Pyöräily alkoholin vaikutuksen alaisena lisää pään vamman riskiä

Suomen virallista tieliikenneonnettomuustilastoa ylläpitää Tilastokeskus ja tilasto perustuu poliisin tietoon tulleisiin tapauksiin. Tieliikenneonnettomuustilaston mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana Suomessa on kuollut vuosittain keskimäärin 21 ja loukkaantunut 866 pyöräilijää vuodessa. Kaikista tieliikenteessä menehtyneistä 8 % ja loukkaantuneista 11 % on ollut pyöräilijöitä. Vuonna 2012 menehtyi 19 ja loukkaantui 822 pyöräilijää. Yli 70 % henkilövahingoista tapahtui risteyksissä ja 65 %:ssa pyöräilijän kuolemantapauksissa osallisena oli moottoriajoneuvo (1).

Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilaston ulkopuolelle jää suurin osa polkupyöräilijöiden tapaturmista (2,3). Yksittäistapaturmat, joissa pyöräilijä kaatuu törmäämättä toiseen osapuoleen, eivät yleensä päädy virallisiin onnettomuustilastoihin (3,4,5), koska poliisia ei tarvita onnettomuuspaikalla ja syyllistä ei tarvitse etsiä. Näissä tapauksissa potilaat hakeutuvat itsenäisesti hoitoon tai heidät kuljetetaan hoitoon. Tällöin potilaiden tiedot kirjautuvat vain potilastietojärjestelmiin sekä mahdollisesti pelastuslaitoksen tilastoon.

Pohjois-Kymen sairaalan kahden vuoden tapaturma-aineistoon perustuvassa tutkimuksessa alkoholi näytteli suurta osaa polkupyörätapaturmissa (3). Kaikista pyöräilytapaturmista ainoastaan 9 % löytyi virallisista tilastoista (4). Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että pyöräilytapaturmista ja alkoholin vaikutuksen alaisena pyöräilleiden tapaturmista sekä niiden seurauksista tiedetään Suomessa vähän.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida Pohjois-Kymen sairaalan vastuualueella kahden vuoden aikana sattuneet pyöräilytapaturmat, joissa pyöräilijä oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja verrata tuloksia selvin päin sattuneisiin pyöräilytapaturmiin. Tutkimus on osa tutkimussarjaa, joka liittyi Kouvolan Tapaturmien ja väkivallan ehkäisykeskuksen (Start-keskus) toimintaan (www.kouvola.fi/index/aikuisvaestolle/tietoakouvolasta/kehityshankkeet/paattyneethankkeet/start-keskus.html).

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusaineistona oli Pohjois-Kymen sairaalan erikoissairaanhoidon liikennetapaturma-aineisto ajalta 1.6.2004-31.5.2006. Etenevän aineiston keräys, tarkistus ja luotettavuus on kuvattu aikaisemmin (6). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ICD-10-järjestelmän ulkoisen syyn mukaan tilastoituja pyöräilytapaturmia (V10-19).

Aineisto tarkistettiin ja täydennettiin seuraavilla potilaskertomuksista saatavilla tai tutkijoiden määrittämillä tiedoilla: tapaturmatyyppi (ICD-10), onnettomuusluokka ja -tyyppi, vammadiagnoosit (ICD-10), alkoholin esiintyminen tapaturmassa (puhallustulos hoitoon tullessa), kypärän käyttö (kyllä, ei, ei tiedossa), hoitoaika ja vammojen vakavuus (AIS-luokitus), Jos potilas siirtyi jatkohoitoon Kymenlaakson keskussairaalaan tai Töölön sairaalaan, hänen tietonsa tarkastettiin kyseisistä sairaaloista.

Vammojen vakavuuden arvioinnissa käytetty AIS-luokitus (The Abbreviated Injury Scale) on kehitetty Yhdysvalloissa erityisesti liikennetapaturmissa syntyneiden vammojen luokittelua varten. Luokituksen tarkoituksena on tarjota tutkijoille yksinkertainen numeerinen menetelmä vammojen luokitteluun ja vertailuun. AIS-luokituksesta on tullut kansainvälisesti hyväksytty erityisesti sen laajuuden ja herkkyyden vuoksi (7). Vammat jaetaan luokituksessa yhdeksään kehonosaan: pää, kasvot, kaula, rintakehä, vatsan ja lantion elimet, selkäranka, yläraaja, alaraaja, ulkoiset kehonosat. Luokitus tapahtuu asteikolla 1-6 (1 = lievä, 2 = kohtalainen, 3 = vakava, 4 = vaikea, 5 = kriittinen, 6 = kuolettava). Vammat luokitellaan AIS-arvolla lieviin (AIS 1-2) ja vakaviin (AIS 3-6) vammoihin. AIS-luokitus ei arvioi useiden vammojen yhteisvaikutuksia, vaan jokainen vamma arvioidaan erikseen, joten potilas voi saada useita AIS-arvoja. Vammojen kokonaisvakavuutta kuvataan MAIS (maximum AIS)-arvolla. MAIS-arvo on korkein potilaan AIS-arvo, mikäli vammoja on useita (7). Tässä tutkimuksessa vammojen AIS-luokituksen teki tutkimusryhmän erikoislääkäri (PL) potilaskertomustietojen perusteella.

Tutkimusluvat saatiin Kymenlaakson ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirien eettisiltä toimikunnilta (Kymenlaakson sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan lausunnot 05/ 2005, 02/2006, 10/2006 ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan pöytäkirja 1/2011, 6.7.2011). Tietosuojan ja potilastietojen oikean tulkinnan varmistamiseksi sairauskertomukset tarkasti tutkimusryhmän erikoislääkäri (PL).

Tilastolliset tarkastelut tehtiin SPSS-ohjelmalla. Tilastollisissa analyyseissa käytettiin ²-riippumattomuustestiä ja Fisherin tarkkaa testiä. Vaaratekijäanalyysissa käytettiin bayesilaista menetelmää. Valituille muuttujille laskettiin riskisuhteet (OR) ja niille 95 %:n luottamusvälit (95 %:n LV). Bayesilaisessa menetelmässä lasketaan riskisuhteet aina siten, että kunkin muuttujan luokan riskisuhdetta verrataan aina saman muuttujan kaikkiin muihin luokkiin.

Tulokset

Kahden vuoden aikana (1.6.2004-31.5.2006) erikoissairaanhoidossa hoidettiin 217 polkupyöräilijää, joista miehiä oli 131 (60 %). Loukkaantuneista pyöräilijöistä 31 % (67/217) oli alkoholin vaikutuksen alaisena hoitoon tullessaan ja näistä miesten osuus oli 85 % (n = 57). Korkeiden promillemäärien osuus oli suuri; yli 1,2 ‰:n puhallustulos mitattiin yhteensä 87 %:lla kaikista alkoholitapaturmapotilaista. Positiivinen puhallustulos oli yleisempi miesten kuin naisten keskuudessa (44 vs. 12 %) (p < 0,001) (kuviot 1 ja 2). Alkoholia käyttäneistä miespyöräilijöistä lähes puolet (46 %) kuului ikäryhmään 35-49 vuotta (kuvio 1).

Tapaturmat, joissa alkoholilla oli osuutta, johtivat useammin pään vammaan (40/67, 60 %) kuin tapaturmat, joissa pyöräilijä oli selvin päin (43/150, 29 %) (p < 0,001). Alkoholitapaturmissa päänsä loukanneista potilaista 25 % (10/40) ja selvin päin päänsä loukanneista 21 % (9/43) sai enemmän kuin yhden pään vamman. Vammojen jakaumassa ryhmien välillä oli eroa (taulukko 1). Erityisesti pään vammojen osuus oli alkoholitapaturmissa kaksinkertainen (50/95, 53 %) verrattuna pään vammoihin selvin päin ajaessa (56/212, 26 %) (p < 0,001). Alkoholin vaikutuksen alaisena loukkaantuneista kaksi (3 %) ja selvin päin loukkaantuneista kolme (2 %) sai vakavan (AIS ≥ 3) pään vamman (ns, ero ei ole merkitsevä)

Kaksi kolmesta (43/67, 64 %) alkoholin vaikutuksen alaisena tapaturmaan joutuneista pyöräilijöistä ei käyttänyt kypärää ja muiden (24/67) kypärän käytöstä ei ollut tietoa. Muista tapaturmapotilaista 51 % (76/150) käytti ja 20 % (30/159) ei käyttänyt kypärää, ja loppujen 29 %:n (44/150) kypärän käytöstä ei ollut tietoa. Kaikista tapaturmapotilaista 14 % (30/217) käytti kypärää, 55 % (120/217) ei käyttänyt ja 31 %:ssa (67/217) kypärän käytöstä ei ollut tietoa. Todennetuista kypärän käyttäjistä kukaan ei ollut alkoholin vaikutuksen alaisena hoitoon tullessa.

Alkoholia käyttäneistä 23 (34 %) sai ainoastaan yhden murtuman. Selvin päin tapaturmaan joutuneista 77 (51 %) sai vähintään yhden murtuman ja keskimäärin 1,19 murtumaa potilasta kohden. Pään tai kasvojen alueen murtuman saaneiden potilaiden osuus oli molemmissa ryhmissä lähes yhtä suuri (9 vs. 7 %, ns).

Alkoholia käyttäneiden pyöräilijöiden tapaturmista 8 % (6/67) ja selvin päin pyöräilleiden tapaturmista 9 % (13/150) johti vakavaan vammaan (MAIS ≥ 3) (ns) (taulukko 2). Alkoholia käyttäneiden tapaturmista 13 % (9/67) ja selvin päin pyöräilleiden tapaturmista 19 % (28/150) johti leikkaukseen (ns). Kahdelle alkoholia käyttäneelle potilaalle (3 %) ja seitsemälle (5 %) selvin päin pyöräilleelle tehtiin enemmän kuin yksi leikkaus (ns).

Joka neljättä (18/67, 27 %) alkoholin vaikutuksen alaisena loukkaantunutta pyöräilijää hoidettiin vuodeosastolla. Keskimääräinen hoitoaika potilasta kohden oli 5,8 vuorokautta ja mediaani 3 vuorokautta. Osastolla hoidettujen osuus oli selvin päin loukkaantuneiden keskuudessa lähes sama (42/150, 28 %) kuin humalassa loukkaantuneiden. Selvin päin loukkaantuneiden keskimääräinen hoitoaika potilasta kohden oli 8,8 vuorokautta ja mediaani 3 vuorokautta.

Pyöräilijöiden tapaturmista 81 % (n = 174) tapahtui yksin, törmäämättä toiseen osapuoleen. Alkoholitapaturmissa yksin kaatuneiden osuus oli vielä suurempi, 91 % (n = 61) (p < 0,01). Alkoholia käyttäneiden tapaturmat sattuivat useammin viikonloppuna (perjantaina-sunnuntaina) kuin selvänä pyöräilleiden (67 vs. 32 %) (p < 0,001).

Vaaratekijäanalyysissa todettiin, että yli 1,5 promillen humalatila, 15-34 vuoden ikä ja kypärän käyttämättömyys olivat pään vamman vaaratekijöitä (taulukko 3).

Pohdinta

Vuonna 2011 Suomessa alkoholin vaikutuksen alaisten kuljettajien osuus loukkaantumiseen johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa oli 10 % ja kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa 28 % (8). Liikenneonnettomuuden vaara kasvaa jo vähäisen alkoholimäärän nauttimisen seurauksena. Alle 0,2 promillen veren alkoholipitoisuus heikentää visuaalisen informaation hallintaa, ja kun alkoholipitoisuus ylittää 0,5 promillea, heikentyvät myös motoriikka ja reaktioaika merkittävästi (9). Lin ym. (10) mukaan 0,2 promillen veren alkoholipitoisuus nostaa pyöräilijän loukkaantumisriskin kuusinkertaiseksi ja 0,8 promillen pitoisuus jopa 20-kertaiseksi verrattuna tilanteeseen, jossa pyöräilijä on selvä. Pään vamman riski verrattuna muun kehon alueen vammaan kasvaa nopeasti kun veren alkoholipitoisuus nousee yli yhden promillen ja yli 2 promillen humalassa riski on viisinkertainen (11). Humalassa kaatuneet pyöräilijät loukkaavat päänsä, kun taas selvin päin vammautuneet loukkaavat useammin raajansa kuin päänsä (10,11,12).

Tässä tutkimuksessa selvin päin pyöräilleiden pään vammojen osuus oli ainoastaan puolet alkoholin vaikutuksen alaisena pyöräilleiden vastaavaan osuudesta. Tapaturmaan joutuneen pyöräilijän pään vamman vaaratekijät olivat yli 1,5 promillen humalatila, 15-34 vuoden ikä ja kypärän puuttuminen. Tosin aineistomme on pieni ja suurempi aineisto saattaisi johtaa siihen, että jo pienempi promillemäärä osoittautuisi vaaratekijäksi. Myös yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa (n = 200) todettiin pään vammojen tärkeimmäksi selittäjäksi alkoholin käyttö pyöräillessä (13).

Alkoholin vaikutuksen alaisena pyöräily ilman kypärää on todettu lisäävän vakavan vamman ja kuoleman riskiä (5,10,14-17). Selvin päin pyöräilevillä kypärän käyttö on noin seitsemän kertaa yleisempää kuin alkoholia nauttineilla pyöräilijöillä (10). Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa todettiin toisaalta, että pyöräily humalassa lisäsi pään vammojen osuutta riippumatta siitä, käytettiinkö kypärää tai ei (10). Saman työryhmän toisessa tutkimuksessa todettiin, että kypärän käyttö vähensi pään vammoja ainoastaan niillä, jotka pyöräilivät selvin päin. Humalassa pyöräilleille kypärän käyttö ei tuonut merkitsevää hyötyä (18). Tuoreessa kanadalaisessa tutkimuksessa todettiin yhteys pään vamman aiheuttaman lisääntyneen kuoleman riskin ja kypärän käyttämättömyyden välillä (17). Vaikka tässä tutkimuksessa alkoholin vaikutuksen alaisilla pyöräilijöillä oli suhteellisesti enemmän pään vammoja kuin selvin päin pyöräilleillä, pään vammojen vakavuudessa ei todettu eroja ryhmien välillä.

Tässä aineistossa humalassa pyöräilleiden tapaturmat sattuivat useammin viikonloppuina kuin selvänä pyöräilleiden (p < 0,001) ja ilman toista osapuolta (90 %). Myös Ruotsissa on päädytty samanlaiseen tulokseen (19). Verrattuna selvin päin pyöräileviin, alkoholia käyttäneiden pyöräilijöiden tapaturmat sattuivat useammin yöaikaan viikonloppuisin, matkalla juhliin tai pubiin ja yksin törmäämättä toiseen osapuoleen sekä sisälsivät suuremman riskin saada pään tai kasvojen vamma (19). Samansuuntainen tulos saatiin myös Helsingin seudulla vuonna 1986 tehdyssä tutkimuksessa (20). Tuolloin todettiin lisäksi, että humalassa pyöräily lisäsi tapaturmariskiä 10-kertaiseksi verrattuna selvin päin pyöräilyyn (20). Humalatila lisäsi myös pään vammojen osuutta (20).

Vuosina 1991-2000 Suomen sairaaloissa hoidettiin keskimäärin noin 5 000 aivovammapotilasta vuosittain ja liikennetapaturmien osuus niistä oli 20 % (21). Kaikista liikennetapaturmissa syntyneistä aivovammoista pyöräilijöiden aivovammojen osuus oli 36 %, joka oli yhtä suuri kuin auto-onnettomuuksissa kuljettajille ja autossa matkustaville tulleiden aivovammojen yhteenlaskettu osuus (21).

Kypärän käyttöaste on Suomessa edelleen matala. Toistuvista kampanjoista ja tietoiskuista huolimatta vuonna 2012 polkupyöräilijöistä käytti kypärää vain 37 % (22). Uusimmassa pyöräilykypärän käyttöä selvittäneessä systemaattisessa Cochrane-katsauksessa todettiin, että polkupyöräilijän käyttämä kypärä vähensi kaikenikäisten kasvovamman, päävamman, aivovamman tai vakavan aivovamman riskiä 63-88 % (23). Suojaava vaikutus oli yhtä hyvä törmäyksissä ajoneuvoon kuin muissa pyöräilijän onnettomuustyypeissä.

Alkoholin vaikutuksen alaisena pyöräilevät eivät altista muita tielläliikkujia niin suureen vaaraan kuin esimerkiksi humalassa autoilevat, mutta he vaarantavat erityisesti oman terveytensä (24). Suomen lain mukaan liikennejuopumus moottorittomalla ajoneuvolla on rikos, josta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi (25). Rikoksen tunnusmerkit täyttyvät kuitenkin ainoastaan siinä tapauksessa, jos pyöräilijä on aiheuttanut vaaran toiselle henkilölle. Ainoastaan päihtyneenä pyöräilemisestä ei siis rangaista. Suomen lainsäädännössä suhtautuminen alkoholin vaikutuksen alaisena pyöräilemiseen on lievimpiä Euroopassa (26).

Koska nykyinen lainsäädäntö ei ole tehokas keino tankojuopumuksen ehkäisemiseksi, olisi harkittava, pitäisikö liikennejuopumusta koskevan lainsäädännön koskea myös pyöräilijöitä. Useissa EU-maissa pyöräilyssä on sama promilleraja kuin moottoriajoneuvolla ajettaessa (taulukko 4). Poikkeuksen tekevät ainoastaan muut Pohjoismaat, Saksa, Irlanti ja Britannia. Nykyisen lain muuttaminen siten, että rangaistuksen edellytyksenä olisi myös vaaran aiheuttaminen itselle sekä mahdollisesti promillerajan asettaminen polkupyöräilijöille saattaisi vähentää etenkin satunnaisesti alkoholin vaikutuksen alaisena pyöräilemistä. Alkoholin ongelmakäyttäjien kohdalla tärkeintä olisi ongelman tunnistaminen ja hoitoonohjaus.

Alkoholin vaikutuksen alaisena sattuneet pyöräilytapaturmat ovat Suomessa huomattavasti yleisempiä kuin viralliset onnettomuustilastot osoittavat (3). Tilastoinnin puutteellisuuden vuoksi näistä tapaturmista ei saada juurikaan tietoa eivätkä ehkäisytoimet ole tehokkaita. Tapaturmapotilaiden puhalluttamisella voidaan tunnistaa alkoholin käyttö (6). On osoitettu, että lyhyistä alkoholinkäytön ja tapaturmien vähentämiseen tähtäävistä interventioista traumayksiköissä on hyötyä (27,28,29). Tapaturmatilastoinnin kehittäminen päivystysyksiköissä ja tiedon hyödyntäminen auttaisi merkittävästi kaikkien pyöräilytapaturmien ja alkoholin vaikutuksen alaisena sattuneiden pyöräilytapaturmien ehkäisytyötä. Alkoholin vaikutuksen alaisena pyöräilemisestä ja sen seurauksista tiedetään Suomessa varsin vähän ja lisätutkimusta tarvitaan.

Kiitokset

Tutkimukseen on saatu taloudellista tukea Kouvolan Evo-tutkimusrahasta.

Tästä asiasta tiedettiin

Suomessa on vain vähän tutkittua tietoa alkoholin osuudesta pyöräilytapaturmissa, koska alkoholin käyttö ei näy virallisissa pyöräilytapaturmia koskevissa tieliikenneonnettomuustilastoissa.

Tämä tutkimus opetti

Alkoholia käyttäneiden pyöräilijöiden määrä oli kolmannes kaikista pyöräilytapaturmissa loukkaantuneista.

Alkoholin vaikutuksen alaisena pyöräilleet joutuivat tapaturmaan yksin, käyttivät harvemmin kypärää ja saivat kaksi kertaa useammin pään vamman kuin selvänä pyöräilleet.

Yli 1,2 promillen puhallustulos mitattiin lähes 90 %:lla alkoholia nauttineista.

Yli 1,5 promillen humalatila oli tärkein pään vamman riskitekijä.

Vakavien vammojen osuus alkoholia käyttäneiden ja selvin päin pyöräilleiden tapaturmissa oli yhtä suuri.