Tiedon antaminen kriittisesti sairaan potilaan läheisille

Tämä artikkeli perustuu väitöstutkimukseen, jossa tarkasteltiin kriittisesti sairaan potilaan läheisen ja hoitavan henkilön välistä yhteistyötä (1). Tutkimus on osa Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksen hanketta "Potilaan perheenjäsenen ja terveydenhuollon välinen yhteistyö". Yhteistyötä luonnehtivaksi ydinkäsitteeksi muodostui auttava kanssakäyminen. Onnistuessaan se johtaa luottamuksen lisääntymiseen potilaan hoitoa ja hoitavaa henkilöä kohtaan. Yhteistyössä on tärkeää, miten hoitava henkilö osaa kohdata potilaan läheisen tämän kenties elämän vaikeimpana hetkenä siten, että tämä kokee tulevansa otetuksi huomioon ja saavansa tarpeellisen avun. Kriittisesti sairaan potilaan läheinen ei ole pelkästään avun tarvitsija, vaan hänellä on myös merkittävä rooli potilaan auttamisessa. Hoitavan henkilön tulee antaa mahdollisuus, mutta ei velvoittaa tähän.

Läheisten auttaminen on monitahoinen prosessi, jossa hoitavan henkilön tulee tulkita ja vaistota, millaista apua läheinen tarvitsee ja miten apua hänelle annetaan. Tiedon antaminen potilaasta on tärkeimpiä auttamisen muotoja. Millainen on läheiselle annettavan tiedon luonne ja sisältö? Mitkä periaatteet ohjaavat tiedon antamista? Millaiset ovat tiedon antamisen tavat?

AINEISTO JA MENETELMÄT

Väitöstutkimukseen (1) tietoa hankittiin kolmella eri tavalla: esseekysymyslomakkeella, päiväkirjalla ja teemahaastattelulla. Tiedonantajina olivat teho-osaston potilaiden läheiset (n = 26), sairaanhoitajat (n = 18) ja lääkärit (n = 2), yhteensä 46 henkilöä. Aineisto analysoitiin jatkuvan vertailun periaatteella (grounded theory). Keskeistä on kysymysten esittäminen, jotta saadaan selville, mitä aineistossa on, sekä tutkimusyksikköjen keskinäinen vertailu (1,2,3).

Grounded theory -metodologiassa tavoitteena on teorian kehittäminen induktiivisesti. Siinä käsitteet ja niiden väliset suhteet johdetaan todellisuudesta. Todellisuus tulee esille tutkimukseen osallistuneiden kuvauksina, jotka perustuvat heidän kokemukseensa ja käsitykseensä yhteistyöstä. Kyseessä on laadullinen tutkimussuuntaus, jota käytetään yleensä tutkittaessa aikaisemmin vähän tutkittuja ilmiöitä.

TULOKSET

Läheiselle annettavan tiedon luonne ja sisältö

Tulosten mukaan tiedon antamisessa keskeistä on avoimuus, niin että potilaan läheisestä tuntuu, että hänelle kerrotaan kaikki asiat eikä mitään salata. Läheiselle on oleellista riittävä ja oikea-aikainen tiedon saanti.

Lääkäri tapaa suhteellisen vähän potilaan läheisiä hoitojakson aikana. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että läheinen kokee saavansa sairaanhoitajalta riittävästi tietoa eikä hänellä aina ole tarvetta keskustella lääkärin kanssa. Toiseksi lääkärillä on monta potilasta hoidettavana yhtäaikaisesti, joten hänen mahdollisuutensa keskustella yksittäisen läheisen kanssa on vähäisempi kuin sairaanhoitajan. Kuitenkin sekä sairaanhoitaja että läheinen pitää tärkeänä, että lääkäri antaa tietoa läheiselle.

Kriittisesti sairaan potilaan läheiselle annetaan sekä kuvaavaa tietoa että selittävää tietoa. Kuvaava tieto on tietoa potilaan tilasta, voinnista ja sen muutoksista. Se sisältää myös tietoa potilaan teho-osastolle joutumisen syistä. Lisäksi siihen sisältyy tietoa potilaan hoidosta ja hoitotoimista, hoitolinjoista ja hoidon etenemisestä sekä tulevaisuuden odotuksista. Teho-osasto hoitoympäristönä ja mitä se merkitsee potilaalle on myös osa kuvaavaa tietoa.

Selittävän tiedon osuus on vähäisempi kuin kuvaavan tiedon. Se vastaa kysymyksiin, minkä vuoksi jotakin tehdään ja miksi jokin on jotakin. Selittävän tiedon tavoitteena on saada läheiset ymmärtämään potilaan tilan ja tehohoidossa käytetyt menetelmät.

Tiedon antamisen periaatteet

Tiedon antamisessa periaatteita ovat rehellisyys ja tämänhetkisyys. Rehellisyys sisältää totuuden, realistisuuden ja objektiivisuuden. Tiedon totuus tarkoittaa tosiasioiden kertomista, asioista kerrotaan sellaisina kuin ne ovat. Kun tieto on realistista, tosiasiat suhteutetaan potilaan kokonaistilanteeseen, jolloin kokonaiskuva potilaasta tarkentuu. Erityisesti lääkäri korostaa tiedon antamisessa objektiivisuutta. Näin potilaan tilanteesta muodostunut synteesi suhteutuu teoriatietoon. Tiedon objektiivisuutta korostetaan myös silloin, kun halutaan, että omat tunteet vaikuttavat mahdollisimman vähän tehtäviin päätöksiin. Tunteet vaikuttavat herkemmin päätöksentekoon silloin, kun potilas on hoitavalle henkilölle ennestään tuttu tai suhde häneen on tullut läheiseksi hoitojakson aikana.

Läheinen arvioi tietoa sen uskottavuuden perusteella. Hän suhteuttaa saamaansa tietoa omaan käsitykseensä potilaan tilanteesta. Jos saatu tieto näyttää hänestä uskottavalta suhteessa potilaan tilanteeseen, hän pitää sitä luotettavana. Hänen käsityksensä tiedon oikeellisuudesta perustuu siis tiedon toimivuuteen potilaan tilanteessa. Epävarmuutta aiheuttaa tiedon ristiriitaisuus tai kokemus siitä, että ei ole saanut riittävästi ajan tasalla olevaa tietoa. Tiedon ajantasaisuuteen vaikuttaa sekä läheisen mahdollisuus tavata lääkäriä että lääkärin ja sairaanhoitajan yhteistyö.

Tieto voi lisätä läheisen pelkoa ja tuskaa ja se voi pelästyttää häntä. Tulosten mukaan läheisen on kuitenkin oltava riittävän tietoinen potilaan todellisesta tilanteesta. Tieto myös rauhoittaa läheistä ja auttaa häntä jaksamaan potilaan vaikeassa tilanteessa.

Tämänhetkisyys tiedon antamisen periaatteena tarkoittaa sitä, että kerrotaan vain potilaan tämänhetkisestä tilanteesta ja voinnista. Tilanteen kehittymistä ei siis ennusteta, jos ei voida olla täysin varmoja, mitä potilaalle tulee tapahtumaan. Kriittisesti sairaan potilaan tila voi muuttua nopeasti. Tämänhetkisyyden periaatteen ongelmana on läheisen tarvitsema toivon kokemus. Tulosten mukaan hoitava henkilö kokee läheisen toivon viemisen vääräksi, mutta toisaalta epävarman ja epärealistisen toivon antaminen koetaan epäinhimilliseksi. Potilaan läheinen tukeutuu herkästi pieneenkin positiiviseen muutokseen, ja jos tätä tuetaan epärealistisin perustein, voi sopeutuminen toisensuuntaiseen muutokseen olla vaikeaa.

Tiedon antamisen tavat

Läheisen ja potilaan erilaisissa tilanteissa on tärkeää ottaa huomioon, millä tavalla kussakin tilanteessa tietoa annetaan, miten asiat ilmaistaan hienovaraisesti, ts. oikea-aikaisesti ja oikein. Hoitavan henkilön kyky tulkita läheistä ja hänen tilannettaan on tässä tärkeää. Kun läheisen tiedon vastaanottokyky on rajallinen, tietoa tulisi antaa pienissä erissä, pelästyttämättä. Tiedon on oltava ymmärrettävää. Läheisen kykyyn ymmärtää saamaansa tietoa vaikuttavat potilaan tilanne ja hoitojakson vaihe, mutta myös kerrottavan asian monimutkaisuus, läheisen oma reagointitapa ja hänen kokemuksensa teho-osastosta. Toistaminen ja selkeän, tutunomaisen kielen käyttö parantavat tiedon ymmärrettävyyttä.

Tiedon toistaminen on erityisen tärkeää silloin, kun tilanne on läheiselle äkillinen ja uusi. Tämä on luonnollisinta potilaan hoidon alkuvaiheessa, jolloin läheinen on yleensä pelokas ja ahdistunut ja tiedon uutuus vaikeuttaa ymmärtämistä. Hoidon alkuvaiheessa potilaaseen liittyvät keskeiset asiat tulisi kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi. Tiedon tulisi olla konkreettista, selkeää ja yksinkertaista. Tavoitteena on se, että läheinen saa yleiskuvan potilaan tilanteesta ja sairaudesta. Kun potilaan hoitojakso etenee, läheisen ymmärrys asioista lisääntyy ja laajempien ja monimutkaistenkin asioiden vastaanottokyky paranee. Tällöin läheiselle selvitetään asioita syvällisemmin ja perustellaan tehdyt päätökset ja toimenpiteet.

Lääkärin ja sairaanhoitajan antaman tiedon yhtenäisyys on tärkeää. Erilaiset tiedot aiheuttavat läheisessä ristiriitaisia ajatuksia, eikä hän välttämättä kykene yhdistämään asioita, varsinkaan jos ne ovat uusia. Sairaanhoitajan mielestä lääkärin tehtävänä on kertoa potilaaseen ja hänen hoitoonsa liittyvät lääketieteelliset, vaikeat ja monimutkaiset asiat. Sairaanhoitaja taas antaa tietoa potilaan päivittäisestä voinnista ja tapahtumista sekä tilanteen kehittymisestä. Sairaanhoitaja voi toistaa lääkärin ketomaa tai kertoa läheiselle sellaisia lääketieteellisiä asioita, jotka ovat yhdessä lääkärin kanssa sovittu kerrottavaksi. Tavoitteena on, että eri ammattiryhmien tieto täydentää toinen toistaan.

Tulosten mukaan tietoa annetaan paljon puhelimitse. Hoitavan henkilön mielestä tämä ei kuitenkaan ole paras mahdollinen tiedon antamisen tapa, koska silloin on vaikea arvioida läheisen tilannetta, hänen tapaansa reagoida tietoon ja hänen kykyään vastaanottaa sitä. Tieto on ymmärrettävämpää, kun se annetaan potilaan vuoteen vierellä, koska läheinen voi itse konkreettisesti nähdä, millainen potilaan vointi on ja mitä laitteita ja välineitä hoidossa käytetään. Myös pelko ja ahdistus vähenevät, kun mielikuvat potilaasta ja hoidosta ovat kiinni todellisessa tilanteessa.

Ihannetapauksessa tiedonantamistilanne on sekä avoin että valmisteltu. Rutiininomaista ja kaavamaista toimintaa pitää välttää. Kun läheinen kohdataan yksilönä, hän pystyy kysymään asioita ja tuomaan esiin omia ajatuksiaan. Tällöin hän kokee tulleensa kuulluksi ja myös tiedon ymmärrettävyys varmistuu. Valmistautuessaan tiedonantamistilanteeseen hoitava henkilö voi miettiä, millaisen läheisen hän kohtaa, miten tämä reagoi potilaasta annettuun tietoon, millainen on potilaan tilanne tällä hetkellä ja miten tästä edetään. Näin hän voi arvioida, miten tietoa on parasta antaa.

POHDINTA

Potilaan läheiselle on tärkeää antaa tietoa avoimesti, rehellisesti ja hienovaraisesti. Läheiselle on tärkeää saada ajan tasalla olevaa tietoa viipymättä siten, että hän sen ymmärtää. Luottamus potilaan hoitoa ja hoitavaa henkilöä kohtaan lisääntyy, kun eri henkilöiltä saatu tieto on ristiriidatonta. Tietoa annettaessa on otettava huomioon läheisen kyky ottaa tietoa vastaan ja hänen tarpeensa tuoda esiin omia ajatuksia ja kysymyksiä.

Lääkäreitä osallistui kyselyyn vähän, ja niinpä tuloksissa korostuvat läheisten ja sairaanhoitajien näkemykset tiedon antamisesta. Tuloksiin saattaa vaikuttaa myös aineiston keruun ajankohta: tietoa kerättiin siinä vaiheessa, kun potilas oli päässyt pois teho-osastolta, jolloin läheisten muistiin perustuva kokemustieto ja todellisuus voivat olla ristiriidassa keskenään.

Kuten aiemmissakin tutkimuksissa (4,5,6,7,8), tiedonsaanti koettiin tärkeäksi potilaan ollessa kriittisesti sairas. Määrällisesti se on oikeaa, kun läheinen kokee saaneensa tietoa riittävästi ja oikea-aikaisesti. Pahinta läheiselle on tietämättömyys ja epävarmuus (9). Tiedon antaminen on keskeistä läheisen ja hoitavan henkilön välisessä vuorovaikutuksessa (10,7,11), ja hyvä vuorovaikutus lisää läheisen tyytyväisyyttä (12) ja edistää yhteistyötä. Hyvä hoitokulttuuri voi edistää tätä (13). On tärkeää, että läheinen tuntee olevansa osa potilaan hoitoa eikä häntä jätetä sen ulkopuolelle.

Riittävä tieto potilaan tilanteesta on tietenkin merkityksellinen myös päätöksentekotilanteessa (14,15). Läheinenkin tarvitsee tietoa toimintansa perustaksi, kuten vierailuihin ja osastolle yhteydenottoon liittyvissä asioissa (16,17,18). Tulokset vahvistivat, että riittävä tieto potilaasta rauhoittaa läheistä (13) ja lisää hänen luottamustaan hoitoa kohtaan (19).

Sairaanhoitaja tapaa potilaan läheisiä yleensä useammin kuin lääkäri, ja siksi hänellä on tärkeä rooli tiedon antamisessa. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu ongelmaksi lääkärin vaikea tavoitettavuus sekä vuodeosastoilla että teho-osastoilla (13,20,21,22). Kuitenkin lääkärin osuutta tiedon antamisessa pidetään tärkeänä (4,23), ja varsinkin sairaanhoitajat korostavat lääkärin keskeisyyttä lääketieteellisen tiedon kertomisessa läheiselle. Yleisesti läheinen on tyytyväisempi yhteistyöhön sairaanhoitajan kuin lääkärin kanssa. Kaikkein kriittisimpiä yhteistyötä kohtaan ovat nuoret ja enemmän koulutusta saaneet henkilöt (24).

Ongelmista huolimatta aiemminkin on havaittu (4,12), että kriittisesti sairaan potilaan läheinen on tyytyväinen hoitavalta henkilöltä saamaansa tietoon. Kuitenkin joidenkin tutkimusten mukaan sydäninfarktin saaneen potilaan (25), akuutisti leikkaukseen joutuneen potilaan (24), kirurgisen potilaan (26) ja syöpään sairastuneen potilaan (27) läheiselle tiedon antaminen onnistuu usein huonommin eikä se ole systemaattista.

Aiemman tutkimuksen mukaan läheinen ei aina saa tietoa riittävän nopeasti ja ajankohtaisesti (4). Tieto ei myöskään aina ole ymmärrettävää, ja erityisesti puhelimessa annettu tieto on niukkaa. Kaikki läheiset eivät myöskään saa kirjallista tiedotetta osastosta (4). Rajoittamaton mahdollisuus olla potilaan luona ja kirjallinen tiedote hoitoyksiköstä vastaavat hyvin läheisen tiedollisiin tarpeisiin (28). Hoitavan henkilön on syytä suhteuttaa tiedonkertomistapansa sen mukaan, millainen on potilaan läheisen vastaanottamiskyky.

Tutkimus tuo esiin, millaista tietoa ja miten sitä on hyvä antaa läheiselle. Vaikka tutkimuksessa tarkastellaan kriittisesti sairaan potilaan läheiselle annettua tietoa, tuloksia voidaan myös soveltaa muiden osastojen potilaiden läheisten tiedonantotilanteissa.