Lasketteluvammat Suomessa - lumilautailu murtaa ranteita

Laskettelu on suosittu harrastus. Miljoona suomalaista käy vähintään kerran talvessa laskettelemassa. Talvikautena 2003-04 Suomen laskettelukeskuksiin tehtiin 2,6 miljoonaa käyntiä (1). Maailmanlaajuisesti laskettelijoita on 200 miljoonaa (2). Vaikka laskettelu onkin melko turvallista, aiheutuu siitä huomattava määrä loukkaantumisia. Suomalaiseen aineistoon pohjautuva lasketteluvammoja käsittelevä tutkimus on tehty edellisen kerran 1980-luvulla, jolloin lumilautailu oli harvinaista. Nykyään tutkimuskohteessamme lumilautailijoiden osuus laskettelijoista on kauden vaiheesta riippuen 30-50 % (Ojala, Jouni, henkilökohtainen tiedonanto). Lasketteluun liittyvät tyyppivammat ovat lumilautailun yleistyessä muuttuneet.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomessa nykyisin tapahtuvien rinnetapaturmien tyypillisiä piirteitä ja verrata tuloksia samassa kohteessa 1980-luvulla tehtyyn tutkimukseen. Tutkimuksemme tarkoituksena on myös tuoda esille lasketteluun liittyvät tyyppivammat, jotta niiden ehkäisyyn osattaisiin kiinnittää enemmän huomiota.

AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT

Potilasaineistomme muodostivat Himos-hiihtokeskuksessa talvena 2003-04 loukkaantuneet, jotka hakeutuivat ensihoitoon Jämsän seudun terveyskeskuksen ja Jokilaakson sairaalan yhteispäivystykseen. Päivystävä lääkäri on paikalla 24 t/vrk, röntgenkuvausmahdollisuus on päivittäin klo 7.00- 17.00.

Potilaita pyydettiin täyttämään kyselylomake, jolla selvitettiin loukkaantumisen ajankohta (päivämäärä ja kellonaika), lasketteluväline, arvio laskettelutaidoista, vammautumisen syy (kaatuminen, törmääminen, muu), tapaturman sattumispaikka (rinne, hyppyri, muu), suojavälineet sekä sattuiko tapaturma hoidetulla rinnealueella. Potilaita pyydettiin täsmentämään vastausta tarvittaessa. Vastaaminen oli vapaaehtoista. Allekirjoittamalla lomakkeen potilaat suostuivat lopullisen diagnoosin hankintaan jatkohoitopaikasta, mikäli diagnoosi ei ensikäynnillä varmistunut. Tuloksia verrattiin talvikausina 1987-1990 tehtyyn vastaavaan tutkimukseen (3,4). Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymän eettinen toimikunta hyväksyi tutkimussuunnitelman.

TULOKSET

Laskettelukäyntejä tehtiin Himos-hiihtokeskukseen talvikautena 2003-04 yhteensä 192 500 myytyjen lippujen perusteella laskettuna. Tänä aikana ensiavussa hoidettiin 223 lasketteluvamman saanutta potilasta, joilla oli 239 vammaa.

Kyselylomakkeeseen vastasi 95 % loukkaantuneista. Lopuista kirjattiin ikä, sukupuoli ja ensiavussa tehty diagnoosi. Lumilauta oli lasketteluvälineenä 62 %:ssa ja sukset 38 %:ssa tapaturmista. Suksilla loukkaantuneista 16% tarkensi lasketteluvälineeksi bleidit eli minisukset (snowblade).

Loukkaantuneista enemmistö oli miehiä (70 %) (taulukko 1). Sekä miesten että naisten keskimääräinen ikä oli 20 vuotta. Lumilautailijat olivat keskimäärin nuorempia kuin suksitapaturmissa loukkaantuneet (18 vs. 24 vuotta), joskin bleideillä loukkaantuneet olivat keskimäärin vain 15-vuotiaita. Lautailijoista kolme neljästä ja suksilla laskijoista puolet oli alle 20-vuotiaita. Loukkaantuneista 11 % oli ulkomaalaisia.

Lumilautailijoista reilu kolmannes ilmoitti olevansa aloittelijoita (37 %), saman verran oli keskitasoisia (38 %) ja neljännes taitavia (24 %). Suksilla laskijoista aloittelijoita oli 17 %, puolet keskitasoa (56 %) ja neljännes taitavia (27 %). Murtumien osuus vammoista väheni kokemuksen karttuessa. Aloittelijoista 55 %:lla käynnin syynä oli murtuma, keskitasoisista 39 %:lla ja taitavista joka kolmannella (33 %).

Vammoja tapahtui 1,2/1 000 laskettelukäyntiä. Puolet (52 %) tapaturmista (n = 223) sattui rinteessä, kolmannes (30 %) hyppyrissä ja 5 % hississä. Bleideillä loukkaantumisista (n = 13) puolet tapahtui hyppyrissä. Temppuradalla sattui 4 % vammoista (3 halfpipessä eli lumikourussa, 4 reilillä eli liukuputkella ja 1 pressipenkissä). Yksi prosentti tapaturmista sattui hoidetun rinnealueen ulkopuolella. Tapahtumapaikka jäi epäselväksi 9 %:ssa tapauksista.

Loukkaantuminen tapahtui yleisimmin kaatuessa, 89 %:ssa tapaturmista. Lumilautailijat loukkaantuivat kaatuessaan useammin kuin suksilla laskijat (93 % vs. 84 %). Törmäys, yleisimmin toiseen laskettelijaan tai lumikinokseen, oli kyseessä 6 %:ssa tapaturmista.

Raajoihin kohdistui 81 % vammoista (n = 239). Raajavammoista (n = 194) 68 % sijaitsi yläraajassa ja 32 % alaraajassa (taulukko 2). Yläraajavammoista, joissa lasketteluväline on tiedossa, peräti neljä viidestä (81 %) oli lumilautailijoilla. Alaraajavammoista puolestaan 70 % oli syntynyt suksilla (taulukko 3). Lumilautailijoilla vammojen yläraaja-alaraajasuhde oli 5,7:1 ja suksilla laskijoilla päinvastainen 1:1,8. Vammoista 41 % oli murtumia, joista kolme neljästä (77 %) oli lautailijoilla. Murtumista 59 % oli rannemurtumia.

Lumilautailuvammoista 72 % oli yläraajassa. Lautailuvammoista 51 % oli murtumia. Rannevammoja (kyynärvarren distaalikolmannes tai rannenivelen alue) oli lumilautailuvammoista yli puolet (53 %). Näistä 71 % oli murtumia ja loput ruhjeita tai venähdyksiä. Olkapään vammoja (olkaluun sijoiltaanmeno tai proksimaalinen murtuma, ruhje, solisluun murtuma tai akromioklavikulaariliitoksen vaurio) oli toiseksi eniten, 11 %. Lautailuvammoista kolmanneksi yleisin oli aivotärähdys (6%) (taulukot 2,3,4).

Suksivammat (bleidit mukaanlukien) kohdistuivat useimmiten polveen (naisilla 52 % ja miehillä 27 % vammoista). Selvästi yleisin oli polven venähdys käsittäen 28 % suksivammoista (naisilla 43 %, miehillä 23 %). Olkapään vammoja oli 11 % ja aivotärähdyksiä 7 %. Kuusi prosenttia suksivammoista oli säärimurtumia. Saman verran kohdistui peukaloon, jonka tyvinivelen ulnaarisen kollateraaliligamentin vammoja oli 2 %. Bleideillä syntyneistä vammoista 62 % kohdistui alaraajaan, murtuma todettiin 38 %:lla (taulukko 3).

Joka kolmas (34 %) loukkaantuneista käytti suojia. Lumilautailijat ja suksilla laskijat käyttivät suojia yhtä usein. Yleisimmin käytettiin kypärää (31 %). Lumilautailijoista 4 % käytti rannesuojia. Muita suojavälineitä käytettiin yksittäistapauksissa.

POHDINTA

Laskettelu on vauhdikas ja suosittu harrastus. Suuren harrastajamäärän vuoksi kohtuullinenkin loukkaantumisriski tuottaa runsaasti hoitoa vaativia traumoja. Tutkimustulokset siitä, liittyykö lumilautailuun suurempi vammariski kuin suksilla laskemiseen, ovat ristiriitaista. Loukkaantumisriski lumilautailussa on 2-10,6/1 000 laskettelupäivää (5,6,7,8,9,10) ja suksilla laskijoilla 1,2-3,7/1 000 laskettelupäivää (2,7,11,12). Aineistossamme loukkaantumisriski oli 1,2/1 000 laskettelukäyntiä. Lumilautailijoiden ja suksilla laskijoiden erillistä loukkaantumisriskiä ei aineistostamme voida laskea, mutta lumilautailun riski näyttää olevan suurempi.

Vammaprofiili on lautailijoilla ja suksilla laskijoilla hyvin erilainen. Lautailijoilla vammojen yläraaja-alaraajasuhde on kymmenen viime vuoden aikana julkaistussa kirjallisuudessa 1,0-2,9:1 (8,9,13). Suksilla vammautuneiden yläraaja-alaraajasuhde 1:2 on päinvastainen (12). Tärkein selittävä tekijä on lasketteluvälineiden rakenteellinen ero. Bleidivammoissa polven venähdysten sekä polven alapuolisten murtumien osuus on poikkeuksellisen suuri. Tämä johtunee siteistä, joita ei ole suunniteltu aukeamaan kaatumisen yhteydessä (14).

Puolet vammoista tapahtui rinteessä. Hoidetun rinnealueen ulkopuolella tapahtui vain yksittäisiä tapaturmia. Lautailijat loukkaantuvat hyppyreissä useammin kuin suksilla laskijat (13). Aineistossamme 72 % hyppyrissä loukkaantuneista oli lautailijoita. Hyppyrivammoihin liittyi murtuma useammin verrattuna muualla loukkaantumisiin (57 % vs. 34 %). Laskettelun aiheuttamat selkärankavammat tapahtuvat tyypillisesti hyppyrissä (15), kuten kaikki aineistomme kolme selkärankamurtumaakin. Temppuradalla hyppyrit pois lukien sattui odotettua vähemmän loukkaantumisia.

Tutkimuskohteessamme vuosina 1987-90 loukkaantuneita oli 325 ja loukkaantumisriski 0,56/1 000 laskettelijaa. Vammojen määrä kautta kohti ja loukkaantumisriski ovatkin kaksinkertaistuneet. 1980-lukuun verrattuna yläraajavammojen osuus on selvästi kasvanut ja alaraajavammojen vastaavasti pienentynyt. Merkittävin muutosta selittävä tekijä lienee lumilautailun lisääntyminen. Huomattavaa on murtumien osuuden kaksinkertaistuminen 1980-lukuun verrattuna (41 % vs. 22 %). Aivotärähdysten osuus näyttää myös lisääntyneen huolimatta kypärän käytön yleistymisestä (7 % vs. 2 %). Lumilautailun yleistyminen ei yksinään selitä muutosta, koska aivotärähdysten osuus oli sama suksilla laskijoilla ja lautailijoilla (taulukko 4). Pään alueen vammojen osuus on aineistossamme samaa luokkaa kuin ulkomaisten tutkimusten tuloksissa, joissa päähän kohdistuvien vammojen lisääntyminen on myös havaittu (11,16). Selityksinä saattavat olla nykyvälineiden sallima vauhdikkaampi laskeminen ja riskikäyttäytymisen lisääntyminen. Lasketteluvammojen määrä on siis lisääntynyt ja ne kohdistuvat aikaisempaa useammin yläraajaan ja päähän.

Lumilautailuvammojen jakauma on aineistossamme samansuuntainen kuin muissa maissa julkaistuissa tutkimuksissa (5,8,9,13,17). Yläraajavammojen osuus oli kuitenkin aikaisempaan kirjallisuuteen verrattuna huomattavan suuri. Vammojen yläraaja-alaraajasuhde oli 5,7:1, kun se kymmenen viime vuoden aikana julkaistuissa tutkimuksissa oli 1,0-2,9:1 (8,9,13).

Suksilla loukkaantuneiden vammaprofiili vastaa aikaisempia raportteja. Yleisimmin vammautuu polvi, kolmanneksessa kaikista suksivammoista (12,18,19). Polven venähdysten tarkkoja diagnooseja ei päivystysluonteisen diagnostiikan vaikeudesta johtuen (20) pyritty tässä tutkimuksessa selvittämään tarkemmin. Kirjallisuuden mukaan yli puolet suksilla saaduista polvivammoista on sisemmän sivusiteen vaurioita. Tavallisia ovat myös eturistisiteen ja nivelkierukoiden vammat sekä niiden yhdistelmät (21). Suksilla laskevat naiset loukkaavat polvensa useammin kuin miehet (11). Peukalon ulnaarisen kollateraaliligamentin vamma on raportoitu toiseksi yleisimmin 7-10 %:ssa suksivammoista (2,11,12). Aineistossamme näitä oli vain 2 % suksivammoista.

Suojavälineiden käyttö oli melko yleistä, sillä joka kolmas loukkaantunut ilmoitti käyttäneensä jotakin suojavälinettä, yleisimmin kypärää. Laskettelua varten suunniteltu kypärä vähentää merkittävästi ainakin lasten päävammoja (22,23). Myös rannesuojat vähentävät rannevammoja merkittävästi (10,17,24,25,26). Rannesuojien käyttö oli aineistossamme harvinaista, mikä on havaittu myös muissa julkaisuissa (13). Useita erilaisia lumilautailuun tai rullaluisteluun tarkoitettuja rannesuojamalleja on saatavilla. Eri rannesuojamallien tehoa ei ole vertailtu, mutta rullaluisteluun tarkoitetut suojaimet, joissa tukirakenne sijaitsee kämmenpuolella, on osoitettu tehokkaiksi (25). Suojavälineet eivät kuitenkaan poista loukkaantumisriskiä täysin. Aineistossamme kolmella aivotärähdyksen saaneella oli kypärä ja kolme yläraajavamman saanutta lumilautailijaa käytti rannesuojia.

Kaudella 2003-04 Suomen hiihtokeskuksiin tehtiin 2,6 miljoonaa laskettelukäyntiä. Aineistomme perusteella Suomessa tapahtuu vuosittain noin 3200 lasketteluvammaa, joiden vuoksi hakeudutaan lääkärin hoitoon. Siten Suomessa tapahtuu vuosittain 1 200 lasketteluun liittyvää rannevammaa (rannevamman riski 0,47/1 000 laskettelukertaa), joista 860 on murtumia. Rannesuojia käyttämällä voitaisiin Suomessa estää vuosittain jopa satoja rannevammoja.

Laskettelutapaturmia on tutkittu paljon, mutta niiden ehkäisyä suhteellisen vähän (27). Ehkäisyn tulisi perustua tyyppivammojen syiden, riskitekijöiden ja syntymekanismien tuntemukseen sekä tehokkaiden ehkäisytapojen valintaan satunnaistettujen ja kontrolloitujen tutkimusten perusteella (28). Rinnetapaturmia voi ehkäistä kolmella tasolla. Ensimmäiseen tasoon kuuluvat yksilöön kohdistuvat toimenpiteet (välineiden oikea mitoitus ja säätäminen). Toisella tasolla ovat ryhmiin kohdistuvat toimenpiteet (suojavälineiden käytön suosiminen, rinnekäyttäytymissääntöjen asettaminen ja niiden noudattamisen valvonta, tyyppivammoista ja turvallisesta laskettelutavasta tiedottaminen) (11,19,29). Kolmanteen tasoon kuuluvat koko harrastusta koskevat toimenpiteet, kuten hiihtokeskusten turvallisuuden kehittäminen (rinteiden kunnossapito ja selkeys, hyppyreiden korkeuden rajaaminen) sekä turvallisempien lasketteluvälineiden ja suojaimien käyttöä lisäävien mukavampien ja trendikkäämpien suojavälineiden kehittäminen.

Neuvonnan turvallisista laskettelutavoista, oikeasta kaatumistavasta ja välineiden oikeasta säätämisestä on havaittu vähentävän suksilla vammautumisia (11,29,30). Järjestetyissä lasketteluryhmissä (esim. koulujen liikuntapäivät) on havaittu lisääntynyt tapaturmariski (31). Koulutusvideo bussimatkalla saattaisi osoittautua tehokkaaksi. Pitäisi myös olla itsestään selvää, ettei päihtyneenä pidä lasketella. Hyppyreiden luokittelu vaikeusasteen mukaisesti rinteiden tapaan saattaisi ohjata laskettelijoita hyppyreihin, joihin taidot riittävät. Huomattava osa loukkaantuneista on alle 15-vuotiaita. Tässä ikäryhmässä tiedotuksen teho on rajallinen ja trendeillä on suuri merkitys rinnekäyttäytymiseen ja suojavälineiden käyttämiseen. Tärkeä syy kypärän käytön yleisyydelle lienee sen trendikkyys. Trendejä tulisi pyrkiä ohjailemaan myös rannesuojia suosiviksi. Useissa hiihtokeskuksissa suositaan lasten kypärän käyttöä päästämällä pienet kypäräpäiset lapset ilmaiseksi hissiin. Tällä on merkitystä asennekasvatukselle ja oletettavasti kypärän käytölle myöhemmällä iällä. Hiihtokeskusten tulisi suosia vanhempienkin laskettelijoiden suojavälineiden, erityisesti kypärien ja lumilautailijoiden rannesuojien, käyttöä esimerkiksi lainaamalla suojavälineitä tai tarjoamalla alennusta hissilipun hintaan.

Tutkimusasetelmassamme on joitakin heikkouksia. Aineiston keruu rajoittui vain yhteen hiihtokeskukseen eikä aineistomme todennäköisesti kata kaikkia lääkärinhoitoa vaatineita vammoja, koska osa loukkaantuneista on saattanut hakeutua hoitoon vasta kotipaikkakunnallaan. Aineistomme on saattanut painottua todellista lievempiin vammoihin, koska lievät murtumaepäilyt, joissa röntgentutkimusta ei voitu suorittaa, luokiteltiin ruhje- tai venähdysvammoiksi. Osa näistä on myöhemmin saattanut osoittautua murtumiksi. Lisäksi yksittäisiä murtumapotilaita on kuljetettu suoraan Keski-Suomen keskussairaalaan.

LOPUKSI

Tutkimuskohteenamme oli suuri suomalainen laskettelukeskus, jossa tapahtuvat rinnetapaturmat kuvastanevat Suomessa tapahtuvia lasketteluvammoja. Lasketteluun liittyy huomattava määrä loukkaantumisia, joista merkittävä osa olisi ehkäistävissä. Erityisesti lumilautailijoiden riski saada rannemurtuma on huomattava. Lumilautailuun liittyvää merkittävää rannevamman riskiä ei ole tiedostettu ja tähän tulisi puuttua. Kypärän käyttö on suositeltavaa kaikille laskettelijoille, ja jokaisen lumilautailijan varustukseen tulisi kuulua rannesuojat.

ENGLISH SUMMARY: SNOWBOARDING AND ALPINE SKIING INJURIES IN FINLAND - AN INCREASED RISK OF WRIST FRACTURES

BACKGROUND: Snowboarding and alpine skiing are associated with a considerable number of injuries due to the popularity of the sports. We studied injuries requiring medical care at the Himos ski resort during the 2003-04 season. The results were compared with a corresponding study performed in the 1980s.

METHODS: Injured snowboarders and alpine skiers seeking treatment at the emergency department of Jämsä area health centre and Jokilaakso hospital completed a questionnaire about their injuries. The diagnoses of the patients were obtained from medical records.

RESULTS: The injury profiles of snowboarders and alpine skiers are different. Among snowboarders, the most common injuries are wrist fractures and sprains whereas in alpine skiing injury the most common injury is knee sprain. Few injured snowboarders had used wrist guards. Injury risk and the number of fractures have doubled since the 1980s when snowboarding was rare.

CONCLUSIONS: Over the last two decades, the most common location of injury has changed from the lower to the upper extremity because of the increasing popularity of snowboarding and the associated high risk of wrist fracture. Therefore, wrist guards are recommended for every snowboarder. The present results are representative of snowboarding and alpine skiing injuries all over Finland.