Alkuperäis­tutkimus 36/1993 vsk 48 s. 3575

Poistoilmoitusrekisteriin ja FINMONICA-sydäninfarktirekisteriin perustuvien sydäninfarktin ilmaantuvuusarvioiden vertailu

Sairaalassa hoidettujen sydäninfarktikohtausten ilmaantuvuuden kehityssuunnat olivat poistoilmoitusrekisterin ja FINMONICA-sydäninfarktirekisterin perusteella laskettuina varsin yhdenmukaiset. Tutkijat toteavat, että poistoilmoitusrekisteriä voidaan tietyin varauksin käyttää kyseisten sepelvaltimotautitapahtumien epidemiologiseen seurantaan. Kliinisen diagnoosikäytännön mahdollisten muutosten vaikutus poistoilmoitusrekisterin sisältöön olisi arvioitava määrävälein.

Markku MähönenHeikki MiettinenKalevi PyöräläJaakko Tuomilehto Anu MolariusMatti ArstilaEsko KaarsaloMatti Ketonen Kari KuulasmaaSeppo LehtoHarri MustaniemiMatti Niemelä Pertti PalomäkiVeikko SalomaaJorma TorppaTapio Vuorenmaa

FINMONICA-tutkimusten tuloksia III

Sydän- ja verisuonisairauksien aiheuttaman kuolleisuuden tiedetään pienentyneen useimmissa länsimaissa, kun taas joissakin niistä kehityssuunta on ollut päinvastainen. Kuolleisuusluvut ovat kuitenkin epätarkka mittari arvioitaessa sepelvaltimotaudin ilmaantuvuutta, sillä noin kaksi kolmannesta ensimmäisistä sydäninfarkteista ei johda kuolemaan.

WHO:n MONICA-projektissa, jonka tavoitteena on sydän- ja verisuonisairauksien kehityssuuntien ja niihin vaikuttavien tekijöiden seuranta (1,2), keskeisenä tiedonkeruumenetelmänä ovat sydäninfarktirekisterit. Niihin kirjataan vakioiduin kriteerein sepelvaltimotautikuolemat sekä ne sepelvaltimotautikohtaukset, jotka eivät johda kuolemaan. Suomessa ensimmäiset sydäninfarktirekisterit toimivat WHO:n aloitteesta 1970-luvulla Helsingissä, Turussa ja Pohjois-Karjalassa. Vuodesta 1983 lähtien MONICA-projektin Suomea koskevan FINMONICA:n yhteydessä sydäninfarktirekisteri on toiminut Pohjois-Karjalan läänissä, Kuopion läänissä sekä Turun kaupungissa ja Loimaan aluesairaalan kuntainliiton kunnissa.

Useissa tutkimuksissa sydäninfarktin ilmaantuvuuden ja ennusteen arviointiin on yhdessä kuolinsyyrekisterin kanssa käytetty sairaaloiden poistoilmoitusrekisteriä (3,4,5,6). Keskeisenä kysymyksenä on tällöin näiden tietojen luotettavuus. Kuolinsyyrekisteristä saatavat kuolemaan johtaneiden sepelvaltimotautikohtausten luvut ovat osoittautuneet hyvin yhtäpitäväksi sydäninfarktirekisterin tietojen kanssa (7). Koska poistoilmoitusrekisteristä saatavien sepelvaltimotautikohtausten diagnoositietojen luotettavuudesta on toistaiseksi vähän tutkimustietoa (8,9), olemme verranneet siihen vuosina 1983-1989 FINMONICA-projektin alueilla kirjattuja äkillisten sepelvaltimotautikohtausten diagnooseja vastaaviin sydäninfarktirekisterin tietoihin.

Poistoilmoitusrekisterin luotettavuutta tutkittiin

- vertaamalla sen ja sydäninfarktirekisterin perusteella laskettuja sairaalahoitoon johtaneiden äkillisten sepelvaltimotautikohtausten sekä sydäninfarktin ilmaantuvuuslukuja sekä

- vertaamalla poistoilmoitusrekisterin tietoja sydäninfarktirekisterin tietoihin tapauskohtaisesti, jolloin arvioitiin poistoilmoitusrekisterin kattavuutta.

TUTKIMUSVÄESTÖT JA -MENETELMÄT

FINMONICA-sydäninfarktirekisterin alueet (Pohjois-Karjala, Kuopion lääni ja Lounais-Suomen alue), näiden väestö ja rekisterin toiminta on kuvattu tämän sarjan ensimmäisessä artikkelissa sekä Tuomilehdon ym. kirjoituksessa (10).

Koska 25-34-vuotiaiden ikäryhmässä sydäninfarktien ja sepelvaltimotautikuolemien lukumäärä on hyvin pieni, tarkastelu on tässäkin artikkelissa rajattu 35-64-vuotiaisiin.

Poistoilmoitusrekisteri

Poistoilmoitusrekisteri perustuu sairaaloiden kirjaamiin potilastietoihin hoitojakson päättyessä. Annetun hoidon syyt kirjataan kansainvälisen tautiluokituksen koodeilla hoitavan lääkärin ohjeiden mukaan, ja poistoilmoitukset lähetetään keskussairaaloissa sijaitseviin alueellisiin rekistereihin sekä niistä edelleen sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksessa (STAKES) sijaitsevaan keskusrekisteriin. Tutkimusajankohtana rekisteristä vastasi hallinnollisesti vuonna 1991 lakkautettu lääkintöhallitus.

Sydäninfarktirekisteri

Elossa olevien potilaiden sydäninfarktidiagnoosi perustuu oireisiin, EKG-löydökseen ja entsyymimuutoksiin. Kuolleiden potilaiden diagnoosi näiden lisäksi ruumiinavauslöydökseen ja tietoon aikaisemmasta sepelvaltimotaudista. EKG-muutokset luokitellaan Minnesota-koodeilla.

Oireet luokitellaan seuraavasti: tyypilliset oireet = sydäninfarktille tyypillinen yli 20 minuuttia kestänyt rintakipu, johon ei ole muuta selitystä; epätyypilliset oireet = epätyypillinen rintakipu tai akuutti vasemman kammion toiminnan pettäminen tai sokki tai synkopee, johon ei löydy muuta selitystä; muut; ei oireita; riittämätön kuvaus; ei tietoa.

EKG-muutosten luokittelu perustuu yleensä vähintään kahteen sairaalahoitojakson aikana otettuun EKG-nauhaan. Luokat ovat: varmat infarktimuutokset; mahdolliset infarktimuutokset; ei-kehittyvät muutokset; muut EKG-löydökset (sisältää normaalin EKG:n); ei koodattavissa; ei otettu; ei tietoa.

Entsyymimuutokset luokitellaan seuraavasti: kohonneet = vähintään yhden entsyymitestin tulos ylittää kaksinkertaisesti viitealueen; rajatapaus = entsyymiarvot suurentuneet mutta vähemmän kuin kaksinkertaisiksi normaalista; epäspesifiset = entsyymiarvot suurentuneet yli kaksinkertaisiksi muun syyn vuoksi; normaalit; puutteelliset; ei otettu; ei tietoa.

FINMONICA:ssa mahdollisen sydäninfarktin diagnosointi poikkeaa kansainvälisen MONICA:n luokituksesta siten, että diagnoosiin ei riitä pelkkä pitkittynyt rintakipu, vaan ehtona on lisäksi EKG- tai entsyymimuutokset (11).

FINMONICA:n diagnoosiluokitus on seuraava

- varma sydäninfarkti: EKG:ssa varmat infarktimuutokset; EKG:ssa mahdolliset infarktimuutokset ja samanaikaisesti kohonneet entsyymit sekä tyypilliset, epätyypilliset tai riittämättömästi kuvatut oireet; kohonneet entsyymit ja tyypilliset oireet sekä EKG-löydös, joka voi olla ei-kehittyvä (iskeeminen), mahdoton koodata, tai EKG:a ei ole otettu; kuolleilla ruumiinavauksessa todettu varma tuore sydäninfarkti tai tuore sepelvaltimotukos

- mahdollinen sydäninfarkti: elossa olevat potilaat, joiden oireet ovat tyypilliset ja samanaikaisesti EKG:ssa mahdolliset infarktimuutokset ja/tai entsyymilöydös rajatapaus; elossa olevat potilaat, joiden oireet ovat epätyypilliset tai riittämättömästi kuvatut ja samanaikaisesti sekä EKG:ssa mahdolliset infarktimuutokset että entsyymilöydös rajatapaus; kuolleet potilaat, joilta ei ole todettu muuta kuolinsyytä kliinisesti eikä ruumiinavauksessa silloin, kun potilaan oireet ovat olleet tyypilliset, epätyypilliset tai puutteellisesti kuvatut; kuolleet potilaat, joilta todetaan ruumiinavauksessa krooninen sepelvaltimotauti tai vanha sydäninfarktiarpi tai joilta on aiemmin todettu sepelvaltimotauti

- primaari iskeeminen sydänpysähdys: potilas on selviytynyt sydänpysähdyksestä onnistuneen elvytyksen avulla eikä tila kuulu luokkaan varma tai mahdollinen sydäninfarkti

- pitkittynyt rintakipu: elossa olevat potilaat, joiden oireet ovat tyypilliset, mutta eivät kuulu luokkaan varma tai mahdollinen sydäninfarkti

- muu kohtaus: potilaat, joiden oireet eivät ole tyypilliset eivätkä varman tai mahdollisen sydäninfarktin kriteerit täyty.

Rekisterien vertailu ja poistoilmoitusrekisterin kattavuuden tarkastelu

Ikävakioinnit tehtiin käyttäen WHO:n maailman standardiväestöä (12). Kohtaustaajuus laskettiin erikseen kummankin rekisterin luokasta varma sydäninfarkti ja yhdistetystä varma ja mahdollinen sydäninfarkti -luokasta sekä poistoilmoitusrekisterin diagnoosiryhmästä 410-411 (akuutit ja sub-akuutit iskeemiset sydänsairaudet).

Rekistereistä tulostuvien kohtaustaajuuksien yhteneväisyyttä eri diagnoosiluokissa selvitettiin laskemalla näistä saatujen ikävakioitujen kohtaustaajuuksien erotukset vuosittain ja tarkastelemalla kaksisuuntaisella t-testillä erotuksen keskiarvon muutosta ennen ja jälkeen vuoden 1987, jolloin siirryttiin käyttämään kansainvälisen tautiluokituksen uudistettua, yhdeksättä versiota.

Poistoilmoitusrekisterin kattavuuden arviointia varten sen tiedostosta yhdistettiin sepelvaltimotaudin (iskeeminen sydänsairaus - dgnrot 410-414) ja aivoverisuonisairauksien (dgnrot 430-438) diagnoosit käsittävä alue sydäninfarktirekisterin kanssa kuntakoodin, henkilötunnuksen ja kohtauspäivämäärän avulla. Sydäninfarktirekisterin kohtauspäivämäärästä 28 vuorokauden kuluessa poistoilmoitusrekisteristä löytyneet saman potilaan sairaalahoidot yhdistettiin tällöin samaksi kohtaukseksi, koska sydäninfarktirekisterissä on sovellettu vastaavaa menettelyä.

TULOKSET

Sydäninfarktikohtausten taajuus

Vuosina 1983-1989 FINMONICA-rekisteriin kirjattiin 35-64-vuotiaiden ikäryhmässä yhteensä 15 999 sydäninfarktiepäilyn vuoksi sairaalahoitoon johtanutta kohtausta. Samoina vuosina poistoilmoitusrekisteriin kirjattiin päädiagnoosin numeroilla 410-411 samalta alueelta kyseisessä ikäryhmässä 10 455 hoitojaksoa ja numeroilla 410-414 kaikkiaan 18 434 hoitojaksoa.

Kohtausten ikävakioidun taajuuden kehityssuunnat (kuvio 1) olivat kummassakin rekisterissä kaikissa diagnoosiluokissa samanlaiset, mutta eri rekistereistä laskettujen kohtaustaajuuksien välillä oli huomattavia tasoeroja. Selvin ero oli diagnoosien 410-411 lisääntyminen poistoilmoitusrekisterissä naisilla vuonna 1987 tautiluokituksen muutoksen jälkeen.

Rekistereistä ilmenevät miesten kohtaustaajuuksien kehityssuunnat olivat Pohjois-Karjalan ja Kuopion lääneissä hyvin samanlaisia (kuvio 2), eikä tautiluokituksen muutos näyttänyt oleellisesti vaikuttaneen niihin. Naisten tuloksia ei tarkastella alueittain pienten vuosittaisten lukujen vuoksi. Lounais-Suomen alueen miehillä sydäninfarktirekisterin ja poistoilmoitusrekisterin osoittamat kehityssuunnat olivat hyvin samanlaiset vuoteen 1986 saakka, mutta vuodesta 1987 diagnoosit 410-411 alkoivat poistoilmoitusrekisterissä selvästi lisääntyä. Myös sydäninfarktirekisterissä yhteenlaskettu diagnoosiluokkien varma ja mahdollinen sydäninfarkti kehityssuunta alkoi poiketa poistoilmoitusrekisterin vastaavien diagnoosien kehityssuunnista.

Varman sydäninfarktin ikävakioitu taajuus oli poistoilmoitusrekisterissä suurempi kuin sydäninfarktirekisterissä (kuvio 1): miesten kohtauksia oli ensin mainittuun kirjattu tautiluokituksen 8. version aikana 22 % enemmän ja 9. version aikana 12 % enemmän; naisten kohtauksia vastaavasti 8. version aikana 42 % ja 9. version aikana 16 % enemmän. Erotukset pienenivät merkitsevästi tautiluokituksen vaihtuessa (miehet p = 0,002, naiset p = 0,01) (kuvio 3).

Diagnoosiluokkien varma ja mahdollinen sydäninfarkti yhdistetyt ikävakioidut taajuudet olivat poistoilmoitusrekisterissä pienemmät kuin sydäninfarktirekisterissä (kuvio 1); miehillä kohtaustaajuus oli 8. version aikana 87 % ja 9. version aikana 78 % sydäninfarktirekisterin mukaan lasketusta, kun taas naisilla se oli 8. version aikana 79 %, ja 9. version aikana 68 % sydäninfarktirekisterin mukaisesta. Rekisterien välinen ero kasvoi siis tautiluokituksen muutoksen myötä. Muutos ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä (miehet p = 0,154, naiset p = 0,312 )(kuvio 3).

Poistoilmoitusrekisterin diagnoosiryhmää 410-411 verrattiin myös sydäninfarktirekisterin yhdistettyyn luokkaan varma ja mahdollinen sydäninfarkti: poistoilmoitusrekisterin mukainen ikävakioitu kohtaustaajuus oli suurempi, tautiluokituksen 8. version aikana miehillä 28 % ja naisilla 33 % suurempi ja 9. version aikana miehillä 34 % ja naisilla 41 % suurempi (kuvio 1). Erotuksen kasvu vuoden 1987 jälkeen oli naisilla tilastollisesti merkitsevä (miehet p = 0,10, naiset p = 0,04) (kuvio 3).

Poistoilmoitusrekisterin kattavuus

Poistoilmoitusrekisteristä puuttui 4-12 % niistä varmoista sydäninfarktikohtauksista, jotka oli sydäninfarktirekisterin mukaan hoidettu sairaaloissa (taulukko 1). Tämä osuus pieneni selvästi tutkimusjakson aikana. Jonkin verran suurempi poistoilmoitusrekisteristä puuttuvien kohtausten osuus oli varmojen ja mahdollisten sydäninfarktien (poistoilmoitusrekisterissä dgkoodi 410) ryhmässä, noin 8-13 % sydäninfarktirekisterin näihin diagnoosiluokkiin rekisteröidyistä sairaalassa hoidetuista kohtauksista.

POHDINTA

Sydäninfarktin ilmaantuvuusarvioiden luotettavuus

Sydäninfarktin toteamiseen ei ole toistaiseksi olemassa yksinkertaisia diagnoosikriteerejä, joilla voitaisiin varmasti määrittää kaikki tapaukset. Sydäninfarktirekistereissä on tämän vuoksi sovittu diagnoosikriteereistä. Nämä ovat pakostakin suppeita, mutta koska luokitus on tarkoin vakioitu ja pitkällä aikavälillä muuttumaton, sen avulla voidaan seurata kohtausten ilmaantuvuuden muutoksia.

Sairaaloissa, joiden diagnooseihin poistoilmoitusrekisteri perustuu, sydäninfarktin määritys perustuu huomattavasti kattavampaan tietoon. Kliinisessä työssä diagnosointi ei kuitenkaan noudata tarkasti vakioituja kriteereitä, vaan nämä saattavat muuttua ajan myötä ja myös olla erilaisia eri sairaaloissa. Kaikissa tapauksissa yksiselitteinen diagnoosi ei myöskään ole mahdollinen, ja näiden rajatapausten diagnoosikäytännöt voivat vaikuttaa merkittävästikin tapausten lukumäärään.

Poistoilmoitusrekisteristä ei voi saada todellista ensimmäisen sydäninfarktin ilmaantuvuutta kahdesta syystä. Yli kaksikymmentä prosenttia potilaista kuolee sairaalan ulkopuolella, eikä sepelvaltimotautikohtausta näissä tapauksissa kirjata poistoilmoitusrekisteriin. Poistoilmoitusrekisteristä ei myöskään ilmene, koska on kyseessä ensimmäinen sydäninfarkti. Vertailimme näin ollen sairaalahoitoon johtaneiden sepelvaltimotautikohtausten vuosittaisia määriä - kohtaustaajuutta - sydäninfarktirekisteristä ilmeneviin kohtaustaajuuksiin.

Varmojen sydäninfarktikohtausten ilmaantuvuus oli poistoilmoitusrekisterin mukaan jonkin verran suurempi kuin sydäninfarktirekisteristä ilmenevä, mutta kehityssuunnat eivät poikenneet toisistaan. Ero kapeni tautiluokituksen uudistuksen jälkeen - Kuopion alueella miesten joukossa jo tätä ennen. Keskeinen syy poistoilmoitusrekisteristä ilmenevään suurempaan kohtaustaajuuteen oli se, että aikaisemmin varma sydäninfarkti diagnosoitiin vähäisempien EKG- ja entsyymimuutosten perusteella - uudistetun tautiluokituksen tultua voimaan näitä luokiteltiin enemmän diagnoosiluokkaan 411 (subakuutit iskeemiset sydänsairaudet), myös mahdollinen sydäninfarkti -diagnoosia (infarctus cordis suspecta, 4109) alettiin käyttää enemmän. Kuopion alueella sydäninfarktin diagnoosikriteereihin kiinnitettiin huomiota jo 1980-luvun alkupuolella (11), mikä todennäköisesti on johtanut siellä jo aikaisemmin poistoilmoitusdiagnoosien ja sydäninfarktirekisterin parempaan yhtenevyyteen. Lounais-Suomen alueella ei ennen tautiluokituksen muutosta juuri käytetty diagnoosiryhmää 411.

Varmojen ja mahdollisten sydäninfarktikohtausten taajuuden kehitys oli samansuuntainen molemmissa rekistereissä, eikä tautiluokituksen muutos oleellisesti vaikuttanut näihin. Kohtaustaajuus oli kuitenkin sydäninfarktirekisterissä selvästi suurempi. Naisten kohdalla rekisterien välinen tasoero suureni 1980-luvun puolivälin jälkeen. Syynä sydäninfarktirekisteristä ilmenevään korkeampaan tasoon oli todennäköisesti mahdollinen sydäninfarkti -diagnoosin vähäinen käyttö sairaalatyössä.

Poistoilmoitusrekisterin kattavuus

Selityksenä siihen, että poistoilmoitusrekisteristä ei löytynyt kaikkia sydäninfarktirekisteriin kirjattuja kohtauksia, oli sairaaloissa muun kuin sepelvaltimotautidiagnoosin käyttö näissä tapauksissa (60-80 % puuttuvista) sekä virheet henkilötunnuksissa, kuntakoodeissa ja hoitojaksojen päivämäärissä. Samoin sairaalapotilaaksi kirjaaminen oli voinut tapahtua poistoilmoitusrekisterissä ja sydäninfarktirekisterissä eri tavalla. Erityisesti sairaalan päivystysalueella kuolleet oli joskus voitu kirjata sairaalapotilaiksi, joskus ei.

Poistoilmoitusrekisterin kattavuudesta voidaan siksi tämän tutkimuksen perusteella tehdä vain epäsuoria päätelmiä. Aikaisemmin poistoilmoitusrekisterin kattavuudeksi on arvioitu 95 % (13,14). Aron ym. (15) tutkimuksen mukaan päivämäärävirheitä oli noin 4 %:ssa hoitojaksoista. Henkilötunnusten virheitä on ollut 1970-luvulla noin 7 %:ssa tapauksista (14), 1980-luvulla virheitä löytyi noin 4 %:ssa (6).

Poistoilmoitusrekisterin virheiden määrä on vähentynyt huomattavasti 1980-luvun loppupuolella. Sairaalapoistorekisterin pidossa on siirrytty useimmissa sairaaloissa automaattiseen tietojenkäsittelyyn, jonka vuoksi käsittelyvirheet ovat vähentyneet ja rekisterin laatu tältä osin parantunut. Esimerkiksi 1980-luvun alkupuolella todettiin diagnoosiryhmässä 410 koko maan poistoilmoitusrekisterissä mahdottomia diagnooseja, joita ei löydy tautiluokituksesta, 1,1 % - 1,5 %:ssa kirjauksista, vuoden 1987 jälkeen vain muutamassa. Henkilötunnusvirheitä todettiin koko maan poistoilmoitusrekisterissä 1980-luvun alkupuolella noin 5 %:ssa kirjauksista, vuoden 1986 jälkeen vain satunnaisesti.

Poistoilmoitusrekisterin soveltuvuus sydäninfarktin ilmaantuvuuden arviointiin

Poistoilmoitusrekisteristä saadaan vain sairaalahoitoon johtaneiden sydäninfarktikohtausten taajuus. Todellisen ilmaantuvuuden saamiseksi tiedot on yhdistettävä kuolinsyyrekisterin tietoihin. Tästäkään tiedostosta ei tällä hetkellä voida suoraan arvioida varsinaista ensimmäisen infarktin ilmaantuvuutta. Tätä varten on yhdistettävä poistoilmoitusrekisterin eri vuosien tietoja henkilötunnuksen avulla. Olisi suotavaa, että tautiluokituskoodiin saataisiin lisänumero kertomaan, onko kyseessä ensimmäinen vai uusintainfarkti.

Poistoilmoitusrekisteriä voidaan käyttää sydäninfarktin ilmaantuvuuden arviointiin eräin varauksin. Sydäninfarktin ilmaantuvuuden kehityssuuntien kuvaamiseen sopii tämän tutkimuksen perusteella poistoilmoitusrekisterissä parhaiten diagnoosiluokka 410 (varma ja mahdollinen sydäninfarkti). Kliinisessä työssä kohtausten diagnosoinnissa saattaa olla alueiden välisiä eroja, ja käytäntö saattaa myös muuttua ajan myötä. Tämä koskee erityisesti lievempiä kohtauksia.

Ajan myötä syntyvät muutokset voivat vaikuttaa merkittävästi kehityssuuntiin. Näin ollen poistoilmoitusrekisteritietojen luotettavuutta on välttämättä arvioitava aika ajoin. Luotettavien arvioiden saamiseksi sydäninfarktirekisteriä on tarpeen ylläpitää edelleen joillakin Suomen alueilla.

KIRJALLISUUTTA

Kuvioiden tekstit

Mähönen ym. SLL 36

Kirjoittajat

Kirjoittajat
Markku Mähönen
LKT, erikoistutkija
Kansanterveyslaitos, epidemiologian ja terveyden edistämisen osasto
Heikki Miettinen
LL, apulaislääkäri
KYS, sisätautien klinikka
Kalevi Pyörälä
professori emeritus
KYS, sisätautien klinikka
Jaakko Tuomilehto
tutkimusprofessori
Kansanterveyslaitos, epidemiologian ja terveyden edistämisen osasto
Anu Molarius
VTK, atk-suunnittelija
Kansanterveyslaitos, epidemiologian ja terveyden edistämisen osasto
Matti Arstila
dosentti, osastonylilääkäri
TYKS, sisätautien klinikka
Esko Kaarsalo
professori
Loimaan aluesairaala
Matti Ketonen
LL, osastonlääkäri
Pohjois-Karjalan ks, sisätautien osastoryhmä
Kari Kuulasmaa
PhD
Kansanterveyslaitos, epidemiologian ja terveyden edistämisen osasto
Seppo Lehto
LL, apulaislääkäri
KYS, sisätautien klinikka
Harri Mustaniemi
LT
Pohjois-Karjalan ks, sisätautien osastoryhmä
Matti Niemelä
LL, erikoislääkäri
Loimaan aluesairaala
Pertti Palomäki
LKT, apulaisylilääkäri
KYS, sisätautien klinikka
Veikko Salomaa
LKT, erikoistutkija
Kansanterveyslaitos, epidemiologian ja terveyden edistämisen osasto
Jorma Torppa
FK, erikoistutkija
Kansanterveyslaitos, epidemiologian ja terveyden edistämisen osasto
Tapio Vuorenmaa
LL, erikoislääkäri


Kirjallisuutta
1
WHO MONICA project principal investigators. The World Health organization MONICA project ( monitoring trends and determinants in cardiovascular disease): a major international collaboration. J Clin Epidemiol 1988;41:105-114.
2
WHO MONICA project. Assessing CHD mortality and morbidity. Int J Epidemiol 1989;18:S38-S45.
3
Koskenvuo M, Kaprio J, Langinvainio H ym. Changes in the incidence and prgnosis of ischemic heart disease in Finland: a record linkage study of data on death certificates and hospital records for 1972 and 1981. Br Med J 1985;290:1773-75.
4
Joensuu T. Sairaalahoitoon tai kuolemaan johtanut sepelvaltimotauti Suomessa vuosina 1972-1985. Lääkintöhallituksen tutkimuksia 52, Valtion painatuskeskus, Helsinki 1989.
5
Romo M, Koskenvuo M, Kaprio J ym. Incidence and prognosis of ischemic heart disease with respect to geographical area. Acta Med Scand 1982;212:355-360.
6
Näyhä S. Improved survival after acute myocardial infarction in Finland, 1974-1985. Int J Epidemiol 1992;21:30-35.
7
Tuomilehto J, Arstila M, Kaarsalo E ym. Akuutin sydäninfarktin ilmaantuvuus - FINMONICA-sydäninfarktirekisterin tuloksia vuosilta 1983-1985. Suomen Lääkärilehti 1991: 31: 2838-2943.
8
Heliövaara M, Reunanen A, Aromaa A ym. Validity of hospital discharge data in a prospective epidemiological study on stroke and myocardial infarction. Acta Med Scand 1984;216:309-15.
9
Joensuu T, Näyhä S. Reliability of Hospital Discharge Diagnoses of Acute Myocardial Infarction. Scand J Soc Med 1992;20:85-86.
10
Tuomilehto J, Arstila M, Kaarsalo E ym. Acute myocardial infarction (AMI) in Finland - baseline data from the FINMONICA AMI register in 1983-85. Eur Heart J 1992;13:577-587.
11
Palomäki Pertti. Sydäninfarkti ja sepelvaltimotautikuolema Kuopion läänissä vuonna 1983. Diagnoosikäytäntö ja epidemiologia. Väitöskirja. Kuopion yliopiston julkaisuja, alkuperäistutkimukset 12/1989.
12
Waterhouse J, Mair C, Corrreo P ym. Cancer incidence in five continents, Lyon, ARC, 1976 (vol 3, p 456).
13
Salmela R, Koistinen V. Yleissairaaloiden poistoilmoitusrekisterin kattavuus ja luotettavuus. Sairaala 1987;49:480-482.
14
Nikiforov O. Yleissairaalahoito Suomessa 1960- ja 1970-luvulla. Lääkintöhallituksen tutkimuksia 32. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1984.
15
Aro S, Koskinen R, Keskimäki I. Sairaalapoistorekisterin diagnoosi-, toimenpide- ja tapaturmatietojen luotettavuus. Duodecim 1990;106:1443-1450.

Taulukot
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030