Lehti 3: Alkuperäis­tutkimus 3/2019 vsk 74 s. 120 - 126

Potilaan paluu psykiatriseen sairaalahoitoon

Alueellinen esiintyvyys ja sen yhteys avohoitoon

LÄHTÖKOHDAT Psykiatrisen sairaalahoidon toistuminen riippuu potilaasta ja hoitojärjestelmästä. Selvitimme sairaalaan palaamisen esiintyvyyttä ja yhteyttä paluuta edeltävään avohoitoon sairaanhoitopiireittäin.

MENETELMÄT Rekisteritutkimusaineisto kattaa 16 814 potilasta (18–97 v), jotka olivat psykiatrisista syistä osastohoidossa v. 2012. Heidän perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon käyttöään seurattiin 12 kk:najan uloskirjauksesta.

TULOKSET Potilaista 40 % palasi psykiatriseen sairaalahoitoon. Sairaanhoitopiirien erot olivat suuret (28–53 %). Terveydenhuollon avohoitokäynti viikon kuluessa uloskirjauksesta oli 51 %:lla potilaista (34–69 %). 8 %:lla ei ollut avohoitokäyntejä sairaalajakson jälkeen, ja heillä riski palata sairaalahoitoon oli suurin.

PÄÄTELMÄT Alueellinen vaihtelu paluussa sairaalaan voi selittyä osin hoidon järjestämisestä ja toteutumisesta uloskirjauksen jälkeen. Jo yksi avohoitokäynti liittyi merkitsevästi pienempään paluuriskiin. Sairaalaan palaavien osuus ja avohoito uloskirjauksen jälkeen kuvaavat palvelujärjestelmän laatua.

Kristian WahlbeckJohanna Cresswell-SmithPeija Haaramo
Avohoitokäynti viikon kuluessa psykiatrisesta sairaalasta uloskirjauksesta v. 2012 Potilaiden (n = 16 814) osuudet sairaanhoitopiireittäin.
Psykiatriseen sairaalaan palanneiden ikävakioitu osuus 2012–13, vuoden kuluessa uloskirjauksesta, n = 16 814.
Psykiatrisella päädiagnoosilla sairaaloista uloskirjatut potilaat

Ikä vähintään 18 v, diagnoosi ICD-10: F2–F6, n = 16 814.

Avohoidon intensiteetin yhteys palaamiseen psykiatriseen sairaalaan vuoden kuluessa

Intensiteetti = käyntejä/kk, n = 16 814.

Merkittävä osa psykiatrisessa sairaalahoidossa olleista potilaista palaa sinne takaisin (1). Suunnittelematon paluu sairaalaan katkaisee avohoidon, heikentää potilaan yhteyksiä tukiverkkoonsa ja lisää hoidon kustannuksia (2). Avohoidossa olevat skitsofreniapotilaat raportoivat parempaa elämänlaatua kuin sairaalahoidossa olevat (3). Turvautumisella psykiatriseen sairaalahoitoon voi olla kielteisiä seurauksia myös potilaan omaisille (4).

Hoidon uusiutumista vähentää aktiivinen ja etsivä avohoito (5). Sairaalaan palaavien potilaiden osuus vaihtelee vahvasti alueittain (6), mikä viittaa paikallisen hoitojärjestelmän ja -kulttuurin vaikutukseen. Uuteen, suunnittelemattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon voivat johtaa hoidon puutteellinen jatkuvuus kotiuttamisvaiheessa (7) ja potilaaseen liittyvät muuttujat (8,9,10).

Suunnittelemattomien, uusiutuvien psykiatristen sairaalahoitojen määrä on mielenterveyspalvelujen laadun mittari (11,12,13).

Aiheesta on paljon kansainvälisiä tutkimuksia (14), mutta löydöksiä on vaikeaa yleistää Suomen terveydenhuoltoon. 1990-luvulla Suomessa todettiin pitkien sairaalajaksojen olevan yhteydessä sairaalaan paluuseen (15). Sen jälkeen psykiatriset sairaalahoidot ovat merkittävästi lyhentyneet ja hoitojärjestelmä kehittynyt, mutta tiedossamme ei ole tutkimuksia muutosten mahdollisista vaikutuksista paluumääriin.

Tutkimus on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtamaa CEPHOS-LINK-hanketta, jonka tuloksia Suomesta on julkaistu aiemmin (16). Nyt tutkimme psykiatriseen sairaalaan paluun esiintyvyyttä sairaanhoitopiireittäin ja alueellista vaihtelua aikuispotilailla, jotka olivat psykiatrisessa osastohoidossa Suomessa v. 2012.

Tutkimuskysymyksiä ovat: Kuinka suuri osa psykiatrisista potilaista käy ensimmäisen kerran avoterveydenhuollossa viikon kuluessa sairaalasta uloskirjauksen jälkeen? Miten käynnit jakautuvat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kesken eri sairaanhoitopiireissä? Miten potilaan avohoidon käyntien määrä on yhteydessä paluuseen psykiatriseen sairaalaan?

Aineisto ja menetelmät

Aineisto kattaa kaikki kalenterivuonna 2012 psykiatrisista syistä osastohoidossa vähintään vuorokauden olleet 18–97-vuotiaat henkilöt (n = 16 814 ). Heidän terveyspalvelujen käyttöään seurattiin 12 kk:n ajan uloskirjauksesta.

Aineisto ja menetelmät esitetään tarkemmin liitteessä (liite 1, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > SLL 3/2019).

Tutkimuksen aineisto koottiin terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteristä (Hilmo) (17) ja perusterveydenhuollon avohoidon hoitoilmoitusrekisteristä (AvoHilmo) (18). Rekisteritiedot yhdisteltiin henkilötunnusten avulla ja muutettiin anonyymeiksi.

Tutkimusjoukkoon otettiin sairaalan tai terveyskeskuksen vuodeosastolla sekä katkaisuhoitoyksikön tai päihdehuollon kuntoutusyksikön ympärivuorokautisessa hoidossa olleet. Osastohoidosta vähintään vuorokauden piti olla sijoittunut jollekin psykiatrian erikoisalalle, pois lukien oikeuspsykiatria.

Aineistoon sisällytettiin kaikki henkilöt, joiden sairaalahoitojakson päädiagnoosi sijoittui ICD-10-luokkiin F2–F6. Hoitoilmoitusten päädiagnoosit jaettiin psykoottisiin häiriöihin (skitsofrenia ja muut skitsotyyppiset häiriöt, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja mania) sekä ei-psykoottisiin häiriöihin (masennus ja muut yksisuuntaiset mielialahäiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, ruumiillisiin tekijöihin liittyvät häiriöt ja persoonallisuushäiriöt).

Psykiatriseen sairaalahoitoon paluun kriteerit olivat vastaavat kuin alkuperäisen hoitojakson kriteerit, mutta diagnoosirajausta ei käytetty. Paluuksi määriteltiin vähintään vuorokauden sairaalahoito psykiatrian erikoisalalla.

Tarkasteltavia muuttujia olivat ensimmäinen avohoitokäynti viikon kuluessa sairaalasta uloskirjauksen jälkeen ja avohoitokäyntien määrä keskimäärin kuukaudessa psykiatrisesta sairaalahoidosta uloskirjauksen jälkeen. Käyntimäärät jaettiin neljään luokkaan: 1) ei lainkaan käyntejä, 2) yksi käynti, 3) enemmän kuin yksi, enintään neljä ja 4) enemmän kuin neljä käyntiä.

Herkkyysanalyysissä tarkasteltiin erikseen ennalta suunniteltuja, potilaan hoitosuunnitelmaan kuuluvia sairaalaan paluita ja toisaalta suunnittelemattomia sisäänkirjauksia.

Sairaalaan paluun esiintyvyyttä ja ensimmäistä avohoitokäyntiä viikon kuluessa uloskirjauksesta tutkittiin frekvenssianalyysillä ja alueellisten erojen tilastollista merkitsevyyttä khiin neliö -testillä. Avohoitokäyntitiheyden yhteyttä paluuseen sairaalaan tutkittiin logistisella regressioanalyysillä.

Tulokset

Tutkituista 16 814 potilaasta 55,4 % oli naisia ja 44,6 % miehiä (taulukko 1). Mediaani-ikä oli 43,0 vuotta. Psykoosihäiriöihin kuuluva päädiagnoosi oli 43,6 %:lla tutkittavista.

Psykiatrisesta sairaalahoidosta v. 2012 uloskirjatuista potilaista 40 % palasi vuoden kuluessa takaisin psykiatriseen sairaalahoitoon. Palanneiden ikävakioitu osuus vaihteli sairaanhoitopiireittäin Kymenlaakson 28 %:sta Länsi-Pohjan 53 %:iin (p < 0,001) (kuvio 1).

Kaikista tarkastelluista potilaista 50,7 %:lla oli avohoitokäynti perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa viikon kuluessa psykiatrisesta sairaalasta uloskirjauksen jälkeen (kuvio 2). Myös tässä oli suurta alueellista vaihtelua Vaasan sairaanhoitopiirin 33,8 %:sta Ahvenanmaan 68,5 %:iin (p < 0,001).

Sairaanhoitopiirien erot psykiatrisen avohoidon järjestämistavoissa näkyvät erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon käyntiosuuksien vaihteluna sairaanhoitopiireittäin. Potilaista 8,3 %:lla ei ollut lainkaan avohoitokäyntejä sairaalajakson jälkeen. Potilailla, joilla käyntejä oli, niitä oli tyypillisimmin 2,3 kertaa kuussa (mediaani).

Sairaalaan paluuta tarkasteltiin avohoidon keskimääräisten kuukausittaisten käyntimäärien mukaisissa neljässä luokassa (taulukko 2). Psykiatriseen sairaalahoitoon palaamisen riski oli suurin ryhmässä, jolla ei ollut lainkaan avohoitokäyntejä (analyysissä vertailuryhmänä, OR 1), ja toiseksi suurin niillä tutkittavilla, joilla oli keskimäärin yli neljä käyntiä kuukaudessa (ikä- ja sukupuolivakioitu OR 0,59, 95 %:n LV 0,52–0,68).

Sairaalaan palaamisen riski oli pienin ryhmässä, jossa avohoitokäyntejä oli kuukautta kohden enemmän kuin nolla, mutta enintään yksi (OR 0,12, 95 %:n LV 0,10–0,13).

Koska osa potilaista saattaa palata sairaalaan suunnitellusti (paluu kuuluu hoitosuunnitelmaan), teimme herkkyysanalyysin sisällyttämällä siihen vain suunnittelemattomia sisäänkirjauksia. Niitä oli koko maassa 78 % kaikista paluista sairaalaan. Alueelliset löydökset eivät tässä oleellisesti poikenneet pääanalyysista, johon sisällytettiin kaikki paluut psykiatriseen sairaalahoitoon.

Pohdinta

Havaitsimme suurta – lähes kaksinkertaista – alueellista vaihtelua sairaalaan palaavien psykiatristen potilaiden osuudessa. Kun näiden potilaiden osuus on koko maassa 40 %, se oli pienimmillään 28 % Kymenlaaksossa asuvilla ja suurimmillaan 53 % Länsi-Pohjassa asuvilla.

Havainnoivan tutkimusasetelman takia syy-yhteyttä ei ole pääteltävissä. Silti on syytä kiinnittää huomiota siihen, että perusterveydenhuollon osuus psykiatrian avohoitokäynneistä on Kymenlaaksossa suurempi kuin muualla maassa.

Länsi-Pohjassa potilaat palasivat sairaalaan ennalta suunnittelemattomasti. On mahdollista, että uuden sairaalajakson suuri riski Länsi-Pohjassa liittyy alueella kehitettyyn hoitomalliin (19), jossa pyritään välittömään avun saamiseen ja omaisten ottamiseen mukaan hoitoon.

Hoidon jatkuvuus potilaan uloskirjauksen jälkeen kertoo hyvin toimivista ja laadukkaista mielenterveyspalveluista. Jatkuvuus vaihteli eri osissa maata, mutta keskimäärin vain puolella uloskirjatuista potilaista oli avohoitokäynti julkisessa terveydenhuollossa viikon kuluessa.

Luvut viittaavat siihen, että ensimmäinen avohoitokäynti sairaalahoidon jälkeen saattaa toteutua paremmin sellaisissa sairaanhoitopiireissä, joissa perusterveydenhuollolla on vahva rooli psykiatristen potilaiden hoidossa. Ahvenanmaalla lähes kaksi kolmesta potilaasta oli avohoitokontaktissa uloskirjausta seuranneen viikon aikana. Siellä jälkihoitokäyntien toteutumista todennäköisesti tukee integroitu hoitojärjestelmä, jossa sama organisaatio tuottaa sekä erikoissairaanhoitoa että perusterveydenhuoltoa.

Manner-Suomessa avohoitokäynti viikon kuluessa toteutui parhaiten Itä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Perusterveydenhuollon osuus käynneistä on niissä kummassakin suurempi kuin maassa keskimäärin.

Vaasan sairaanhoitopiirissä perusterveydenhuollolla on huomattavan vähäinen rooli avoterveydenhuollon mielenterveyspalveluissa. Siellä vain yksi neljästä uloskirjatusta potilaasta oli yhteydessä avohoitoon viikon kuluessa uloskirjauksesta.

Terveydenhuollon avopalvelujen ulkopuolelle jääneillä on kolmen kuukauden seurannan jälkeen ainakin kaksinkertainen riski palata sairaalaan verrattuna muihin ryhmiin. Riski on merkittävä ensimmäisinä viikkoina. On mahdollista, että tähän ryhmään on luokiteltu myös henkilöitä, jotka palasivat sairaalaan niin pian, etteivät ennättäneet avohoidon palvelujen piiriin. Avohoidon ulkopuolella olevien riski pysyy kuitenkin merkittävästi suurempana kuin muiden ryhmien koko vuoden mittaisen seurantajakson ajan.

Lue myös

Tuloksemme osoittavat, että avohoidon saumaton alku heti uloskirjauksen jälkeen – tarvittaessa avohoidon aktiivisella ja etsivällä otteella – on ensisijainen toimenpide sairaalaan palaavien osuuden pienentämiseksi ja hoitojärjestelmän tuloksellisuuden parantamiseksi.

Avohoidon intensiteetti oli yhteydessä sairaalaan paluun riskiin avohoidon piirissä olevilla: mitä tiheämpi avohoitokontakti, sen suurempi riski. Tämä kuvastanee ennen kaikkea mielenterveysongelman vaikeusastetta ja kertoo avohoidon kyvystä tunnistaa ja tarjota apua niille, joilla riski on suurin.

Alueellisen tarkastelun lisäksi analysoimme yksilöllisiä tekijöitä. Monet yksilölliset ominaisuudet eivät olleet yhteydessä riskiin palata psykiatriseen sairaalahoitoon. Sukupuolittain ja ikäryhmittäin tarkasteltuna riski pysyi huomattavan vakaana vuoden seurannassa ja oli 70 ikävuoteen saakka noin 40 % (data saatavilla kirjoittajilta).

Tutkimuksessa käytettiin pääosin kuvailevia tilastollisia menetelmiä. Niiden hyvä puoli on, että ne esittävät tulokset selkeästi, yksinkertaisina jakaumina suoraan aineistosta. Haittapuolena on kuitenkin se, että niillä ei pystytä – toisin kuin monimutkaisemmilla menetelmillä – esimerkiksi vakioimaan ilmiöön mahdollisesti vaikuttavia taustatekijöitä tai sekoittavia tekijöitä. Tuloksia tulkittaessa kannattaakin pitää mielessä, että havaittujen ilmiöiden ja erojen taustalla voi olla useita erilaisia tekijöitä muun muassa potilaissa ja järjestelmissä.

Paluu psykiatriseen sairaalaan on monitahoinen ilmiö (6,20,21), jonka vähentämiseksi on kiinnitettävä huomiota sekä yksilöllisiin tekijöihin että terveydenhuollon suunnitteluun. Tulostemme perusteella jopa yksi toteutunut avohoidon kontakti ensimmäisten viikkojen aikana on yhteydessä merkittävästi pienempään riskiin, että psykiatrinen sairaalahoito uusiutuu.

Itsemurhien (22) ja uuden sairaalajakson alkamisen riski on suuri ensimmäisinä viikkoina uloskirjauksen jälkeen. Vastaava riskien kertymä, post-hospital-oireyhtymä, on nähtävissä lääketieteen muillakin erikoisaloilla.

Onkin esitetty, että lääkärikunnan tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota riskien vähentämiseen sairaalahoidon jälkeisinä viikkoina (23). Oireyhtymän on katsottu liittyvän sairaalahoidon aiheuttamaan stressiin (23). Pikaisen sairaalaan paluun ennakoimiseksi on kehitetty useita malleja (24) myös psykiatrian käyttöön (25).

Avohoidon hoitotulosten parantamiseksi on kohennettava sairaalan ja avohoidon saumatonta yhteistyötä (26) sekä tietoisuutta avohoidon ratkaisevasta merkityksestä. Lisäksi on luotava asiakaslähtöisiä järjestelmiä avohoidon tarjoamiseksi välittömästi uloskirjauksen jälkeen. Nykytilanne, jossa puolella uloskirjatuista psykiatrian potilaista ei ole ensimmäisen viikon aikana mitään yhteyttä terveydenhuoltoon, kertoo järjestelmän kyvyttömyydestä vastata usein vakavasti oireilevien ihmisten tarpeisiin.

Rahoitus

CEPHOS-LINK-hanke on saanut rahoitusta EU:n seitsemännestä tutkimuksen puiteohjelmasta (N:ro 603264).


Sidonnaisuudet

Kristian Wahlbeck: (Artikkelin ulkopuolinen, aiheen kannalta olennainen taloudellinen toiminta) työsuhde (Suomen Mielenterveysseura).

Johanna Cresswell-Smith, Peija Haaramo: Ei sidonnaisuuksia.


Faktat

Tästä asiasta tiedettiin

Merkittävä osa psykiatrisessa sairaalahoidossa olleista potilaista palaa takaisin.

Psykiatrinen avohoito on Suomessa järjestetty alueittain vaihtelevasti, painottaen perusterveydenhuoltoa tai erikoissairaanhoitoa.

Tämä tutkimus opetti

Sairaalaan palaavien osuus vaihtelee merkittävästi sairaanhoitopiireittäin ja kuvastaa palvelujen järjestämistapaa.

Saumattomassa siirtymisessä avohoitoon on merkittäviä haasteita. Vain puolella uloskirjatuista potilaista on kontakti avoterveydenhuoltoon viikon kuluessa uloskirjauksesta.

Riski palata sairaalaan oli suurin potilailla, joilla ei ollut yhteyttä avoterveydenhuoltoon uloskirjauksen jälkeen.

Hoitojärjestelmässä tulisi kiinnittää enemmän huomiota avohoitoon sairaalahoidon jälkeisinä viikkoina, jolloin monet riskit ovat suurimmillaan.


Kirjallisuutta
1
Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD). Unplanned hospital re-admissions for patients with mental disorders. Health at a Glance 2013: OECD Indicators, OECD Publishing, Pariisi.
2
Chi MH, Hsiao CY, Chen KC ym. The readmission rate and medical cost of patients with schizophrenia after first hospitalization –A 10-year follow-up population-based study. Schizophr Res 2016;170:184e90.
3
Salokangas R, Honkonen T, Stengård E, Koivisto AM. Subjective life satisfaction and living situations of persons in Finland with long-termschizophrenia. Psychiatr Serv 2000;51:1034–9.
4
Weller BE, Faulkner M, Doyle O, Daniel SS, Goldston DB. Impact of patients’ psychiatric hospitaliza­tion on caregivers: a systematic review. Psychiatr Serv 2015;66:527–35.
5
Zhang J, Harvey C, Andrew C. Factors associated with length of stay and the risk of readmission in an acute psychiatric inpatient facility: a retrospective study. Aust N Z J Psychiatry 2011;45:578–85.
6
Kalseth J, Lassemo E, Wahlbeck K, Haaramo P, Magnussen J. Psychiatric readmissions and their association with environmental and health system characteristics: a systematic review of the literature. BMC Psychiatry 2016;16:376.
7
Vigod S, Kurdyak P, Dennis C ym. Transitional interventions to reduce early psychiatric readmissions in adults: systematic review. Br J Psychiatry 2013;202:187–94.
8
Tulloch AD, David AS, Thornicroft G. Exploring the predictors of early readmission to psychiatric hospital. Epidemiol Psychiatr Sci 2016;25:181–93.
9
Nelson AE, Maruish ME, Axler JL. Effects of discharge planning and compliance with outpatient appointments on readmission rates. Psychiatr Serv 2000;51:885–9.
10
Donisi V, Tedeschi F, Wahlbeck K, Haaramo P, Amaddeo F. Pre-discharge factors predicting readmissions of psychiatric patients: a systematic review of the literature. BMC Psychiatry 2016;16:449.
11
Durbin J, Lin E, Layne C, Teed M.Is readmission a valid indicator of the quality of inpatient psychiatric care? J Behavioral Health Serv Res 2007;34:137–50.
12
Hermann R, Mattke S and the Members of the OECD Mental Health Care Panel. Selecting indicators for the quality of mental health care at the health systems level in OECD countries. OECD Health Technical Papers 17. Pariisi: OECD 2004.
13
Skitsofrenia (online). Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2015 (viitattu 30.06.2017). www.kaypahoito.fi
14
Urach C, Zauner G, Wahlbeck K, Haaramo P, Popper N. Statistical methods and modelling techniques for analysing hospital readmission of discharged psychiatric patients: a systematic literature review. BMC Psychiatry 2016;16:413.
15
Korkeila JA, Lehtinen V, Tuori T, Helenius H. Frequently hospitalised psychiatric patients: A study of predictive factors. Soc Psychiatry Psychiatric Epidemiol 1998;33:528–34.
16
Wahlbeck K, Haaramo P, Cresswell-Smith J. Mielenterveyspalvelujen kehittäminen: psykiatrista sairaanhoitoa koskevien rekisteritietojen hyödyntäminen. Tutkimuksesta tiiviisti. THL 8/2017.https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136107/TUTI2017_8_FINNISH%20POLICY%20BRIEF_WEB.pdf
17
HILMO. Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon hoitoilmoitus 2012. Määrittelyt ja ohjeistus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
18
AvoHILMO. Perusterveydenhuollon avohoidon ilmoitus 2012. Määrittelyt ja ohjeistus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
19
Seikkula J, Alakare B. Avoin dialogi: vaihtoehtoinen näkökulma psykiatrisessa hoitojärjestelmässä. Duodecim 2004;120:289–96.
20
Sfetcu R, Musat S, Haaramo P ym. Overview of post-discharge predictors for psychiatric re-hospitalisations: a systematic review of the literature. BMC Psychiatry 2017;17:227.
21
Šprah L, Dernovšek MZ, Wahlbeck K, Haaramo P. Psychiatric readmissions and their associa­tion with physical comorbidity:a systematic literature review. BMC Psychiatry 2017;17:2.
22
Sohlman B, Pirkola S, Wahlbeck K. Psykiatrisen sairaalahoidon lyhenemisen yhteys hoidonjälkeisiin itsemurhiin. Duodecim 2006;122:819–25.
23
Krumholz HM. Post-hospital syndrome – a condition of generalized risk. N Engl J Med 2013;368:100–2.
24
Zhou H, Della PR, Roberts P, Goh L, Dhaliwal SS. Utility of models to predict 28-day or 30-day unplanned hospital readmissions: an updated systematic review. BMJ Open 2016;6(6):e011060
25
Vigod SN, Kurdyak PA, Seitz D ym. READMIT: a clinical risk index to predict 30-day readmission after discharge from acute psychiatric units. J Psychiatr Res 2015;61:205–13.
26
Sadeniemi M, Pirkola S, Pankakoski M ym. Does primary care mental health resourcing affect the use and costs of secondary psychiatric services? Int J Environ Res Public Health 2014;11:8743–54.


English summary

Regional psychiatric re-hospitalisation rates and their association with outpatient services

Background Psychiatric re-hospitalisation is dependent on patient level factors as well as health system level factors. Low re-hospitalisation rates are often considered a positive quality indicator in terms of mental health services. This study sets out to investigate psychiatric re-hospitalisation and its predictors on hospital district level in Finland.

Methods The register-based study consisted of nationwide data on 16,814 adult patients (18–97 years of age) hospitalised with a psychiatric diagnosis (ICD-10 categories F2–F6) for a minimum period of 24 hours in the year 2012. Health service use was followed for 12 months, starting from date of discharge. Data were obtained from the Care Register for Health Care (Hilmo) and the Register of Primary Health Care Visits (AvoHilmo). Specialised and primary care outpatient contacts were examined. Statistical analysis was performed as frequency analysis and logistic regression with re-hospitalisation as the dependent variable.

Results A total of 40% of patients were re-hospitalised into psychiatric inpatient care within a year (re-hos­pi­talisation rate varying between hospital districts from 28–53%). Altogether 51% of patients received an outpatient appointment within one week from hospital discharge, while 8% received no outpatient contact at all during the 12-month follow-up. Typically, those who received outpatient care had 2.3 visits per month. The rate of psychiatric re-hospitalisation was highest for those who received no outpatient contact at all.

Conclusions Regional differences in psychiatric re-hospitalisation rates can to some extent be explained by health service organisation. Health services should direct more attention to the early weeks following hospital discharge. Even one contact with outpatient services resulted in a decreased risk of re-hospitalisation. Low levels of unplanned psychiatric re-hospitalisation rates, together with a seamless transition to outpatient services following discharge are both promising health service quality indicators. These indicators could benefit from regular regional follow-up.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030