Lehti 24: Alkuperäis­tutkimus 24/2001 vsk 56 s. 2635 - 2640

Suomalainen huumekuolema 1990-1996

Oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa vuosina 1990-96 todetuista huumelöydöksistä lähes 90 % todettiin miehiltä, puolet alle 30-vuotiailta. Joukossa oli keskimääräistä enemmän nuoria eläkeläisiä, alempia toimihenkilöitä ja työntekijöitä. Kannabista käyttäneet olivat muita useammin sosiaalisesti syrjäytyneitä. Aiempia huumetuomioita oli 42 %:lla, ja 34 % oli ollut sairaalahoidossa huume- tai lääkediagnoosin vuoksi. Opioideja käyttäneitä oli 57 %, kannabista käyttäneitä 47 % ja amfetamiinia käyttäneitä 27 %. Alkoholia todettiin 42 %:ssa tapauksista. Huumekuolema on väkivaltainen: lähes puolet kuoli itsemurhaan ja lähes puolet tapaturmiin, henkirikokseen kuolleita oli 9 %.

Erkki VuoriKari PoikolainenOsmo KontulaAri Virtanen

Huumekuolemat yleistyivät Suomessa tuntuvasti 1990-luvun alusta lähtien. Äkillisesti, tuntemattomasta syystä kuolleista löytyi oikeuskemiallisessa tutkimuksessa 1980-luvulla huumausaineita harvakseltaan, vain kerran tai pari kuukaudessa. Vuodesta 1991 lähtien löydöksiä on todettu viikoittain. Vuonna 1999 huumausainetta löytyi 140 vainajan näytteistä (1). Huumeisiin liittyvien kuolemien yleistyminen johtaa pohtimaan, mitä niiden vähentämiseksi voitaisiin tehdä. Pohdintaa varten tarvitaan tietoja huumekuolemiin liittyvistä tekijöistä. Siksi olemme selvittäneet kuolleiden sosiaalista taustaa, rikollisuutta ja sairaalahoitoja asiakirjoista ja rekistereistä.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Aineisto käsittää vuosilta 1990-96 sellaiset odottamattomat kuolemantapaukset, joihin liittyi huumeiden käyttöä. Odottamaton kuolema on ilmoitettava poliisille, joka käynnistää oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen tekemällä tutkimuksen kuoleman tapahtumasta ja olosuhteista. Tutkinnan tulokset kirjataan ilmoitukseksi, joka liitetään ruumiinavausmääräykseen. Lääkärin tekemä ruumiin ulkotarkastus on niin ikään pakollinen kuoleman toteamiseksi. Poliisi pyytää tarvittaessa oikeuslääkäriä tekemään ruumiinavauksen, esimerkiksi jos ulkotarkastuksen yhteydessä on tullut esiin huumausaineiden käyttöön liittyviä seikkoja, kuten pistosjälkiä. Käytännössä poliisi pyytää aina ruumiinavausta, jos tapahtumatietojen mukaan on syytä epäillä huumausaineiden, lääkkeiden, alkoholin tai muiden päihteiden tai myrkyllisten aineiden osallisuutta. Ruumiinavauksen yhteydessä oikeuslääkäri ottaa tarvittavat näytteet oikeuskemiallista tutkimusta varten.

Oikeuskemiallisen tutkimuksen perusteella ei yleensä voi selvittää elimistöstä löydettyjen psykoaktiivisten aineiden käyttötarkoitusta. Tässä tutkimuksessa on keskitytty ns. klassisiin huumausaineisiin eli opioideihin, amfetamiiniin, kannabikseen ja kokaiiniin, joilla ei ole lääkinnällistä käyttöä tai joiden lääkinnällinen käyttö on rajoitettua. Kaikissa tapauksissa on tutkittu myös alkoholi ja ns. tavanomaiset orgaaniset lääkeaineet, joiden joukossa on useita pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavia ja myös huumaavassa tarkoituksessa käytettäviä lääkeaineita.

Oikeuslääkärien ottamat näytteet tutkitaan Helsingin yliopiston oikeuskemian osastolla. Osasto saa tutkittavan tapauksen taustatiedot oikeuslääkärin laatimasta lähetteestä, jossa iän, ammatin ja kuolinajan lisäksi on lyhyesti kuvattu tapahtumatiedot. Oikeuslääkäri pyytää lähetteessä suuntaamaan tutkimusta epäilystensä mukaan. Osasta lääneistä oikeuskemian osasto saa myös kopion poliisin ilmoituksesta, jossa on henkilötietojen lisäksi kuolemantapahtuman ja olosuhteiden kuvaus. Tutkimustamme varten hankittiin kaikista huumausainepositiivisiksi osoittautuneista vuosina 1990-96 kuolleista vainajista edellä mainitut asiakirjat. Niistä selvitettiin huumausainekuolemien taustaa.

Yhteistyössä Stakesin hoitoilmoitusrekisterin ja Tilastokeskuksen tuomioistuintilaston kanssa selvitettiin, oliko vainajilla ollut huumausaineiden tai lääkeaineiden väärinkäyttöön liittyneitä sairaalahoitoja tai huumausainerikoksista saatuja tuomioita. Tutkimuksen tätä osaa ei suoritettu tapauskohtaisesti, seuraamalla yksittäisen henkilön historiaa, vaan seuraamalla koko ryhmää. Tiedostojen yhdistäminen teetettiin luottamuksellisten tietojen salaamiseen erikoistuneessa liikeyrityksessä. Missään työn vaiheessa kukaan tutkijoista tai salaamisyrityksen henkilökunnasta ei saanut haltuunsa toisen rekisterinpitäjän salaamatonta, yksityistä henkilöä koskevaa tietoa.

Tietojen yhdistämistä varten aineistosta poimittiin vuosilta 1990-96 kaikki tapaukset, joiden sosiaaliturvatunnus oli tunnettu ja joilla ei ollut puuttuvaa tietoa tarkasteltavissa muuttujissa. Aineistoon kertyi 363 miestä ja 56 naista. Sairaalapoistorekisteristä etsittiin sosiaaliturvatunnuksen avulla henkilöt, joilla pää- tai sivudiagnoosina oli vuosina 1987-95 ollut jokin huumeen aiheuttama riippuvuus, päihtymys tai myrkytystila (ICD-9-dia-gnoosikoodit 304A, 3042A-3045A, 3052A-3053A, 3055A-3057A, 9650A-9650X, 9658X, 9696A tai 9697A). Jos henkilöllä oli sekä huume- että lääkeainediagnoosi, tapaus luokiteltiin huumetapaukseksi. Vastaavasti tuomiorekisteristä poimittiin sosiaaliturvatunnuksen avulla henkilöt, joilla oli tuomio tai tuomioita huumausainerikoksesta vuosina 1987-95.

Huumekuolema-aineiston ikä- ja sosiaaliryhmäjakaumaa verrattiin vuoden 1994 koko väestöön (Suomen tilastollinen vuosikirja 1995). Tämä vuosi oli aineiston kuolinvuoden mediaani.

TULOKSET

Kuolemiin liittyvien huumelöydösten osalta tapausmäärät pysyivät vuosina 1990-94 melko samansuuruisina mutta lisääntyivät sen jälkeen vuosina 1995 ja 1996 (taulukko 1). Muutos oli suhteessa yhtä suuri eri ikäryhmissä (taulukko 2).

Opioidit olivat yleisin löydös: niitä todettiin joka toisessa vainajassa (51 %, 217/426). Lähes yhtä usein todettiin kannabista (47 %, 202/426). Amfetamiinia löydettiin neljäsosassa tapauksista (27 %, 116/426), kokaiinia vain kahdesta vainajasta. Huumausaineilla on sama järjestys, kun tarkastellaan niiden esiintymistä ainoana löydöksenä (taulukko 3). Opioidi- ja kannabislöydösten määrät kaksinkertaistuivat 1990-96 ja amfetamiinitapaukset kuusinkertaistuivat. Usean huumausaineen samanaikainen esiintyminen yleistyi, ja erilaisia yhdistelmiä todettiin 97. Yleisin oli amfetamiinin ja kannabiksen samanaikainen esiintyminen (taulukko 4).

Merkittäviä määriä alkoholia (verenalkoholipitoisuus > 0,5 promille) todettiin 42 %:ssa tapauksista (180/426). Miehillä osuus oli 45 % (165/369) ja naisilla 26 % (15/57). Kannabislöydöksistä yli puoleen liittyi myös alkoholi (59 %, 69/118), heroiinilöydöksistä vain noin kolmasosaan (30 %, 8/27). Alkoholia todettiin useimmin henkirikosten uhreissa (68 %, 25/37) ja harvimmin sairauksiin kuolleissa (24 %, 7/29). Lääkeainemyrkytyksissä (36 %, 70/193) ja liikennekuolemissa (35 %, 8/23) todettiin alkoholia kolmasosassa tapauksista, ampumavammoihin kuolleista alkoholia oli yli puolella (56 %, 25/45).

Valtaosa huumeita käyttäneistä oli alle 45-vuotiaita. Iäkkäämmistä henkilöistä kannabista, heroiinia tai amfetamiinia löytyi vain muutamalta (taulukko 5). Vanhoissa ikäryhmissä opioidit olivat yleensä kodeiinia ja etyylimorfiinia. Kannabista käyttäneiden yleisin ikäryhmä oli 20-24-vuotiaat, opioideja ja amfetamiinia käyttäneiden 25-29-vuotiaat.

Huumausainelöydöksistä 87 % todettiin miehiltä (369/426) ja 13 % naisilta (57/426). Miehiä oli eniten ikäryhmässä 25-29-vuotiaat: siihen kuului neljäsosa tapauksista (94/369). Naisten ikäjakaumassa ei ollut yhtä selvää huippua (kuvio 1). Alle 30-vuotiaita miehistä oli 53 %, kun koko väestössä vastaava osuus oli 40 %; naisilla vastaavat luvut olivat 32 % ja 37 %.

Sosiaalinen tausta

Huumetapausten joukossa oli keskimääräistä enemmän nuoria eläkeläisiä, alempia toimihenkilöitä ja työntekijöihin kuuluvia. Ylempiä toimihenkilöitä ja johtavassa asemassa olevia taas oli vähemmän kuin väestössä keskimäärin.

Sosiaaliluokan mukaan suurin ryhmä (30 %, 128/426) olivat ammattityöntekijät, alemmat toimihenkilöt tai vastaavissa työtehtävissä olleet. Toiseksi suurin ryhmä (27 %, 113/426) olivat aputöitä tai sekatöitä tehneet henkilöt. Ylempiä toimihenkilöitä oli 3 % (11/426) ja johtavassa asemassa oli vain 2 % (8/426). Kaikista kahdeksasta johtavassa asemassa olevasta löytyi pelkästään opioideja, yhdestä heroiinia; miehiä oli heistä kuusi ja naisia kaksi. Opiskelijoita oli 7 % (28/426), työttömiä 8 % (35/426) ja eläkeläisiä 12 % (51/426). Puolet eläkeläisistä oli alle 50-vuotiaita, alle 25-vuotiaita eläkeläisiä oli kaksi. Tieto ammatista puuttui 12 %:ssa tapauksista (52/426). Siviilisäätyä koskeva tieto puuttui 73 %:lta miehistä ja 70 %:lta naisista.

Valtaosalla (80 %, 343/426) aineiston henkilöistä oli asunto-osoite. Osoite oli yleisin pelkästään opioideja käyttäneillä (91 %, 147/161). Puolet asui omassa asunnossaan (51 %, 217/426). Naisilla oma asunto (75 %, 43/57) oli yleisempi kuin miehillä (47 %, 174/369). Vanhempien tai sukulaisten luona asui kymmenesosa (11 %, 46/426), asuntolassa vain muutama (2,5 %, 11/426). Vankilassa tai muussa laitoksessa asui yhteensä 18 (4,2 %), jotka kaikki olivat miehiä.

Pelkästään kannabista käyttäneet poikkesivat selvästi muista ryhmistä: kolmasosasta ei ollut tietoa asumistavasta (35 %, 41/118) ja vankilassa asuvia oli enemmän kuin muissa ryhmissä (7 %, 8/118).

Taustatietojen mukaan huumausaineiden käyttöä osattiin epäillä tai käyttö oli tiedossa ennen ruumiinavauksen suorittamista 55 %:lla miehistä (204/369) ja 40 %:lla naisista (23/57). Tavallisimmin huumausaineen käyttöä epäiltiin neulanpistojälkien vuoksi (63 tapausta) tai huumeiden (18 tapausta) ja sekakäytön (18 tapausta) aiheuttamien sairauksien vuoksi. Tieto aikaisemmasta huumausaineiden vuoksi tapahtuneesta hoidosta tuli esiin 27 tapauksessa. Löydösten mukaan tarkastel-taessa parhaiten tiedossa oli heroiinin käyttö, sillä kaikki 22 tapausta olivat tunnettuja jo ennen ruumiinavausta. Opiaattiryhmän huumeet olivat muutoin tiedossa joka toisessa tapauksessa (108/217), kannabiksen käyttö tiedettiin 60 %:ssa tapauksista (122/203) ja amfetamiini 63 %:ssa tapauksista (73/116).

Neulanpistosjälkiä löytyi kaik- kiaan 67 vainajasta; näistä miehiä oli 59 ja naisia 8. Useimmin pistosjälkiä löydettiin vainajista, joissa todettiin heroiinia (73 %, 16/22), amfetamiinin ollessa ainoana löydöksenä pistosjälkiä todettiin 27 %:ssa tapauksista (31/116). Vähiten pistosjälkiä löytyi pelkän kannabiksen käyttäjistä (14 % 28/203).

Tapahtumatietojen mukaan lähes puolet käyttäjistä kuoli ollessaan yksin (48 %, 203/426) ja neljäsosa kuoli (26 %, 97/426) kaveriporukassa. Yksin kuolleista 52 % oli tehnyt itsemurhan (107/203), 32 % kuoli tapaturmaisesti (65/203) ja 8 % kuoli sairauskohtaukseen (17/203), 14 tapauksessa kuolemanluokka jäi epäselväksi. Miehistä kuoli yksinään 65 % ja naisista 39 %. Tapauksissa, joissa ainoana löydöksenä oli kannabinoidi, kaveriporukassa tapahtuneet kuolemat olivat yleisempiä kuin muissa ryhmissä (35 %, 41/118).

Kuolinpaikka oli useimmin koti (44 %, 189/426), seuraavaksi yleisin oli kuolema ulkona (22 %, 93/426) tai muussa asunnossa kuin kotona (20 %, 86/426). Vankilassa tai putkassa kuoli kaikkiaan 19 huumeidenkäyttäjää ja hoitolaitoksissa 5 potilasta. Yleisissä tiloissa, kuten julkisissa vessoissa kuoli kaikkiaan 26 käyttäjää. Naisista yli puolet kuoli kotonaan (66 %, 37/57) ja ulkona heistä kuoli vain 9 % (5/57).

Huumausainerikollisuus ja huumeiden vuoksi saatu hoito

Poliisin ja oikeuslääkärin antamista taustatiedoista kävi ilmi kaikkiaan 34 käyttäjää, joilla tiedettiin olevan huumausaine- tai lääkeainediagnoosi, sairaaloiden hoitoilmoitusrekisteristä taas tuli esiin 99 käyttäjällä hoitodiagnoosi. Yhteisiä tapauksia näissä tietolähteissä oli vain 19. Vastaavasti huumausainerikoksesta oli taustatiedoissa maininta 59 tapauksessa, mutta tuomioita koskevassa rekisterissä vastaavia tapauksia oli 135, joista yhteisiä tapauksia oli 29. Kaikkiaan 66 % vainajista oli aiemmin ollut huume- tai lääkediagnoosin vuoksi sairaalahoidossa tai tuomittu huumausainerikoksesta (taulukko 6).

Kuolemansyyt

Peruskuolemansyy on se tauti, vamma tai myrkytys, joka on pannut alulle välittömästi kuolemaan johtaneen sairaustilojen sarjan tai tapaturman. Huumausainelöydöksiin liittynyt yleisin peruskuolemansyy (taulukko 7) oli lääkeainemyrkytys (45 %, 193/426). Tähän ryhmään luokitellaan myös lääkkeinä käytetyt opioidit. Yleisyysjärjestyksessä tavallisimpia löydöksiä olivat kodeiini (46 myrkytystä), dekstropropoksifeeni (29), morfiini (26), heroiini (22) ja etyylimorfiini (20).

Toiseksi yleisin kuolemansyy oli ampumavamma (45 tapausta). Seuraavaksi yleisyysjärjestyksessä tulivat hirttäytyminen, kuristuminen ja tukehtuminen (yhteensä 43 tapausta). Sairauksiin kuoli kaikkiaan 29 huumausaineiden käyttäjää. Yleisimpiä olivat erilaiset sydänsairaudet, yhteensä 12 tapausta. Alkoholismi tai narkomania olivat syynä yhteensä 7 tapauksessa ja aivoverenvuodot tai aivosairaudet 5 tapauksessa. Muita sairauksia olivat keuhkokuume, maksasairaus ja mahahaava. Liikenteessä syntyneisiin vammoihin kuoli 23 käyttäjää.

Huumausaineen mukaan tarkasteltaessa lääkeainemyrkytykset olivat yleisimpiä tapauksissa, joissa löytyi vain opiaatteja (67 %, 107/161), kannabiksen tai amfetamiinin ollessa ainoana löydöksenä myrkytyksiä oli kummassakin tapauksessa neljäsosalla tapauksista (kannabis 29/118 ja amfetamiini 12/48).

Kuolemanluokista yleisin oli tapaturma (40 %), seuraavaksi yleisin itsemurha (36 %), sen jälkeen henkirikos (9 %) ja sairaus (7 %). Kuolemanluokaltaan epäselviksi jäi 9 % tapauksista (taulukko 8).

Yleisin itsemurhatapa oli lääkeainemyrkytys (64/151), sitten hirttäytyminen (41/151) ja ampuminen (22/151). Muita itsemurhatapoja olivat hyppääminen (8/151) ja junan tai auton alle jättäytyminen (6/151). Itsemurhat olivat yleisimpiä (45 %, 72/161) tapauksissa, joissa opioidi oli ainoa löydös. Suurin osa näistä itsemurhista tehtiin yliannostelemalla lääkeaineita (71 %, 51/72). Toiseksi yleisin itsemurhatapa oli hirttäytyminen (15 %, 11/72). Kannabiksen ollessa ainoa löydös tavallisin itsemurhatapa oli hirttäytyminen (39 %, 16/41), sitten ampuminen (27 %, 11/41) ja lääkeainemyrkytykset (20 %, 8/41). Ampuminen ja hirttäytyminen olivat tavallisimmat itsemurhatavat, kun amfetamiinin oli ainoa löydös (kumpiakin 29 %, 5/17). Seuraavana oli itsemurha lääkeaineilla (18 %, 3/17).

Henkirikoksen uhreja oli 37 (8,7 %). Heistä 18 oli ammuttu, 11 tapettu teräaseella, 7 kuoli pahoinpitelyn yhteydessä ja 1 oli kuristettu. Useimmin henkirikoksen kohteeksi joutuivat kannabiksen käyttäjät (51 %, 19/37), sitten amfetamiinin käyttäjät (22 %, 8/37) ja harvimmin opioideja käyttävät (8 %, 3/37); lopuissa seitsemässä tapauksessa vainajasta löydettiin useampaa kuin yhtä huumausainetta. Henkirikokset olivat yhtä yleisiä amfetamiinitapausten (17 %, 8/48) ja kannabistapausten joukossa (16 %, 19/118). Opioiditapauksissa ne olivat harvinaisempia (2 %, 3/161).

Lue myös

Liikenteessä kuoli kaikkiaan 23 tutkituista. Suurimmassa osassa tapauksista löydettiin useita huumausaineita. Pelkkiä opioideja löydettiin yhdessä ja pelkästään kannabista tai amfetamiinia viidessä tapauksessa. Kahdessa tapauksessa oli kyse varastetulla autolla poliisia pakoon aja-neesta kuljettajasta.

POHDINTA

Kuolemantapausten yhteydessä 1990-luvun alkupuolella todetuista huumelöydöksistä lähes 90 % todettiin miehiltä. Puolet vainajista oli alle 30-vuotiaita. Opioideja käyttäneitä oli 57 %, kannabista käyttäneitä 47 % ja amfetamiinia käyttäneitä 27 %. Alkoholia todettiin 42 %:lta. Liki puolet kuoli itsemurhaan ja lähes puolet tapaturmiin. Henkirikoksen uhreja oli 9 %. Väkivaltaisiin kuolemansyihin liittyi huumelöydöksen lisäksi useimmiten myös alkoholilöydös. Huumekuolema on väkivaltainen.

Huumetapausten joukossa oli keskimääräistä enemmän nuoria eläkeläisiä, alempia toimihenkilöitä ja työntekijöihin kuuluvia. Ylempiä toimihenkilöitä ja johtavassa asemassa olevia oli vähän. Työttömien määrä oli yllättävän pieni, vain 8 %.

Vakinaista asunto-osoitetta ei ollut 20 %:lla tutkituista, kun asunnottomia Suomessa on kaikkiaan noin 0,2 %. Kymmenesosa kuoli vankilassa, putkassa tai julkisissa tiloissa, ja näissä tapauksissa henkilö on saattanut olla sosiaalisesti syrjäytynyt. Kiinnostavaa oli, että kannabista käyttäneiden joukossa useammilla oli sosiaaliseen syrjäytymiseen viittaava elämäntilanne kuin muilla. Kuolema ei kuitenkaan kohtaa pelkästään sosiaalisesti syrjäytyneitä. Mukana oli myös hyvässä tai kohtuullisessa sosiaalisessa asemassa olleita.

Vainajista 42 %:lla oli ollut aiemmin huumetuomioita ja 34 % oli ollut aiemmin sairaalahoidossa huumeen tai lääkeaineen aiheuttamien ongelmien vuoksi. Kolmasosalla ei ollut aiempia huumerikostuomioita eikä huumeisiin liittyviä sairaalahoitoja. Tämä voi selittyä monella tavalla. Osa huumeiden käyttäjistä saattaa hallita elämäänsä ja päihteiden käyttöään siinä määrin, että välttyy pitkäänkin joutumasta pidätetyksi tai hoitoon. Osa huumelöydöksistä voi johtua satunnaisesta käytöstä. Osalle voi riittää avohoito. Osa ei pääse hoitoon, vaikka haluaisi. Osa on voinut olla hoidossa mutta jonkin muun kuin huumeisiin liittyvän diagnoosin vuoksi; esimerkiksi joskus on ehkä rekisteröity ainoastaan alkoholidiagnoosi.

Kaikki 426 kuolemantapausta, joissa vainajasta löydettiin huumeita vuosina 1990-96, eivät välttämättä ole huumekuolemia siinä mielessä, että huumeiden käyttö olisi ollut se syy, joka olisi ratkaisevalla tavalla käynnistänyt kuolemaan johtaneen prosessin. Tapaturmaiset ja ehkä myös intentioltaan (kuolemanluokaltaan) epäselviksi jääneet myrkytyskuolemat ovat hyvin todennäköisesti ratkaisevasti aiheutuneet huumeiden yliannostuksesta. Itsemurhissa, liikenneonnettomuuksissa, henkirikoksissa ja sairauksissa huume voi olla kuolinprosessiin vaikuttava tekijä mutta voi myös olla, että sillä ei ole mitään osuutta kuolemaan. Käytettävissä olevien tietojen avulla kausaliteettia ei voi arvioida sen tarkemmin kuin mitä oikeuslääkärit ovat tehneet kuolemansyitä määritellessään.

Yllättävä ja äkillinen kuolema on Suomen lainsäädännön mukaan aina selvitettävä oikeuslääketieteellisesti riippumatta siitä, onko kyseessä rikos, tapaturma, itsemurha, myrkytys, ammattitauti tai hoitotoimenpide. Näin on tehtävä myös, jos on aihetta epäillä kuoleman johtuneen jostain mainitusta syystä. Maassamme oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten määrä on suuri. Vuonna 1996 oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus lisätutkimuksineen tehtiin 92 %:ssa sellaisista tapauksista, joissa kuolema ei ollut luonnollinen. Nuorissa ikäryhmissä lähes kaikki odottamattomat kuolemat tutkitaan oikeuslääketieteellisesti: 20-44-vuotiaista 98 % ja 45-64-vuotiaista 99 % (2).

Vainajista tehtävät oikeuskemialliset tutkimukset on Suomessa keskitetty yhteen laboratorioon, Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen oikeuskemian osastolle. Siten analyysimenetelmistä johtuvia alueellisia eroja ei ole. Herkät vasta-aineisiin perustuvat huumausaineiden seulontamenetelmät ovat olleet osaston käytössä vuodesta 1985 alkaen. Seulontatestin positiivinen huumausainelöydös varmistetaan massaspektrometrisesti. Aineistoa voidaan siis pitää kattavuudeltaan ja luotettavuudeltaan hyvänä.

Kausaliteettiongelmat eivät vaikuta ajallisen kehityksen tarkasteluun. Huumausainelöydökset on tutkittu vuodesta toiseen yhdenmukaisin menetelmin. Siksi voidaan sanoa että huumekuolemien yleistyminen 1990-96 viittaa vahvasti huumausaineiden käytön yleistymiseen 1990-luvun alkupuolella.

Puutteena on pidettävä taustatietojen niukkuutta. Useimmissa tapauksissa poliisilla ja oikeuslääkärillä ei ollut tietoa aiemmasta huumehoidosta tai huumerikoksesta. Vain joka kymmenennestä se oli ollut tiedossa. Samoin noin kymmenesosalla jompaakumpaa oli epäilty, mutta epäilyille ei löytynyt vahvistusta rekistereistä. Jos huumekuolemista halutaan tarkempaa tietoa, kannattaisi parantaa poliisin mahdollisuuksia tutkia tarkemmin kuolemantapausten taustaa.


Kirjallisuutta
1
Vuori E, Ojanperä I, Nokua J, Ojansivu R-L. Oikeuskemiallisen tutkimuksen perusteella todetut myrkytyskuolemat vuosina 1998 ja 1999. Suom Lääkäril 2001;56:2521-2525.
2
Penttilä A, Lahti RA, Lunetta P. Ruumiinavaustoiminta oikeusturvan ja kliinisen hoidon laadun takeena. Duodecim 1999;115:1524-1530.
3
Suomen tilastollinen vuosikirja 1994. Helsinki: Tilastokeskus, 1995.

Taulukot
1 Taulukko 1
2 Taulukko 2
3 Taulukko 3
4 Taulukko 4
5 Taulukko 5
6 Taulukko 6
7 Taulukko 7
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030