Raskaudenaikainen huumeriippuvuus heijastuu äidin hyvinvointiin ja lapsen sosioemotionaaliseen kehitykseen

Äidin raskausajan huumeriippuvuus muodostaa riskin lapsen kehitykselle ja perheen hyvinvoinnille. Sikiöaikaisen päihdealtistuksen neurobiologisten vaikutusten lisäksi kehitystä vaarantavat kasaantuvat psykososiaaliset riskitekijät (1,2,3).

Huumeriippuvaiset äidit elävät usein epävakaissa ihmissuhteissa, ja monilla on hoitamaton mieliala-, ahdistuneisuus- tai persoonallisuushäiriö (4,5). Traumaperäiset stressioireet ovat tavallisia, mikä johtuu lapsuuden ja parisuhteen väkivaltakokemuksista (6). Nämä kuormittavat tekijät vaikeuttavat äidin kykyä säädellä tunteitaan sekä ymmärtää ja vastata vauvan vuorovaikutusviesteihin (7).

Äidin raskaudenaikaisen huumekäytön tiedetään vaikuttavan etenkin lapsen varhaisiin kognitiivis-sensorimotorisiin taitoihin ja stressin säätelyyn (8,9). Alkoholin ja huumeiden sekakäyttö on yleisin päihderiippuvuuden muoto, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lapsen kehitykseen (10,11). Kouluikä asettaa suuria vaatimuksia lapsen kognitiivisille ja sosioemotionaalisille taidoille, ja huumealtistuksen seuraukset voivat aktivoitua viiveellä (1,2).

Tarvitsemme lisää tutkimustietoa hoitoa saaneiden äitien ja lasten ennusteesta. Tämä artikkeli raportoi äidin raskaudenaikaisen huumeriippuvuuden lyhyt- ja pitkäaikaisvaikutuksia äidin mielenterveyteen, äiti-lapsivuorovaikutukseen sekä lapsen kognitiiviseen ja sosioemotionaaliseen kehitykseen.

Aineisto ja menetelmät

Osallistujat

Huumeriippuvaisten äitien ryhmän (n = 51) muodostivat raskaana olevat avohoidon asiakkaat Tampereen kaupungin perhetukikeskus Päiväperhossa ja Lahden Diakoniasäätiön Löydä Timantit -projektissa. Äidit tulivat hoitoon sairaalan tai Päiväperhon neuvolan lähettäminä vakavan huumeriippuvuuden tai päihteiden sekakäytön vuoksi ja osallistuivat saapumisjärjestyksessä valintansa mukaan joko ryhmäterapeuttiseen (n = 26) tai psykososiaalisen tuen interventioon (n = 25). Verrokkiryhmässä oli 50 normatiivista äitiä Päijät-Hämeen keskussairaalan (P-HKS) äitiyspoliklinikalta.

Tutkimuksella on P-HKS:n, Tampereen yliopistollisen sairaalan sekä Tampereen kaupungin eettisen toimikunnan lupa. Interventioiden sisältöä ja vaikuttavuutta on aiemmin raportoitu kansainvälisissä julkaisuissa (12,13,14).

Liitekuviossa 1 esitetään tutkimuksen kulku ja osallistujamäärät. Tutkimuskerrat olivat raskaus- tai perinataaliaikana ennen interventiota, lapsen 4 ja 12 kuukauden sekä 8–12 vuoden iässä. Molemmat ryhmät sitoutuivat tutkimukseen ensimmäisen vuoden aikana, mutta kato oli suuri alakouluiän seurantavaiheessa huumeriippuvaisilla äideillä. Kolme heistä oli kuollut ja kuuden osoitetietoja ei saatu väestörekisteristä asunnottomuuden tai turvakiellon vuoksi. Kolme kieltäytyi, kolmea ei tavoitettu suostumuksesta huolimatta ja loput eivät vastanneet. Kato ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä taustamuuttujiin.

Huumeriippuvaisten äitien interventiot

Psykoterapeuttinen ryhmäinterventio koostui 20–24 viikoittaisesta 3 tunnin tapaamisesta raskausajasta alkaen sekä seurantakäynneistä. Psykososiaalisen tuen interventio oli yksilöllisesti äiti-vauvapareille räätälöityä tukea kotona ja hoitoyksikössä 1–2 kertaa viikossa noin vuoden ajan.

Molemmissa interventioissa keskiössä oli äidin ja vauvan kiintymyssuhteen vahvistaminen ja ne toimivat osana moniammatillista neuvolan, lastensuojelun, päihdehoidon ja aikuispsykiatrian verkostoyhteistyötä (15,16). Yli 80 % äideistä sitoutui interventioon.

Tämän artikkelin tulokset perustuvat aineistoon, jossa seuranta-aineiston pienuuden vuoksi yhdistettiin eri interventioihin osallistuneet huumeriippuvaiset äidit, jotka eivät eronneet taustamuuttujien osalta.

Menetelmät

Liitetaulukossa 1 on kuvattu tutkimuksen menetelmät. Odotus- ja vauva-aikana (T1–T3) sekä lapsen alakouluiässä (T4) kartoitettiin huumeriippuvaisten ja verrokkiäitien taustatietoja, kuormittavia tapahtumia, päihdeongelmaa sekä äidin mielenterveyttä. Päihdekäyttötiedot perustuvat itsearvioihin. Lisäksi tutkittiin raskauden kulkua, lapsen fyysistä vointia, äidin ja lapsen vuorovaikutusta ja lapsen kognitiivista ja sosioemotionaalista kehitystä. Alakouluiässä tutkittiin myös lapsen mielenterveysoireita.

Tilastomenetelmät

Ryhmien taustatietoja, kuormittavia tapahtumia ja terveysmuuttujia verrattiin khiin neliö -testeillä tai t-testillä. Äidin ja lapsen vuorovaikutusta, äitien mielenterveyttä ja lasten kognitiivista ja sosioemotionaalista kehitystä verrattiin monimuuttujavarianssianalyysillä ja yksisuuntaisilla jatkoanalyyseillä.

Äidin koulutustaso oli kovariaattina äitien ahdistusoireiden ja vuorovaikutuksen vertailuissa, ja äidin koulutustaso ja lapsen keskosuus kognitiivisen ja sosioemotionaalisen kehityksen vertailuissa. Äidin koulutustaso ja lapsen ikä olivat kovariaatteina kouluiän analyyseissä.

Yhteydet tulkittiin tilastollisesti merkitseviksi tasolla p < 0,05. Tilasto-ohjelmana oli SPSS 25.

Tulokset

Huumeriippuvuus, mielenterveys ja lapsen kehitys ensimmäisenä vuonna

Erot huume- ja verrokkiryhmän taustatiedoissa, päihdekäytössä ja syntymäterveystiedoissa on esitetty liitetaulukossa 2. Huumeriippuvaiset äidit raportoivat runsaasti päihteiden sekakäyttöä, kovien huumeiden (amfetamiini ja opiaatit) sekä suonensisäistä käyttöä. Suurin osa (83 %) ilmoitti lopettaneensa päihteet havaittuaan raskauden ja 13 % ilmoitti vähentäneensä käyttöä. Neljällä vauvalla havaittiin vieroitusoireita.

Noin neljäsosa äideistä raportoi päihderetkahduksia lapsen vuoden ikään mennessä ja 8 % suonensisäistä käyttöä. Lapsista 10 % oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle ensimmäisen vuoden aikana. Verrokkiäideillä oli enemmän raskauskomplikaatioita, mutta ryhmäeroja ei ollut raskauden kestossa tai vastasyntyneiden terveydessä.

Taulukossa 1 on kuvattu äidin mielenterveyttä, äiti-lapsivuorovaikutuksen laatua sekä lapsen kehitystä 4 kuukauden ja vuoden iässä. Huumeriippuvaiset äidit raportoivat molemmilla kerroilla enemmän masennus- ja ahdistusoireita kuin verrokit. Heillä oli lapsen 4 kuukauden iässä enemmän ongelmia vuorovaikutuksessa vauvan kanssa kaikilla osa-alueilla ja vuoden iässä edelleen äidin sensitiivisyydessä ja tilanteen ikätasoisessa jäsentämisessä lapselle sekä lapsen responsiivisuudessa ja aloitteellisuudessa.

Vauvojen verrokkeja heikompi kognitiivinen kehitys 4 kuukauden iässä tasoittui vuoden iässä. Tällöin päihderyhmän lapsilla oli verrokkeja enemmän negatiivista emotionaalisuutta.

Äidin mielenterveys ja lapsen kehitys alakouluiässä

Liitetaulukossa 3 on perheiden taustatiedot, päihdekäyttö, kuormitustekijät sekä terveys lapsen alakouluiässä. Huumeriippuvaiset äidit olivat verrokkeja useammin yksinhuoltajia, heikosti koulutettuja ja taloudellisesti ahtaalla. Heistä 30 % oli eläkkeellä tai työkyvyttömiä. Lähes puolet piti itseään päihdeongelmaisena. He raportoivat pitkäaikaissairauksia, perheväkivaltaa, isien päihdeongelmia ja läheisten ennenaikaisia kuolemia, erityisesti itsemurhia.

Lapsista miltei puolet oli ollut jossain vaiheessa sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Terveysongelmissa, oppimisvaikeuksissa tai fyysisessä kasvussa ei ollut merkitsevää eroa ryhmien välillä.

Taulukko 2 osoittaa huumeriippuvaisten äitien raportoineen verrokkeja runsaampia vakavia mielenterveyshäiriöitä (kaksisuuntainen mielialahäiriö, psykoottiset häiriöt) sekä epävakaata persoonallisuushäiriötä ja tarkkaavaisuushäiriötä. Sen sijaan ryhmät eivät eronneet merkitsevästi GHQ-12-mittarin yleisen depressiivisyys-ahdistuneisuusoireilun määrässä.

Äiti-lapsivuorovaikutuksessa huumeriippuvaiset äidit raportoivat heikompaa sensitiivisyyttä ja jäsentämistä sekä lapsen tarkkaavuuteen ja toiminnanohjaukseen liittyen enemmän käyttäytymisen säätelyyn ja metakognitiivisiin taitoihin (esimerkiksi aloitteellisuus ja suunnittelu) liittyviä ongelmia kuin verrokit.

Lapselta suoraan mitatuissa tarkkaavuuden säätelyn inhibitiotoiminnoissa, työmuistissa tai kielellisissä taidoissa huumeryhmän lapset eivät eronneet verrokeista. Heillä oli enemmän äitien raportoimia internalisoivia (masennus ja ahdistus), eksternalisoivia (aggressiivisuus, antisosiaalisuus ja tarkkaamattomuus) ja dissosiatiivisia oireita.

Neljännes (5/25 %) huumeriippuvaisten äitien lapsista ylitti internalisoivien ja eksternalisoivien oireiden kliiniset katkaisurajat ja kaksi (10 %) oli riskiraja-alueella. Verrokkilapsissa ei ollut kliinisen rajan ylittäviä, ja neljä (12,9 %) oli riskiraja-alueella.

Pohdinta

Kontrolloitu pitkittäistutkimus osoitti, että äidin huumeriippuvuus uhkaa lapsen myönteistä kehitystä ja hyvinvointia. Vaikka äidit sitoutuivat hyvin varhaisiin interventioihin, he raportoivat lapsen alakouluiässä päihdeongelmien jatkumisesta, vakavista mielenterveyshäiriöistä ja vuorovaikutusongelmista lapsen kanssa. Kouluiässä lapsilla esiintyi erityisesti tarkkaavuuden ja mielenterveyden ongelmia. Aineistossa ilmennyt suuri kato heikentää kuitenkin merkittävästi kouluiän tulosten luotettavuutta.

Huumeriippuvaisten äitien lasten motorinen kehitys ei eronnut vauvaiässä normatiivisista verrokeista, mutta he olivat vetäytyvämpiä vuorovaikutuksessa sekä reagoivat herkemmin kielteisesti. Tämä voi viitata varhaisiin säätelyn ongelmiin ja äidin liian vähäiseen herkkyyteen lasta kohtaan, mutta myös päihdealtistukseen (9). Vuoden iässä ei havaittu ryhmäeroja lasten kognitiivisessa kehityksessä.

Vastasyntyneiden vieroitusoireiden vähäisyys ja hyvä terveys saattavat viitata äidin päihteiden käytön lopettamiseen raskausaikana (10), mikä voi osin selittää myönteisiä tuloksia lapsen varhaiskehityksessä, samoin kuin huumeriippuvaisten äitien vuorovaikutuksen paraneminen yhden vuoden ikään mennessä. Kiintymyssuhdetta tukevat interventiot saattavat vaimentaa huumealtistuksen kielteisiä vaikutuksia vauvan kehitykseen (17,18,19).

Seurannan tulokset osoittavat, että varhaiset interventiot eivät riittäneet lopettamaan äidin päihdekäyttöä eivätkä suojaamaan lapsen psyykkistä kehitystä pitkällä aikavälillä. Alakouluiän tutkimuksen vähäinen osallistujamäärä (39 %) heijasti huumeisiin liittyviä kuormitustekijöitä, esimerkiksi ennenaikaisia kuolemia ja asunnottomuutta.

Kuten rekisteriin perustuvat tutkimuksetkin osoittavat (20,21), päihderiippuvaisten perheiden on vaikea nousta syrjäytymiskierteestä. Tutkimuksemme äitien sosiaalinen asema säilyi heikkona, päihdeongelmat ja vakavat mielenterveysongelmat sekä vastoinkäymiset, kuten perheväkivalta, läheisten itsemurhat ja päihdekuolemat, olivat tavallisia. Lapsista lähes joka toisella oli lyhyitä tai pitkäkestoisia sijoituksia.

Huumeriippuvaiset äidit raportoivat lapsillaan kouluiässä usein tarkkaavuusongelmia ja vakavia psyykkisiä oireita: yli kolmanneksella oli kliinisesti merkitseviä masennus-, ahdistus- ja aggressio-oireita ja joka neljännellä vakavia dissosiaatio-oireita. Tulokset myötäilevät aiempia tutkimuksia päihderiippuvaisten äitien lasten vahvasta riskistä mielenterveysongelmiin (1,3,22).

Äidit raportoivat verrokkeja useammin myös äiti-lapsivuorovaikutuksen ongelmia. Vuorovaikutus- ja mielenterveysongelmat saattavat viestiä altistavien riskitekijöiden kasautumisesta kasvuympäristössä (3,21,23). Suoraan lapselta arvioitu kognitiivinen kehitys (työmuisti, tarkkaavuuden inhibitio ja sanavarasto) ei kuitenkaan eronnut ryhmien välillä.

Tutkimuksen vahvuuksia ovat ainutlaatuinen kontrolloitu pitkä seuranta sekä varhaisvaiheen interventioihin sitoutunut, vaativahoitoinen asiakaskunta. Edellytys äitien sitoutumiselle olivat sitoutuneet työntekijät ja turvalliset huolenpidon puitteet. Suurin heikkous koskee seurantatutkimuksen aineistokokoa, jonka vuoksi tuloksiin on suhtauduttava erittäin suurella varauksella.

Tutkimukseen saattoi valikoitua enemmän äitejä, jotka tutkimusajankohtana eivät käyttäneet aktiivisesti huumeita ja joilla oli riittävä elämänhallinta. Lisäksi monia tutkittavista muuttujista, kuten päihdekäyttöä, arvioitiin äitien itsearvioinnin avulla, joka saattaa päihdeongelmaisilla olla epäluotettavaa (24). Tutkijoilla ei ollut pääsyä äideille tehtyihin huumeseuloihin. Myös lasten mielenterveysoireita tutkittiin vain äitien arvioimina, vaikka lasten omat arviot voivat poiketa vanhempien arvioista (25).

Päihderiippuvaisten raskaana olevien äitien ja vauvaperheiden hoitoonohjauksen ja laitoskuntoutuksen kehittämiseen on panostettu maassamme (18,26). Vähemmän on huomioitu avopalveluiden, lapsen ja vanhempien pitkäaikaisseurannan sekä esimerkiksi traumahoitojen kehittämistä (6).

Tutkimuksemme tulokset puhuvat karua kieltä huumetaustaisten lasten ja äitien elämästä. Varhaisvaiheen interventioiden aikana äidit esittivät toiveen intensiivisestä ja pitkäkestoisesta hoidosta, mutta siirtyminen viranomaisverkostoon ja jatkohoitoihin toteutui epävarmasti (15), eikä sosiaalipediatrisia palveluita ole valtakunnallisesti tasavertaisesti saatavilla.

On tärkeää, että moniammatillinen työryhmä järjestää palveluketjun, jossa suunnitellaan miten, kuka ja missä järjestyksessä hoidetaan vanhempien päihdeongelmaa sekä trauma- ja psyyketaustaa. Samanaikaisesti yritetään estää lapsen kehityksen vaurioituminen (10,18).

Lapsen psyykkistä kehitystä ja vuorovaikutussuhdetta vanhempaan tulisi arvioida säännöllisesti. Lasten vertaisryhmät (27) ja perheelle nimetty vakituinen koordinaattori toisivat tukea pirstaleisten ja usein vaikeasti saavutettavien palveluiden pyörteisiin.