1. Lääkärilehti
  2. Tieteessä
  3. Neuvolalääkärit työstään:Moniammatillinen yhteistyö parantunut
Alkuperäis­tutkimus 7/2019 vsk 74 s. 388 - 391

Neuvolalääkärit työstään:Moniammatillinen yhteistyö parantunut

LÄHTÖKOHDAT Neuvolatyön ohjausta, toimintatapoja ja seurantaa on kehitetty 2000-luvulla aiempaa systemaattisemmin.

MENETELMÄT Sähköiseen kyselyyn vastasi 123 neuvolalääkäriä.

TULOKSET Lääkärit arvioivat toimintaedellytysten pysyneen enimmäkseen ennallaan kolmena edeltävänä vuonna. Tärkeimpinä kehittämiskohteina pidettiin henkilöstövoimavaroja, yhteistyötä muiden lapsiperhetyötä tekevien tahojen kanssa ja asiakastietojen kirjaamista.

PÄÄTELMÄT Moniammatillinen yhteistyö on vahvistunut, mutta sitä tarvitaan lisää etenkin sosiaalihuollon kanssa. Henkilöstövoimavarat on turvattava. Lääkärien työn edellytyksiä voidaan parantaa kehittämällä johtamista ja tietojärjestelmien käytettävyyttä.

Neuvolalääkärit työstään:Moniammatillinen yhteistyö parantunut Kuva 1 / 2
   

Yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten maahanmuutto, terveyden eriarvoistuminen ja digitalisaatio, luovat neuvolalääkärien työhön uusia osaamistarpeita, samoin tuoreet säädökset ja suositukset (1–4). Ehkäisevän työn merkitys kasvaa sote-uudistuksessa, ja neuvolapalvelut ovat keskeinen osa lasten ja perheiden integroitua palvelukokonaisuutta (55 Pelkonen M, Hastrup A, toim. Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen – Perhekeskustoimintamalli. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma). Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma, sosiaali- ja terveysministeriö 2016.). Tämä vaatii lääkäriltä uudenlaista taitoa monialaiseen yhteistyöhön ja perheiden kokonaisvaltaisempaa kohtaamista.

Neuvoloiden lääkärimitoitus (66 Wiss K, Hakamäki P, Hakulinen T ym. Äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon henkilöstövoimavarat terveyskeskuksissa 2004–2017. THL, Tutkimuksesta tiiviisti, 2018.,77 Wiss K, Hakamäki P, Hakulinen T, Hietanen-Peltola M, Saaristo V, Ståhl T. Äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitaja- ja lääkärivoimavarat maakunnissa vuonna 2015. THL, Tutkimuksesta tiiviisti 2017.) ja terveyskeskuslääkärien osallistuminen täydennyskoulutukseen eivät vastaa suosituksia (8–11). Lääkärit saavat neuvolatyöhön vähemmän täydennyskoulutusta kuin terveydenhoitajat, ja vain kolmasosa terveyskeskuksista tarjoaa yhteistä täydennyskoulutusta lääkäreille ja terveydenhoitajille (1111 Hakulinen-Viitanen, T, Hietanen-Peltola M, Bloigu A, Pelkonen M. Äitiys- ja lastenneuvolatoiminta sekä kouluterveydenhuolto. Valtakunnallinen seuranta 2012. Raportti 12. THL 2014.).

Omat mahdollisuudet moniammatilliseen tiimityöhön olivat parantuneet.

Tietojärjestelmien käyttö vie ison osan neuvolalääkärin työajasta. Hankalat ja huonosti toimivat tietojärjestelmät kuormittavat lääkäreitä (1212 Heponiemi T, Vänskä J, Aalto AM, Elovainio M. Potilastietojärjestelmiin liittyvä stressi lisääntyi: Kyselyt lääkäreille 2006–2010. Suomen Lääkäril 2012;67:51–5.,1313 Lääkärin työolot ja terveys 2015 -kyselytutkimuksen tuloksia. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos 2016. https://www.laakariliitto.fi/tutkimus/tyo-olot-hyvinvointi/(luettu 14.4.2018).). Kirjaamiseen kuluvaa aikaa lisää käynti- ja kontaktitietojen tallentaminen perusterveydenhuollon avohoidon ilmoitusrekisteriin (Hilmo) (1414 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Avohilmo – Perusterveydenhuollon avohoidon ilmoitus 2017 – Määrittelyt ja ohjeistus.THL 2016. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-652-0 (luettu 14.4.2018).), joskin käytäntö parantaa tiedonsaantia neuvolatoiminnasta.

Neuvolalääkärien työn edellytysten kehittymisestä on vain vähän tietoa. Tavoitteemme oli tutkia työn toimintaedellytyksiä ja kehittämistarpeita lääkärien näkökulmasta. Tutkimuskysymykset olivat: Millaisia ovat lääkärien arviot neuvolatyön toimintaedellytyksistä koskien erityisesti täydennyskoulutusta, työnohjausta ja Hilmon käyttöä? Miten neuvolatyön toimintaedellytykset ovat lääkärien mielestä muuttuneet kolmen viime vuoden aikana? Miten neuvolatyötä tulisi lääkärien mielestä kehittää?

Aineisto ja menetelmät

Tutkimus on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon kansallista seurantaa. Aineisto kerättiin 10/2016–1/2017 sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin kaikkiin Manner-Suomen terveyskeskuksiin (N = 151). Niistä 139 (92 %) osallistui kyselyyn. Terveydenedistämisen yhteyshenkilöt tai esimiehet välittivät kyselylomakkeen neuvoloissa säännöllisesti työskenteleville lääkäreille ja terveydenhoitajille (1515 Hakulinen T, Hietanen-Peltola M, Vaara S, Merikukka M, Pelkonen M. Ajanmukaiset käytänteet ja pitkät perinteet neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Palvelujen seurantatutkimus 2016–2017. Raportti 11/2018.THL 2018.).

Kyselyyn vastasi 923 työntekijää. Heistä 123 oli lääkäreitä kaikista maakunnista (liite 1, www.laakarilehti.fi >Sisällysluettelot > SLL 7/2019). Eniten vastauksia saatiin Uudeltamaalta (n = 38).

Aineisto analysoitiin tilastollisesti kuvailevilla menetelmillä. Avointen kysymysten vastaukset analysoitiin käyttäen sisällön määrällistä erittelyä ja sisällönanalyysiä. Vastausten alkuperäisilmauksia pelkistettiin ja vertailtiin keskenään. Samansisältöiset ilmaukset ryhmiteltiin alaluokiksi ja nimettiin sisältöä kuvaaviksi (liite 2).

Tulokset

Toimintaedellytykset

Lääkärit arvioivat neuvolatyön toimintaedellytysten pysyneen yleensä ennallaan kolmena edeltävänä vuonna (taulukko 1Neuvolalääkärien näkemykset.), (liite 3). Parannusta he näkivät etenkin mahdollisuuksissaan työskennellä työparina terveydenhoitajan kanssa ja moniammatillisessa tiimissä sekä olla konsultoitavissa (taulukko 1Neuvolalääkärien näkemykset.). Heikentyneiksi koettiin useimmin mahdollisuudet tehdä laadukasta työtä normaalin työajan rajoissa ja suunnitella itse työohjelmansa.

Toimintaedellytysten muutosta arvioitiin myös neuvolatyön kehittämisen näkökulmasta (liite 3). Työn edellytyksistä varsinkin kansallisen ohjauksen ja toimintaa tukevan teknologian koettiin parantuneen. Heikentyneiksi koettiin etenkin johtaminen ja asiakassuhteiden jatkuvuudesta huolehtiminen.

Lääkärit olivat tarkasteluvuonna osallistuneet km. neljä päivää työpaikan sisäiseen (vaihteluväli 0–20 pv) ja ulkopuoliseen (0–12 pv) täydennyskoulutukseen. Yleisin aihe oli Kanta-palvelut, josta puolet vastaajista (50 %, n = 56) oli saanut riittävästi koulutusta ja lähes puolet (43 %, n = 49) jonkin verran.

Valtaosa ei ollut saanut koulutusta Lapset puheeksi -keskustelusta (n = 73) ja -neuvonpidosta (n = 81), paperittomien henkilöiden oikeuksista palveluihin (n = 85), imetysohjauksesta (n = 59) ja uudesta sosiaalihuoltolaista (n = 69). Työnohjausta ilmoitti saaneensa 24 vastaajaa.

Riittävästi koulutusta ja ohjausta Hilmoon tilastoinnista arvioi saaneensa 32 vastaajaa, ja 16 koki osaavansa hakea terveyskeskuksensa tiedot Hilmosta. Vain harva (n = 13) arvioi Hilmo-tietoa hyödynnettävän toiminnan kehittämisessä.

Neuvolatyön kehittäminen

Annetuista vaihtoehdoista lääkärit arvioivat kolmeksi tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi henkilöstövoimavarat (42 %, n = 51), yhteistyön muiden lapsiperhetyötä tekevien kanssa (38 %, n = 47) ja asiakastietojen kirjaamisen (25 %, n = 31) (taulukko 2).

Kehittämisehdotuksissa (n = 175) korostuivat tilastoinnin ja tietojärjestelmään kirjaamisen helpottaminen ja vähentäminen. Nykyiset käytänteet koettiin epäyhtenäisiksi. Tilasto- ja potilasasiakirjatietoa pitäisi voida hyödyntää paremmin vastaanottotyössä, neuvolatyön kehittämisessä ja vaikuttavuuden arvioinnissa. Kehitettäväksi ehdotettiin sähköistä ajanvarausta ja yhteyttä henkilökuntaan, matalan kynnyksen tukea ja vanhempien mahdollisuutta kirjata perheen seurantatietoja.

Neuvoloihin kaivattiin lisää henkilökuntaa sekä mahdollisuuksia edistää työn suunnittelua ja työssä jaksamista (taulukko 2).

Lainsäädännön toivottiin mahdollistavan sujuvamman tiedonsiirron ja viranomaisyhteistyön. Esimerkkeinä mainittiin ilmoitusvelvollisuuden selkiyttäminen ja tietosuojan raja-aidan poistaminen neuvolan, poliisin ja sosiaalitoimen väliltä.

Johtamisen kehittämisehdotukset painottuivat esimiestyöhön ja työn koordinointiin. Lääkärien ja terveydenhoitajien työn koordinointia on tarpeen parantaa esimerkiksi kehityskeskusteluin, työnohjauksella ja kuuntelemalla työntekijöitä.

Vastaajat halusivat enemmän aikaa lasten ja perheiden kohtaamiseen, mutta tunnistivat myös tarpeen arvioida kriittisesti omaa asennettaan.

Koulutuksen keskeisinä sisältöinä mainittiin lainsäädäntö ja kansallinen ohjaus, työssä tarvittavat menetelmät sekä lasten ja perheiden kohtaaminen.

Päätelmät

Neuvolatyön toimintaedellytykset olivat lääkärien mielestä enimmäkseen ennallaan, mutta omat mahdollisuudet moniammatilliseen tiimityöhön, työskentelyyn työparina terveydenhoitajan kanssa ja olla konsultoitavissa koettiin aiempaa paremmiksi.

Myös kansallisen ohjauksen ja toimintaa tukevan teknologian arvioitiin parantuneen. Heikentyneiksi koettiin johtaminen, mahdollisuudet tehdä laadukasta työtä normaalin työajan puitteissa, suunnitella itse työohjelmansa ja huolehtia asiakassuhteiden jatkuvuudesta.

Tärkeimpinä kehittämisalueina pidettiin henkilöstövoimavaroja, yhteistyötä muiden lapsiperhetyötä tekevien kanssa ja asiakastietojen kirjaamista. Lääkärien mielestä kirjaamista ja tilastointia tulisi yksinkertaistaa ja henkilöstöresursseja sekä moniammatillista yhteistyötä lisätä.

Neuvolatyön edellytysten arvioitiin parantuneen teknologian osalta. Teknologian kehitys ei toisaalta automaattisesti helpota neuvolalääkärin arkea, kuten Lääkäriliiton tutkimuskin osoittaa. Sen mukaan lääkäreitä kuormittavat etenkin hankalakäyttöiset tietojärjestelmät (1313 Lääkärin työolot ja terveys 2015 -kyselytutkimuksen tuloksia. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos 2016. https://www.laakariliitto.fi/tutkimus/tyo-olot-hyvinvointi/(luettu 14.4.2018).). Henkilöstö tulisi ottaa paremmin mukaan kehittämiseen. THL on kutsunut kliinisessä työssä toimivia osallistumaan äitiys- ja lastenneuvolan rakenteisten tietojen määrittelyyn osaksi Kanta-arkistoa (1616 Jokinen T, Virkkunen H, toim. Potilastiedon rakenteisen kirjaamisen opas. Osa 1.THL 2018.).

Moniammatillinen yhteistyö näyttäisi vahvistuneen. Tulos on rohkaiseva, sillä tällainen yhteistyö on lapsiperheiden palvelujen yhteensovittamisen kriittinen menestystekijä (1717 Heinonen O-P, Ikonen A-K, Kaivosoja M, Reina T. Yhdyspinnat yhteiseksi mahdollisuudeksi – Selvitys lapsi- ja nuoriso- ja perhepalveluiden toteuttamiseen liittyvistä yhdyspinnoista muuttuvassa toimintaympäristössä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 8/2017. STM 2018.,1818 Sosiaali- ja terveysministeriö. Yhteinen lapsi, yhteinen suunnitelma. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:36. STM 2017.). Se hyödyttää sekä perheitä että työntekijöitä (1919 Petri L. Concept analysis of interdisciplinary collaboration. Nursing Forum 2010;45:73–6.,2020 Koskela T, Halla M, Viitaniemi T, Mäntyselkä P. Yleislääkärin työn menestystekijät. Suomen Lääkäril 2016;71:47–54.). Yhteistyö helpottanee myös terveyskeskuslääkärien yksinäisyyttä ja yhteisöllisyyden puutetta työssä (2121 Kumpusalo E, Haggren O, Vehviläinen A, Liukko M, Kujala S, Takala J. Miten terveyskeskuslääkärit viihtyvät työssään? Terveyskeskustyön nykytila ja tulevaisuus 2002 -tutkimus I. Suom Lääkäril 2002;57:4235–9.,2222 Aira M, Mäntyselkä P, Vehviläinen A, Kumpusalo E. Occupational isolation among general practitioners in Finland. Occup Med 2010;60:430–5.).

Kehitys ei ole kuitenkaan ollut riittävää, sillä lääkärit toivoivat lisää moniammatillista yhteistyötä etenkin sosiaalihuollon kanssa. Lähtökohta on suotuisa: yhteistyötä edistävät varsinkin työntekijöiden myönteinen asenne, kiinnostus ja yhteistyön hyötyjen tunnistaminen (2323 Supper I, Catala O, Lustman M, Chemla C, Bourgueil Y, Letrilliart L. Interprofessional collaboration in primary health care: a review of facilitators and barriers perceived by involved actors. J Public Health 2015; 37:716–27.).

Yhteistyön edistämiseksi työ on organisoitava niin, että henkilöstöllä on riittävästi aikaa sekä yhteistyön mahdollistavia tiloja, laitteita ja menetelmiä. Lisäksi tarvitaan moniammatillista koulutusta. Se tukee positiivista vuorovaikutusta, lisää toisten työn tuntemusta ja mahdollistaa kehittymisen yhdessä (2424 Thistlethwaite J. Interprofessional education: a review of context, learning and the research agenda. Med Educ 2012;46:58–70.). Tällaisen täydennyskoulutuksen tulisi sisältyä kaikkien perhekeskusten toimintasuunnitelmiin. Keskuksiin tarvitaan myös erikoislääkärien osaamista esimerkiksi jalkautuvan työn tai konsultaatioiden avulla. Perhekeskusten kehittäminen jatkuu kaikissa maakunnissa lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman pohjalta (55 Pelkonen M, Hastrup A, toim. Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen – Perhekeskustoimintamalli. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma). Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma, sosiaali- ja terveysministeriö 2016.).

Kaikki yleisimmin heikentyneiksi koetut toimintaedellytykset liittyivät henkilöstövoimavaroihin ja johtamiseen, joten niitä tulee kehittää. Lääkärit toivoivat neuvolaan lisää henkilöstöä ja enemmän aikaa vastaanottotyöhön.

THL:n selvityksen mukaan vain noin 33 % terveyskeskuksista täytti neuvolalääkärien henkilöstömitoitussuosituksen v. 2017. Ehkäisevien palvelujen henkilöstöresurssit ovat yli 10 vuoden seurannassa kehittyneet myönteisesti. Lastenneuvoloiden henkilöstömäärä ei kuitenkaan ole kasvanut oleellisesti tuona aikana, vaikka tehtävät ovat lisääntyneet ja monipuolistuneet (66 Wiss K, Hakamäki P, Hakulinen T ym. Äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon henkilöstövoimavarat terveyskeskuksissa 2004–2017. THL, Tutkimuksesta tiiviisti, 2018.,77 Wiss K, Hakamäki P, Hakulinen T, Hietanen-Peltola M, Saaristo V, Ståhl T. Äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitaja- ja lääkärivoimavarat maakunnissa vuonna 2015. THL, Tutkimuksesta tiiviisti 2017.).

Lääkäreitä kuormittaa ajanpuute (2525 Elovainio M, Virtanen M, Oksanen T. Lääkärien työolot, terveys ja työkyky. Duodecim 2017;133:647–52.), joka tutkimuksemme mukaan haittaa perheiden kohtaamista. Henkilöstön vähyys ei tue paneutumista perheen tilanteeseen. Kasvun ja kehityksen poikkeamat ja sairaudet on todettava mahdollisimman varhain, jotta hoito voidaan aloittaa viiveettä. On myös tärkeää tunnistaa lapsen kehitysympäristön riskit, etenkin jos perheessä on mielenterveys- ja päihdeongelmia tai väkivaltaa. Lisäksi lääkärit halusivat parannusta myös johtamiseen: johtajilta olisi edellytettävä neuvolatyön tuntemusta. Johtamista kehittämällä voidaan lisätä lääkärien voimavaroja ja sitoutumista työhön (2525 Elovainio M, Virtanen M, Oksanen T. Lääkärien työolot, terveys ja työkyky. Duodecim 2017;133:647–52.).

Suomessa neuvolatyön tutkimus on yleensä kohdistunut terveydenhoitajien työhön (2626 Pelkonen M, Hakulinen T, Perälä M. Äitiys- ja lastenneuvolatutkimus: Analyysi Suomessa vuosina 1990–2003 tehdyistä tutkimuksista. Hoitotiede 2005;17:43–53.). Tämä tutkimus vahvisti lääkärien näkökulmaa. Perusterveydenhuollossa tehdään vähemmän tutkimusta kuin erikoissairaanhoidossa (2727 Mäkelä M, Mattila J. Yleislääketieteen tutkimus Suomessa. Duodecim 2014;130:1007–13.). Tutkimuksemme tuotti uutta tietoa neuvolatyöstä osana perusterveydenhuoltoa.

Tutkimus tehtiin poikkileikkausasetelmassa, jossa hyödynnettiin tilastollisia ja laadullisia menetelmiä. Luotettavuutta paransivat monimetodinen lähestymistapa ja vastaajien asiantuntemus. Vain vähän neuvolatyötä tekevien lääkärien näkökulma jäi kuitenkin puuttumaan. Vastausprosentin määrittely ei ollut mahdollista. Tuloksia on tarkasteltava ei-yleistettävänä kuvauksena neuvolalääkärien työn edellytyksistä, kehittymisestä ja kehittämistarpeista.

Tuloksia voidaan hyödyntää suuntaa-antavina palvelujen järjestämisessä ja tuottamisen suunnittelussa. Niistä on hyötyä neuvolatyön johtajille sekä kansallisesta ohjauksesta ja seurannasta vastaaville, ja ne tulisi huomioida lääkärien perus- ja täydennyskoulutuksessa.

Jatkossa tarvitaan tietojärjestelmiin kohdistuvaa tutkimusta, jossa henkilöstöltä selvitetään asiakastietojen kirjaamisen ja tilastoinnin epäkohtia sekä parannusehdotuksia. Neuvolatyön organisoinnin parhaiden käytänteiden tunnistamiseksi tarvitaan vertailevaa tutkimusta. Moniammatillisuuden kehittäminen edellyttää yhteistyömallien vaikuttavuuden arviointia (2828 Reeves S, Pelone F, Harrison R, Goldman J, Zwarenstein M.Interprofessional collaboration to improve professional practice and healthcare outcomes. Cochrane Database Syst Rev. 2017; 22;6:CD000072. http://dx.doi.org/10.1002/14651858.CD000072.pub3 (luettu 14.4.2018).).

Kirjoittajat
Miia Tuominen
FT, tutkimuspäällikkö
Turun yliopisto, kansanterveystiede ja
Sote-akatemia
Tuovi Hakulinen
TtT, dosentti, tutkimuspäällikkö
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Marjaana Pelkonen
THT, dosentti, erityisasiantuntija
sosiaali- ja terveysministeriö
Päivi Rautava
LKT, tutkimusylilääkäri, ehkäisevän terveydenhuollon professori
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, tutkimuspalvelut ja Turun yliopisto, kansanterveystiede
Sidonnaisuudet

Miia Tuominen, Tuovi Hakulinen, Marjaana Pelkonen, Päivi Rautava:
Ei sidonnaisuuksia.

Faktat

Tästä asiasta tiedettiin

Neuvolalääkärien täydennyskoulutus ei toteudu suositusten mukaisesti.

Neuvolatyötä on tutkittu lääkärien näkökulmasta
vain vähän.

Tämä tutkimus opetti

Lääkärien mielestä neuvolatyön edellytykset olivat yleensä säilyneet ennallaan kolmena edeltävänä vuonna.

Moniammatillisen yhteistyön koettiin parantuneen. Johtamisen, oman työn hallinnan ja asiakassuhteiden jatkuvuudesta huolehtimisen koettiin heikentyneen.

Henkilöstövoimavaroja, yhteistyötä muiden lapsiperhetyötä tekevien kanssa ja asiakastietojen kirjaamista on kehitettävä.

Kirjallisuutta
1
Terveydenhuoltolaki 1326/2010. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326 (luettu 14.4.2018).
2
Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 338/2011. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110338 (luettu 14.4.2018).
3
Hakulinen-Viitanen T, Hietanen-Peltola M, Hastrup A, Wallin M, Pelkonen, M. Laaja terveystarkastus: Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon. Opas 22. THL 2012.
4
Klemetti R, Hakulinen-Viitanen T, toim. Äitiysneuvolaopas. Suosituksia äitiysneuvolatoimintaan. Opas 29. THL 2013.
5
Pelkonen M, Hastrup A, toim. Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen – Perhekeskustoimintamalli. Suunnitelma kansallisen ja maakunnallisen toimeenpanon tueksi (projektisuunnitelma). Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma, sosiaali- ja terveysministeriö 2016.
6
Wiss K, Hakamäki P, Hakulinen T ym. Äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon henkilöstövoimavarat terveyskeskuksissa 2004–2017. THL, Tutkimuksesta tiiviisti, 2018.
7
Wiss K, Hakamäki P, Hakulinen T, Hietanen-Peltola M, Saaristo V, Ståhl T. Äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitaja- ja lääkärivoimavarat maakunnissa vuonna 2015. THL, Tutkimuksesta tiiviisti 2017.
8
Lääkäriliitto. Lääkärien ammatillisen kehittymisen ja täydennyskoulutuksen suuntaviivat – Lääkäriliiton suositus. Lääkäriliitto 2014. https://www.laakariliitto.fi/edunvalvonta-tyoelama/suositukset/taydennyskoulutus/ (luettu 14.4.2018).
9
Lääkäriliitto. Lääkärit Suomessa. Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2016. Lääkäriliitto 2017. https://www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima/ (luettu 14.4.2018).
10
Litmanen T, Ruskoaho J, Vänskä J, Patja K. Osaamistarpeet ja täydennyskoulutus lääkärin työssä. Suom Lääkäril 2011;66:2855–60.
11
Hakulinen-Viitanen, T, Hietanen-Peltola M, Bloigu A, Pelkonen M. Äitiys- ja lastenneuvolatoiminta sekä kouluterveydenhuolto. Valtakunnallinen seuranta 2012. Raportti 12. THL 2014.
12
Heponiemi T, Vänskä J, Aalto AM, Elovainio M. Potilastietojärjestelmiin liittyvä stressi lisääntyi: Kyselyt lääkäreille 2006–2010. Suomen Lääkäril 2012;67:51–5.
13
Lääkärin työolot ja terveys 2015 -kyselytutkimuksen tuloksia. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos 2016. https://www.laakariliitto.fi/tutkimus/tyo-olot-hyvinvointi/(luettu 14.4.2018).
14
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Avohilmo – Perusterveydenhuollon avohoidon ilmoitus 2017 – Määrittelyt ja ohjeistus.THL 2016. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-652-0 (luettu 14.4.2018).
15
Hakulinen T, Hietanen-Peltola M, Vaara S, Merikukka M, Pelkonen M. Ajanmukaiset käytänteet ja pitkät perinteet neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Palvelujen seurantatutkimus 2016–2017. Raportti 11/2018.THL 2018.
16
Jokinen T, Virkkunen H, toim. Potilastiedon rakenteisen kirjaamisen opas. Osa 1.THL 2018.
17
Heinonen O-P, Ikonen A-K, Kaivosoja M, Reina T. Yhdyspinnat yhteiseksi mahdollisuudeksi – Selvitys lapsi- ja nuoriso- ja perhepalveluiden toteuttamiseen liittyvistä yhdyspinnoista muuttuvassa toimintaympäristössä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 8/2017. STM 2018.
18
Sosiaali- ja terveysministeriö. Yhteinen lapsi, yhteinen suunnitelma. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:36. STM 2017.
19
Petri L. Concept analysis of interdisciplinary collaboration. Nursing Forum 2010;45:73–6.
20
Koskela T, Halla M, Viitaniemi T, Mäntyselkä P. Yleislääkärin työn menestystekijät. Suomen Lääkäril 2016;71:47–54.
21
Kumpusalo E, Haggren O, Vehviläinen A, Liukko M, Kujala S, Takala J. Miten terveyskeskuslääkärit viihtyvät työssään? Terveyskeskustyön nykytila ja tulevaisuus 2002 -tutkimus I. Suom Lääkäril 2002;57:4235–9.
22
Aira M, Mäntyselkä P, Vehviläinen A, Kumpusalo E. Occupational isolation among general practitioners in Finland. Occup Med 2010;60:430–5.
23
Supper I, Catala O, Lustman M, Chemla C, Bourgueil Y, Letrilliart L. Interprofessional collaboration in primary health care: a review of facilitators and barriers perceived by involved actors. J Public Health 2015; 37:716–27.
24
Thistlethwaite J. Interprofessional education: a review of context, learning and the research agenda. Med Educ 2012;46:58–70.
25
Elovainio M, Virtanen M, Oksanen T. Lääkärien työolot, terveys ja työkyky. Duodecim 2017;133:647–52.
26
Pelkonen M, Hakulinen T, Perälä M. Äitiys- ja lastenneuvolatutkimus: Analyysi Suomessa vuosina 1990–2003 tehdyistä tutkimuksista. Hoitotiede 2005;17:43–53.
27
Mäkelä M, Mattila J. Yleislääketieteen tutkimus Suomessa. Duodecim 2014;130:1007–13.
28
Reeves S, Pelone F, Harrison R, Goldman J, Zwarenstein M.Interprofessional collaboration to improve professional practice and healthcare outcomes. Cochrane Database Syst Rev. 2017; 22;6:CD000072. http://dx.doi.org/10.1002/14651858.CD000072.pub3 (luettu 14.4.2018).

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Matala vasta-ainetaso ennustaa maitoallergian paranemista

Vasta-ainetaso auttaa arvioimaan, kenelle kannattaa aloittaa siedätyshoito.

Ajassa
EMA selvittää kapesitabiinin käyttäjien seulonnan tarvetta

Entsyymipuutos voi olla lääkkeen käyttäjälle hengenvaarallinen.

Tieteessä
Suojaako rotavirusrokote tyypin 1 diabetekselta?

Tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus pieneni australialaislapsilla rokotteen antamisen jälkeen, selviää JAMA Pediatrics -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Ajassa
Thaimaasta palanneilla matkailijoilla useita chikungunya-tartuntoja alkuvuonna

Viisi suomalaista matkailijaa samasta turistiryhmästä sairastui kuumetautiin tammikuussa.

Ajassa
Mehiläinen teki päätöksen lääkärien ikärajoista

Mehiläisessä vastaanottoa pitävillä lääkäreillä ei ole absoluuttista yläikärajaa.

Kommentti
Tietoisten valintojen äärellä

Pakkaan laukkuni ja suuntaan uuteen, outoon maahan, kirjoittaa Heidi Wikström.