1. Lääkärilehti
  2. Tieteessä
  3. Pitkäaikaishoito viimeisenä elinvuotena
Alkuperäis­tutkimus 38/2018 vsk 73 s. 2086 - 2098

Pitkäaikaishoito viimeisenä elinvuotena

Vertailussa suuret kaupungit ja muu Suomi 2002–2013

Lähtökohdat Vanhuusikäisten pitkäaikaishoitoa viimeisenä elinvuotena v. 2002–13 vertailtiin kuuden suurimman kaupungin ja muun Suomen välillä. Tutkittavana olivat pitkäaikaishoidon käyttö, siirtymät kodinja/tai hoitopaikkojen välillä sekä kuolinpaikka.

Menetelmät Rekisteriaineisto sisälsi kaikki ≥ 70-vuotiaana kuolleet suomalaiset vuosilta 2002–13(N = 427 078). Tutkittavat hoitomuodot olivat vanhainkoti, tehostettu palveluasuminen ja pitkäaikainenhoito terveyskeskuksessa.

Tulokset Tutkittavista 45 % oli pitkäaikaishoidossa jonkin aikaa viimeisenä elinvuotenaan. Pitkäaikaishoito väheni Tampereella ja Vantaalla. Tehostettu palveluasuminen yleistyi ja laitoshoito väheni koko maassa.Yhä useampi siirtyi kodin ja/tai hoitopaikkojen välillä monta kertaa viimeisinä elinkuukausina. Tehostetun palveluasumisen yksikkö oli aiempaa yleisempi kuolinpaikkana.

Päätelmät Tehostettua palveluasumista on useimmissa kunnissa lisätty niin, että laitoshoidon vähetessä pitkäaikaishoito kokonaisuutena on pysynyt entisellä tasolla. Elämän viimeisinä kuukausina moni kokee useita siirtymiä.

Pitkäaikaishoito viimeisenä elinvuotena Kuva 1 / 3
     

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoitoa on muutettu laitoshoidosta avohoidon suuntaan (1–3). Muutoksen nopeudessa, pitkäaikaishoidon järjestämistavassa ja palvelujen käytössä on eroja alueiden ja kuntien välillä (4–6).

Kuntien erot palveluissa ovat valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yksi syy: pitkäaikaishoidonkin on tarkoitus siirtyä kunnilta maakunnille. Alueellisten erojen on arvioitu vähenevän tuntuvasti, jos pitkäaikaishoidon järjestämisvastuu siirretään suuremmille alueille (77 Kauppi E, Määttänen N, Salminen T, Valkonen T. Vanhusten pitkäaikaishoidon tarve vuoteen 2040. Kunnallisalan kehittämissäätiö, Tutkimusjulkaisusarja 90/2015.).

Tehostettu palveluasuminen oli yleisintä Espoossa ja Vantaalla.

Pitkäaikaishoito keskittyy paljolti kaikkein vanhimmille ihmisille sekä viimeisiin elinkuukausiin ja -vuosiin (88 Forma L. Health and social service use among older people – the last two years of life. Acta Universitatis Tamperensis 1673. Tampere: Tampere University Press 2011.). Taustalla ovat korkeaan ikään ja kuoleman läheisyyteen liittyvät sairaudet sekä toimintakyvyn vajavuudet. Keskeisin ympärivuorokautiseen pitkäaikaishoitoon johtava tekijä on dementia (99 Luppa M, Luck T, Weyerer S, Konig HH, Brahler E, Riedel-Heller SG. Prediction of institutionalization in the elderly. A systematic review. Age Ageing 2010;39:31–8.,1010 Nihtilä E, Martikainen P, Koskinen S, Reunanen A, Noro A, Häkkinen U. Chronic conditions and the risk of long-term institutionalization among older people. Eur J Public Health 2008;18:77–84.). Pitkäaikaishoito elämän lopussa on yleisintä vanhimpina kuolevilla (88 Forma L. Health and social service use among older people – the last two years of life. Acta Universitatis Tamperensis 1673. Tampere: Tampere University Press 2011.,1111 Pot AM, Portrait F, Visser G, Puts M, van Groenou MI, Deeg DJ. Utilization of acute and long-term care in the last year of life: comparison with survivors ina population-based study. BMC Health Serv Res 2009;9:139.,1212 Häkkinen U, Martikainen P,Noro A, Nihtilä E, Peltola M. Aging, health expenditure, proximity to death, and income in Finland. Health Econ Policy Law 2008;3:165–95.), joten se yleistynee pitkäikäisyyden yleistyessä (1313 Murphy M, Martikainen P. Use of hospital and long-term institutional care services in relation to proximity to death among older people in Finland. Soc Sci Med 2013;88:39–47.).

Siirtyminen kodin ja/tai hoitopaikkojen välillä on yleistä viimeisinä elinkuukausina (1414 Aaltonen M. Patterns of care in the last two years of life. Care transitions and places of deathof old people. Acta Universitatis Tamperensis 2094. Tampere: Tampere University Press 2015.). Vanhan ihmisen kunto voi heiketä niin, että hänen on siirryttävä vaativampaa hoitoa tarjoavaan paikkaan.

Siirtymät ovat yleisempiä tehostetun palveluasumisen kuin vanhainkodin asukkailla (33 Forma L, Jylhä M, Aaltonen M, Raitanen J, Rissanen P. Vanhuuden viimeiset vuodet. Pitkäaikaishoito ja siirtymät hoitopaikkojen välillä. Kunnallisalan kehittämissäätiö, Tutkimusjulkaisusarja 69/2012.,1414 Aaltonen M. Patterns of care in the last two years of life. Care transitions and places of deathof old people. Acta Universitatis Tamperensis 2094. Tampere: Tampere University Press 2015.). Monissa kunnissa hoitoa tehostetussa palveluasumisessa on kehitetty siten, että yksikössä voisi elää elämän loppuun asti joutumatta tarpeettomasti siirtymään muualle (1515 Seinelä L, Lehto V, Vanttaja K, Lehmus A, Valvanne J. Elämän loppuvaiheen hyvä hoito tehostetussa palveluasumisessa. Esimerkkinä Tampereen kehittämistyö. Kuntaliitto, Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus -projektin julkaisu 5/2015.). Yleensä siirtymät johtuvat vakavista sairaustiloista (1616 Vanttaja K, Seinelä L, Valvanne J. Elämän loppuvaiheen sairaalasiirrot ja hoidon suunnittelu tehostetussa palveluasumisessa Tampereella 2011. Gerontologia 2015;29:61–74.). Niiden tarpeellisuutta ja jäljellä olevaa elinaikaa on usein vaikea arvioida. Suurimmalla osalla ikääntyneistä viimeisen elinvuoden toimintakykyä ja palvelujen tarvetta on vaikea ennustaa (1717 Gill TM, Gahbauer EA, Han L, Allore HG. Trajectories of disability in the last year of life.N Engl J Med 2010;13:1173–80. doi: 10.1056/NEJMoa0909087).

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esiin kuntien erilaisia ratkaisuja vanhuusiän pitkäaikaishoidon järjestämisessä ja kehityskulkuja v. 2002–13. Tutkimuksessa verrataan vanhojen ihmisten ympärivuorokautista pitkäaikaishoitoa viimeisenä elinvuotena, siirtymiä kolmen viimeisen elinkuukauden aikana sekä kuolinpaikkoja kuudessa suurimmassa kaupungissa (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku) ja muualla Suomessa. Tutkimus on osa hanketta Yleistyvä pitkäikäisyys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudet haasteet (COCTEL).

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusjoukon muodostivat kaikki suomalaiset, jotka kuolivat 70-vuotiaana tai vanhempana v. 2002–13. Tiedot henkilöistä (kuolinpäivä, ikä, sukupuoli ja kotikunta) saatiin Tilastokeskuksen Kuolemansyyrekisteristä. Aineisto ja menetelmät on kuvattu tarkemmin liitteessä (liite 1, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > SLL 38/2018).

Tieto pitkäaikaishoidosta 12 viimeisen elinkuukauden ajalta poimittiin Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteristä ja Sosiaalihuollon hoitoilmoitusrekisteristä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos).

Tutkittavat hoitomuodot olivat pitkäaikaishoito yhteensä, vanhainkoti, tehostettu palveluasuminen ja vähintään 90 päivän yhtäjaksoinen hoito terveyskeskussairaalassa. Hoitomuodot luokiteltiin Sosiaalihuollon hoitoilmoitusrekisterin palvelualaluokituksen mukaan (1818 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. HILMO. Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon hoitoilmoitus 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Määrittelyt ja ohjeistus. Luokitukset, termistöt ja tilasto-ohjeet 3/ 2012.).

Siirtymäksi laskettiin paikan vaihdokset, joissa henkilö oli uudessa paikassa vähintään yhden yön, myös palatessa lähtöpaikkaan. Kuolinpaikaksi merkittiin viimeinen hoitopaikka riippumatta siitä, kauanko henkilö siellä oli. Kuolinpaikkoja olivat pitkäaikaishoitopaikat ja sairaala sekä koti, jos henkilö ei ollut kuolinpäivänä kirjattuna hoitopaikkaan. Kotona kuolleiksi luokiteltiin siten myös päivystyksessä kuolleita.

Analyysit

Eri hoitopaikoissa olleiden osuudet (%) esitetään paikkakunnittain ja kuolinvuosittain ikä- ja sukupuolivakioituina. Eroja tutkimusjoukon keski-iässä testattiin riippumattomien otosten t-testillä kunnissa ja Welchin testillä kuntien välillä. Kuolinpaikan yleisyyden eroa eri vuosina testattiin khiin neliötestillä. Eroja pitkäaikaishoitopäivien määrässä kaupunkien ja vuosien välillä testattiin riippumattomien otosten mediaanitestillä.

Eri pitkäaikaishoitomuotojen käytön todennäköisyyttä viimeisenä elinvuotena ja vähintään viiden siirtymän todennäköisyyttä kolmena viimeisenä elinkuukautena analysoitiin binäärisillä logistisilla regressiomalleilla. Ensin tarkasteltiin kuolinvuoden ja kotikunnan yhteyttä hoitomuotojen käytön ja useiden siirtymien todennäköisyyteen ilman vakiointeja (liite 2, malli 1), ja toiseksi vakioitiin ikä ja sukupuoli (malli 2). Kolmanneksi selvitettiin, olivatko tutkittavien asioiden muutokset ajassa erilaisia eri kunnissa, ja lisättiin kotikunnan ja kuolinvuoden yhdysvaikutus (malli 3).

Tulokset

Aineisto sisälsi 427 078 henkilöä (liite 3). Keskimääräinen kuolinikä ja dementiaa sairastavien osuus vaihtelivat kunnittain. Ne olivat kaikissa kunnissa suuremmat v. 2013 kuin v. 2002.

Noin 45 % tutkittavista oli pitkäaikaishoidossa vähintään yhden päivän viimeisenä elinvuotenaan (liite 3), (kuvio 1Eri pitkäaikaishoitomuotoja viimeisenä elinvuotena käyttäneiden osuus suurimmissa kaupungeissa ja muualla Suomessa vuosina 2002–13, ikä- ja sukupuolivakioitu.. ). Pitkäaikaishoidossa olleiden osuus oli Espoossa ja muualla Suomessa suurempi v. 2013 kuin v. 2002. Osuuden suureneminen liittyi tutkimusjoukon vanhenemiseen, sillä kasvu tasoittui, kun ikä ja sukupuoli vakioitiin.

Pitkäaikaishoito väheni tutkimusaikana Tampereella ja Vantaalla (liite 2, malli 3). Kun suuria kaupunkeja verrattiin muuhun Suomeen ja huomioitiin kuntien väliset ikä- ja sukupuolierot, pitkäaikaishoito oli yleisempää Helsingissä, Tampereella, Vantaalla sekä Turussa ja harvinaisempaa Espoossa (kuvio 1Eri pitkäaikaishoitomuotoja viimeisenä elinvuotena käyttäneiden osuus suurimmissa kaupungeissa ja muualla Suomessa vuosina 2002–13, ikä- ja sukupuolivakioitu.. ), (liite 2, malli 2).

Vanhainkotihoito oli vastaavasti verrattuna yleisempää muissa suurissa kaupungeissa mutta harvinaisempaa Espoossa (kuvio 1Eri pitkäaikaishoitomuotoja viimeisenä elinvuotena käyttäneiden osuus suurimmissa kaupungeissa ja muualla Suomessa vuosina 2002–13, ikä- ja sukupuolivakioitu.. ), (liite 2, malli 2). Tehostettu palveluasuminen oli yleisintä Espoossa ja Vantaalla, kun taas pitkäaikaishoito terveyskeskuksessa oli yleisintä Tampereella ja Turussa (liite 2, mallit 2).

Tehostettu palveluasuminen yleistyi, ja vanhainkotihoito sekä pitkäaikaishoito terveyskeskuksessa vähenivät 2002–13 (liite 2), (kuvio 1Eri pitkäaikaishoitomuotoja viimeisenä elinvuotena käyttäneiden osuus suurimmissa kaupungeissa ja muualla Suomessa vuosina 2002–13, ikä- ja sukupuolivakioitu.. ). Vertailussa muun Suomen kanssa vanhainkotihoito väheni eniten Tampereella ja Vantaalla ja tehostettu palveluasuminen yleistyi suuremmassa määrin Tampereella (liite 2, mallit 3). Pitkäaikaishoito terveyskeskuksessa väheni vastaavasti eniten Helsingissä, Espoossa ja Oulussa.

Hoitopäivien keskiarvo oli suurin vanhimmassa ja pienin nuorimmassa ikäryhmässä (liite 4). Hoitopäivien määrä oli hieman suurempi v. 2013 kuin v. 2002 (keskiarvot 121 ja 114, mediaanit 0, p < 0,001).

Lähes 25 % tutkimusjoukosta oli hoidossa koko viimeisen elinvuoden (liite 3). Koko vuoden hoidossa olleita oli huomattavasti enemmän vanhimmassa ikäryhmässä kuin nuoremmissa. Kuntien väliset erot olivat tilastollisesti merkitseviä (p < 0,001). Koko vuoden hoidossa olleiden osuus oli Helsingissä pienempi v. 2013 kuin v. 2002.

Siirtymät yleistyivät

Hieman yli puolet vanhoista ihmisistä oli kotona vielä kolme kuukautta ennen kuolemaa (liite 5). Tästä ryhmästä 17 % ei siirtynyt hoitopaikkaan ennen kuolemaa, mutta 19 %:lla oli vähintään viisi siirtymää viimeisten elinkuukausien aikana (kuvio 2Ei yhtään siirtymää, 1–4 tai vähintään 5 siirtymää kolmen viimeisen elinkuukauden aikana kokeneiden osuus.. Henkilöt, jotka olivat 3 kuukautta ennen kuolemaa vanhainkodissa, tehostetun palveluasumisen yksikössä, terveyskeskuksessa tai kotona suurimmissa kaupungeissa ja muualla Suomessa v. 2002 ja 2013.).

Suurin osa vanhainkodeissa asuvista ei siirtynyt muualle lainkaan viimeisten kolmen elinkuukauden aikana, ja heidän osuutensa oli suurempi v. 2013 kuin v. 2002. Vanhainkodissa tai tehostetussa palveluasumisessa olleiden, vähintään viisi siirtymää kokeneiden osuus oli v. 2013 pienempi kuin v. 2002 lähes kaikissa kunnissa. Terveyskeskuksessa olleiden useat siirtymät olivat yleisempiä v. 2013 kuin v. 2002.

Useat siirtymät kolmen viimeisen elinkuukauden aikana olivat yleisempiä muualla Suomessa kuin suurissa kaupungeissa (liite 6). Useiden siirtymien todennäköisyys elämän loppuvaiheessa suureni v. 2002–13.

Kuolinpaikka

Yli puolet tutkittavista oli kotona kolme kuukautta ennen kuolemaansa.

Terveyskeskussairaala oli yleisin kuolinpaikka kaikissa kunnissa lukuun ottamatta Vantaata. Sairaala oli yleisin kuolinpaikka Vantaalla sekä v. 2002 että v. 2013 (kuvio 3Kuolinpaikka suurimmissa kaupungeissa ja muualla Suomessa v. 2002 ja 2013.. ). Kuntien väliset erot olivat tilastollisesti merkitseviä (p < 0,001).

Tehostetun palveluasumisen yksikkö oli kuolinpaikkana yleisempi v. 2013 kuin v. 2002 (kuvio 3Kuolinpaikka suurimmissa kaupungeissa ja muualla Suomessa v. 2002 ja 2013.. ). Kotona kuoleminen oli yleisempää v. 2013 kuin v. 2002 muualla paitsi Vantaalla ja Turussa.

Päätelmät

Lähes puolet vanhoista ihmisistä oli ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa jonkin aikaa viimeisenä elinvuotenaan. Pitkäaikaishoito yleistyi hieman v. 2002–13, vaikka tutkittavien ikä vakioitiin. Espoo erosi suurista kaupungeista eniten muusta Suomesta: pitkäaikaishoito ja etenkin vanhainkotihoito oli Espoossa harvinaisempaa.

Tehostettu palveluasuminen yleistyi suurissa kaupungeissa hitaammin kuin muualla Suomessa – Tamperetta lukuun ottamatta. Tampereella vanhainkotihoito väheni ja tehostettu palveluasuminen yleistyi tutkimusaikana huomattavasti. Tampereella ja Vantaalla purettiin laitoshoitoa runsaasti ja pitkäaikaishoito väheni kaiken kaikkiaan.

Ikä lisäsi pitkäaikaishoidon todennäköisyyttä ja hoitoajan pituutta. Neljä kymmenestä kaikkein vanhimmasta oli pitkäaikaishoidossa koko viimeisen elinvuoden. Kun ihmiset kuolevat yhä vanhempina, ympärivuorokautinen pitkäaikaishoito elämän loppuvaiheessa yleistyy, jos toimintakyky ja muut tarvetekijät eivät muutu. Tähän tulisi varautua kunnissa ja maakunnissa. Tarpeeseen vastaaminen edellyttää kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen lisäämistä ja kehittämistä.

Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että hoito on erilaista eri kunnissa. Sen sijaan ei voida arvioida, onko se jossain parempaa kuin toisaalla. Aiemman tutkimuksen mukaan elämän loppuvaiheen hoidon laatu oli parempi pitkäaikaishoitopaikassa kuin sairaalassa (1919 Lehmus A, Seinelä L, Valvanne J. Comparative study of perceptions of family members to the end-of-life care in residential care facilities and hospitals in Tampere, Finland. J Hosp Adm 2015;4:84–9.). Siten on mahdollista, että pitkäaikaishoitopaikkojen yleistyminen kuolinpaikkana on lisännyt hyvää loppuelämän hoitoa. Vantaalla yleisin kuolinpaikka oli muista kunnista poiketen sairaala. Tätä selittänee osittain se, että tutkittavat olivat Vantaalla nuorempia kuin muissa kunnissa, sillä nuoremmilla on suurempi todennäköisyys kuolla sairaalassa (1414 Aaltonen M. Patterns of care in the last two years of life. Care transitions and places of deathof old people. Acta Universitatis Tamperensis 2094. Tampere: Tampere University Press 2015.).

Vähintään viisi siirtymää viimeisinä elinkuukausina oli todennäköisempää muualla Suomessa kuin suurissa kaupungeissa. Isoissa kaupungeissa saattaa olla paremmat mahdollisuudet hoitaa elämän loppuvaiheessa olevia vanhoja ihmisiä pitkäaikaishoidossa. Niissä voi myös olla enemmän käyntejä avoterveydenhuollossa kuin muualla Suomessa, koska tarjontaa on enemmän ja välimatkat ovat lyhyempiä. Nämä käynnit eivät näy nyt analysoidussa aineistossa.

Aiempien tutkimusten mukaan siirtymien yleisimpiä syitä ovat kaatumiset ja niistä aiheutuneet murtumat sekä yleistilan heikentyminen vakavien taustasairauksien takia (1616 Vanttaja K, Seinelä L, Valvanne J. Elämän loppuvaiheen sairaalasiirrot ja hoidon suunnittelu tehostetussa palveluasumisessa Tampereella 2011. Gerontologia 2015;29:61–74.,2020 Lehto V, Seinelä L, Aaltonen M. Tehostetun palveluasumisen asukkaiden siirrot – taustatekijät ja siirtojen syyt. Gerontologia 2015;29:12–23.). Tällöin siirtyminen pitkäaikaishoitopaikasta sairaalaan on usein perusteltua ja osa hyvää hoitoa.

Lue myös

Osittain taustalla voi kuitenkin olla hoitopaikan huono varautuminen elämän loppuvaiheen hoitoon ja siirtymät voisivat olla vältettävissä. Kolme kuukautta ennen kuolemaa vanhainkodissa olleilla oli viimeisinä elinkuukausina vähemmän siirtymiä kuin muissa hoitopaikoissa olleilla. Asukkaiden kunto eri hoitopaikoissa on pääosin sama (2121 Finne-Soveri H, Heikkilä R, Mäkelä M ym. Mitä on huomioitava vanhusten laitoshoitoa vähennettäessä. Kirjassa: Noro A, Alastalo H, toim. Vanhuspalvelulain 980/2012 toimeenpanon seuranta. Tilanne ennen lain voimaantuloa vuonna 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 13/2014.), joten taustalla ovat todennäköisesti erot hoitokäytännöissä ja kyvyssä hoitaa ihmistä elämän loppuvaiheessa. Myös tehostetussa palveluasumisessa olisi akuuteissa tilanteissa oltava mahdollisuus saattohoitoon (2222 Saarto T ja asiantuntijatyöryhmä. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestäminen. Työryhmän suositus osaamis- ja laatukriteereistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmälle. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 44/2017.).

Toistuvat siirtymät hoitopaikasta toiseen on luokiteltu kuormittaviksi, jos arvioidaan, että ne olisivat vältettävissä (2323 Gozalo P, Teno JM, Mitchell SL ym. End-of-life transitions among nursing home residents with cognitive issues. N Engl J Med 2011;365:1212–21.). On huolestuttavaa, että monia siirtymiä kokeneiden osuus kasvoi tutkimusaikana. Tähän on osaltaan vaikuttanut tehostetun palveluasumisen yleistyminen. Näissä yksiköissä asuvia siirretään hoitopaikasta toiseen edelleen enemmän kuin vanhainkodeissa asuvia. Tehostetussa palveluasumisessa on kuitenkin kehitetty elämän loppuvaiheen hoitoa, ja paljon siirtyvien osuus näissä yksiköissä pieneni tutkimusaikana.

Tavoitteena on, että vanhat ihmiset asuisivat mahdollisimman pitkään kotona (2424 Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Julkaisuja 11/2013.). Tämä saattaa lisätä siirtymiä, sillä hoidon tarve voi olla niin suuri, että hoitoon täytyy hakeutua toistuvasti. Kotona asumista on saatettu edistää liian nopeasti siihen nähden, että kotihoidon peittävyyttä ei ole lisätty eikä toimintamuotoja ole kehitetty vastaamaan hoidon tarpeen kasvua (22 Blomgren J, Einiö E. Laitoshoidon vähenemisen yhteys ikääntyneiden muihin pitkäaikaishoivan palveluihin ja sairausvakuutuksen korvaamien lääkkeiden kustannuksiin vuosina 2000–2013. Yhteiskuntapolitiikka 2015;80:334–48.). Monissa kunnissa pyritään parantamaan hauraiden ikäihmisten edellytyksiä asua kotona mm. kotikuntoutuksen, kotihoitoa tukevan kotisairaalatoiminnan ja tehostetun kotihoidon avulla.

Yli puolet tutkittavista oli kotona kolme kuukautta ennen kuolemaansa. Osalle tämä on varmaankin ollut tarkoituksenmukainen järjestely. Toisaalta kotihoidon laskennassa arvioitiin, että muu kuin koti oli tarkoituksenmukainen hoitopaikka 14 %:lle sellaisista vanhuksista, joiden luokse tehtiin vähintään 90 käyntiä kuukaudessa (2525 Suomen virallinen tilasto. Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilastoraportti 2/2017.). Kotona asuvista 90 vuotta täyttäneistä tamperelaisista 12 % arvioi, ettei koti ole heille paras asumismuoto (Tervaskannot 90+, julkaisematon tulos vuoden 2014 kyselystä).

Siirtymiä lisäsi todennäköisesti myös terveyskeskushoidon muuttuminen pitkäaikaishoidosta lyhytaikaisen sairaalahoidon tarjoajaksi.

Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet

Pitkäaikaishoidon luokittelu eri hoitomuotoihin ei ole yksiselitteistä. Terveyskeskus ei todennäköisesti tarkoita samaa kaikissa kunnissa. Tässä tutkimuksessa terveyskeskuksiksi luokiteltuja hoitopaikkoja ei kutsuta terveyskeskuksiksi Tampereella ja Turussa, missä niissä saatetaan antaa myös erikoissairaanhoitotasoista hoitoa. Näissä kaupungeissa terveyskeskuksen pitkäaikaishoidossa olleita olikin enemmän kuin muissa suurissa kaupungeissa ja muualla Suomessa. Luvut saattavat sisältää hoitoa, joka muualla sisältyy sairaalahoitoon. Tutkimuksessa käytetty 90 päivän raja kuitenkin varmistaa, että kyseessä on ollut pitkäaikainen hoito kyseisessä terveydenhuollon laitoksessa.

Tutkimuksessa ei voitu arvioida pitkäaikaishoidon tarpeenmukaisuutta. Ikä ja sukupuoli vakioitiin, mutta hoidossa olevien kunto saattoi olla erilainen eri kunnissa ja eri vuosina. Kuntien erot dementiadiagnoosien yleisyydessä ja näiden diagnoosien yleistyminen tutkimusaikana saattavat johtua diagnosointikäytäntöjen eroista. Myös erot koti- ja omaishoidon tarjonnassa todennäköisesti selittävät eroja pitkäaikaishoidossa. Muu Suomi on heterogeeninen joukko kuntia ja sisältää myös melko suuria kaupunkeja. Tämä pienentänee suurten kaupunkien ja muun Suomen eroja.

Johtopäätökset

Tehostettua palveluasumista on useimmissa kunnissa lisätty niin, että laitoshoidon vähetessä pitkäaikaishoito kokonaisuutena on pysynyt entisellä tasolla. Elämän viimeisinä kuukausina moni kokee useita siirtymiä. Niiden vähentäminen on vaikeaa, sillä pitkäaikaishoidossa tai kotona asuvat saattavat olla vaikeasti monisairaita ja tarvitsevat sairaalatason hoitoa. Hoidon kokonaisuuden hallinta on erityisen tärkeää etenkin kotona asuville monisairaille ihmisille, joille kertyy useita hoitokäyntejä elämän lopussa.

Kiitokset

Tutkimuksen rahoitti Suomen Akatemia. Osa tutkimuksesta tehtiin Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä.

Kirjoittajat
Leena Forma
TtT, dosentti, yliopistonlehtori
Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC)
Mari Aaltonen
TtT, tutkijatohtori
Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC)
Jutta Pulkki
TtT, yliopisto-opettaja
Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC)
Jani Raitanen
FM, tutkija
Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC) ja UKK-Instituutti
Pekka Rissanen
FT, professori, arviointijohtaja
Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Lauri Seinelä
LT, kehittäjäylilääkäri
Tampereen kaupunki ja Tampereen yliopisto, geriatrian yksikkö
Jaakko Valvanne
LT, professori emeritus
Tampereen yliopisto, lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC)
Marja Jylhä
LT, professori
Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC)
Sidonnaisuudet

Leena Forma, Mari Aaltonen, Jutta Pulkki, Jani Raitanen, Lauri Seinelä:
ei sidonnaisuuksia.

Pekka Rissanen: Artikkelin ulkopuolinen, aiheen kannalta olennainen taloudellinen toiminta: Tekonivelsairaala Coxan hallitus.

Jaakko Valvanne: Artikkelin ulkopuolinen, aiheen kannalta olennainen taloudellinen toiminta: luentopalkkiot (Globex, Professio, FCG Koulutus, Ikifit Oy).

Marja Jylhä: Artikkelin ulkopuolinen, aiheen kannalta olennainen taloudellinen toiminta: luentopalkkio (KEVA), osakkeet/optiot (Medfile), matka-, majoitus- tai kokouskulut (Sotainvalidien Veljesliitto, Kustannusosakeyhtiö Vastapaino, Järvenpään kaupunki, Nordic Gerontogical Federation).

Faktat

Tästä asiasta tiedettiin

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoitoa on muutettu laitoshoidosta avohoidoksi.

Kuntien välillä on eroja pitkäaikaishoidon järjestämistavassa ja muutostahdissa.

Pitkäaikaishoito ja useat siirtymät hoitopaikkojen ja/tai kodin välillä ovat yleisiä viimeisenä elinvuotena.

Tämä tutkimus opetti

Muutos laitoshoidosta avohoitoon oli yleensä hitaampi suurissa kaupungeissa kuin muualla Suomessa.

Vanhojen ihmisten siirtyminen viimeisinä elinkuukausina vähintään viidesti hoitopaikkojen tai kodin ja hoitopaikkojen välillä yleistyi tutkimusaikana. Se oli yleisempää muualla Suomessa kuin suurissa kaupungeissa.

Tehostettu palveluasuminen oli yleisempi kuolinpaikka v. 2013 kuin v. 2002.

Kirjallisuutta
1
Suomen virallinen tilasto. Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2013. Sosiaaliturva. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilastoraportti 27/2014.
2
Blomgren J, Einiö E. Laitoshoidon vähenemisen yhteys ikääntyneiden muihin pitkäaikaishoivan palveluihin ja sairausvakuutuksen korvaamien lääkkeiden kustannuksiin vuosina 2000–2013. Yhteiskuntapolitiikka 2015;80:334–48.
3
Forma L, Jylhä M, Aaltonen M, Raitanen J, Rissanen P. Vanhuuden viimeiset vuodet. Pitkäaikaishoito ja siirtymät hoitopaikkojen välillä. Kunnallisalan kehittämissäätiö, Tutkimusjulkaisusarja 69/2012.
4
Rosenvall A, Rättö H, Finne-Soveri H ym. Neljän vuoden seurantatutkimus helsinkiläisistä ja espoolaisista muistisairaista. Palvelujen käyttö, pitkäaikaishoito ja kuolleisuus. Suom Lääkäril 2015;70:2332–9.
5
Pulkki J, Jylhä M, Forma L, Aaltonen M, Raitanen J, Rissanen P. Long-term care use among old people in their last 2 years of life: variations across Finland. Health Soc Care Community 2016;24:439–49.
6
Hussi E, Mäkiniemi E, Vauramo E. Ikääntyvä väestö ja toimintakyvyn ylläpito. Kunnallisalan kehittämissäätiö 2017.
7
Kauppi E, Määttänen N, Salminen T, Valkonen T. Vanhusten pitkäaikaishoidon tarve vuoteen 2040. Kunnallisalan kehittämissäätiö, Tutkimusjulkaisusarja 90/2015.
8
Forma L. Health and social service use among older people – the last two years of life. Acta Universitatis Tamperensis 1673. Tampere: Tampere University Press 2011.
9
Luppa M, Luck T, Weyerer S, Konig HH, Brahler E, Riedel-Heller SG. Prediction of institutionalization in the elderly. A systematic review. Age Ageing 2010;39:31–8.
10
Nihtilä E, Martikainen P, Koskinen S, Reunanen A, Noro A, Häkkinen U. Chronic conditions and the risk of long-term institutionalization among older people. Eur J Public Health 2008;18:77–84.
11
Pot AM, Portrait F, Visser G, Puts M, van Groenou MI, Deeg DJ. Utilization of acute and long-term care in the last year of life: comparison with survivors ina population-based study. BMC Health Serv Res 2009;9:139.
12
Häkkinen U, Martikainen P,Noro A, Nihtilä E, Peltola M. Aging, health expenditure, proximity to death, and income in Finland. Health Econ Policy Law 2008;3:165–95.
13
Murphy M, Martikainen P. Use of hospital and long-term institutional care services in relation to proximity to death among older people in Finland. Soc Sci Med 2013;88:39–47.
14
Aaltonen M. Patterns of care in the last two years of life. Care transitions and places of deathof old people. Acta Universitatis Tamperensis 2094. Tampere: Tampere University Press 2015.
15
Seinelä L, Lehto V, Vanttaja K, Lehmus A, Valvanne J. Elämän loppuvaiheen hyvä hoito tehostetussa palveluasumisessa. Esimerkkinä Tampereen kehittämistyö. Kuntaliitto, Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus -projektin julkaisu 5/2015.
16
Vanttaja K, Seinelä L, Valvanne J. Elämän loppuvaiheen sairaalasiirrot ja hoidon suunnittelu tehostetussa palveluasumisessa Tampereella 2011. Gerontologia 2015;29:61–74.
17
Gill TM, Gahbauer EA, Han L, Allore HG. Trajectories of disability in the last year of life.N Engl J Med 2010;13:1173–80. doi: 10.1056/NEJMoa0909087
18
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. HILMO. Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon hoitoilmoitus 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Määrittelyt ja ohjeistus. Luokitukset, termistöt ja tilasto-ohjeet 3/ 2012.
19
Lehmus A, Seinelä L, Valvanne J. Comparative study of perceptions of family members to the end-of-life care in residential care facilities and hospitals in Tampere, Finland. J Hosp Adm 2015;4:84–9.
20
Lehto V, Seinelä L, Aaltonen M. Tehostetun palveluasumisen asukkaiden siirrot – taustatekijät ja siirtojen syyt. Gerontologia 2015;29:12–23.
21
Finne-Soveri H, Heikkilä R, Mäkelä M ym. Mitä on huomioitava vanhusten laitoshoitoa vähennettäessä. Kirjassa: Noro A, Alastalo H, toim. Vanhuspalvelulain 980/2012 toimeenpanon seuranta. Tilanne ennen lain voimaantuloa vuonna 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 13/2014.
22
Saarto T ja asiantuntijatyöryhmä. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestäminen. Työryhmän suositus osaamis- ja laatukriteereistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmälle. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 44/2017.
23
Gozalo P, Teno JM, Mitchell SL ym. End-of-life transitions among nursing home residents with cognitive issues. N Engl J Med 2011;365:1212–21.
24
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Julkaisuja 11/2013.
25
Suomen virallinen tilasto. Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilastoraportti 2/2017.
English summary

Long-term care among old peoplein the last year of life – largest cities compared to the rest of Finland 2002–2013

BACKGROUND Long-term care (LTC) in the last year of life among old people was compared between the six largest cities and the rest of Finland in 2002 and in 2013. Data on the use of LTC, transitions between home and/or care settings and place of death were analysed.

METHODS We used national register data which included all those who died at the age of 70 years or more in 2002–2013 in Finland (N = 427 078). Data on the use of residential homes, sheltered housing with 24-hour assistance and health centres (if the length of stay was ≥ 90 days) were analysed. Binary logistic regression modelling was performed.

RESULTS About 45% of old people were in LTC at least once during their last year of life. LTC decreased in Tampere and in Vantaa during the study period. Sheltered housing became more common and institutional care less common across the whole country. The share of those who had at least five transitions at the end of life increased over the study period, and was smaller in large cities than in the rest of Finland. Sheltered housing was a more common place of death in 2013 than in 2002.

CONCLUSIONS Sheltered housing has replaced institutional care to a large extent and LTC has, therefore, remained at its previous level in most municipalities. Many old people experience several transitions between home and/or care settings in the last months of life. Many of them are seriously ill and may benefit from hospital care. Unnecessary transitions could be avoided to some extent with better coordination of care.

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Sädehoidon haitat voivat tulla viiveellä

Valtaosa merkittävistä haitoista ilmaantuu vasta myöhäisseurannassa.

Kommentti
Kuka haluaa johtaa terveyskeskusta?

Hyvä johtaminen ei riitä, jos resursseja ei ole, kirjoittaa Minna Mantila.

Ajassa
THL: Suomeen tarvitaan Kansallinen laaturekisterikeskus

Hankkeessa on perustettu seitsemän tautikohtaista pilottirekisteriä.

Blogi
Miksi annamme tasoitusta?

Mihin valmiiden erikoislääkärien haahuiluvuosien järjestelmää Suomessa oikein tarvitaan, miettivät Toni ja Laura Seppälä Baltimoressa.

Tieteessä
Tekonivelen sementtikiinnitys turvallinen myös iäkkäämmillä potilailla

Luusementin käyttöön lonkan tekonivelen kiinnityksessä ei liity lisääntynyttä kuolleisuutta, osoittaa väitöstutkimus.

Ajassa
Päihdeäitien kuntoutukseen voi hakea avustusta

Valtionavustuksen taustalla on hallitusohjelman linjaus päihdeäitien ja päihdeperheiden palveluista.