Mielenterveyssyistä alkavat eläkkeet ovat yleistyneet nuorilla mutta vähentyneet vanhemmissa ikäryhmissä

Mielenterveysperusteiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrä kasvoi 2000-luvun alkupuolelle asti, väheni selvästi vuoden 2008 jälkeen ja on viime vuosina jälleen kasvanut. Vuonna 2019 mielenterveyssyyt ohittivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet tärkeimpänä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen diagnoosiryhmänä (1).

Selvimmin siirtyminen mielenterveysperusteiselle työkyvyttömyyseläkkeelle on vähentynyt vanhemmissa ikäryhmissä (2). Muutoksia ei ole kuitenkaan aiemmin tarkasteltu niin, että tiedot työ- ja kansaneläkkeistä olisi yhdistetty. Kumpikin järjestelmä on tärkeää huomioida, sillä nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet saavat yleensä vain kansaneläkettä, kun taas pitkän työuran tehneet ovat ensisijaisesti työeläkkeen varassa (3). Mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden diagnoosit myös vaihtelevat huomattavasti iän ja sukupuolen mukaan (4).

Muutokset työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä voivat heijastaa väestön mielenterveyden muutoksia tai esimerkiksi sitä, miten työelämässä voi selviytyä mielenterveyden ongelmista huolimatta (5).

Tarkastelimme mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden muutoksia eri diagnoosiryhmissä vuosina 2007–19 käyttäen työ- ja kansaneläkkeet sisältävää rekisteriaineistoa. Alkavuus tarkoittaa työikäisen väestön kokoon suhteutettua työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrää. Tarkastelimme myös, selittääkö mielenterveyslääkkeiden ostoilla mitattu väestön mielenterveyden muutos eläkkeiden alkavuuden muutoksia.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimus perustui Eläketurvakeskuksen ja Kelan rekisteritietoihin. Mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus 16–63-vuotiailla laskettiin suhteessa edellisen vuoden lopun ei-eläkkeellä olevaan väestöön. Aineisto ja menetelmät on kuvattu tarkemmin liitteessä (liite 1) (laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > SLL 36/2021).

Tarkasteltaessa mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuutta vuosina 2007–19 (liite 2) taustamuuttujina käytettiin sukupuolta, ikää ja mielenterveyseläkkeen diagnoosia luokiteltuna seuraavasti: masennus, mania ja kaksisuuntainen mielialahäiriö (sis. myös muut mielialahäiriöt), ahdistuneisuus, psykoottiset häiriöt ja muut mielenterveysongelmat.

Mielenterveyslääkeostoja mitattiin sillä, oliko henkilö kalenterivuoden aikana ostanut vähintään kerran psykoosi- tai masennuslääkkeitä tai bentsodiatsepiinijohdannaisia.

Mielenterveysperusteisten eläkkeiden alkavuutta vuosina 2007, 2011, 2015 ja 2019 tarkasteltiin erikseen miehillä ja naisilla. Kokonaisalkavuutta tarkasteltiin 1-vuotisikäryhmittäin ja diagnoosiryhmittäistä alkavuutta alle 35-vuotiaiden, 35–49-vuotiaiden ja 50 vuotta täyttäneiden ikäryhmissä.

Lopuksi ikäryhmittäisten mielenterveyslääkeostojen yleisyys vakioitiin samaksi kuin vuonna 2007. Vakioinnin tavoitteena oli tarkastella, selittääkö mielenterveyslääkkeiden ostoilla mitattu väestön mielenterveyden muutos havaittuja muutoksia mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuudessa. Mielenterveyslääkkeitä ostaneiden ikäryhmittäinen osuus tarkasteluvuosina ja vakioinnissa käytetty kaava esitetään liitteissä (liite 3, liite 4).

Tulokset

Yli 35-vuotiailla ja erityisesti yli 50-vuotiailla mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus väheni vuosina 2007–15 (kuvio 1), mutta ei enää vuosina 2015–19. Nuorilla alkavuus sen sijaan lisääntyi hieman koko tarkastelujakson ajan. Vuosina 2015–19 alkavuus lisääntyi myös yli 60-vuotiailla.

Kehitys on ollut samansuuntaista miehillä ja naisilla. Alkavuus on kuitenkin naisilla selvästi suurempaa kuin miehillä, ja absoluuttiset muutokset suurempia kuin miehillä.

Diagnoosiryhmittäistä tarkastelua varten tutkimusväestö jaettiin kuvion 1 perusteella 16–34-vuotiaisiin, 35–49- ja 50–63-vuotiaisiin (taulukko 1). Alle 35-vuotiailla mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on lisääntynyt koko tarkasteluajan. Sitä vanhemmissa ikäryhmissä alkavuus on sekä miehillä että naisilla ensin selvästi vähentynyt, mutta vuosina 2015–19 lisääntynyt.

Masennus on selvästi yleisin mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Sen osuus on sitä suurempi, mitä vanhempaa ikäryhmää tarkastellaan. Myös masennuksen perusteella myönnetyissä työkyvyttömyyseläkkeissä alkavuus on alle 35-vuotiailla lisääntynyt koko ajan. Sitä vanhemmissa ikäryhmissä alkavuus on ensin vähentynyt mutta vuosina 2015–19 lisääntynyt.

Muissa diagnoosiryhmissä alkavuus on alle 35-vuotiailla hieman lisääntynyt lukuun ottamatta psykoottisten häiriöiden ja miehillä manian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön perusteella myönnettyjä työkyvyttömyyseläkkeitä. 35–49-vuotiailla alkavuus on vähentynyt kaikissa diagnoosiryhmissä mutta kääntynyt loivaan kasvuun vuosina 2015–19.

Yli 50-vuotiailla alkavuus on yleisesti ottaen vähentynyt kaikissa diagnoosiryhmissä koko tarkastelujakson ajan. Erityisen paljon on vähentynyt "muista syistä" myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus, varsinkin miehillä. Ahdistuneisuuden perusteella myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on kuitenkin selvästi lisääntynyt vuosina 2015–19.

Kun mielenterveyslääkkeiden ostoilla mitattu väestön mielenterveys vakioitiin kussakin ikä- ja sukupuoliryhmässä samaksi kuin se oli vuonna 2007, mielenterveyseläkkeiden alkavuus väheni hieman vuonna 2011 (taulukko 2). Vuoden 2015 alkavuuteen vakioinnin vaikutus oli pieni. Vuonna 2019 alkavuus oli jonkin verran pienempi vakioinnin jälkeen. Diagnoosiryhmittäin tarkasteltuna tulokset olivat hyvin samankaltaisia.

Mielenterveyslääkeostojen vakiointi vuoden 2007 tasolle vähensi työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuutta hieman kaikissa ikäryhmissä vuonna 2011 (liite 5). Vuonna 2015 alkavuus hieman lisääntyi vanhemmissa ikäryhmissä vakioimattomaan tilanteeseen verrattuna. Vuonna 2019 alkavuus väheni nuoremmissa ikäryhmissä, mutta yli 50-vuotiailla ei tapahtunut muutosta. Vakiointien vaikutus oli melko samanlainen diagnoosiryhmästä riippumatta (liite 6).

Pohdinta

Mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden väheneminen vuosina 2007–2015 johtuu alkavuuden vähenemisestä yli 50-vuotiailla. Nuoremmissa ikäryhmissä alkavuus on puolestaan hieman lisääntynyt, mikä on tasoittanut ikäryhmien välisiä eroja. Yli 50-vuotiailla alkavuus on kuitenkin yhä selvästi suurempaa kuin nuoremmissa ikäryhmissä. Vuosina 2015–19 alkavuus lisääntyi kaikissa ikäryhmissä. Muutokset ovat olleet samansuuntaisia miehillä ja naisilla.

Masennus on selvästi tärkein mielenterveysongelmiin perustuvien työkyvyttömyyseläkkeiden syy, ja sen merkitys kasvaa iän myötä. Mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet lisääntyivät 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle asti erityisesti masennuksen takia (6). Sen jälkeen ne alkoivat vähentyä, mutta masennusperäisten eläkkeiden alkavuus jäi suureksi erityisesti naisilla.

Viime vuosina mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat jälleen lisääntyneet. Keskeinen tekijä on ollut masennus. Siihen perustuvien työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on kasvanut naisilla hieman enemmän kuin miehillä. Nykyiseen sukupuolieroon vaikuttaa kuitenkin se, että nämä eläkkeet olivat naisilla jo ennestään selvästi yleisempiä kuin miehillä.

Ahdistuneisuushäiriöihin liittyvä siirtyminen työkyvyttömyyseläkkeelle on yleistynyt kaikissa ikäryhmissä ja erityisen paljon naisilla ajanjaksolla 2015–19. Kehitys on ollut samansuuntaista kuin masennusperusteisissa eläkkeissä. Myös sairauspäivärahaa koskevat trendit ovat kulkeneet samansuuntaisesti masennus- ja ahdistuneisuusdiagnooseissa (7). Manian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön sekä psykoottisten häiriöiden ryhmissä kehitys on ollut tasaista tai vähenevää.

Muista mielenterveyssyistä johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on tuntuvasti vähentynyt erityisesti yli 50-vuotiailla miehillä. Tämä johtuu pääosin lääkkeiden ja päihteiden aiheuttamien häiriöiden vuoksi myönnettyjen eläkkeiden vähenemisestä.

Mielenterveyslääkeostojen lisääntyminen selitti osan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen lisääntymisestä nuoremmissa ikäryhmissä vuosina 2015–19. Sikäli kuin lääkeostojen muutokset kuvaavat validisti väestön mielenterveyden muutoksia, työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen kasvussa on nuorilla osittain kyse mielenterveyden heikkenemisestä.

Vanhemmissa ikäryhmissä lääkeostojen lisääntyminen taas ei näyttäisi liittyvän sairastavuuden lisääntymiseen. Nuorten mielenterveyden heikkenemisestä on ollut nähtävissä viitteitä, vaikka muutokset saattavat liittyä myös muihin tekijöihin (5,8).

Työelämä on muuttunut kognitiivisesti vaativammaksi, ja uudenlaiset psyykkiset haasteet ulottuvat entistä suurempaan osaan työvoimasta (9). Vanhemmissa ikäryhmissä nämä ilmiöt voivat heikentää mahdollisuuksia jatkaa työssä, vaikka mielenterveydessä sinänsä ei tapahtuisi muutoksia. Kiireen kokeminen ja psyykkinen oireilu ovat yleistyneet erityisesti naisilla (10). Suuri osa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvistä nuorista ei sen sijaan juuri ole ollut työelämässä. Heillä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen ei siten välttämättä liity työelämän kuormitustekijöihin (11).

Väestön mielenterveyttä koskeva tieto on hajanaista ja perustuu usein epäsuoriin indikaattoreihin. Mielenterveyslääkkeiden ostamisen väestöryhmäeroja ja ajallista kehitystä koskeva tieto sopii osittain hyvin yhteen muilla indikaattoreilla saatujen tietojen kanssa (12,13,14).

Mielenterveyslääkkeiden ostaminen yleistyi huomattavasti 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja tasaisemman vaiheen jälkeen uudelleen viime vuosina (15). Myös mielenterveysongelmiin perustuvat sairauspoissaolot ovat yleistyneet viime vuosina. Kuten työkyvyttömyyseläkkeissä, on silti epävarmaa, missä määrin kyse on mielenterveyden heikkenemisestä ja missä määrin mielenterveysongelmien aiheuttaman työkyvyttömyyden lisääntymisestä.

Mielenterveyslääkeostojen käyttäminen mielenterveyden mittarina ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Niiden lisääntyminen voi heijastaa myös hoitoon hakeutumisen ja hoitokäytäntöjen muutoksia sekä mielenterveyshäiriöiden parempaa tunnistamista. Toisaalta mielenterveyslääkkeiden käytön lisääntyminen ja muun hoidon tehostuminen voi parantaa toimintakykyä niin, että mielenterveysongelmien takia siirrytään harvemmin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tutkimuksen vahvuutena on koko väestön kattava rekisteriaineisto, jossa oli tiedot kaikista alkaneista kansan- ja työeläkkeistä. Heikkoutena voidaan pitää sitä, että diagnoositietoa tarkasteltiin vain tärkeimmän työkyvyttömyyttä aiheuttavan sairauden osalta. Lisäksi työkyvyttömyyden pysyvyydestä ei ole tietoa alkavuutta tarkasteltaessa. Myös mielenterveyslääkeostojen käyttöön väestön mielenterveyden mittarina liittyy epävarmuustekijöitä. Osa mielenterveyslääkkeistä määrätään muihin kuin mielenterveysongelmiin, eikä lääkkeiden ostaminen välttämättä tarkoita niiden käyttämistä.

Mielenterveyssyistä johtuva työkyvyttömyys on monimutkainen kokonaisuus, johon vaikuttavat useat tekijät pitkän ajan kuluessa (16). Vastedes pitäisi pyrkiä löytämään mielenterveysongelmien hoitoon, työelämään ja laajempiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin liittyviä tekijöitä, jotka väestön mielenterveyden todellisten muutosten ohella vaikuttavat mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuteen.