Piikkihuumeiden käyttäjät Riski-tutkimuksessa Buprenorfiinin pistäminen yleistynyt huumeiden sekakäytössä

HIV-infektion nopea lisääntyminen pistämällä huumeita käyttävien keskuudessa vauhditti matalakynnyksisten, huumeiden käyttöön liittyvien haittojen rajoittamiseen tähtäävien palvelujen kehittämistä länsimaissa. Käytettyjen pistosvälineiden vaihto on arvioitu tehokkaaksi keinoksi rajoittaa huumeiden käytön välityksellä tarttuvaa HIV-epidemiaa (1,2). Suomessa ensimmäinen terveysneuvontapiste avattiin Helsingissä vuonna 1997 (3).

Vuonna 1998 huumeiden käyttäjien keskuudessa Suomessa todettu HIV-epidemia (4) nosti esille terveysneuvonnan laajentamisen tarpeen myös muualla Suomessa huumeiden käyttäjien tartuntatautien rajoittamisen tehostamiseksi. Terveysneuvontapisteiden määrä on parin viime vuoden aikana kasvanut nopeasti, ja vuoden 2004 alussa niitä oli jo 21 paikkakunnalla, suurimmissa kaupungeissa sekä joillain pienemmillä paikkakunnilla. Asiakasmääriltään suurimmat terveysneuvontapisteet ovat Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Toiminnan anonyymiyden ja palvelun luonteen takia asiakaskunnasta kerättävä tieto on lähinnä toimintaa ja suoritteita kuvaavaa tilastotietoa.

Riski-tutkimus käynnistettiin laajemman poikkileikkaus- ja seurantatiedon saamiseksi tämäntyyppisten palvelujen asiakkaista Suomessa. Vaikka vaikeasti tavoitettavan tutkimusjoukon seurantatutkimusten toteuttamiseen voi liittyä huomattavasti enemmän käytännön ongelmia kuin poikkileikkaustutkimukseen, valitun lähestymistavan etuna on mm. mahdollisuus selvittää tartuntatautien ilmaantuvuutta sekä seurata tutkimusjoukon tilanteessa tapahtuvia muutoksia. Huumeiden käyttäjien riskikäyttäytymistä koskevia seurantatutkimuksia on toteutettu useissa maissa (2,5,6,7,8,9). A-klinikkasäätiö käynnisti yhteistyössä Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin kanssa piikkihuumeita käyttävien riskikäyttäytymistä koskevan seurantatutkimuksen vuonna 2000. Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa tutkimusta.

Tutkimuksen tavoitteita olivat pistämällä huumeita käyttävien elämäntilanteen, päihteiden käytön ja riskikäyttäytymisen sekä palvelujen käytön kuvaaminen, seurantatiedon saaminen niissä tapahtuvista muutoksista, veriteitse leviävien tartuntatautien esiintyvyyden ja ilmaantuvuuden täsmentäminen sekä huumeiden käyttöön ja elämäntilanteeseen liittyvien tekijöiden ja riskikäyttäytymisen yhteyksien selvittäminen. Tässä artikkelissa kuvataan pistämällä huumeita käyttävien taustaa, terveydentilaa ja päihteiden käyttöä tutkimuksen koko alkuhaastatteluaineiston pohjalta.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimuksessa kohderyhmänä olivat tutkimusta edeltäneen puolen vuoden aikana pistämällä huumeita käyttäneet täysi-ikäiset henkilöt. Tutkimuksessa kerättiin laajasti tietoja osallistujien sosiodemografisesta taustasta, päihteiden käytöstä ja käyttötavoista, huumeiden käyttöön ja seksikäyttäytymiseen liittyvästä riskikäyttäytymisestä sekä palvelujen käytöstä.

Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna haastattelututkimuksena pistämällä huumeita käyttäville tarkoitetuissa terveysneuvontapisteissä Helsingissä, Tampereella ja Turussa, sekä lisäksi Helsingissä Kurvin huumepoliklinikan osastolla. Haastattelut suoritti niihin erikseen koulutuksen saanut ulkopuolinen haastattelija. Tutkimukseen kuului keskimäärin tunnin kestävä alkuhaastattelu sekä puolen vuoden välein tehtävä seurantahaastattelu niille, jotka ilmoittivat halukkuutensa osallistua seurantaryhmään. Seurantaryhmään osallistuvilta kerättiin haastattelun yhteydessä sylkinäyte (OraSure) HIV- ja hepatiitti C -vasta-aineiden selvittämiseksi. Ne, jotka halusivat osallistua tutkimukseen nimettöminä, saattoivat osallistua alkuhaastatteluun, mutta heiltä ei kerätty sylkinäytettä.

Alkuhaastatteluja tehtiin 1-2 päivänä viikossa noin neljän tunnin ajan kussakin haastattelupaikassa vuosina 2000-2002. Haastateltavien valinnassa käytettiin systemaattista otantaa. Terveysneuvontapisteiden henkilökunta tiedusteli haastatteluajankohtina joka kolmannelta terveysneuvontapisteen asiakkaalta halukkuutta osallistua tutkimukseen, ja jokaiselle haastatteluajankohtana Kurvin huumepoliklinikan osastolla olevalle tarjottiin mahdollisuutta osallistua tutkimukseen. Kiinnostusta tutkimukseen osallistumisesta kysyttiin näin kaikkiaan 3 118 asiakaskontaktissa. Systemaattisen otantatavan vuoksi halukkuutta osallistumiseen saatettiin kysyä samalta henkilöltä useamman kerran.

Alkuhaastatteluun osallistui 16 % siihen kysytyistä. Yleisimmin haastattelun esteeksi mainittiin kiire (42 %), vaikka haastatteluun osallistuminen olisi ollut mahdollista välittömästi. Joka kahdeksas kysytyistä (12 %) ilmoitti, ettei voinut jäädä odottamaan haastattelijan vapautumista edellisestä haastattelusta. Joka kahdeksas (13 %) oli jo aiemmin haastateltu. Haastattelusta kieltäytyi kokonaan joka kahdeksas (12 %) haastatteluun kysytyistä.

Tutkimuksessa tehtiin alkuhaastatteluja 12.9.2000-31.5.2002 yhteensä 494. Alkuhaastatteluun osallistuneista 354 (72 %) ilmoittautui seurantaryhmään. Seurantahaastattelut jatkuivat vuoden 2003 loppuun.

TULOKSET

Haastatteluista 67 % tehtiin terveysneuvontapisteissä ja 33 % Kurvin huumepoliklinikalla. Suurin osa haastatelluista (90 %) oli asioinut joskus terveysneuvontapisteessä. Pääosa osallistujista (63 %) tuli Helsingistä. Eniten haastatteluja tehtiin vuonna 2001 (taulukko 1).

Sosiodemografinen tausta

Valtaosa haastatelluista oli Suomen kansalaisia, vain 2 % oli muiden kansallisuuksien edustajia. Miehiä oli 70 %. Haastatellut olivat 18-67-vuotiaita, keski-ikä oli 27,5 vuotta. Miehet (28,4 vuotta) olivat noin kolme vuotta naisia (25,5 vuotta) vanhempia. Helsingissä haastatellut (28,4 vuotta) haastatellut olivat vanhempia kuin Tampereella (26,9 vuotta) ja Turussa (23,9 vuotta) haastatellut.

Koulutustaso oli matalampi kuin väestöllä keskimäärin eri ikäryhmissä. Haastatelluista lähes kaksi kolmannesta (62 %) oli suorittanut vain peruskoulun, keskiasteen suorittaneita oli vajaa kolmannes (31 %) ja korkeakoulututkinnon suorittaneita 1 %.

Ansiotyössä oli 9 % ja työttöminä 74 %. Opiskelijoita, kotiäitejä tai -isiä tai eläkeläisiä oli tai edellisistä poikkeavassa työtilanteessa oli kaikkiaan joka kuudes (17 %).

Puolet haastatelluista (49 %) ilmoitti saavansa toimeentulotukea, ja reilulle kolmannekselle (37 %) se oli pääasiallinen toimeentulon lähde. Joka viidennellä (21 %) pääasiallinen tulolähde oli Kelan peruspäiväraha tai työmarkkinatuki. Joka kymmenennellä (10 %) työtulo oli tärkein toimeentulon lähde. Lisäksi joka kymmenes ilmoitti saavansa taloudellista tukea vanhemmilta tai muilta läheisiltä, vaikka se oli vain harvalla pääasiallinen tulolähde. Neljäsosa totesi osan toimeentulostaan tulevan laittomien toimintojen kautta. Näitä ei haastattelussa tarkemmin eritelty.

Lähes puolet (46 %) haastatelluista asui omassa tai vuokra-asunnossa, 18 % vanhempien kanssa ja 9 % ystävien luona. Muita, vähemmän käytettyjä asumismuotoja olivat esimerkiksi asuntola, kesämökki, matkustajakoti tai eri asumismuotojen yhdistelmä. Kokonaan asunnottomia oli 12 % ja heistä lähes joka neljäs piti asunnottomuuttaan vakituisena. Asunnottomia oli eniten Helsingissä, 16 % haastatelluista.

Useimmat olivat perhesuhteiltaan yksin eläviä, 73 % oli naimattomia. Vakituisessa parisuhteessa ilmoitti kuitenkin olevansa runsas kolmannes (40 %). Kaikkiaan kahdella kolmesta haastatellusta (66 %) oli joku muu asumassa samassa taloudessa, useimmiten kumppani tai vanhemmat. Lapsia oli joka neljännellä (27 %), mutta heistä vain harvalla (11 %) lapset asuivat samassa taloudessa.

Haastatelluista runsas kolmasosa (38 %) oli ollut joskus vankilassa. Vankilassa olleista suurimmalla osalla (71 %) oli ollut kaksi tai useampia vankilatuomioita.

Terveydentila ja palvelujen käyttö

Haastatellut kertoivat monista terveysongelmista, joita heillä oli ollut haastattelua edeltäneen puolen vuoden aikana. Mielenterveysongelmista kertoi 41 % haastatelluista. Runsas neljännes (29 %) kertoi kokeneensa psykoosin tai muun vakavan sekavuustilan. Pistämiseen liittyviä ongelmia oli ollut myös useilla: horkka (43 %), tuntohäiriöitä (43 %), suonitulehduksia (23 %) tai paiseita (16 %). Lähes puolella (43 %) oli huonokuntoiset hampaat. Hengenahdistus (31 %), yli 38 C:n kuume (24 %) ja rintakivut (23 %) olivat yleisiä oireita, Joillakin oli ollut opiaattien (7 %) tai muiden huumausaineiden ja lääkkeiden (9 %) yliannostuksia haastattelua edeltäneen puolen vuoden aikana.

Seurantaryhmään ilmoittautuneilta kerättyjen sylkinäytteiden mukaan HIV-positiivisia oli 3 % ja hepatiitti C -positiivisia 52 %. Myös nimettömästi haastatteluun osallistuneista suurin osa oli käynyt joskus HIV- tai hepatiitti C -vasta-ainetestissä ja heidän ilmoittamiensa tietojen perusteella HIV-positiivisten ja C-hepatiittipositiivisten osuudet olivat seurantaryhmässä testattujen tasolla.

Haastatellut olivat käyttäneet terveysneuvontapisteiden palvelujen lisäksi runsaasti muita terveys- ja sosiaalipalveluja haastattelua edeltäneen puolen vuoden aikana. Useimmat olivat käyneet sosiaalitoimistossa (61 %), puolet (49 %) oli ollut päihdehuollon laitoshoidossa ja käyttänyt terveyskeskusten palveluja (52 % ), kolmannes päihdehuollon avohoidossa (36 %) ja sairaalassa oli ollut viidennes (20 %). Opiaattiriippuvaisten lääkehoitoa oli saanut 8 % haastatelluista.

Päihteiden käyttö

Lähes kaikki haastatelluista olivat tupakoineet, käyttäneet alkoholia ja kannabista elinaikanaan (taulukko 2). Pistäen amfetamiinia, heroiinia tai buprenorfiinia oli käyttänyt elinaikanaan myös suurin osa haastatelluista, ja muulla tavoin näitä aineita oli käyttänyt harvempi. Bentsodiatsepiinien ja ekstaasin käyttökokemuksia oli myös useimmilla. Yli puolet oli joskus elämänsä aikana käyttänyt myös hallusinogeeneja tai nuuskannut kokaiinia. Liuotinten käyttöä oli ollut joka kolmannella. Harvemmin mainittuja aineita olivat uudet synteettiset huumeet ja barbituraatit.

Päihteiden käytön aloittaminen

Tupakoinnin aloittamisen mediaani-ikä oli 12 vuotta ja liuottimien ja alkoholin käytön 13 vuotta. Vastaavasti ensimmäiset kannabiksen kokeilut tapahtuivat 15-vuotiaana, bentsodiatsepiinien kokeilut 16-vuotiaana ja ekstaasin kokeilut 19-vuotiaana.

Ensimmäiset amfetamiinin käyttötilanteet ajoittuivat yleensä pari vuotta aiemmaksi kuin ensimmäiset opiaateilla tapahtuneet kokeilut. Joka toinen amfetamiinia käyttäneistä oli aloittanut amfetamiinin käyttämisen suun kautta tai nuuskaten viimeistään 17-vuotiaana ja pistämällä viimeistään 18-vuotiaana. Joka toinen heroiinia käyttäneistä oli aloittanut käytön joko polttamalla, inhaloimalla tai pistämällä viimeistään 19-vuotiaana. Vastaavasti buprenorfiinin käyttö nuuskaamalla oli alkanut 20-vuotiaana ja suun kautta tai pistämällä viimeistään 21-vuotiaana.

Päihteiden käytön aloittamisessa oli joitakin ainekohtaisia eroja nuorempien ja vanhempien ikäryhmien välillä. Alle 25-vuotiaiden ikäryhmässä eri päihteiden käytön kokeilut olivat yleistyneet nopeasti toinen toisensa jälkeen noin viiden vuoden kuluessa (kuvio 1). Vanhemmissa ikäryhmissä (25-29-vuotiaat ja 30-34-vuotiaat) eri päihteiden käytön kokeilujen yleistyminen oli tapahtunut pidemmällä aikavälillä. Nuoremmat haastatellut olivat harvemmin käyttäneet liuottimia, mutta ekstaasin kokeilut olivat yleisempiä kuin vanhemmilla. Heroiinin kokeilujen yleistyminen molemmissa vanhemmissa ikäryhmissä näkyi erityisesti 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Buprenorfiinin pistoskäytön alkaminen näytti yleistyneen lähes yhtä nopeasti kaikissa ikäryhmissä vuodesta 1996 alkaen.

Haastateltujen mediaani-ikä ensimmäisen pistokerran aikaan oli 18 vuotta. Pistämisen alle 16-vuotiaana oli aloittanut 19 % ja 16-17-vuotiaana 26% haastatelluista. Kolmannes (32%) haastatelluista oli aloittanut pistämisen 18-20-vuotiaana ja neljännes (24%) yli 20-vuotiaana.

Vain harva (6 %) ilmoitti aloittaneensa pistoskäytön buprenorfiinilla. Kolmella neljästä buprenorfiinia joskus pistämällä käyttäneestä amfetamiinin pistoskäyttö oli alkanut vähintään vuotta aikaisemmin ja joka viidennellä saman ikävuoden aikana. Heroiinin pistoskäyttö oli alkanut joka toisella ainakin yhtä vuotta aikaisemmin, joka kolmannella saman ikävuoden aikana ja 15 %:lla vasta buprenorfiinin pistoskäytön aloittamisen jälkeen. Kukaan ei ilmoittanut käyttäneensä buprenorfiinia pistämällä ennen kannabiksen käytön aloittamista.

Viimeaikainen päihteiden käyttö

Viimeaikaisen päihteiden käytön profiilia kuvaa erityisesti käytön yleisyys haastattelua edeltäneen puolen vuoden ja edeltäneen kuukauden aikana (taulukko 2). Lähes kaikki haastateltavat tupakoivat säännöllisesti ja suurin osa oli myös käyttänyt kannabista edeltäneen kuukauden aikana. Useimmilla oli ollut myös alkoholin käyttöä sekä haastattelua edeltäneen puolen vuoden että viimeisen kuukauden aikana.

Suurimmalla osalla (76 %) ei ollut ollut kokonaisia päihteettömiä kuukausia haastattelua edeltäneen vuoden aikana. Viidennes ennakoi todennäköisesti lopettavansa huumeiden käytön seuraavan puolen vuoden aikana. Pistämällä tapahtuvan käytön lopettamista pidettiin tätä jonkun verran todennäköisempänä.

Bentsodiatsepiineja oli käyttänyt kaksi kolmesta myös edeltäneen kuukauden aikana. Pistettävistä huumeista yleisimmin käytetty oli amfetamiini: haastattelua edeltäneen kuukauden aikana sitä oli käyttänyt lähes kaksi kolmasosaa haastatellusta. Buprenorfiinia pistämällä käyttäneitä (59 %) oli selvästi enemmän kuin heroiinia (33 %) pistämällä käyttäneitä. Kaikkiaan heroiinia tai buprenorfiinia pistämällä haastattelua edeltäneen kuukauden aikana käyttäneitä oli 70 % haastatelluista.

Heroiinia haastattelua edeltäneen kuukauden aikana pistämällä käyttäneiden osuus pieneni haastatteluvuosittain (kuvio 2). Myös heroiinia inhaloimalla tai polttamalla käyttäneiden osuudet olivat pienempiä jälkimmäisinä vuosina. Edeltäneen kuukauden aikana buprenorfiinia tai amfetamiinia käyttäneiden osuus ei samassa määrin vaihdellut. Heroiinia hiljattain käyttäneiden osuuden väheneminen haastatteluvuosittain näkyi kaikilla kolmella haastattelupaikkakunnalla, vaikka pistämällä heroiinia viime aikoina käyttäneiden osuus Turussa ja Helsingissä haastatelluista oli kokonaisuudessaan suurempi kuin osuus Tampereella haastatelluista. Buprenorfiinin pistoskäytön yleisyydessä paikkakuntien välillä ei ollut vastaavaa eroa.

Haastattelua edeltäneen puolen vuoden aikainen päivittäiseksi kuvattu käyttö kuvaa erityisen ongelmallista päihteiden käyttötapaa, jossa päihteiden käyttö hallitsee käyttäjän elämää (taulukko 3). Joka kolmas haastateltu käytti buprenorfiinia pistäen päivittäin, ja päivittäistä heroiinin pistoskäyttöä oli joka kahdeksannella. Kaikkiaan 43 % haastatelluista käytti heroiinia tai buprenorfiinia tai molempia päivittäin. Päivittäistä amfetamiinin pistoskäyttöä oli joka kuudennella haastatellulla. Bentsodiatsepiineja päivittäin käytti lähes joka kolmas, ja tupakointi oli lähes kaikilla päivittäistä.

Buprenorfiinin päivittäinen tai runsas käyttö oli hieman yleisempää nuoremmissa, alle 25-vuotiaiden ikäryhmissä kuin vanhemmissa ikäryhmissä. Amfetamiinin päivittäinen tai runsas käyttö oli puolestaan vanhemmissa ikäryhmissä yleisempää. Nuoremmilla oli taas enemmän bentsodiatsepiinien päivittäistä tai runsasta käyttöä.

Alkoholin käyttö oli yleensä satunnaista, kannabiksen käytölle tyypillistä oli joko sen satunnainen tai runsas käyttö, ja bentsodiatsepiinien käyttö oli useimmiten säännöllistä päivittäistä käyttöä.

Monet olivat käyttäneet myös useampaa eri ainetta pistämällä edeltäneen kuukauden aikana. Runsas kolmannes oli käyttänyt buprenorfiinia ja amfetamiinia pistämällä ja joka viides heroiinia ja amfetamiinia tai heroiinia ja buprenorfiinia pistämällä. Kaikkia kolmea ainetta pistämällä edeltäneen kuukauden aikana oli käyttänyt joka seitsemäs haastatelluista.

POHDINTAA

Tutkimuksen alkuhaastatteluihin osallistuneet näyttivät edustavan vielä melko nuoria, mutta jo pitkään pistämällä huumeita käyttäneitä, useita eri päihteitä käyttäviä sekakäyttäjiä. Heillä oli monia sosiaalisia ongelmia ja selvä syrjäytymisriski tai he olivat jo syrjäytyneitä. Myös monenlaiset terveysongelmat olivat heillä yleisiä. Haastatelluista pääosa oli terveysneuvontapisteissä jo aiemmin asioineita. Äskettäin pistämisensä aloittaneita huumeiden käyttäjiä tavoitettiin tutkimukseen mukaan vain vähän, mikä johtuu osaltaan tutkimusryhmän kriteeriksi asetetusta 18 vuoden iästä. Huomattava osa näytti aloittaneen pistämisen jo ennen 18 vuoden ikää.

Terveysneuvontapisteiden henkilökunta on arvioinut, että haastatellut edustivat erityisesti niissä säännöllisesti asioivia asiakkaita. Eri terveysneuvontapisteiden vuotuiset asiakasmäärät vaihtelivat tutkimusajankohtana Tampereen Nervin noin 500 asiakkaasta vuodessa Helsingin Vinkin noin 4 500 asiakkaaseen.

Riski-tutkimuksessa haastateltujen ikä- ja sukupuolirakenne vastaa muiden suomalaisia huumeiden ongelmakäyttäjiä koskevien tutkimusten tavoittamia ryhmiä (10,11). Tutkimukseen osallistuneilla korostui opiaattien säännöllinen käyttö. Heroiinia hiljattain käyttäneiden osuus haastatelluista pieneni kuitenkin vuosien 2000 ja 2002 välillä. Sen sijaan buprenorfiinin käyttö haastattelua edeltäneen kuukauden aikana oli heroiinin käyttöä selvästi yleisempää kaikkina tutkimusvuosina. Tässä tutkimuksessa näkyvä buprenorfiinin käytön yleisyys ja heroiinin käytön väheneminen tuli esiin myös vuoden 2001 ja 2002 huumehoidon tietojärjestelmässä (12,11). Vuonna 2001 buprenorfiinin käytön vuoksi päihdehoitoon hakeutuneita oli 12 % ja heroiinin vuoksi 13 % kaikista päihdehoitoon hakeutuneista huumeiden käyttäjistä, ja vuonna 2002 vastaavat luvut olivat 20 % ja 6 %. Buprenorfiini näyttääkin Suomessa viime aikoina olleen heroiinia yleisempi opiaatti katukäytössä.

Buprenorfiini on puolisynteettinen lääkeopioidi, jota on vuodesta 1978 lähtien käytetty kipulääkkeenä. Se hyväksyttiin opiaattiriippuvaisten korvaushoitolääkkeeksi Ranskassa vuonna 1996 (13) ja myöhemmin muissa länsimaissa, kuten Suomessa 1998. Suomessa opiaattiriippuvaisten lääkehoitona käytettävä buprenorfiini on annettava potilaalle valvotusti hoitopaikassa. Lääkettä ei saa tässä tarkoituksessa apteekista reseptillä. Tieto uudesta lääkkeestä on levinnyt nopeasti suomalaisten huumeidenkäyttäjien keskuuteen. Sekä salakuljetetun heroiinin että buprenorfiinin käytössä tapahtuneet muutokset näkyvät keskusrikospoliisin takavarikkotilastoissa: heroiinitakavarikot vähenivät selvästi vuodesta 2001 alkaen ja buprenorfiinivalmiste Subutex yleistyi laittomilla markkinoilla (14). Tullilta ja poliisilta saadun tiedon mukaan buprenorfiinia on tuotu Ranskasta ja viime aikoina myös Virosta sekä omaan käyttöön että salakuljetettu katukauppaan.

Heroiinin takavarikoiden vähenemisen taustalla Suomessa oli Afganistanin opiaattituotannon voimakas väheneminen vuonna 2001 (15). Vuonna 2002 opiaattien tuotannon on arvioitu kuitenkin kasvaneen aiemmalle tasolle.

Suomessa buprenorfiini näyttää kuitenkin yleistyneen huumeiden käyttäjien ainevalikoimassa jo ennen heroiinin tarjonnan vähenemistä. Riski-tutkimuksessa haastatelluilla buprenorfiinin pistämällä tapahtunut käyttö näytti lisääntyvän vuoden 1996 jälkeen. Päihteiden käytön aloittamisvauhti eri-ikäisillä haastatelluilla heijastanee kokonaisuudessaan päihteiden käytön tarjonnan muutoksia 1990-luvulla. Kannabista on ollut saatavilla koko 1990-luvun ajan takavarikkotilastojen mukaan, opiaatit yleistyivät 1990-luvun puolivälissä, ja ekstaasitakavarikot ovat lisääntyneet voimakkaasti 2000-luvun alkupuolella (16). Buprenorfiinin takavarikot alkoivat näkyä poliisin ja tullin takavarikoiduiksi kirjaamissa huumausaine-erissä vuodesta 1997 alkaen (17).

Buprenorfiinin käyttö pistämällä näytti yleensä alkaneen amfetamiinin tai heroiinin pistämisen aloittamisen jälkeen. Vain muutamat ilmoittivat aloittaneensa pistoskäytön buprenorfiinilla. Yksikään haastatelluista ei ollut aloittanut buprenorfiinin pistoskäyttöä ennen kannabiksen käyttöä. Alle 25-vuotiaista runsas kolmannes oli aloittanut buprenorfiinin pistämisen saman ikävuoden aikana kuin pistämisen yleensä. Näyttää myös siltä, että nuoret huumeiden ongelmakäyttäjät ovat kokeilleet Suomessa hyvin lyhyenä ajanjaksona useimpia saatavilla olevia huumeita. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että buprenorfiini saattaa joskus olla ensimmäinen pistämällä käytettävä opiaatti. Vanhemmissa ikäryhmissä buprenorfiini näytti tulleen heroiinin tilalle, mutta nuoremmissa ikäryhmissä buprenorfiinista saattaa muodostua ensisijainen päihteenä käytettävä opiaatti.

Ranskassa pistosvälineiden myynti- tai vaihtopisteissä tehdyssä tutkimuksessa mukana olleista lähes neljännes ilmoitti käyttäneensä pistämällä ainoastaan buprenorfiinia tutkimusta edeltäneen kuuden kuukauden aikana (13). He olivat nuorempia ja heillä oli enemmän pistämiskertoja kuin muilla. Ranskassa buprenorfiinikorvaushoidossa olevilla todettiin buprenorfiinin käytön jatkuvan myös pistämällä korvaushoidon aikana, ja pistämiseen liittyvinä tekijöinä todettiin mm. muiden aineiden sekakäyttö, huono sosiaalinen tilanne ja masennus (18,19). Erityisesti bentsodiatsepiinien käyttö oli yleistä buprenorfiinin käytön rinnalla asiakkailla, joiden hoitomyöntyvyys ei ollut hyvä (20). Buprenorfiinin pistämällä tapahtuva käyttö ja bentsodiatsepiinien tai neuroleptien samanaikainen käyttö puolestaan näytti muodostavan vakavan yliannostusriskin (21).

Suomessa on ollut nähtävissä heroiinin yliannostuksesta johtuvien kuolemien selvä väheneminen vuodesta 2001, mikä liittynee heroiinin käytön selvään vähenemiseen (16). Sama ilmiö on todettu myös Australiassa, jossa heroiinin tarjonta väheni voimakkaasti 2001 ja samaan aikaan vähenivät myös heroiinin liittyvät yliannostuskuolemat (22,23). Suomessa on kuitenkin ollut nähtävissä heroiinikuolemien vähentymisen rinnalla tramadolimyrkytysten kasvu ja buprenorfiiniin liittyvien löydösten yleistymiseen kuolemantapauksissa parin viime vuoden aikana (16,24). Tramadoli on sentraalisena kipulääkkeenä käytetty opioidi.

PÄÄTELMÄT

Terveysneuvontapisteiden matalan kynnyksen linja näyttää mahdollistaneen usein muuten vaikeasti tavoitettavan kohderyhmän, moniongelmaisten, pitkään eri päihteitä käyttäneiden huumeiden sekakäyttäjien kiinnittymisen palveluihin. Vaikka pääpaino terveysneuvonnassa on veriteitse leviävien tartuntatautien rajoittamisessa, myös sekakäyttöön liittyvien yliannostusriskien välttämisen tulisi olla tärkeä aihe. Eri huumeiden vaikutukset voivat olla sekakäytössä arvaamattomia ja yliannostukset voivat ilmetä odottamattomasti aineiden yhteisvaikutusten vuoksi. Terveysneuvonnassa tulee kiinnittää huomiota erityisesti buprenorfiinin, bentsodiatsepiinien ja alkoholin yhteiskäytön riskeihin.

Erityisesti nuoret, mahdollisesti buprenorfiinilla pistämisensä aloittavat käyttäjät saattavat olla alttiita aineiden sekakäytön aiheuttamille haitoille, toisaalta tietämättömyyden ja kokemattomuuden ja toisaalta aiempaa laajemman saatavilla olevan päihdevalikoiman vuoksi. Terveysneuvontapisteissä ja myös muissa päihdeongelmaisten hoitopaikoissa tulisikin kiinnittää huomiota erityisesti alle 18-vuotiaiden huumeidenkäyttäjien tavoittamiseen, jotta pistämisensä aloittavat saataisiin mahdollisimman varhain terveysneuvonnan ja muiden interventioiden piiriin.

Monipuolisten palvelujen tarjonta on tärkeää moniongelmaisten huumeidenkäyttäjien hoidossa. Erityisesti opiaattien pistoskäytön haittoja voidaan vähentää lisäämällä opiaattiriippuvaisten lääkkeellistä vieroitus-, korvaus- ja ylläpitohoidon tarjontaa. Lääkkeellisten hoitojen avulla opiaattiriippuvaiset saadaan paremmin sitoutumaan pitkäaikaiseen hoitoon, joka sisältää lääkityksen lisäksi psykososiaalista kuntoutusta elämäntilanteen tasapainottamiseksi. Samanaikaisesti hoitojärjestelmän on osaltaan kuitenkin pystyttävä estämään lääkkeenä käytetyn buprenorfiinin leviäminen katukäyttöön. Suomessa hyväksytyssä opiaattiriippuvaisten lääkkeellisen hoidon mallissa tästä on pyritty huolehtimaan lääkkeenoton tiukalla valvonnalla. Lääkkeellisten hoitojen rinnalla on myös ylläpidettävä ja kehitettävä muita hoitoja, koska huomattava osa suomalaisista huumeongelmaisista on sekakäyttäjiä tai ensisijaisesti muiden päihteiden kuin opiaattien käyttäjiä.

Suomessa nähdään luultavasti parin seuraavan vuoden aikana se, onko salakuljetettu pistämällä käytettävä buprenorfiini tullut merkittäväksi osaksi suomalaisten huumeiden käyttäjien päihdevalikoimaa. Opiaattiriippuvaisten lääkehoidon lisäämisen tulisi näkyä buprenorfiinin katukäytön vähentymisenä, mutta on myös mahdollista, että pistoskäyttö jatkuu pistämiseen liittyvän riippuvuuden vuoksi. Pistäminen voi jatkua myös siksi, että vaikutukset tulevat tässä käyttömuodossa nopeammin ja voimakkaampina. Suomessa tarvitaan laadullista tutkimustietoa, joka kertoisi esimerkiksi buprenorfiinin katukäytön ja erityisesti pistämällä tapahtuvan käytön syistä, muiden päihteiden kanssa tapahtuvasta yhteiskäytöstä sekä lääkkeelliseen opiaattihoitoon hakeutuvien hoitotuloksista.

ENGLISH SUMMARY: INJECTING DRUG USERS IN THE RISKI STUDY BUPRENORPHINE INJECTING HAS INCREASED IN POLY-DRUG USE

Background

The Riski study was co-ordinated by the A-Clinic Foundation with the aim of getting more extensive cross-sectional and follow-up data on injecting drug users visiting needle exchange services. This article describes the background and drug use of injecting drug users on the basis of baseline interviews.

Methods

Altogether, 494 baseline interviews were carried out at needle exchange services in Helsinki, Turku and Tampere and in a drug treatment assessment unit in Helsinki during 2000-2002. The follow-up group consisted of 72% of the baseline interviewees. Saliva tests were taken from the follow-up group to test for HIV and hepatitis C antibodies. Follow-up interviews were conducted every six months until the end of 2003.

Results

The study population consisted of rather young poly-drug users with long injecting careers. They had various social and health problems. Regular opiate use was common, and buprenorphine was used more commonly than heroin. There were some indications that buprenorphine might be the first injected opiate although the majority of the interviewees had injected amphetamine and opiates prior to buprenorphine.

Conclusions

Buprenorphine has become common among Finnish drug users. Poly-drug use of buprenorpine, benzodiazepines and alcohol leads to the risk of overdose. Bringing up the risk of overdosing should be an important theme in counselling of drug users at needle exchange services. Especially young people below 18 years of age should be reached by needle exchange services, because injecting often starts before the age of 18.