Miten nuorten ruokatottumukset ovat muuttuneet 20 vuoden kuluessa?

Väestön terveyden edistäminen on perinteisesti ollut tärkeä teema suomalaisessa keskustelussa kansanravitsemuksesta. 1970-luvulla ravitsemuskeskustelun keskeisiä kysymyksiä olivat sydän- ja verisuonitautien ehkäiseminen vähentämällä tyydyttyneen rasvan saantia ja myös hammaskarieksen ehkäiseminen sokerin kulutusta vähentämällä. 1980-luvulla keskusteluun nousi useita uusia kysymyksiä suolasta kuituun.

Väestön ruokatottumuksia on pyritty ohjaamaan sekä suosituksilla kansanravitsemuksesta yleensä (1) että suosituksilla erityisryhmien ravitsemuksesta ja ruokailun järjestämisestä mm. kouluissa, oppilaitoksissa ja työpaikoilla (2). Monissa tutkimuksissa on seurattu eri väestöryhmien ravitsemuksen ja ruokatottumusten muutoksia. Vuonna 1995 käynnistettiin ravitsemuksen seurantajärjestelmä, jonka tuloksena on valmistunut kaksi kansallista ravitsemuskertomusta. Ravitsemuskertomuksissa kuvataan Suomen ravitsemustilannetta ja ruokatottumuksia (3).

Nuorten ravitsemusta on pyritty erityisesti tukemaan kouluruokailun avulla. Maksuton ateria koulussa ja suositukset sen sisällöstä ovat edelleenkin kansainvälisesti varsin ainutkertainen esimerkki ravitsemuspolitiikan ja terveyspolitiikan yhteisistä tavoitteista. Kouluikäisten ravitsemusta ja ruokatottumuksia on seurattu Nuorten terveystapatutkimuksessa (4,5), Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijöiden monikeskustutkimuksessa (6), WHO:n koululaistutkimuksessa (7) ja Itä-Suomen nuorisotutkimuksissa (8). Valtakunnallisissa ravitsemuskertomuksissa ei ole nuorten ravitsemusta käsitelty erillisenä teemana, vaan päätuloksia nuorten ruoankäyttö- ja ravitsemustutkimuksista on esitetty muiden teemojen sisällä.

Nuorten terveystapatutkimuksen perusteella ruokatottumusten muutoksia vuodesta 1977 vuoteen 1989 on tarkasteltu aikaisemmin useissa tutkimusraporteissa (9,10,11,12). Tässä raportissa kuvataan ruokatottumusten muutoksia 1980-90-luvuilla. Erityistä huomiota kiinnitetään iän ja sukupuolen mukaisiin muutoksiin.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Nuorten terveystapatutkimuksen aineistot kerättiin joka toinen vuosi jaksolla 1977-97. Postikysely lähti kunakin vuonna helmikuun alussa. Näin pyrittiin sulkemaan pois vuodenaikaan sekä juhlapäiviin liittyvä vaihtelu nuorten käyttäytymisessä. Niille, jotka eivät vastanneet, lähetettiin kaksi uusintakyselyä. Valtakunnallisesti edustava (Ahvenanmaata lukuun ottamatta) otos on valittu ensisijaisesti heinäkuussa syntyneistä siten, että kaikki tiettyinä päivinä syntyneet tulisivat otokseen. Tutkittavat olivat tutkimushetkellä 12,6-, 14,6-, 16,6- ja 18,6-vuotiaita ja ikähajonta kussakin ikäryhmässä oli vain muutamia viikkoja. Aineiston ja vastausprosenttien tarkempi kuvaus on esitetty aikaisemmassa artikkelissa (5).

Vuosina 1977-85 tutkimuksen aineistot olivat 3 000-4 000 vastaajan suuruisia. Vuosina 1987 sekä 1991-97 otos oli suurempi ja vastaajia oli kunakin vuonna noin 8 000. Vastausprosentit olivat 1970-luvun lopulla kansainvälisesti katsottuna suuret, 86-88 %. Tämän jälkeen on vastaamisaktiivisuus vähentynyt, erityisesti 18-vuotiailla pojilla, joilla vastausprosentti pieneni 83:sta 60:een vuosina 1977-97. Poikien vastausprosentti pieneni muutenkin voimakkaammin kuin tyttöjen.

Kyselylomake on pysynyt pääosin samanlaisena ja kysymykset on vuodesta toiseen toistettu samassa sanamuodossa. Kun tavoitteena on ollut seurata varsin monia asioita, on eri vuosina painotettu eri teemoja ja vain ydinkysymykset toistuivat jokaisessa tutkimuksessa. Vuoden 1997 kyselylomake on esitetty aikaisemmassa julkaisussa (4).

Vuodesta 1977 alkaen tutkimuksessa on kysytty maidon ja leipärasvan laatua sekä kahvin juontia. Vuodesta 1981 alkaen lomakkeessa on ollut useita kysymyksiä sokerin käytöstä. 1980-luvulla tutkimukseen lisättiin kysymyksiä mm. pikaruoasta ja 1990-luvun alusta alkaen on kysytty hedelmien ja marjojen sekä juuresten ja vihannesten käyttöä sekä yksittäisten ruoka-aineiden ja juomien käyttöä sekä erityisruokavalion noudattamista. Vuodesta 1987 alkaen on seurattu kolmessa tutkimuksessa perheen yhteisten ilta-aterioiden yleisyyttä.

Vuonna 1979 oli kaksi erilaista lomaketta. Tässä tarkasteltava kysymys erityisruokavaliosta esitettiin vain lomakkeessa, johon vastasivat seurantatutkimukseen osallistuneet (n = 1 908) (13). Heidän joukossaan ei ollut 12-vuotiaita, joten erityisruokavaliossa tapahtuneita ajallisia muutoksia tarkastellaan vain 14-18-vuotiaiden osalta.

Tarkasteltavat prosenttiosuudet on vakioitu iän ja sukupuolen mukaan. Vakiointi suoritettiin suoralla vakiointimenetelmällä olettaen kunkin ikä- ja sukupuoliryhmän koko yhtä suureksi. Koska Nuorten terveystapatutkimuksen otokset ovat suuria, pienetkin erot prosenttiosuuksissa ovat tilastollisesti merkitseviä. Tämän vuoksi tilastollista testausta ei käytetty.

TULOKSET

Maito- ja leipärasva

Maitorasvoja sisältävien elintarvikkeiden käyttöä kysyttiin kysymyksillä Minkälaista maitoa juot tavallisesti? ja Mitä rasvaa käytät voileipäsi päällä?

Vuodesta 1977 vuoteen 1997 lisääntyi huomattavasti niiden nuorten osuus, jotka eivät juoneet maitoa (kuvio 1). Suurin muutos ajoittui 1980-luvun alkupuolelle: maitoa juomattomien osuus kasvoi pojilla 4 %:sta 8 %:iin ja tytöillä 10 %:sta 18 %:iin. Tytöillä maitoa juomattomien osuus kasvoi selkeästi iän mukaan (kuvio 2, taulukko 1). Pojilla ikäryhmittäiset erot olivat pienempiä koko jakson ajan (taulukko 1).

Myös muutokset rasvaisen ja rasvattoman maidon käytössä olivat suuria (kuvio 3). Täysmaitoa käyttäviä nuoria oli vuonna 1977 39 % ja vuonna 1997 enää 5 %. Vastaavasti rasvatonta maitoa juovien osuus kasvoi 2 %:sta 29 %:iin.

Tytöillä kevytmaito oli 1980-luvun loppuun asti suosituin yksittäinen maitolaatu. Vuodesta 1987 lähtien kevytmaidon suosio tytöillä väheni ja vuodesta 1991 alkaen rasvatonta tai ykkösmaitoa käyttäviä tyttöjä oli enemmän kuin kevytmaitoa käyttäviä. Pojilla kevytmaidon suosio pieneni vähemmän ja heillä se oli vuonna 1997 edelleen suosituin maitolaatu.

Tytöt valitsivat keskimäärin vähärasvaisempia maitolaatuja kuin pojat. Tytöt siirtyivät iän mukana vähärasvaisempiin maitolaatuihin. Pojilla sen sijaan johdonmukaisia ikäryhmittäisiä eroja ei ollut. Sekä sukupuolten väliset erot että tyttöjen ikäryhmittäiset erot pysyivät tarkasteltavan 20 vuoden jakson aikana samansuuntaisina.

Niiden osuus, jotka eivät yleensä käytä leivällään mitään rasvaa, moninkertaistui vuodesta 1977 vuoteen 1997: pojilla 1 %:sta 5 %:iin ja tytöillä 2 %:sta 12 %:iin (kuvio 4). Rasvaa käyttämättömien osuus kasvoi iän mukaan, tytöillä selkeämmin kuin pojilla (taulukko 1).

Nuorten käyttämät rasvalaadut muuttuivat tarkasteltavalla 20 vuoden jaksolla perusteellisesti. Voita käyttävien osuus putosi 66 %:sta 6 %:iin. Voin tilalla käytettiin enimmäkseen margariinia ja 1980-luvun lopulta lähtien myös kevytlevitteitä.

Tytöt käyttivät kevytlevitteitä yleisemmin kuin pojat. Margariinin käytössä sukupuolten välillä ei ollut eroa. Voita ja voi-kasviöljyseosta taas pojat käyttivät hieman tyttöjä useammin. Ikäryhmittäiset leipärasvalaatujen erot koskivat ensisijaisesti 12-vuotiaita poikia ja tyttöjä, joista voita käyttäviä oli koko ajanjaksolla enemmän ja kevytlevitteitä käyttäviä vähemmän kuin vanhemmissa ikäryhmissä.

Kahvi, tee ja kaakao

Tiedot kerättiin kysymyksellä Kuinka monta kupillista juot kahvia, teetä tai kaakaota päivässä? Vastaa jokaiseen kohtaan erikseen. Yksi vastausvaihtoehto oli en juo päivittäin. Vuosina 1977, 1979 ja 1991-95 kysyttiin vain kahvin juontia.

Kahvia juovien osuus väheni 1980-luvulla ja pysyi 1990-luvulla samalla tasolla (kuvio 5). Vuonna 1977 kaksi kolmasosaa nuorista joi kahvia päivittäin, vuonna 1997 enää 38 %. Runsaasti (kolme tai enemmän kupillista päivässä) kahvia juovien osuus puolittui 1980-luvulla ja väheni hivenen myös 1990-luvulla (21 %:sta vuonna 1991 17 %:iin vuonna 1997).

Tytöt vähensivät kahvin juontia 1980-luvulla poikia selvästi enemmän (kuvio 5). Kun sukupuolierot vielä 1970-luvun lopulla olivat vähäiset, oli päivittäinen kahvin juonti vuonna 1997 pojilla selvästi yleisempi kuin tytöillä (taulukko 1).

Kahvin juonti yleistyi iän myötä sekä pojilla että tytöillä (taulukko 1). Ikäryhmittäiset erot kasvoivat 1980-luvulla, kun 12- ja 14-vuotiailla päivittäinen kahvin juonti väheni 16- ja 18-vuotiaita nopeammin. 12-vuotiailla päivittäinen kahvin juonti väheni myös 1990-luvulla, kun se muissa ikäryhmissä pysyi ennallaan tai jopa hivenen kasvoi (14-vuo- tiaat pojat). Näin ikäryhmittäiset erot päivittäisessä kahvin juonnissa kasvoivat 1990-luvulla entisestään.

Vuosina 1981-87 joi teetä päivittäin 43-47 % 12-18-vuotiaista. 1980-luvun puolivälissä tee menetti suosiotaan (kuvio 5). Tämä suuntaus näyttää jatkuneen myös 1990-luvulla, kun vuonna 1997 päivittäin teetä juovia nuoria oli vähemmän kuin vuonna 1989.

Tytöistä päivittäin teetä joi hiukan useampi kuin pojista. Vuonna 1997 ero oli suurempi kuin 1980-luvulla.

Ikäryhmittäiset erot teen käytössä olivat vähäisiä. Vain 18-vuotiaat tytöt erottuivat 1980-luvun puolivälistä lähtien muita hieman enemmän teetä käyttävänä ryhmänä. Teen juonti väheni kuitenkin myös heillä.

Kaakaon suosio nuorten keskuudessa lisääntyi hieman pojilla vuosina 1981-97 (kuvio 5), tytöillä päivittäin kaakaota juovien osuus pysyi ennallaan.

Kaakaon suosio väheni selvästi iän mukana (taulukko 1). 12-vuotiaista kaakaota päivittäin juovia oli koko tarkasteltavalla jaksolla noin kolme kertaa enemmän kuin 18-vuotiaista. Ikäryhmittäiset erot ovat pojilla ja tytöillä samanlaisia ja niissä ei tapahtunut muutoksia tarkasteltavan jakson aikana.

Sokerin käyttö kahvissa ja teessä

Sokerin käyttöä kahvissa ja teessä kysyttiin vuosina 1981-89 ja vuonna 1997 kysymyksellä Käytätkö sokeria kahvisi tai teesi kanssa? Merkitse montako sokeripalaa tai teelusikallista hienoa sokeria käytät juodessasi yhden kupillisen. Sokerimäärän rinnalla yhtenä vastausvaihtoehtona oli en juo päivittäin. Alussa tarkastellaan sokeria käyttävien osuutta päivittäin kahvia tai teetä juovista.

Kahvissaan sokeria käyttävien osuus väheni koko tarkastelujaksolla (kuvio 6). Vuonna 1997 vain 62 % nuorista lisäsi kahviinsa sokeria, kun vuonna 1977 vastaava osuus oli 79 %.

Pojilla sokeri kahvin kanssa oli selvästi suositumpi kuin tytöillä (kuvio 6). Sokeria käyttävien osuudet vähenivät tytöillä iän mukaan. Pojilla ikäryhmittäiset erot olivat pienempiä (taulukko 1).

Sokerin käyttö teen kanssa väheni myös 1980-luvulla ja edelleen vuoteen 1997, mutta ei yhtä selvästi kuin sokerin käyttö kahvin kanssa. Sukupuolten ja ikäryhmien väliset erot olivat samansuuntaisia kuin kahvisokerin osalta.

Kokonaisuudessaan sokerin käyttö kahvissa ja teessä vähentyi edellä kuvattua enemmän, kun otetaan huomioon päivittäisen kahvin ja teen käytön väheneminen. Kaikista pojista vain 31 % joi päivittäin sokeripitoista kahvia vuonna 1997 verrattuna 53 %:iin vuonna 1981, tytöillä lasku oli 34 %:sta 16 %:iin. Päivittäin sokeripitoista teetä juovien osuus väheni samalla ajanjaksolla 36 %:sta 25 %:iin.

Kaakao on sokeria sisältävänä juomana puolestaan lisännyt suosiotaan. Kun kahvin, teen ja kaakaon voi katsoa olevan toistensa vaihtoehtoja, tarkastellaan nuorten sokerin käyttöä kuumissa juomissa myös yhdistetyllä indikaattorilla. Sokeripitoista kuumaa juomaa käyttäviksi luokiteltiin ne, jotka käyttivät sokeria päivittäin kahvissaan tai teessään tai joivat päivittäin kaakaota.

Näin mitattuna sokerin käyttö kuumissa juomissa nuorilla väheni tasaisesti 1980-luvulla ja edelleen vuoteen 1997 (kuvio 7). Pojat käyttivät sokeria enemmän kuin tytöt. Tyttöjen sokerin käyttö väheni selvästi iän myötä (taulukko 1).

Makeat leivonnaiset

Makeiden leivonnaisten käyttöä kysyttiin vuosina 1981-91 ja 1997 kysymyksellä Kuinka usein syöt pullaa, munkkeja, pikkuleipiä, kakkua tai muita vastaavia leivonnaisia?

Pullat, munkit ja muut makeat pikkuleivät menettivät suosiotaan nuorten keskuudessa 1980-luvulla ja edelleen vuoteen 1997 (kuvio 8). Vähintään kerran päivässä leivonnaisia käyttävien osuus väheni puoleen vuoden 1981 tasosta (40 %:sta 20 %:iin), samalla kun noin kerran viikossa tai harvemmin käyttävien osuus kasvoi 32 %:sta 51 %:iin. Noin 3-4 kertaa viikossa makeita leivonnaisia syövien nuorten osuus pysytteli 30 %:ssa. Niiden osuus, jotka oman ilmoituksensa mukaan eivät lainkaan syö makeita leivonnaisia, vaihteli 1-2 % välillä.

Pojat söivät makeita leivonnaisia hieman useammin kuin tytöt. Heillä leivonnaisten syömisen useus kasvoi hieman iän mukaan, kun se tytöillä taas jonkin verran väheni (taulukko 1).

Makeiset ja virvoitusjuomat

Makeisten käyttöä tiedusteltiin vuosina 1981-89 ja 1997 kysymyksellä Kuinka usein syöt makeisia (karamelleja, pastilleja, suklaata tms.)? ja virvoitusjuomien käyttöä vuosina 1981-87 ja 1997 kysymyksellä Miten usein juot virvoitusjuomia?

Makeisten käyttö pysyi 1980-luvulla lähes muuttumattomana (kuvio 8). Vuonna 1997 oli päivittäin makeisia käyttäviä hivenen vähemmän kuin 1980-luvulla.

Virvoitusjuomien käyttö yleistyi 1990-luvulla, etenkin pojilla. 12-14-vuotiailla virvoitusjuomien käyttö kasvoi enemmän kuin 16-18-vuotiailla. Pojilla noin kerran päivässä tai useammin virvoitusjuomia käyttävien osuus on pysynyt koko jaksolla selvästi tyttöjä suurempana (kuvio 8, taulukko 1).

Vihannekset, juurekset, hedelmät ja marjat

Vihannesten käyttöä kysyttiin vuosina 1993-97 kysymyksellä Miten usein olet syönyt vihanneksia tai juureksia (ei peruna) viimeksi kuluneen viikon aikana sellaisenaan, raasteena tai tuoresalaattina? ja hedelmien käyttöä vuosina 1995-97 kysymyksellä Miten usein olet syönyt hedelmiä tai marjoja viimeksi kuluneen viikon aikana?

Sekä vihanneksia tai juureksia että hedelmiä tai marjoja 6-7 päivänä viikossa syöneiden osuus väheni muutamalla prosenttiyksiköllä tarkasteltavana aikana. Tytöt käyttivät vihanneksia ja hedelmiä useammin kuin pojat, kun taas iänmukaiset erot olivat vähäiset. Tiedot vuodelta 1997 esitetään taulukossa 1.

Koska vihannekset, marjat ja hedelmät kuuluvat samaan ruokaympyrän lohkoon, tutkittiin niiden nuorten osuutta, jotka söivät ainakin toiseen ryhmään kuuluvia tuotteita 6-7 päivänä viikossa. Pojista näitä oli vajaa neljännes ja tytöistä runsas kolmannes (taulukko 1).

Ruokatottumusten haittaindeksi

Seuraavien vastausvaihtoehtojen oletettiin ilmaisevan terveyden kannalta haitallisia ruokatottumuksia: täysmaidon juonti, voin käyttö, kahvia yli kolme kupillista päivässä, sokeroitua kahvia tai teetä päivittäin, makeita leivonnaisia useita kertoja päivässä, makeisia päivittäin. Näistä kuudesta muuttujasta laskettiin ruokatottumusten haittaindeksi antamalla kustakin vastauksesta yksi piste. Näin haittaindeksi vaihteli nollasta kuuteen.

Haittaindeksi havainnollistaa suuren muutoksen nuorten ruokatottumuksissa vuodesta 1981 vuoteen 1997. Muutossuunta näyttää jatkuneen lähes yhtä myönteisenä vielä 1990-luvullakin. Kun 1980-luvun alussa lähes 40 % nuorista ilmoitti kolme tai useampia haitallisia tottumuksia, vastaava osuus vuonna 1997 oli vain 5 % (kuvio 9). Vastaavasti niiden nuorten osuus, jotka eivät ilmoittaneet yhtään tässä tutkimuksessa kysyttyä haitallista ruokatottumusta kasvoi 8 %:sta 40 %:iin ja ainoastaan yhden haitallisen tottumuksen ilmoittaneiden osuus 24 %:sta 40 %:iin.

Tytöt ilmoittivat haitallisia tottumuksia vähemmän kuin pojat (taulukko 1). Sukupuolten välinen ero pysyi samansuuruisena koko tarkastelujakson ajan.

Perheen yhteinen ilta-ateriointi

Kolmena vuonna (1987, 1991 ja 1997) kysyttiin, syötiinkö perheessä iltapäivällä tai illalla yhteistä ateriaa. Vastausvaihtoehdot olivat: 1) ei varsinaista ateriaa, vaan jokainen ottaa itselleen syötävää; 2) valmistetaan ateria, mutta koko perhe ei syö yhtäaikaa, ja 3) syömme yhteisen aterian, jolloin yleensä kaikki ovat ruokapöydässä.

Niiden osuus, joiden perheessä syötiin tavallisesti yhteinen ateria iltapäivällä tai illalla väheni vuodesta 1987 vuoteen 1991 (kuvio 10). Vuodesta 1991 vuoteen 1997 merkittävää vähenemistä ei siinä enää ollut. Niiden osuus, joiden perheessä valmistettiin yhteinen ateria mutta ei syöty yhtä aikaa, kasvoi koko jakson ajan selkeästi. Vuonna 1997 tällaisissa perheissä asui 40 % 12-18-vuotiaista nuorista, yhtä aikaa aterioivissa perheissä 44 % ja perheissä, joissa yhteistä ateriaa ei valmistettu lainkaan, 16 % nuorista (taulukko 1).

Yhteistä ateriaa syövien osuus vähenee iän myötä. Ajassa tapahtuneen muutoksen suunta oli sama kaikissa ikäryhmissä.

Erityisruokavalio

Vuosina 1979, 1993 ja 1997 tutkimuksessa oli kysymys Noudatatko erityistä ruokavaliota nykyisin? Vastausvaihtoehdot olivat 1) en ja 2) kyllä, selosta lyhyesti minkälaista ja miksi? Avoimeen kysymykseen ilmoitetut erityisruokavaliot ryhmiteltiin taulukossa 2 esitettyihin luokkiin. Jos vastaaja ilmoitti useita eri ruokavalioita, hänet luokiteltiin vastauksessa ensimmäisenä mainitun ruokavalion mukaan.

Erityisruokavaliota noudattavien 14-18-vuotiaiden osuus kasvoi tarkasteltavan jakson aikana, erityisesti vuodesta 1993 vuoteen 1997 (taulukko 2). Erityisruokavaliota käyttäviä tyttöjä oli enemmän kuin poikia ja heidän osuutensa on 1990-luvulla myös kasvanut enemmän kuin poikien.

Erityisruokavalion käyttö kasvaa iän mukaan sekä pojilla että tytöillä. 18-vuotiaista tytöistä 16 % noudatti vuonna 1997 jotakin erityistä ruokavaliota, mikä on selkeästi enemmän kuin 14- ja 16-vuotiailla (vastaavasti 12 % ja 13 %). Pojilla erityisruokavaliota noudattavien osuus vaihteli vuonna 1997 5 %:sta 8 %:iin.

Kasvis- tai kasvispainotteisen ruokavalion (kasvisravinto tai melkein kasvisravinto, laktovegetaari, elävä ravinto, ei lihaa) ilmoittaneiden osuus 14-18-vuotiaista tytöistä lisääntyi kolminkertaiseksi neljän vuoden aikana vuodesta 1993 vuoteen 1997, jolloin sitä noudatti 5 % tytöistä. Seuraavaksi eniten ilmoitettiin laktoositonta ruokavaliota. Muu tai ei täsmennetty -luokka sisälsi niitä, jotka eivät olleet tarkentaneet ruokavalion laatua sekä vaikeasti luokiteltavia vastauksia, esim. pyrkimys terveelliseen ruokavalioon, ei syö iltaisin.

POHDINTA

Nuorten terveystapatutkimuksen otos on valtakunnallisesti edustava ja tutkimukset on eri vuosina tehty mahdollisimman vertailukelpoisilla menetelmillä. Tutkittavien keski-ikä on kussakin ikäryhmässä varsin täsmällisesti sama tutkimusvuodesta toiseen. Kun muutoksia tarkastellaan ajan suhteen, ongelmana on vastausaktiivisuuden heikkeneminen etenkin 18-vuotiailla ja pojilla. Sama ongelma on havaittu muissakin postikyselytutkimuksissa (14).

Tutkimusaineistossa on tietoja, joiden perusteella voidaan tehdä olettamuksia kyselyyn vastaamattomien käyttäytymisestä. Näitä tietoja hyödynnettiin tuoreessa nuorten tupakoinnin ja päihteiden käytön raportissa (4), jossa arvioitiin kadon vaikutusta tuloksiin kahdella eri tavalla. Katoon jääneillä haitallisia tottumuksia esiintyi enemmän, joten arvioitu todellinen haitta-aineiden käyttötaso oli hivenen korkeampi kuin kyselyllä mitattu. Vaikka kadon osuus ajan myötä kasvoi, sen vaikutus muutosten suuntaan jäi merkityksettömäksi.

Nuorten terveystapatutkimuksen kysymykset ruokatottumuksista rajoittuvat vain tiettyihin kulloinkin ajankohtaisiksi katsottuihin teemoihin. Kiinnostus sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn toi 1970-luvulla mukaan kysymykset merkittävistä kovan rasvan lähteistä. Nämä kysymykset antavat välittömästi tietoa maitorasvan saannista, mutta ilmaisevat Räsäsen työryhmän (15) mukaan myös yleisemmin vastaajien ruokavalion laatua. Tosin viime vuosina kovan rasvan lähteet suomalaisten ruokavaliossa ovat muuttuneet vaihtelevammiksi samalla, kun piilorasvan osuus on kasvanut (16). Itäsuomalaisten nuorten ruokavaliossa maidon ja leipärasvan osuus kovan rasvan saannista oli kuitenkin yli 40 % (8).

Kiinnostus karieksen ehkäisyyn puolestaan antoi aiheen kysyä makean käytöstä. Vaikka ruokatottumuksiin liittyvät kysymykset kattoivat 1980-luvulla jo laajemman alueen, tutkimusmenetelmä ja lomakkeessa käytettävissä oleva tila eivät ole antaneet mahdollisuutta selvittää perusteellisesti ruokatottumuksia. Terveyskäyttäytymisen ja ruokatottumusten kannalta voidaan kuitenkin olettaa, että tutkimuksessa muodostettu haittaindeksi kuvaa kyseisten ruoka-aineiden käytön lisäksi yleisemminkin ruokavalion ravitsemuksellista laatua.

Tämän tutkimuksen päätulokset voidaan tiivistää seuraavasti:

, Rasvaisen maidon ja voin käyttö väheni 1990-luvulla lähes yhtä nopeasti kuin 1980-luvulla. Perinteisten täysmaidon ja voin käyttäjät ovat jääneet pieniksi marginaaliryhmiksi.

, Maidon juonnista kokonaan luopuneiden osuudet kasvoivat. Merkittävä osa tytöistä, erityisesti 18-vuotiaista, ei juo lainkaan maitoa.

, Kahvin juonti väheni selkeästi 1980-luvulla ja pysyi 1990-luvulla ennallaan.

, Sokerin käyttö kahvin ja teen kanssa väheni.

, Makeiden leivonnaisten käyttö väheni.

, Virvoitusjuomien käyttö lisääntyi.

, Vihannesten ja juuresten sekä hedelmien ja marjojen käyttö ei muuttunut 1990-luvulla ja oli vähäistä.

, Vain vajaa puolet perheistä syö yhdessä ilta-aterian.

, Erityisruokavalioiden, etenkin kasvisruokavalioiden, suosio lisääntyi 1990-luvulla nopeasti erityisesti tyttöjen keskuudessa.

Nämä muutokset ovat pääosin terveyden kannalta myönteisiä ja samansuuntaisia kuin vastaavassa tutkimuksessa aikuisväestön keskuudessa on todettu (14). Kun 1980-luku oli nopeiden muutosten aikaa, 1990-luvulla trendit näyttävät tasaantuvan. Poikkeuksena on erityisruokavalioiden nopea yleistyminen. Nähtäväksi jää, onko tältä osin kyseessä terveydestään, ulkonäöstään tai ympäristöstään erityisesti kiinnostuneen vähemmistön valinta vai syrjäyttävätkö erityisruokavaliot tavallisen perusruoan laajemminkin nuorten keskuudessa.

Hedelmien, marjojen, juuresten ja vihannesten käyttö aikuisväestön keskuudessa on lisääntynyt huomattavasti (14). Kuitenkin tässä tutkimuksessa vain viidennes vastaajista ilmoitti nauttivansa näitä tuotteita lähes päivittäin. Suomalaiset nuoret ovat vielä kaukana tavoitteena olevasta hedelmien ja vihannesten päivittäisestä käytöstä (1,17).

Nuorten terveyden kannalta kiinnittyy huomio kahteen suuntaukseen, joissa alun perin ehkä terveystavoitteinen muutos ruokatottumuksissa voi vahingoittaa terveyttä. Ensimmäinen on se, että yhä suurempi osa nuorista ilmoitti, ettei juo lainkaan maitoa. Vaikka tässä tutkimuksessa ei kysytty muiden maitotaloustuotteiden käyttöä, todettakoon, että jos kasvuiässä luovutaan maitotuotteista, luuston vahvistumisen kannalta välttämätön kalsiumin saanti saattaa vaarantua (18). Toiseksi herää huoli yleistyneiden erityisruokavalioiden, erityisesti kasvisruokavalion ravitsemuksellisesta laadusta. Erityisruokavalioiden järkevä toteuttaminen vaatii riittävää tietoa, taitoa ja myös mahdollisuuksia hankkia hyvän ruokavalion edellyttämät ruoka-aineet. Nuoriin kohdistuu runsaasti terveysperusteisiin vetoavaa ruoka-aineiden ja erityisruokavalioiden mainontaa. Erityisesti tyttöjen kiinnostus oman terveytensä ja ulkonäkönsä hoitamiseen näyttää johtavan usein äärimmäisiin valintoihin, joiden merkitystä ravitsemuksen kokonaisuudessa ei riittävästi tiedetä eikä ymmärretä. Peruskoulun terveysopetuksen laiminlyönti ja erityisesti ravitsemuksen perusteita koskevan opetuksen niukkuus todennäköisesti osaltaan selittävät sen, että kasvava osa nuorista ei pyrkimyksestään huolimatta osaa valita terveystiedon, mainonnan ja muotidieettien ristipaineissa tasapainoista ruokavaliota.

Perheen yhteisten ilta-aterioiden vähentyminen kertoo enemmän suomalaisen perhe-elämän muutoksista kuin ruokatottumusten muutoksista. Uusi ruoanvalmistusteknologia (esim. mikroaaltouunit ja einesruoat) on vähentänyt perinteisen aterian valmistelun tarvetta. Jos niin halutaan, jokainen perheenjäsen voi lämmittää itselleen aterian haluamaansa ajankohtaan. Samalla perheen sisäisen kiinteyden ja lasten kasvatuksen kannalta tärkeät yhteiset hetket ruokapöydän ääressä vähenevät. Vaikka erilliset ateriat saattavat täyttää ravintofysiologiset vaatimukset, yhteisten ilta-aterioiden väheneminen on perheen sisäisen kiinteyden ja nuorten tarvitseman tuen kannalta huolestuttavaa, ellei sitä korvata muulla perheen yhteisellä toiminnalla.

Nuorten ruokatottumusten seuraamisen metodiset haasteet ovat lisääntyneet. Ruokavalikoimien monipuolistuttua maito- ja leipärasvalaatua sekä sokerin käyttöä koskevat kysymykset ovat menettäneet merkitystään. Rasvaisten maitotuotteiden ja sokerin käytön selvän vähenemisen olisi pitänyt vähentää kokonaisenergian määrää. Saman tutkimusjakson aikana nuorten ylipainoisuus on kuitenkin lisääntynyt (5). Yksittäisten ruoka-aineiden käytön ohella olisi tutkittava monipuolisemmin nuorten ruokavalion kokonaisuutta suhteessa fyysiseen aktiivisuuteen. Haitallisten ruokatottumusten rinnalla olisi mitattava tarkemmin terveysperustein valittuja erityisruokavalioita ja niihin mahdollisesti liittyviä terveysvaaroja. Mitä enemmän ruokavaliosta karsitaan yksittäisiä elintarvikkeita tai kokonaisia ruoka-aineryhmiä, sitä suurempi on vaara, että ruokavalio on ravitsemuksellisesti puutteellinen. "Terveyslahkolaisuus" voi myös olla eräissä tapauksissa tavallista perusruoan käyttöä haitallisempaa.

Vaikka kouluruokailujärjestelmämme on vuosikymmenien ajan ollut ylpeyden aiheena kansainvälisissä vertailuissa, Suomessa ei kuitenkaan ole suunnitelmallisesti seurattu kouluikäisten nuorten ruokatottumusten muutoksia. Yhdysvalloissa on äskettäin julkaistu yksityiskohtaiset suositukset terveyttä edistävien ruokatottumusten yhdistämisestä koulujen terveysohjelmiin (19). Suosituksissa korostetaan myös niiden toteutumisen jatkuvaa seurantaa. Suomessa vuodesta 1996 alkaen toteutunut Kouluterveystutkimus on kahden ensimmäisen vuoden aikana antanut yli 400 peruskoulun yläasteelle noin 200 kunnassa perustiedot 14-16-vuotiaiden tärkeimmistä ruokatottumuksista (20). Kun Nuorten terveystapatutkimuksen ja Kouluterveystutkimuksen lisäksi tehtäisiin määräajoin syvällisempiä tutkimuksia nuorten ruoankäytöstä ja ravitsemuksesta Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijöiden monikeskustutkimuksen tapaan, voitaisiin lähivuosina täydentää vuosittaista ravitsemuskertomusta riittävän yksityiskohtaisilla tiedoilla nuorten ravitsemuksen ja ruokatottumusten kehityssuunnista.

KIRJALLISUUTTA