Painoindeksi ja sosiaalinen asema Suomessa ja Ruotsissa

Lihavuus on vakava kansanterveysongelma, mutta yksilötasolla ylipaino ei ole pelkästään terveysongelma, vaan se myös leimaa ihmisiä ja haittaa heidän sosiaalista kanssakäymistään. Lihavat ovat vaarassa jäädä syrjään sosiaalisista suhteista ja heitä saatetaan syrjiä työmarkkinoilla. Lihavuuden sosiaalisesta taustasta eri maissa tiedetään kuitenkin varsin vähän. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme painoindeksin, ylipainoisuuden ja lihavuuden jakautumista sukupuolen, iän ja sosiaaliluokan mukaan 1990-luvun alussa Suomessa ja Ruotsissa.

Elintaso, varallisuus ja näihin liittyen myös ravitsemus ovat selvästi parantuneet erityisesti 1950-luvulta lähtien. Kohentunut elintaso on vaikuttanut myös ihmisten painoon (1,2,3). Yhdysvaltalainen taloustieteilijä John Kenneth Galbraith onkin todennut, että "vauraassa yhteiskunnassa runsaampi ja parempi ravitsemus näyttää merkitsevän terveyspalveluiden kasvavaa tarvetta" (4). Ylipainoisuus ja erityisesti lihavuus ovat tulleet nyky-yhteiskuntien moderneiksi kansanterveys- ja sosiaalisiksi ongelmiksi.

Samanaikaisesti terveyden ja hyvän kunnon yhteiskunnallinen arvostus on kuitenkin kasvanut. Terveydestä on tullut mitta, johon monien muiden asioiden arvoa verrataan. Esimerkiksi ruoan terveellisyys saatetaan nykyään asettaa ravitsevuuden edelle (5). "Healthismi" eli terveysintoilu (6), terveyden ylikorostuminen muiden asioiden kustannuksella, on yleistynyt myös Suomessa ja Ruotsissa. Tämä ilmenee muun muassa terveellisen ruoan ja hyvän ruumiillisen kunnon painotuksena. Kun aikaisemmin laihuus oli usein sairauden merkkinä, yhdistetään hoikkuus nykyisin terveyteen ja lihavuus sairauteen. Epidemiologiset tutkimukset ovatkin osoittaneet, että lihavuus on yhteydessä lukuisiin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen sekä tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin. Lihavuuden lisäksi myös liiallinen laihuus voi olla haitallista terveydelle ja ennakoi lyhyempää elinikää (7,8,9,10).

Keskimääräisen painoindeksin (BMI) on havaittu olevan sitä suurempi, mitä korkeampi on ikä aina 60-70 vuoteen asti. Tämän jälkeen painoindeksi tasaantuu ja pienenee jonkin verran (10). Brittiläisen tutkimuksen mukaan 60 ikävuoteen asti naisten painoindeksi oli pienempi kuin miesten, mutta tätä vanhemmilla naisten painoindeksi oli suurempi kuin miesten (11).

Suomessa keskimääräinen painoindeksi on suurentunut ja ylipainoisuus sekä lihavuus ovat lisääntyneet vuodesta 1978 vuoteen 1995. Erityisen jyrkkää painon nousu on ollut lama-ajan vuosina 1994-95. Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan miesten keskimääräinen painoindeksi on suurentunut 1970-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin 25,3:sta 26,0:een ja naisten 24,3:sta 24,8:aan (12). Myös Ruotsissa ovat sekä ylipainoisuus että lihavuus yleistyneet 1980-luvulta lähtien (13,14).

Perinteisissä yhteiskunnissa sosiaalisen aseman ja lihavuuden välinen yhteys oli positiivinen: mitä varakkaampi henkilö, sitä lihavampi hän oli. Nyky-yhteiskunnissa tämä yhteys on etenkin naisilla muuttunut käänteiseksi: hyväosaiset naiset ovat hoikimpia. Miehillä sosiaalisen aseman ja lihavuuden yhteys vaihtelee eri maissa (15,16,17). Suomessa hyvin koulutetut miehet ja naiset ovat hoikempia kuin vähän koulutetut. Kaikissa koulutusryhmissä keskimääräinen paino on 1970-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin kuitenkin lisääntynyt. Koulutusryhmien väliset painoindeksin erot ovat näin ollen säilyneet ennallaan (12). Myös Ruotsissa on todettu sosiaaliryhmien välillä selviä ylipainoisuuden ja lihavuuden eroja (18,19).

Varhaisemman Pohjoismaita koskevan tutkimuksen (20) mukaan suomalaiset miehet ja naiset olivat huomattavasti lihavampia kuin ruotsalaiset. Tutkimuksen väestöotokset ja tutkimusajankohdat kuitenkin vaihtelivat melko paljon, mikä vaikeuttaa vertailua.

Tässä kirjoituksessa raportoimme tuloksia vertailututkimuksesta, jossa selvitettiin, ovatko suomalaiset vielä 1990-luvulla ruotsalaisia painavampia ja vaihteleeko painoindeksi (BMI) sukupuolen, iän ja sosiaaliluokan mukaan samalla tavoin näissä kahdessa Pohjoismaassa.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Aineistot

Vertaileva tutkimus edellyttää mahdollisimman samankaltaisia aineistoja. Suomessa ja Ruotsissa on kerätty hyvin samanlaiset väestöaineistot 1990-luvun alussa. Ruotsalainen aineisto on Tukholman yliopiston 1991 kokoama haastattelututkimus Levnadsnivåundersökningen (LNU). Aineisto edustaa 18-75-vuotiasta ruotsalaista väestöä. Vastanneita oli yhteensä 5 306 ja vastausprosentti oli 79 (21).

Suomalainen aineisto on Tilastokeskuksen 1994 keräämä Elinolotutkimus (ELO). Aineisto koottiin tietokoneavusteisena käyntihaastatteluna. Painotettu aineisto edustaa hyvin laitosten ulkopuolista yli 15-vuotiasta väestöä. Vastanneita oli yhteensä 8 650 ja vastausprosentti 73 (22,23).

Vertailtavuuden vuoksi analysoimme 20-74-vuotiaita molemmissa aineistoissa. Sosiaaliluokan mukaiset analyysit koskevat vain 20-64-vuotiasta ammatissa toimivaa väestöä.

Mittarit

Molemmissa aineistoissa pituus ja paino perustuvat itseilmoitettuihin tietoihin. Painoindeksi (body mass index, BMI) on laskettu jakamalla paino (kg) pituuden neliöllä (m2> = 23,8 kg/m2> = 25 kg/m2> = 28,6 kg/m2> = 30 kg/m2) ikä- ja sosiaaliluokkaeroja FAO/WHO/UNU:n suositusten mukaisesti (24,25).

Itseraportointiin perustuvissa väestötutkimuksissa on painoindeksin validiteettiin kiinnitetty huomiota (26,27,28). Ruotsalaisessa tutkimuksessa (25) havaittiin pieniä eroja itseilmoitetun ("subjektiivisen") ja mitatun ("objektiivisen") pituuden ja painon välillä. Nämä erot vaikuttavat myös painoindeksiin: suuria painoindeksin arvoja aliraportoidaan ja pieniä arvoja yliraportoidaan. Suomessa on havaittu postikyselyn tuottavan mittausta pienempiä keskimääräisiä painoindeksin arvoja (12). Tässä tutkimuksessa käytössämme on vain haastattelussa ilmoitettuja tietoja pituudesta ja painosta, joten emme voi tarkistaa tietojen luotettavuutta. On syytä pitää mielessä, että haastattelutiedot todennäköisesti aliarvioivat lihavuuden esiintyvyyttä väestössä jonkin verran (26). Olemme myös käyttäneet naisten kohdalla hieman tiukempaa ylipainoisuuden ja lihavuuden rajaa kansainvälisten suositusten (24) mukaisesti kuin useissa muissa tutkimuksissa käytetyt raja-arvot. Tämä vaikuttaa ylipainoisuuden ja lihavuuden yleiseen esiintyvyyteen, mutta ei niinkään maiden välisiin vertailuihin, joka tässä artikkelissa on pääasiallisena tutkimuskohteena.

Sosiaalista asemaa mitattiin sosiaaliluokalla, joka perustuu nykyiseen työmarkkina-asemaan ja ammattiin sekä ammatin keskimääräisiin koulutusvaatimuksiin. Vastaajat luokiteltiin kuuteen sosiaaliluokkaan: 1) ylemmät toimihenkilöt, 2) alemmat toimihenkilöt, 3) ammattitaitoiset työntekijät, 4) ammattitaidottomat työntekijät, 5) yrittäjät ja 6) maanviljelijät. Sosiaaliluokkaa koskevat analyysit rajoittuvat 20-64-vuotiaaseen ammatissa toimivaan väestöön. Ammatissa toimimattomat, kuten opiskelijat, eläkeläiset, kotirouvat ja työttömät on poistettu sosiaaliluokkaeroja koskevista tarkasteluista.

Kuvaamme ensin keskimääräistä painoindeksiä iän ja sukupuolen mukaan sekä ylipainoisuuden ja lihavuuden esiintyvyyttä iän ja sosiaaliluokan mukaan. Toiseksi analysoimme ylipainoisuuden ja lihavuuden ikä- ja sosiaaliryhmittäisiä eroja logistisella regressioanalyysilla. Tulokset esitetään ristitulosuhteina (odds ratio = OR) ja näiden 95 %:n luottamusväleinä (CI). Analyysit tehdään erikseen miehille ja naisille sekä kummassakin maassa.

TULOKSET

Esiintyvyys

Kuten taulukosta 1 ilmenee, oli keskimääräinen painoindeksi suomalaisilla (miehet 25,6 ja naiset 24,6) selvästi suurempi kuin ruotsalaisilla (miehet 24,6 ja naiset 23,2) 1990-luvun alussa. Kummassakin maassa ja molemmilla sukupuolilla painoindeksi suurenee iän mukana. Suureneminen jatkuu suomalaisilla miehillä 50-54 ikävuoteen asti, ruotsalaisilla miehillä 55-59 ikävuoteen asti (kuvio 1). Suomalaisten ja ruotsalaisten naisten painoindeksin suureneminen tasaantuu vasta 70-74 ikävuoden paikkeilla. Suomessa painoindeksin sukupuoliero kääntyy vastakkaiseksi 55- 59 ikävuoden jälkeen. Vanhemmissa ikäryhmissä naisten painoindeksi on suurempi kuin miesten. Ruotsissa painoindeksin sukupuoliero poistuu 60 ikävuoden jälkeen.

Suomessa ylipainoisuuden (lihavuus mukaan lukien) esiintyvyys etenkin miehillä (miehet 52 % ja naiset 39 %) on selvästi suurempaa kuin Ruotsissa (miehet 39 % ja naiset 34 %). Kuten keskimääräinen painoindeksi, myös ylipainoisuus lisääntyy selvästi iän mukana sekä suomalaisilla miehillä että naisilla (kuvio 2). Lähes 70 prosenttia 50-55-vuotiaista suomalaisista on ylipainoisia. Suomalaisten miesten ylipainoisuus on naisia yleisempää 50 ikävuoteen asti. Ruotsissa iän ja ylipainoisuuden yhteys ei ole aivan yhtä selvä: noin puolet 50-55-vuotiaista ruotsalaisista on ylipainoisia. Kummassakin maassa miesten ylipainoisuus on yleisempää kuin naisten 50-54 ikävuoteen asti.

Kuten ylipainoisuutta, myös lihavuutta on vähemmän Ruotsissa (miehet 6 % ja naiset 7 %) kuin Suomessa (miehet 11 % ja naiset 17 %). Myös lihavuuden lisääntyminen iän mukana on selvempää Suomessa kuin Ruotsissa. Erityisesti suomalaisten naisten lihavuus yleistyy voimakkaasti iän mukana (kuvio 2). Lihavuus onkin poikkeuksellisen yleistä ikääntyvillä suomalaisilla naisilla. Lähes kolmannes 65-69-vuotiaista suomalaisista naisista ylittää lihavuusrajan. Suomalaisista 50-vuotiaista naisista 26 % ja miehistä 17 % on lihavia. Ruotsissa vastaavat osuudet ovat selvästi pienemmät, naisista lihavia on 10 % ja miehistä 8 %. Lihavuuden sukupuoliero on Suomessa huomattavasti suurempi kuin Ruotsissa.

Ikävakioimattomat esiintyvyysluvut taulukossa 1 osoittavat, että sosiaaliluokkien välillä vallitsee selviä painoindeksin eroja Suomessa (taulukko 1). Suomalaisten miesten painoindeksi on pienin ylemmillä (BMI = 25,3) ja alemmilla toimihenkilöillä (BMI = 25,2) ja naisilla se on pienin ylemmillä toimihenkilöillä (BMI = 23,7). Suomalaisten miesten suurimmat painoindeksit ovat maatalous- (BMI = 26,2) ja muilla yrittäjillä (BMI = 26,6). Ruotsissa sosiaaliluokkien erot eivät ole yhtä selvät, mutta samansuuntaiset. Sekä ruotsalaisten miesten että naisten pienimmät painoindeksin arvot ovat ylemmillä toimihenkilöillä (miehet BMI = 24,4, naiset BMI = 22,3) ja suurimmat miespuolisilla yrittäjillä (BMI = 25,3) sekä naispuolisilla maanviljelijöillä (BMI = 24,5).

Ylipainoisuuden ikävakioimaton esiintyvyys kasvaa kummassakin maassa selvästi siirryttäessä toimihenkilöluokista työntekijöihin ja edelleen maatalous- ja muihin yrittäjiin (taulukko 2). Suomalaisten miestoimihenkilöiden ylipainoisuuden esiintyvyys on 45-49 % ja maanviljelijöiden vieläkin suurempi (61 %). Naistoimihenkilöillä esiintyvyys on 41-45 ja maanviljelijöillä 63 %. Ruotsissa ylipainoisuuden esiintyvyys on selvästi vähäisempää. Miehillä pienin esiintyvyys on ylemmillä toimihenkilöillä (37 %) ja suurin yrittäjillä (49 %). Myös naisilla ylipainoisuuden pienin esiintyvyys on ylemmillä toimihenkilöillä (23 %), mutta suurin ammattitaidottomilla työntekijöillä (43 %).

Myös lihavuus vaihtelee sosiaaliluokan mukaan, joskaan ei yhtä voimakkaasti kuin ylipainoisuus (taulukko 2). Suomalaisilla maanviljelijänaisilla lihavuus on kuitenkin poikkeuksellisen yleistä (27 %), sillä vain 13 prosenttia ruotsalaisista maanviljelijänaisista luokitellaan lihaviksi. Ruotsalaisilla ylemmillä toimihenkilöillä (miehet 4 % ja naiset 2 %) lihavuutta esiintyi selvästi vähemmän kuin vastaavilla suomalaisilla miehillä (9 %) ja naisilla (10 %).

Monimuuttuja-analyysit

Iän ja sosiaaliluokan samanaikainen logistinen regressioanalyysi vahvistaa, että ylipainoisuus (taulukko 3) ja lihavuus (taulukko 4) lisääntyvät kummassakin maassa sekä miehillä että naisilla iän mukana. Molemmissa maissa miesten ylipainoisuus kuitenkin tasaantuu 55-59 ikävuoden jälkeen. Ylipainoisuus vaihtelee iän mukaan molemmissa maissa ja molemmilla sukupuolilla hyvin samaan tapaan.

Vastaavien lihavuuden analyysien mukaan ikäryhmittäiset erot ovat selvät: mitä vanhempi ikäryhmä, sitä yleisempää lihavuus on (taulukko 4). Kuten ylipainoisuuden, myös lihavuuden kasvu tasaantuu 55-59 ikävuoden jälkeen. Lihavuus on erityisen yleistä 55-59-vuotiailla ruotsalaisilla miehillä ja 45-54-vuotiailla suomalaisilla miehillä.

Myös ylipainoisuuden sosiaaliluokkaerot säilyvät, kun niitä tarkastellaan ikävakioituina logistisessa regressioanalyysissa (taulukko 3). Suomessa ammattitaitoiset työntekijämiehet, ammattitaidottomat työntekijät (miehet ja naiset), maatalous- ja muut yrittäjämiehet ja -naiset ovat useammin ylipainoisia kuin ylemmät toimihenkilöt (taulukko 3). Ruotsissa ylemmistä toimihenkilöistä poikkeavat työntekijäryhmien lisäksi miesyrittäjät ja naisilla myös alemmat toimihenkilöt.

Lihavuus ei ikävakioituna juurikaan vaihtele sosiaaliluokan mukaan suomalaisilla miehillä. Suomalaisista naisista ammattitaidottomat työntekijät ja maanviljelijät ovat kuitenkin useammin lihavia ylempiin toimihenkilöihin verrattuna (taulukko 4). Ruotsissa alemmat toimihenkilönaiset, molemmat työntekijäryhmät (miehet ja naiset) sekä miesyrittäjät ja maanviljelijänaiset ovat ylempiin toimihenkilöihin verrattuna useammin lihavia.

POHDINTA

Suomi ja Ruotsi muistuttavat monessa suhteessa toisiaan. Molemmat maat ovat kehittyneitä pohjoismaisia hyvinvointivaltioita (29), mutta niiden historia on kuitenkin erilainen. Ruotsin sosiaalipolitiikan perusta luotiin jo 1930-luvulla, mutta Suomi sai vastaavat rakenteet paljon myöhemmin, vasta 1960-70-luvuilla (30). Suomen ja Ruotsin vertailun tekeekin kiinnostavaksi sekä maiden väliset yhtäläisyydet että erot. Useissa aiemmissa tutkimuksissa on verrattu terveydentilaa ja kuolleisuutta näissä kahdessa maassa (31,32,33). Tämä tutkimus on kuitenkin ensimmäinen, jossa on systemaattisesti ja vertailukelpoisin aineistoin tarkasteltu painoindeksin, ylipainoisuuden ja lihavuuden, sukupuolen, iän ja sosiaaliluokan mukaisia eroja Suomessa ja Ruotsissa.

Suomalaisten miesten ja naisten keskimääräinen paino painoindeksillä mitattuna on selvästi suurempi kuin ruotsalaisilla. Sekä Suomessa että Ruotsissa ylipainoisuus ja lihavuus ovat kuitenkin yleistyneet 1970-luvulta 1990-luvulle (12,13,14,34). Tässä vertailututkimuksessa ruotsalainen aineisto on kerätty 1991 ja suomalainen aineisto 1994. Poikkileikkausasetelman perusteella ei saada selville, miten maiden väliset erot ovat kehittyneet. On myös otettava huomioon, että ylipainoisuus ja lihavuus voivat muuttua hyvinkin nopeasti - kuten Suomessa on havaittu (12) - jolloin tilanne Ruotsissa saattoi olla 1994 hyvinkin erilainen kuin mitä se oli tutkimuksessamme käytetyn vuoden 1991 Ruotsia koskevan aineiston mukaan.

Molemmissa maissa miesten ja naisten painoindeksin keskiarvot kasvavat iän mukana ja painoindeksi on miehillä korkeampi kuin naisilla 55-64-ikävuoteen saakka. Tämä havainto on yhtäpitävä useiden muiden kehittyneissä maissa tehtyjen tutkimusten kanssa (10,11,35).

Suomalaisten miesten ylipainoisuus ja lihavuus vähenevät 50-54 ikävuoden jälkeen, ruotsalaisten miesten hieman myöhemmin, 55-59 ikävuoden jälkeen. Sekä ikääntyvien huononeva terveys että valikoitunut kuolleisuus vaikuttanevat näiden havaintojen taustalla. Todella lihavat miehet ovat todennäköisesti kuolleet tai he ovat saattaneet laihtua vakavien tautien vuoksi. Molemmissa maissa naisten ylipainoisuus ja lihavuus lisääntyvät aina 60-69-vuotiaaksi asti. Sekä Suomessa että Ruotsissa yli 55-vuotiaiden naisten lihavuus on erittäin yleistä. On mahdollista, että naisten painon lisääntyminen vielä 55 ikävuoden jälkeen liittyy vaihdevuosiin (25).

Useissa aikaisemmissa tutkimuksissa on raportoitu ylipainoisuuden ja lihavuuden sosiaaliluokkien välisiä eroja (16). Miehillä nämä erot lienevät kuitenkin uusi ilmiö (34). Esimerkiksi 1980-luvun puolivälissä tehdyssä laajassa brittiläisessä Health and Lifestyle Surveyssä ei miehillä todettu lainkaan sosiaaliluokkien välisiä painoeroja (36).

Vielä 1972 Itä-Suomessa painoindeksin keskiarvot olivat samantasoiset miesten eri koulutusryhmissä. Tämän jälkeen vähän koulutettujen miesten paino on noussut, kun taas korkeasti koulutetut ovat hoikistuneet. Naisilla koulutuserot olivat tosin selvät jo 1972: mitä parempi koulutus, sitä pienempi painoindeksi. Itä-Suomessa painoindeksin koulutusryhmittäiset erot ovat vuosina 1972-92 kasvaneet sekä miesten että naisten keskuudessa (34).

Omassa tutkimuksessamme havaitsimme ylipainoisuuden sosiaaliluokkaeroja miehillä ja naisilla sekä Suomessa että Ruotsissa. Tulostemme mukaan sekä ylipainoisuuden että lihavuuden sosiaaliluokkaerot ovat suuremmat Ruotsissa kuin Suomessa. Koska painoindeksin keskiarvot ovat Ruotsissa selvästi alhaisemmat kuin Suomessa, lienee sosiaaliluokkaerojen kansanterveydellinen merkitys Suomessa silti suurempi kuin Ruotsissa.

Tutkimusaineistomme ei sallinut tupakoinnin ja painon välisen yhteyden tarkastelua. Brittiläisen Health and Lifestyle Surveyn mukaan säännöllisesti tupakoivat ovat harvemmin lihavia kuin tupakoimattomat (36). Toisaalta Australiassa on havaittu, että painoindeksi on suurentunut kaikissa tupakointiryhmissä (37). Ruotsissa tupakoinnin ja liikunnan muutokset eivät ole vaikuttaneet painoindeksin kehitykseen 1980-luvulla (13). Myös Suomessa painoindeksin arvot ovat suurentuneet tupakoinnista riippumatta, tupakoivilla jopa hieman enemmän kuin tupakoimattomilla. Vuosina 1994-95 tupakoivien ja tupakoimattomien miesten painoindeksit todettiin jo miltei samantasoisiksi. Tupakoimattomat naiset ovat edelleen selvästi painavampia kuin tupakoivat (12).

Tutkimuksessamme olemme tarkastelleet sukupuolen, iän ja sosiaaliluokan yhteyttä painoon. Myös siviilisäädyn on havaittu olevan yhteydessä lihavuuteen (38,39). Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa naimisissa olevat miehet olivat selvästi lihavampia kuin naimattomat tai eronneet, vaikka joukko sosiodemografisia ja fyysisiä tekijöitä vakioitiin. Naisilla tätä yhteyttä ei kuitenkaan havaittu (40). Suomalaisen pitkittäistutkimuksen mukaan seuranta-aikana naimisiin menneillä paino lisääntyi enemmän kuin muilla (39). Gortmakerin ja hänen työryhmänsä (41) tutkimuksen mukaan ylipainoiset naiset menivät muita harvemmin naimisiin. Lihavuuden on havaittu olevan myös yhteydessä sosiaaliseen liikkuvuuteen, lihavat vajoavat muita todennäköisemmin alhaisempaan sosiaaliseen asemaan (42). Myös lapsuudenaikaisen alhaisen sosiaalisen aseman on todettu ennakoivan aikuisiän lihavuutta (43,44).

JOHTOPÄÄTÖKSET

Teemme tutkimuksemme perusteella kolmenlaisia johtopäätöksiä. Ensinnäkin, läntisissä teollisuusmaissa on tämän vuosisadan aikana tapahtunut suuria muutoksia: on siirrytty ruoan puutteesta ylensyömiseen (1) - ja ylipainoon. Vaikka monien sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden, kuten esimerkiksi tyydyttyneen rasvan kulutuksen, kehitys on ollut viime vuosina myönteistä sekä Suomessa että Ruotsissa, on lihavuuden esiintyvyys kuitenkin kasvanut kummassakin maassa. On mielenkiintoista, että ylipainoisuus ja lihavuus ovat yleistyneet samanaikaisesti yleisen terveystietoisuuden parantumisen kanssa.

Toiseksi, maiden sisällä ja maiden välillä vallitsee selviä painoindeksin eroja. Maiden väliset erot sekä eri maissa todettavat sosiaaliluokkien ja muiden väestöryhmien erot osoittavat, että ylipainoisuuden ja lihavuuden vähentämiseen on mahdollisuuksia sekä missä nämä mahdollisuudet ovat suurimmat. Väestöryhmittäisten erojen tarkastelu auttaa myös löytämään painonnousulle erityisen alttiita ryhmiä.

Kolmanneksi, hoikkuutta ja jopa laihuutta ihannoivissa yhteiskunnissa ylipainoisuutta ja lihavuutta pidetään herkästi sairauden kaltaisina tiloina. Ylipainoisuuden medikalisointi eli lääketieteellistäminen kuitenkin johtaa helposti lihavien kielteiseen leimaamiseen. Terveysbisnes on iskenyt myös ylipainoisuuteen. Avuksi tarjotaan laihdutusruokia, -jauheita, sekä radikaalimpia hoitoja, kuten rasvaimua ja leikkauksia. Eri maissa tehdyissä tutkimuksissa on viime aikoina korostettu, että niin sanotuissa terveystietoisissa yhteiskunnissa ylipainoisuutta ja lihavuutta pidetään - leimaavasti - merkkinä puutteellisesta itsekontrollista ja heikosta tahdosta (16,17,45,46,47). Käsitykset terveydestä ja lihavuudesta ovat kuitenkin myös kulttuurisidonnaisia (48). Esimerkiksi Yhdysvalloissa asuvan latinalaisesta Amerikasta peräisin olevan väestön ilmaisema ihannepaino on paljon korkeampi kuin valkoisten (49). Vaikka lihavuus onkin monien kansantautien riskitekijä (12), ei painon alentaminen kuitenkaan välttämättä vähennä lihavien ihmisten riskiä sairastua (50).

Ihmisen painon kehityssuunta muotoutuu ehkä osin jo varhaisessa lapsuudessa ja nuoruudessa. Ylipainoisuuden ja lihavuuden ehkäisy edistämällä terveellistä ravintoa ja säännöllistä liikuntaa tulisikin aloittaa jo nuorena. On myös tarpeen tiedostaa, ettei vain joko liikunta tai ruokavalio ole avuksi. Mutta miten iskostaa ihmisten mieliin sekä ruoan että liikunnan yhteinen merkitys painon, kunnon ja terveyden kannalta, niin että samalla vältetään kielteisiä leimoja?

Kirjallisuutta