilaana neljällä strukturoidulla kysymyksellä. Kysymykseen "Oletko itse ollut koskaan potilaana?" vastausvaihtoehdot olivat en ja kyllä. Sen lisäksi tiedusteltiin "Kenellä mielestäsi oli hoitovastuu?" (taulukko 2), "Onko lääkäripotilaan kohtelu mielestäsi samanlaista kuin muiden potilaiden?" (taulukko 3) ja "Saako lääkäripotilas mielestäsi asiallisen kohtelun sairastuessaan?" (taulukko 4).

Lomakkeen viimeisellä sivulla oli otsake "Omia kokemuksia potilaana tai lääkäripotilaan lääkärinä". Tälle sivulle vastaaja saattoi vapaasti kuvata kokemuksiaan. Kyselylomake julkaistaan liiteaineistona artikkelin pdf-version liitteenä, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 19/2014.

Aineiston analyysi

Strukturoiduista kysymyksistä laskettiin frekvenssijakaumat. Vapaat vastaukset analysoitiin käyttäen kollektiivisen konsensuksen menetelmää (taulukko 5). Se kehitettiin alun perin, kun haluttiin analysoida lääketieteen opiskelijoiden kuvauksia ongelmalähtöisen oppimisen tutoristunnoista (14).

Tulokset

Enemmistö vastaajista (91 %) oli joskus itse ollut potilaana. Näistä vastaajista 87 % totesi, että kollega oli ollut vastuussa hoidosta (taulukko 2). Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että lääkäripotilaita ei kohdella samalla tavalla kuin muita potilaita (taulukko 3). Enemmistö (79 %) arvioi lääkäripotilaan saavan asiallisen kohtelun sairastuessaan (taulukko 4).

Niistä vastaajista (n = 1 126), jotka olivat joskus olleet potilaana, 27 % (n = 302) kuvasi vapaasti kokemuksiaan potilaana tai lääkäripotilaan lääkärinä. Laadullinen analyysi tuotti seuraavat pääluokat: kokemukset potilaana (esitetään tässä artikkelissa), kokemukset lääkäripotilaan lääkärinä, potilaan rooli ja työterveyshuolto.

Kokemukset potilaana jakautuivat positiivisiin ja negatiivisiin. Monet vastaajat olivat antaneet hyvin lyhyitä kommentteja. Osa oli kirjoittanut laajan tarinan elämästään. Negatiivisia kokemuksia kuvattiin perusteellisemmin kuin positiivisia. Tarinat kuvasivat toisinaan kokemusten molempia ääripäitä. Sama vastaaja oli saattanut kokea hyvää hoitoa ja huolenpitoa mutta myös välinpitämättömyyttä ja laiminlyöntiä.

Hyvät kokemukset potilaana

Kaikkiaan löytyi 221 positiivista kommenttia kokemuksista potilaana. Nämä vastaukset luokiteltiin laadullisessa analyysissä kuuteen luokkaan.

1) Potilaan roolin hyväksyminen (38 kommenttia)

Potilaan roolin omaksuminen ei ollut helppoa. Silti oli helpotus saada mahdollisuus asettua potilaan rooliin. Oli tärkeätä, että hoidon alkuvaiheessa selkiytettiin lääkäripotilaan ja hoitavan lääkärin roolit.

"Olen sairastanut työuupumus-/keskivaikea depressio -jakson syksyllä 2003. Potilaaksi asettuminen vie aikaa eikä kyse suinkaan ole hoitavaa kollegaa kohtaan osoitetusta luottamuspulasta."

Hätätilanteessa ja raskauden aikana potilaan rooli oli helpompi omaksua kuin muissa tilanteissa.

"Alussa huomasin itse olevani hämmästynyt, en oikein "osannut antautua" potilaaksi. "Onneksi" olin niin sairas (korkeakuumeinen pneumonia) että en "jaksanut" itse miettiä erilaisia hoitovaihtoehtoja."

"Raskaana ollessani olen joutunut useinkin käymään lääkärissä ja tutkimuksissa - se on sujunut ihan hyvin - kun kohde ei ole ollut minä vaan kasvava sikiö - ei mitään ongelmaa olla potilaana silloin."

2) Hoitovastuun ottamisen tärkeys (12 kommenttia)

Kollegan ottama hoitovastuu koettiin tärkeäksi ja huojentavaksi.

"Toivottavasti tämä kysely havahduttaa kollegoja huomaamaan sen, että lääkäripotilaasta hoitovastuun ottaminen on erityisen tärkeää. Olen tavannut vain muutaman kollegan urani aikana, jotka ovat todella vakavasti suhtautuneet lääkäripotilaaseen. Olen pyrkinyt heitä aina erityisesti kiittämään, koska sellainen on perin harvinaista."

"On tarpeellista ja huojentavaa potilaana antaa hoitovastuu kollegalle. Kollegalla pitää silloin olla kanttia ja itsetuntoa myös ottaa vastuu ja sanoa se ääneen. Erityisen tärkeää se on silloinkin, kun lääkäri tuo omaistaan (myös lastaan) hoidettavaksi."

3) Kaikki sujui hyvin (132 kommenttia)

Yhteiset käsitteet ja kieli olivat edistäneet kommunikaatiota hoitavan lääkärin kanssa, ja potilaasta pidettiin hyvää huolta - samalla tavalla kuin muistakin potilaista.

"Olen erittäin tyytyväinen sairauteni aikana kollegoilta saamaani hoitoon!"

"Omat kokemukset ison sairaalan sisätautiosaston potilaana olivat sikäli "hyviä", että tutkimukset anamneesin ottotapaa myöten tehtiin perusteellisesti eikä "oletettu minun lääkärinä kysyvän/tietävän" asioita niin, ettei niistä olisi tarvinnut minulle puhua. Koin tämän turvallisuudentunnetta parantavana. Toisaalta erikseen kysyessäni sain sairauteeni liittyvää "täydentävää, lääkäritasoista" lisätietoa."

4) Sairauslomaan oikeus ja mahdollisuus (5 kommenttia)

Lääkärit usein häpeilivät sairausloman pyytämistä.

"Minulta kysyttiin selkävaivan yhteydessä mm. haluanko itse päättää sairasloman pituuden vai haluanko työterveyslääkärin sen päättävän. Lopulta ratkaisuun päästiin yhteisymmärryksessä (itse en olisi ehkä kehdannut niin pitkää sairaslomaa ehdottaa)."

5) Hoitoprosessin ymmärtäminen (10 kommenttia)

Jotkut kokivat kokemustensa potilaana olleen opettavaisia.

"Oli hyvä perspektiivi olla sairastavana potilaana. Näkee koko hoitopyramidin uudesta näkökulmasta."

"Oma kokemus vakavammasta sairastumisesta opetti ymmärtämään potilaan herkkyyden vastaanottotilanteessa: hoitavan lääkärin käytös ja kohtaaminen on hyvin merkityksellistä ja mieleenjäävää."

6) Toivomuksia lääkäripotilaan hoidosta (24 kommenttia)

Lääkäripotilaan toivottiin saavan samanlaista hoitoa kuin kaikki muutkin saavat. Useimmat toiveet koskivat sitä, että hoitava lääkäri ottaisi hoitovastuun. Hoitopäätöksissä toivottiin objektiivisuutta. Salassapitovelvollisuus myös sairaaloissa oli vaatimuksena.

"Potilaana ollessani haluan lääkärini neuvovan asiantuntijana minua ja ottavan hoitovastuuta, vaikka kerronkin olevani lääkäri ja asioista voidaan keskustella eritasolla kuin "tavallisen" potilaan kanssa.“

"Lääkäri ei saa antaa kollegalle vakavan sairauden epäilyssä käytäväkonsultaatiota, vaan pitää selkeästi kehottaa kollegansa vastaanotolle, antaa lähete/vastaanottoaika tms."

Lisäksi oli kymmenen kuvausta, jotka eivät sopineet edellä mainittuihin luokkiin. Esimerkiksi "lääkäri on lääkäri potilaanakin", "olisi parempi, jos henkilökunta ja hoitava lääkäri eivät tiedä, että potilas on lääkäri" ja "neutraalia suhtautumista ei juuri ole; toiset nihiloi täysin, toiset ylihuolehtii".

Negatiiviset kokemukset lääkäripotilaana

Laadullisen analyysin tuloksena negatiiviset kokemukset (139 kommenttia) jaettiin yhdeksään luokkaan.

1) Avun etsimisen korkea kynnys (8 kommenttia)

Avun etsimisen kynnys oli niin korkea, että apua haettiin vasta viimeisessä hädässä. Joissakin tapauksissa parantavaa hoitoa ei ollut enää annettavissa.

"Kynnys mennä potilaaksi vastaanotolle on korkeampi kuin muilla. Lääkäripotilaat pyrkivät itse hoitamaan omat sairautensa."

"Potilaana pyrkii selittämään oireensa "benigneiksi" mahdollisimman pitkään: "että kyllä tämä tästä". Vaikea hakeutua oikeisiin tutkimuksiin ja jäädä oikeasti sairauslomalle, kun työtkin kasautuvat muiden niskaan (lue: päivystykset ym.)."

2) Potilaan roolin hyväksymisen vaikeus (23 kommenttia)

Potilaan roolin omaksuminen oli vaikeampaa, jos hoitava lääkäri oli ystävä tai kollega samasta organisaatiosta.

"Potilaana oli vaikea hyväksyä oma passiivinen rooli, ei voinut olla "ringissä" mukana tekemässä hoitopäätöstä."

"On erittäin vaikea asettua potilaaksi ja myöntää olevansa "oikeasti" sairas - jopa silloin, kun on kyse puhtaasti somaattisesta ja selkeästi diagnosoitavasta sairaudesta kuten pneumonia..."

"Omasta uupumuksesta ja masennuksesta puhuminen toiselle lääkärille on äärimmäisen vaikeaa - ehkä se johtuu paljon koko uupumuksen syystäkin eli itselle asetetusta korkeasta vaatimustasosta."

3) Ei kuunneltu, ei otettu vakavasti (15 kommenttia)

Hoitava lääkäri otaksui, että potilaslääkäri osasi itse analysoida oireensa, ja tämä vaikutti tutkimuspäätöksiin. Oireita vähäteltiin eikä tutkittu riittävästi. Jatkoselvittelyyn lähettämisessä oli korkea kynnys.

"On myös kokemus, ettei lääkäripotilaan asiaan perehdytä riittävästi, ei kontrolloida tilannetta kuten normaalissa potilastilanteessa."

"Potilaana joutuu painamaan päälle = vaatimaan tutkimuksia itselleen, kun hoitavat lääkärit eivät halua (ilmeisesti säästösyistä) määrätä taudilleni oleellisia tutkimuksia."

4) Epäasiallinen potilaskontakti (19 kommenttia)

Jotkin hyvin sensitiiviset tilanteet, kuten synnytys, hoidettiin töykeästi. Kysymyksiin ei vastattu ja potilasasiakirjoja ei täytetty asiallisesti. Joissakin tapauksissa hoito oli ollut niin epäasianmukaista, että potilasvalitusta suositeltiin, mutta lääkäripotilas oli ollut liian ahdistunut tehdäkseen sen. Nämä tilanteet vaivasivat potilaslääkäriä vielä pitkän ajan jälkeen.

"Potilaana omat potilaskokemukseni ovat vaihtelevan huonoja; en saanut vastauksia vaikka osaan kysyä kyllä, osalla lääkäreistä on kommunikaatiovamma (katkos pysyvä), lisäksi ns. yleiset kohteliaisuusrituaalit ovat aina toivottavia niin lääkärien kuin hoitohenkilökunnan osalta: esittäytyminen, tervehtiminen jne."

"Kuntoutukseen hakeutunut lääkäri joutuu näköjään rivien välistä lukemaan saman kuin ehkä valitettavan monet potilaat, että vika on tutussa paikassa - silmien takana ja korvien välissä."

"Synnytysosastolla päivystävän ja kandeja ohjaavan lääkärin käytös ei ollut asiallista. Hän ei vaivautunut esittelemään itseään ja vitsaili ammattini aiheuttamista mahdollisista ongelmista.“

"Mennessäni vastaanotolle yksityiselle lääkäriasemalle, jonne työterveyshuolto ohjasi, lääkäri oli kiinnostunut lähinnä siitä, ryhtyisinkö pitämään yksityisvastaanottoa kyseisellä asemalla."

5) Hoitovastuun jättäminen lääkäripotilaalle (21 kommenttia)

Päätös sopivasta lääkityksestä saatettiin jättää potilaalle - jopa psykoottisessa sairaudessa. Syöpädiagnoosi kerrottiin puhelimessa ja syöpähoidon organisointi jäi potilaana olevalle lääkärille.

"Potilaana (ortopedinen leikkaus)

- sairaudesta ei juuri keskusteltu

- hoitaja hoiti kotiuttamisen

- "saat lähteä kotiin, kun parhaaksi näet"."

"Jouduin konsultoimaan alan spesialistia puhelimitse ollessani vuodeosastolla, tekemään sairauteni etiologiaa selvittäviä tutkimuksia, koska ne osuivat omalle erikoisalalleni, ja huolehdin itse kroonisen sairauteni määräaikaisista kontrolleista."

"Hoitava lääkäri ei kohtele minua tavallisena potilaana, vaikka olen sitä erikseen pyytänyt. Lääkäri luulee minun tietävän hänen erikoisalansa sairauksista enemmän kuin tosiasiassa tiedän."

6) Ei reseptejä, ei lähetteitä eikä hoito-ohjeita (25 kommenttia)

"Tympii kollegat, jotka eivät kirjoita minulle lääkereseptiä, esim. sairaalapotilaana ollessani, vaan sanovat että kirjoita itse. Mielelläni en kerro olevani lääkäri, silloin saan "tavallisen kohtelun".

"Jatkohoito-ohjeiden saaminen oli puutteellista: "Sinähän olet lääkäri - kyllä sinä tiedät"."

"Potilaan oletetaan tietävän jotakin asioita sairaudestaan, joita ei välttämättä tiedä

- ohjataan ja keskustellaan vähemmän

- leikkauksen jälkeen pääsee aiemmin pois

- väsymisestä työssä ei välitetä, vaikka asian tuo selvästi esimiehelle esiin

- henkilökohtausta työnohjausta ei saa, vaikka sitä useasti pyytää."

"Hoitava lääkäri jättää minulle vastuun esim. tiettyjen jatkotutkimusten järjestämisestä, vaikka olen pkl-käynnillä ja maksan normaalin pkl-maksun!"

7) Sairauslomaongelma (20 kommenttia)

Oli vaikea ottaa sairauslomaa, kun tiesi, että kaikki työt jäivät kollegoille. Erityisesti päivystysvelvollisuuksia oli vaikea organisoida. Toisinaan sairausloma oli paljon lyhyempi kuin muilla potilailla tai sitä ei ollut lainkaan. Joissakin tapauksissa esimies ei hyväksynyt lääkärille kirjoitettua sairauslomaa.

"Potilaana ollessa sairausloman saaminen oli lähes mahdotonta - pyyntökin tuntui "asiattomalta", kun lääkäri nyt voi tehdä työtä missä kunnossa vain."

"Jouduin käyttämään säännöllisesti hyvin väsyttävää lääkitystä, enkä todellakaan ollut yöllä työkuntoinen, kun herääminen oli lähes mahdotonta. Päivystysvelvollisuudesta vapautus oli vaikeaa: hoitava lääkäri ei halunnut ottaa kantaa ja lopulta työterveyslääkäri tajusi tilanteen, ja oli kauhuissaan, että "olin uskaltanut" päivystää lääkkeen vaikutuksen alaisena!"

"Olen ollut työssä 2 viikkoa kyynärsauvoilla kun lääkäreitä ei ollut, sekä 39 asteen kuumeessa viikonloppupäivystäjä yli 30 h, kun ketään ei saatu paikalle."

"Hankalin kokemus oli, kun jouduin päivystysleikkaukseen ja itsellä olisi ollut päivystys seuraavana päivänä; suurin ongelma ei siis ollut leikkauspäätöksen kuultuani oma sairaus vaan sijaispäivystäjän löytäminen."

8) Lääkäripotilaan vältteleminen (7 kommenttia)

Henkilökunta vältteli lääkäripotilaita. Jotkut vastaajat otaksuivat henkilökunnan pelkäävän lääkäripotilasta. Lääkäripotilas tunsi olonsa turvattomaksi.

"Sairaalassa hoitohenkilökunta pelkää lääkäripotilasta. Kohtelu on vaivautunutta ja usein vointia ei esim. leikkauksen jälkeen käydä kysymässä, vaan luotetaan liikaa siihen, että kyllä se lääkäri pyytää apua. Itse en, hoitajien kiire huomioiden, jaksa olla "ruikuttamassa" kipulääkitystä tms. aina aikanaan. Myöskään pienistä hoitovirheistä ei aina kehtaa mainita opiskelijalle, vaikka se olisi merkittävää jatkossa muiden potilaiden kohdalla saman asian välttämiseksi."

9) Salassapitovelvollisuuden unohtaminen (2)

Lääkäripotilas oli sairaalassa huomion kohteena ja oli vaikea pitää mitään salassa. Potilastoverit alkoivat kertoa sairauksistaan ja henkilökunta tuntui juoruilevan lääkäripotilaista.

"Kokemuksia potilaana olosta sairaalassa: kun muut huoneen potilaat saivat selville, että olen lääkäri, he alkoivat kysellä minulta omista sairauksistaan ja lääkkeistään sekä sukulaistensa sairauksista."

Pohdinta

Tässä tutkimuksessa yli tuhannesta vastanneesta lääkäristä neljäsosa kuvasi kokemuksiaan myös vapaissa vastauksissa. Myönteisiä kokemuksia oli huomattavasti enemmän kuin kielteisiä. Ne tuotiin esille vain muutamalla sanalla mutta kielteiset taas olivat pitkiä narratiivisia kertomuksia. Tämä tukee aiempaa havaintoa jonka mukaan negatiiviset kokemukset pysyivät mielessä pitkään (12).

Tutkimuksen vastausprosentti oli kohtuullisen hyvä. Sen oli samaa tasoa kuin Lääkäri 2003 -tutkimuksessa (15) ja parempi kuin lääkärien työoloja ja terveyttä koskeneessa tutkimuksessa vuonna 2006 (16). Omien kokemusten kuvaamista pidettiin ehkä vaivalloisena, koska vain joka neljäs kirjasi kuvauksia. Se on mahdollisesti myös koettu liian intiimiksi. Aineiston keruusta on jo aikaa, mutta toisaalta kokemukset potilaana olosta ovat tuskin muuttuneet vuosien aikana (17,18,19). Vapaista vastauksista muodostui laadulliseksi tutkimukseksi laaja aineisto, jonka analysointiin kollektiivisen konsensuksen menetelmä sopi hyvin. Samaa menetelmää on hyödynnetty myös toisessa teematutkimuksessa (20).

Vapaissa vastauksissa monet kertoivat kaiken menneen hyvin heidän sairastaessaan. Lyhyistä vastauksista johtuen ei näitä kommentteja pystynyt enempää erittelemään. Sama ajatusmaailma ja sama ammatillinen kieli olivat tukeneet kommunikaatiota hoitavan lääkärin kanssa. Vastanneista 60 % arvioi, etteivät lääkärit saa samanlaista hoitoa kuin muut potilaat. Ehkä nämä lääkärit kokivat tulleensa paremmin kohdelluiksi kuin muut potilaat. Jotkut toivoivat tulevansa hoidetuksi samoin kuin muutkin potilaat ja siksi jopa salasivat ammattinsa.

Toisaalta potilaslääkäriä ei ollut kuunneltu ja hänet oli jätetty yksin oman hoitonsa kanssa. Myös hiljattain julkaistujen potilastapausten kuvauksissa on tuotu (17,21,22) esille tilanteita, joissa lääkäri ei tullut kuulluksi hoitonsa yhteydessä.

Tuoreissa potilastapausanalyyseissä (17,18) ja haastattelussa (19) tuotiin esille myös potilaan rooliin asettumisen vaikeus. Tämä tuli esille myös tässä tutkimuksessa. Tämä tulos oli linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa (9,10,11,12,23). Lääkärit voivat pelätä menettävänsä identiteettinsä ja itsetuntonsa sairastuessaan (11). Profession identiteetin vahvuus estää lääkäreitä asettumasta potilaan rooliin. Lääkärit tulevat aina olemaan lääkäreitä, myös eläkkeelle jäätyään (13). Osa ongelmasta johtuu lääkärien omista asenteista. Jopa nuoret lääkärit näyttävät omaksuvan samoja käyttäytymistapoja (24).

Lääkärit odottivat hoitavalta lääkäriltä hoitovastuun ottoa. Noin 87 % vastanneista koki hoitovastuun olleen hoitavalla lääkärillä, kuten sen pitäisikin olla. Silti 13 % koki olevansa itse vastuussa hoidostaan tai ei tiennyt, kumpi siitä oli vastuussa. Tämä tuo mieleen neuvottelun päätösvallasta (10). Hoitovastuu jää potilaslääkärille, ellei hoitava taho ota vastuuta kantaakseen. Suomalaisen tapausselostuksen mukaan hoitovastuun kantaminen itse oli kohtuutonta vakavasti sairaalle lääkärille (17).

Jotkut vastanneista olivat olleet tyytyväisiä saatuaan pyytämättä samanlaisen sairausloman kuin muut potilaat. Toisaalta lääkärien oli vaikea ottaa vastaan sairauslomaa. Sairausloman tarpeellisuuden arvio kuuluu potilaan hoitoon ja siitä pitäisi voida keskustella luontevasti. Useimmat vastanneista lääkäreistä olivat työskennelleet sairaana tilanteessa, jossa he olisivat potilaalleen suositelleet sairauslomaa (25).

Suomessa lähes 50 % vastanneista lääkäreistä oli käynyt työterveyshuollossa (16). Avun pyytäminen oli silti vaikeaa ja yhteydenottoon korkea kynnys. Perfektionismi näyttää olevan riski selviytymiselle kuten myös toimintakulttuuri ja koulutus, jotka tekevät avun pyytämisestä vaikeaa (26).

Lähetteitä ja jatkoseurantoja ei tutkimuksen mukaan aina ollut järjestetty. Lääkärit kokivat turvattomuuden tunnetta joutuessaan konsultoimaan ulkopuolisia asiantuntijoita jopa ollessaan potilaansa vuodeosastolla. Lääkäri on potilaana yhtä haavoittuvainen kuin muut ihmiset ja hyvä kohtaaminen on tärkeää (22,23).

Luottamuksellisuus koettiin ongelmallisena erityisesti sairaalassa. Lääkäripotilaat kokivat henkilökunnan puhuvan heidän sairaudestaan. Toinen ongelma olivat muut potilaat, jotka konsultoivat potilaslääkäriä saatuaan tietää, että joku potilaista oli lääkäri. Tämä siirsi lääkäripotilaan työympäristöön myös potilaan roolissa. Myös tämä on linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa (11) ja puhuttaa yhä edelleen (27).

Tässä tutkimuksessa vastaajat kuvasivat koko hoitoketjun näkemistä itselleen hyödyllisenä. Hahn näkee omien kokemusten potilaan roolista kehittävän lääkärin ammatillista roolia (8). Potilaskokemukset voidaan nähdä myös empatian koulutuksena tulevaa työtä varten (13). Oppimismahdollisuus sairastamisprosessin kautta on tuotu esille myös tapaushaastattelussa (28). Jos lääkärit tunnistavat mahdollisuuden oppia työtään varten potilas kokemuksistaan, voivatko he myös oppia asettumaan potilaan rooliin?

Tähän saakka lääkärien terveydenhuolto on kansainvälisellä tasolla kohdennettu erilaisiin ohjelmiin, joissa tuetaan esimerkiksi päihdeongelmaisia kollegoita. Tavallisten lääkärien tavallisten sairauksien hoitaminen ja lääkärien omat asenteet terveyttään kohtaan eivät ole juurikaan saaneet huomiota. Lääkärit käyttävät niukasti terveydenhoitopalveluja, vaikka ne ovat tarjolla myös heille.

Jones pitää hyvin tärkeänä sitä, että lääkäriä hoitava lääkäri ymmärtää lääkärin hoitamisen vaikeuden ja sen, että jokainen konsultaatio on korkean riskin prosessi (29). Tämä tutkimus tukee tätä näkemystä. Lääkäreitä hoitavien lääkärien olisi muistettava, että on tärkeää ylläpitää potilas-lääkärisuhdetta, joka mahdollistaa hoidon toteutumisen (30). Lääkäripotilaan luottamus on ansaittava. Tähän viittaavat myös suomalaiset tapausselostukset (esim. 18,27). Lääkäripotilaiden hoitamisesta tarvitaan koulutusta.

Tästä asiasta tiedettiin

Lääkärien itsehoito on tavallista.

Lääkärien on vaikea hakea apua itselleen.

Potilaiden asioiden hoitaminen on ensisijaista.

Tämä tutkimus opetti

Lääkärit raportoivat myönteisiä potilaskokemuksia enemmän kuin kielteisiä.

Potilaan rooli ja hoitovastuu olivat keskeisiä kysymyksiä.

Lääkärien tavallisetkin sairaudet tarvitsevat huomiota.