Naisopiskelijoiden mielenterveys ja laihduttaminen

Nuoruusiän (12-22 v) aikana nuori käy läpi puberteetin ja siirtyy sen loppuvaiheilla psyykkiseen aikuisuuteen (1). Aikuistumisessa tarvitaan mm. kykyä oman elämän hallintaan. Aikuistuva nuori itsenäistyy psykologisesti lapsuudenperheestään ja ryhtyy toteuttamaan omia sisäistyneitä tavoitteitaan. Näihin tavoitteisiin kuuluu yleensä halu opintojen aloittamiseen ammatin hankkimiseksi. Opintojen aloittaminen merkitsee usein muuttoa kotipaikkakunnalta ja tämä prosessi saattaa vauhdittaa nuoren itsenäistymistä. Toisaalta tiedetään, että monet mielenterveyden häiriöt ilmaantuvat ensi kertaa nuoruusiässä ja että kotoa muutto voi myös altistaa niille. Näin ollen opintojen aloittaminen ja siihen liittyvät elämänmuutokset sisältävät sekä riskejä että mahdollisuuksia nuoren psyykkisen hyvinvoinnin kannalta.

Perustellusti voidaan olettaa, että yliopistotason koulutuksen aloittavat nuoret ovat tottuneet ponnistelemaan tavoitteidensa saavuttamiseksi. Voidaan myös olettaa, että kognitiivisilta kyvyiltään he ovat ikäryhmänsä parhaimmistoa. Mutta ovatko yliopistoihin hakeutuneet nuoret myös psyykkisesti hyvinvoivia? Näin voidaan olettaa olevan. Toisaalta tulokset ensimmäisestä valtakunnallisesta korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta osoittavat, että lähes 25 % tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista koki stressiä. Stressiä tuotti erityisesti otteen saaminen opiskelusta. Psyykkisistä oireista unihäiriöitä, keskittymisvaikeuksia, jännittyneisyyttä ja masentuneisuutta esiintyi miehistä noin 10 %:lla ja naisista noin 15 %:lla. Mielenterveyshäiriöiden esiintymistä tutkittiin GHQ (General Health Questionnaire) -kyselyllä, jonka mukaan 15 % miehistä ja 28 % naisista kärsi psyykkisistä ongelmista (2).

Viime aikoina on keskusteltu runsaasti nuorten aikuisten mielenterveysongelmista. Tuore suomalainen väitöskirjatutkimus osoittaa, että 20-24-vuotiaista 24 % sai psykiatrisen diagnoosin, yleisimpiä olivat masentuneisuus (10,8 %) ja ahdistuneisuus (6,9 %). Diagnoosin saaneista 10 % oli psykiatrisessa hoidossa (3). Aikuisuuteen siirtyvät nuoret eivät voi siten kovin hyvin. Nuorilla naisilla psyykkisen jaksamisen ongelmat opiskelujen, perheen ja työuran yhteensovittamisen keskellä saattavat olla vaativa tehtävä. Monet mielenterveyden ongelmat näkyvät tai ovat yhteydessä oman itsen hahmotusvaikeuksiin. Oman itsen ja kehon hyväksyminen on nykyään keskeinen nuorten naisten pohtima elämänalue. Ongelmat kehon hyväksymisessä voivat heijastua mm. lisääntyneenä syömishäiriökäyttäytymisenä sekä painon hallintaan liittyvinä ongelmina.

Ruokaan ja terveyteen liittyviä asenteita selvittäneen ranskalaisen yliopistotutkimuksen mukaan sukupuoli, käsitys omasta ruumiinmuodosta, painoindeksi sekä laihdutusyritykset ovat tekijöitä, jotka määräävät yksilön ruokailutottumuksia sekä suhdetta ruokaan. Samassa tutkimuksessa todettiin laihuuden ihannoinnin johtaneen tilanteeseen, jossa nuoret naiset pyrkivät laihduttamaan, vaikka painoindeksiluku olisi jo ennestäänkin pieni (4). Suomalaistutkimuksen mukaan jo 14-16-vuotiaiden tyttöjen tyytymättömyys omaan painoon oli yleistä ja käsitykset oikeasta painosta olivat usein epärealistisia. Tytöt pitivät itseään poikia useammin ylipainoisina kaikissa painoluokissa (5). Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000 -tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia: nuoret naiset arvioivat itsensä huomattavan yleisesti liikapainoisiksi. Syömishäiriöihin viittaavia oireita oli esiintynyt 8-9 %:lla naisopiskelijoista (2).

Suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden mielenterveyden tilanteesta tiedetään edelleen varsin vähän. Tämän kyselytutkimuksen tarkoitus oli siksi kartoittaa nuorten naisopiskelijoiden mielenterveysongelmien yleisyyttä ja etsiä niihin yhteydessä olevia tekijöitä.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimus suoritettiin Kuopion yliopiston ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) järjestämien säännöllisten terveystarkastusten yhteydessä syyskuun ja toukokuun välisenä aikana vuosina 2000-01. Terveystarkastuksiin kutsuttiin tavanomaiseen tapaan kaikki yliopiston ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat. Tämän tutkimuksen perusjoukon muodostivat naisopiskelijat. Kaikki vapaaehtoiset naisopiskelijat (n = 310, osallistumisprosentti 86 %) täyttivät terveystarkastuksen jälkeen laajan kyselylomakkeen. Kyselyyn vastanneet olivat iältään 23 +- 6-vuotiaita.

Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Kuopion yliopiston tutkimuseettinen toimikunta hyväksyi tutkimussuunnitelman ja tutkimukseen osallistuminen vahvistettiin kirjallisella suostumuksella.

Kyselylomakkeessa kysyttiin tietoja vastaajan pituudesta ja painosta. Hemoglobiinipitoisuus (Hb) mitattiin terveydenhoitajan suorittaman terveystarkastuksen yhteydessä. Pituuden ja painon perusteella laskettiin vastaajan painoindeksi (BMI). Painoindeksin perusteella vastaajat jaettiin kolmeen ryhmään: alipainoiset (painoindeksi < 18,5), normaalipainoiset (painoindeksi >=18,5, mutta < 25) sekä ylipainoiset (painoindeksi >= 25). Painoaan aktiivisesti pudottavien naisopiskelijoiden lukumäärä selvitettiin Beckin masennuskyselyyn sisältyvän kysymyksen nro 19 avulla (Yritän tarkoituksellisesti pudottaa painoani syömällä vähemmän, vastausvaihtoehdot: ei/kyllä). Itsetuhoisten ajatusten esiintyminen selvitettiin Beckin masennuskyselyyn sisältyvän kysymyksen nro 9 avulla, ja siitä tehtiin vastausvaihtoehtojen perusteella itsetuhoisuutta kuvaava luokkamuuttuja. Itsetuhoisia ajatuksia katsottiin esiintyneen, jos vastausvaihtoehdoista oli valittu jokin seuraavista: 1) Olen ajatellut itseni tappamista, mutten kuitenkaan tee niin; 2) Haluaisin tappaa itseni; 3) Tappaisin itseni, jos siihen olisi tilaisuus. Vastaavasti itsetuhoisia ajatuksia ei ollut esiintynyt, jos vastausvaihtoehdoista oli valittu kohta: En ole ajatellut tappaa itseäni.

Kyselylomake sisälsi myös Beckin masennusasteikon (BDI). Masennusasteikko koostuu 21 erilaisesta masennuksen oireita sekä niiden vaikeusastetta arvioivasta kysymyksestä. Kysely pisteytettiin siten, että jokaisesta kysymyksestä saatu pistemäärä vaihteli 0:n ja 3:n välillä. Näin Beckin masennuskyselystä saatu pistemäärä vaihteli 0:n ja 63:n välillä. Masentuneisuus lisääntyy pistemäärän lisääntyessä. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt jaettiin masennusasteikon pistemäärien perusteella kahteen ryhmään: ei-depressiiviset (BDI-pisteet > 9) henkilöt (6).

Mielenterveyden häiriöiden esiintyvyyttä ja psyykkisen rasittuneisuuden määrää tutkittiin GHQ-kyselyn avulla. GHQ-kysely koostuu 12 kysymyksestä ja kysely pisteytettiin siten, että jokaisen kysymyksen kohdalla vastausvaihtoehdoista 1 ja 2 annettiin nolla pistettä ja kohdista 3 ja 4 yksi piste. Näin GHQ-kyselystä saatu pistemäärä vaihteli välillä 0-12. Psyykkinen rasittuneisuus lisääntyy pistemäärän kasvaessa. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt jaettiin kahteen ryhmään GHQ-pisteiden perusteella: henkilöt, joilla ei ole mielenterveyden häiriöitä (GHQ-pisteet > 2) (7). Tuore suomalainen tutkimus osoittaa, että GHQ-12 on varsin käyttökelpoinen mielenterveyshäiriön seulamenetelmä. Yleisväestössä käyttämämme katkaisuraja antaa sensitiivisyydeksi 81,2 % ja spesifisyydeksi 77,1 % (8). Lisäksi GHQ-kyselyn katkaisurajaa 2/3 on suositeltu käytettäväksi, jos GHQ-pisteiden keskiarvo tutkittavassa aineistossa on välillä 1,85-2,7 (9). Omassa aineistossamme GHQ-pisteiden keskiarvo oli 2,03.

Ryhmien väliset erot (p < 0,05) selvitettiin jatkuvien muuttujien osalta Mann-Whitneyn U-testillä riippumatta jakautumasta. Luokkamuuttujien kohdalla ryhmien väliset erot selvitettiin käyttämällä khi<^*T3*F"Symbol">2-testiä. Logistisella regressioanalyysillä etsittiin mielenterveyden häiriöihin ja laihduttamiseen liittyviä itsenäisiä muuttujia. (SPSS, versio 9,0).

TULOKSET

BDI-kyselyn perusteella 11 %:lla naisopiskelijoista ilmeni ainakin lieviä masennusoireita (Beckin masennusasteikon pisteet > 9). Beckin asteikon laihduttamista koskevan kysymyksen perusteella 25 % naisopiskelijoista ilmoitti yrittävänsä laihduttaa. Laihduttavista henkilöistä 61 % oli normaalipainoisia (painoindeksi >= 18,5 ja < 25) ja 35 % ylipainoisia (painoindeksi >= 25). Yksikään alipainoisista henkilöistä (painoindeksi < 18,5) ei ilmoittanut yrittävänsä laihduttaa. Masennusoireiden esiintyvyys normaalipainoisten ryhmässä oli 10 %, ylipainoisten ryhmässä 11 % ja alipainoisten ryhmässä 22 %. Kaikista kyselyyn vastanneista naisopiskelijoista 9 % raportoi itsetuhoisista ajatuksista.

Todennäköisen mielenterveyden häiriön arvioitiin esiintyvän 32 %:lla naisopiskelijoista (GHQ-pisteet > 2). Kun arvioimme vastaavan osuuden korkeammalla katkaisurajalla (GHQ-pisteet > 3), saimme osuudeksi 23 %. Mielenterveyden häiriöiden esiintyvyys normaali- ja ylipainoisten ryhmässä oli 31 % ja vastaavasti alipainoisten ryhmässä 44 %. Mielenterveyden häiriöistä kärsivien ja muiden vastanneiden välillä ei ollut tilastollista eroa pituuden, painon, painoindeksiluokan tai hemoglobiinipitoisuuden suhteen. Sen sijaan 34 % mielenterveyden häiriöstä kärsivistä henkilöistä ilmoitti laihduttavansa, kun muilla vastaava osuus oli 20 % (p < 0,05). Beckin masennusasteikon perusteella 31 %:lla mielenterveyden häiriöstä kärsivillä henkilöillä oli selkeitä masennusoireita (Beckin asteikon pisteet > 9). Itsetuhoisia ajatuksia koskevan muuttujan perusteella mielenterveyden häiriöstä kärsivistä henkilöistä 24 %:lla todettiin itsetuhoisia ajatuksia. Yksittäisten kysymysten vastausprosentit vaihtelivat terveiden sekä mielenterveyshäiriöstä kärsivien henkilöiden ryhmissä välillä 95,1-99,4 % (taulukko 1).

Tutkittavien muuttujien arvot laihduttavilla sekä ei-laihduttavilla naisopiskelijoilla erosivat painon, painoindeksin, Beckin asteikon pisteiden, GHQ-pisteiden sekä itsetuhoisten ajatusten suhteen. Laihduttajien ryhmässä painoindeksi oli 24,5 +- 4,41 ja vastaavasti ei-laihduttajien ryhmässä 21,5 +- 2,59. Laihduttajista 19 %:lla ilmeni myös masennusoireita. Vastaava osuus niillä, jotka eivät ilmoittaneet laihduttavansa oli 9 %. Laihduttavien henkilöiden GHQ-pisteiden keskiarvo oli 2,8 +- 2,87 ja ei-laihduttavien 1,8 +- 2,30. Vajaalla viidesosalla laihduttajista todettiin samanaikaisia itsetuhoisia ajatuksia (p < 0,05). Yksittäisten kysymysten vastausprosentit vaihtelivat laihduttavien sekä ei-laihduttavien henkilöiden ryhmissä välillä 94,5-100 % (taulukko 2).

Lopuksi tehtiin kaksi logistista regressioanalyysia (eteenpäin askeltava) mielenterveyden häiriöitä (suuri GHQ-pistemäärä) ja laihduttamista selittävien itsenäisten muuttujien selvittämiseksi. Mielenterveyden häiriöihin liittyviä itsenäisiä muuttujia etsittäessä malli sisälsi neljä jatkuvaa muuttujaa (hemoglobiinipitoisuus, paino, painoindeksi, Beckin asteikon pisteet) sekä kaksi luokkamuuttujaa (itsetuhoiset ajatukset, laihduttaminen). Laihduttamiseen liittyviä itsenäisiä muuttujia selvitettäessä malli sisälsi viisi jatkuvaa muuttujaa (hemoglobiinipitoisuus, paino, painoindeksi, Beckin asteikon pisteet, GHQ-pisteet) sekä yhden luokkamuuttujan (itsetuhoiset ajatukset).

Tuloksen mukaan suureen GHQ-pistemäärään olivat yhteydessä itsetuhoiset ajatukset (OR = 12,4; 95 %:n luottamusväli 4,5-33,8). Laihduttamista selittäviä itsenäisiä muuttujia olivat suuri painoindeksiluku (OR = 1,3; 95 %:n luottamusväli 1,2-1,5) ja Beckin asteikon pisteet (OR = 1,1; 95 %:n luottamusväli 1,1-1,2).

POHDINTA

Tutkimuksemme tuloksen mukaan jonkinasteinen mielenterveyden häiriö esiintyi 32 %:lla naisopiskelijoista. Tulos on samansuuntainen Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000 -raportissa esitetyn havainnon kanssa, jonka mukaan 28 % kaikista naisopiskelijoista kärsii psyykkisistä ongelmista (2). Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa psyykkisten ongelmien osoittimena pidettiin GHQ-kyselyn summapistemäärää yli kolme, mikä osaksi selittää tutkimuksista saatujen tulosten eroa. Kun arvioimme mielenterveyden häiriön esiintyvyyden samalla katkaisurajalla omassa aineistossamme, saimme osuudeksi 23 %.

Tuloksia vertailemalla voi arvioida, että naisopiskelijoiden mielenterveys saattaa jopa heiketä opiskeluvuosien karttuessa, joskin tämä päätelmä vaatisi seuranta-asetelman. Terveys 2000 -tutkimuksessa noin 26 %:lla kolmekymmentä vuotta täyttäneistä naisista esiintyi psyykkistä oireilua riippumatta koulutusasteesta tai siviilisäädystä. Terveys 2000 -tutkimuksessa käytettiin psyykkisen pahoinvoinnin osoittimena samaa GHQ-pisteiden katkaisurajaa kuin tässäkin tutkimuksessa, mikä helpottaa vertailua (10). Myös lamavuosina 1993-95 tehtyyn tutkimukseen verrattuna opiskelijoilla on ainakin yhtä usein mielenterveyshäiriöitä (arvioitu GHQ:lla) kuin suomalaisilla yleisväestön naisilla (7).

Mielenkiintoisen vertailukohdan tarjoaa Yrjö Alasen johtaman yliopisto-opiskelijoihin keskittyneen tutkimuksen tulokset vuodelta 1965 (11). Menetelmänä oli kliininen psykiatrinen tutkimus ja samassa yhteydessä arvioitiin opiskelijoiden persoonallisuuden rakentumisaste. Mielenterveyden häiriö todettiin 28 %:lla naisista. Psykiatrisen hoidon tarpeessa arvioitiin olevan 16 % tutkimukseen osallistuneista. Opiskelijoiden mielenterveyspalvelut arvioitiin riittämättömiksi. Seurantatutkimus osoitti, että naisten persoonallisuuden rakenne on joustavampi kuin miesten ja että alun perin psyykkisesti oireilevilla naisilla voi tapahtua merkittävää persoonallisuuden kypsymistä heidän aikuistuessaan (12). Yliopisto-opiskelunsa aloittavat naisopiskelijat eivät ole välttämättä psyykkisesti erityisen hyvinvoivia tälläkään hetkellä, vaikka yhteiskunta onkin muuttunut voimakkaasti sitten 1960-luvun.

Noin 11 %:lla nuorista naisopiskelijoista esiintyi masennusoireita. Tämä osuus on pienempi kuin mikä havaittiin pohjoissavolaisilla naisilla (13). Tuossa tutkimuksessa masentuneisuutta etsittiin samalla Beckin asteikolla kuin tässäkin tutkimuksessa. Erään aiemman Beckin asteikkoa käyttäneen tutkimuksen mukaan masennusoireita esiintyi viidesosalla 33-60-vuotiaista suomalaisista naisista. Riski masennusoireiden esiintymiseen lisääntyi ikääntymisen myötä (14).

Päätelmämme on, että opiskelunsa aloittavilla naisopiskelijoilla esiintyy vähemmän masennusta kuin keski-ikäisillä naisilla. Opiskelijoiden psyykkinen oirehdinta sisältää selkeästi muita ulottuvuuksia kuin pelkästään masentuneisuuden. Oletamme, että valtaosa opiskelijoiden oirehdinnasta on masennusoireiden lisäksi erilaisia ahdistuneisuushäiriöitä ja mahdollisesti syömishäiriöitä (15).

Laihduttamisella tiedetään olevan positiivisten vaikutusten lisäksi myös negatiivisia vaikutuksia ja nämä kohdistuvat erityisesti mielenterveyteen. Luonnollisesti ylipainoisuuteen taipuvaisella painokontrolli saattaa parantaa tunnetta elämänhallinnasta, mutta normaalipainoisella nuorella, joka haluaa laihduttaa, tilanne ei ole kovin selkeä. Laihduttamisen on arvioitu olevan näissä tilanteissa uhka yksilön terveydelle ja psyykkiselle hyvinvoinnille (16). Kun tutkimme laihduttajia omana ryhmänään, heillä todettiin tilastollisesti merkitsevästi enemmän masennusoireita ja itsetuhoisia ajatuksia sekä psyykkistä kuormittuneisuutta kuin niillä, jotka eivät laihduttaneet. Laihduttajien ryhmässä painoindeksiarvot olivat suurempia kuin muilla, joten heillä laihduttamisen tarpeen taustalla saattoi olla monia syitä. Toisaalta tämän ryhmän painoindeksin keskiarvo sijoittui vielä normaalipainoisten luokkaan.

Ranskalaisille yliopisto-opiskelijoille tehdyssä tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että lähes 38 % ranskalaisista naisopiskelijoista koki itsensä ylipainoiseksi pienestä painoindeksiluvusta huolimatta. Lähes yhtä suuri osa tutkituista naisista ilmoitti yrittävänsä pudottaa painoaan tai laihduttaa. Vastaavaa ilmiötä ei esiintynyt tutkituilla miesopiskelijoilla. Laihuuden tavoittelun on katsottu lisänneen myös nuorten ranskalaisnaisten tupakointia (4). Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000 -raportin mukaan lähes neljännes naisopiskelijoista ilmoitti laihduttaneensa voimakkaasti ja 8-9 %:lla naisopiskelijoista oli esiintynyt syömishäiriöihin viittaavia oireita (2).

Naisten laihuuden tavoittelu on ollut todettavissa jo 1960-luvulta lähtien. Laihuuden yliarvostaminen voi johtaa syömishäiriöön joko liiallisten laihdutusyritysten seurauksena tai käytettäessä epärealistisia painonhallintakeinoja (17). Jatkuva tyytymättömyys minäkuvaan saattaa johtaa muiden henkilökohtaisten saavutusten mitätöintiin esim. opiskelun, työelämän ja ihmissuhteiden suhteen. Tiedämme myös, että masennus vaikuttaa negatiivisesti varsinkin nuorten tyttöjen jo entuudestaankin hauraaseen minäkuvaan (18). Lihavuuden tiedetään toisaalta olevan yhteydessä henkilön heikkoon itsetuntoon ja vaikeuksiin ihmissuhteissa, mutta siitä ei aina väistämättä seuraa psyykkisiä ongelmia (19). Korostamme, että tarkoituksemme ei ole kritisoida lihavuuden hoitoa. Näiden raporttien ja omien tulostemme perusteella oletamme, että laihduttamisen tarve voi kätkeä taakseen monia mielenterveyden ongelmia. Toisaalta on varmaan monenlaista laihduttamista ja alipainoisuus lienee mielenterveyden kannalta ongelmallisin painoluokka. Laihduttamisen tarvetta tulisi kysyä esimerkiksi terveystarkastusten yhteydessä ja jos painoindeksi on normaali ja nuori aikuinen haluaa laihduttaa, mielenterveyden kartoitus tulisi tehdä.

Itsetuhoisia ajatuksia esiintyi noin 9 %:lla kaikilla aineistomme naisopiskelijoista, mikä on lähes yhtä suuri osuus kuin aikaisemmassa tutkimuksessa, jossa pohjoissavolaisten naisten itsetuhoisuutta selvitettiin samalla menetelmällä (20). Norjassa tehdyssä tutkimuksessa lääketieteen opiskelijoiden itsetuhoisten ajatusten prevalenssi tutkimusajankohtaa edeltävän 12 kuukauden aikana oli 14 % (21). Se on hieman suurempi kuin tässä tutkimuksessa. Halusimme selvittää itsetuhoisten ajatusten esiintyvyyttä, koska itsetuhoiset ajatukset ovat nykykäsityksen mukaan itsetuhoisen prosessin alkuvaiheen oma merkittävä vaiheensa. Tutkittaessa laihduttajia omana ryhmänään, itsetuhoisia ajatuksia esiintyi lähes viidesosalla laihduttajista. Tyytymättömyys omaan elämään on pitkällä aikavälillä yksi selkeä itsemurhan riskitekijä (22). Itsetuhoisten ajatusten prevalenssi on varsin suuri, kun otetaan huomioon tutkimukseemme osallistuneet kohderyhmänä. Tätäkin taustaa vasten arvioituna päätelmä, että yliopisto-opiskelua aloittavien naisten mielenterveys ei ole erityisen hyvä, lienee perusteltu.

Tutkimuksemme oli kyselytutkimus, jonka otos oli kohtuullisen suuri ja osallistumisaktiivisuus hyvä. Nämä tekijät parantavat tulosten yleistettävyyttä. Tuloksia tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon, että aineisto oli osin tarkoituksellisesti voimakkaasti valikoitunut mm. sukupuolen, iän sekä opiskelupaikan suhteen ja seulonta toteutettiin yhdessä vaiheessa, mikä osittain lisää prevalenssilukujen epävarmuutta. On mahdollista, että korkeakouluopiskelijat raportoivat oireitaan avoimemmin ja runsaammin kuin muu väestö. Asetelmamme ei kuitenkaan voinut selvittää tämän ns. informaatioharhan mahdollista vaikutusta.

Tutkimuksessa käytetyt, kansainvälisesti standardoidut Beckin masennuskysely sekä GHQ-kysely eivät ole diagnostisia menetelmiä eikä niillä voi korvata henkilökohtaista haastattelua silloin, kun on tarve kartoittaa mielenterveysongelmia. Kyselyjen avulla voidaan kuitenkin saada yleiskuva mielenterveysongelmien esiintyvyydestä ja laajemminkin psyykkisestä hyvinvoinnista. Tuore suomalainen tutkimus osoittaa, että käyttämällämme katkaisurajalla GHQ-12 sensitiivisyys ja spesifisyys olivat hyviä ja erottelivat terveet mielenterveysongelmia potevista varsin hyvin (8). Beckin masennuskyselyn osalta vastaavaa suomalaista tutkimusta ei ole, mikä voi kyseenalaistaa kansainvälisesti käytetyn katkaisurajan oikeellisuuden.

Tutkimuksemme tulosten perusteella nuorten naisopiskelijoiden psyykkinen terveys vaatii seuranta-asetelmaan perustuvia tutkimuksia. Pohdittaessa merkkejä nuorten naisten mielenterveysongelmien olemassaolosta olisi hyvä kysyä myös laihdutusyrityksistä sekä tyytyväisyydestä omaan painoon. Erityistä merkitystä tällä voi olla syömishäiriöiden ja masentuneisuuden ehkäisyssä.

ENGLISH SUMMARY: MENTAL WELL-BEING AND DIETING AMONG FEMALE UNIVERSITY STUDENTS

We investigated the mental well-being of young female university students (n = 308) with a 12-item General Health Questionnaire (GHQ) and with a 21-item Beck Depression Inventory (BDI). One-third of the subjects suffered from a probable mental disorder, 11 % of the subjects had depressive symptoms, and 9 % reported suicidal thoughts. One in four female students was in the proces of trying to lose weight and the psychic distress and depressive symptoms were more common in this group than among other students. Through logistic regression analyses, the depression was found to associate with a desire to lose weight. On the basis of the results, the mental well-being of young female university students needs special attention. It is important to note that a need to lose weight can act as a faÁade for other problems of mental health.