Trans- ja muiden rasvahappojen saanti suomalaisista elintarvikkeista TRANSFAIR-tutkimus

Trans-rasvahappoja, joista useimmat sisältävät yhden, trans-asemassa olevan kaksoissidoksen, on vaihtelevia määriä osittain kovetetuissa kasvirasvoissa sekä märehtijöiden rasvassa. Niiden on todettu lisäävän seerumin LDL-kolesterolipitoisuutta suunnilleen samalla tavoin kuin 12-16 hiiliatomia sisältävien tyydyttyneiden rasvahappojen, minkä lisäksi ne pienentävät HDL-kolesterolipitoisuutta (1,2). Yhdysvaltalaisilla naisilla (3) ja suomalaisilla tupakoivilla miehillä (4) kyselymenetelmällä arvioitu runsas trans-rasvahappojen saanti liittyi suurentuneeseen sepelvaltimotaudin vaaraan, mutta eurooppalaisessa monikeskustutkimuksessa ei voitu havaita yhteyttä rasvakudoksen trans-rasvahappojen ja sydäninfarktin vaaran välillä (5). Runsaasti trans-rasvahappoja sisältävien margariinien sekä leivonta- ja paistorasvojen käyttö on ollut yleistä monissa maissa, mutta trans-rasvahappojen epäedullisten vaikutusten tultua tunnetuiksi teollisuus on varsinkin Euroopassa pyrkinyt vähentämään niiden käyttöä elintarvikkeissa. Tiedot elintarvikkeiden sisältämien trans-rasvahappojen määristä ovat olleet hajanaisia ja eri maista julkaistujen tietojen vertailu vaikeaa.

Euroopan komission tukemassa TRANSFAIR-tutkimuksessa pyritään hankkimaan luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa elintarvikkeiden sisältämien trans-rasvahappojen määrästä, niiden kokonaissaannista ravinnosta sekä yhteyksistä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin. Suomi osallistui 13 muun Euroopan maan kanssa tutkimukseen, josta tässä raportoidaan suomalaisten elintarvikkeiden rasvahappokoostumus ja keskeisten rasvahapporyhmien keskimääräinen saanti. Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden maiden elintarvikkeiden rasvahappokoostumukset on julkaistu toisaalla (6,7,8,9,10).

AINEISTO JA MENETELMÄT

Suomalaisista elintarvikkeista valittiin tuoreimman ruoankäyttötutkimuksen (11) perusteella ruokakori, jonka elintarvikkeet kattoivat 95 % rasvan kokonaissaannista. Elintarvikkeista, joista oli markkinoilla useita vaihtoehtoja tai laaja valikoima, valmistettiin yhdistelmiä, joissa määrät perustuivat markkinaosuuksiin. Suurin osa elintarvikkeista hankittiin vähittäismyynnistä mutta lisäksi saatiin elintarviketeollisuudelta suurtalouksien ja teollisuuden käyttämiä rasvavalmisteita. Näytteet kerättiin elo-lokakuussa 1995.

Analysoitavia elintarvikkeita oli 96. Näytteet homogenoitiin, pakastettiin -20 C:een ja kuljetettiin pakasterekalla (-20 C) Alankomaihin (TNO, Zeist, NL) analysoitaviksi. Niistä määritettiin kokonaisrasvapitoisuus sekä rasvahappokoostumus kaasukromatografisesti (6). Analyyseista saaduista elintarvikkeiden uusista rasvakoostumustiedoista muodostettiin tietokanta, jonka tiedoista johdettiin arvot muille Kansanterveyslaitoksen elintarvikkeiden koostumustiedoston rasvaa sisältäville koodeille. Näin muodostetun TRANSFAIR-koostumustiedoston perusteella laskettiin Finravinto 1992 -väestötutkimukseen osallistuneiden 870 miehen ja 991 naisen aineistosta (11) 25-64-vuotiaiden suomalaisten keskimääräinen trans-rasvahappojen ja muiden keskeisten rasvahapporyhmien saanti.

TULOKSET

Elintarvikkeiden koostumus

Tarkasteltaessa trans-rasvahappojen osuutta kokonaisrasvasta suurimmat osuudet mitattiin hampurilaisravintoloiden ranskalaisista perunoista, mikroaaltouunissa valmistetusta (valmiiksi pakatusta) popcornista, pussikeittojauheesta ja kasvirasvajäätelöpuikosta, joissa kaikissa osuus oli vähintään 30 % (taulukko 1). Verraten suuria osuuksia (12-19 %) mitattiin myös liha- ja kasvisliemikuutioista, kuorrutetuista mysleistä, suurkuluttajien syväpaistorasvasta, munkeista ja donitseista, suklaakastikkeista ja kekseistä. Margariineista suurin osuus (11,2 %) mitattiin Tanskasta tuoduista tuotteista, kun taas talousmargariineissa (4,5 %) ja kotimaisissa rasiamargariineissa (2,9 %) trans-rasvahappoja oli vähemmän. Rasiamargariinit tutkittiin uudelleen huhtikuussa 1997, jolloin kaksi johtavaa kotimaista tuotetta ja tuontimargariineista tehty kooste sisälsivät kaikki trans-rasvahappoja alle 1 %. Voissa trans-rasvahappoja oli 4,6 %. Lihavalmisteissa, jotka on pääsääntöisesti tehty porsaanlihasta, trans-rasvahappojen osuudet olivat vähäisiä. 18 hiiliatomia ja yhden kaksoissidoksen sisältävät (C18:1) rasvahapot olivat trans-rasvahapoista yleisimpiä. Ne käsittivät noin 90 % kovetettujen kasvirasvojen ja noin 60 % märehtijöiden rasvojen trans-rasvahapoista (7,8).

Trans-rasvahappojen määrät olivat suurimmat suurteollisuuden paistorasvoissa (10,3-16,1 g/100 g valmistetta) mikropopcornissa (9,2 g/100 g), ja tuontimargariineissa (8,5 g/100 g). Useimmissa elintarvikkeissa trans-rasvahappojen määrät olivat varsin pieniä verrattuna tyydyttyneisiin rasvahappoihin (taulukko 1). Laskettaessa yhteen tyydyttyneet ja trans-rasvahapot ns. kovaksi rasvaksi teollisuuden ja suurtalouksien paistorasva ja rasvaseokset sekä voi sijoittuivat kärkisijoille (taulukko 2). Tyydyttyneiden rasvahappojen osuus oli näissäkin valmisteissa huomattavasti suurempi kuin trans-rasvahappojen.

Trans-rasvahappojen keskimääräinen saanti laskettuna Finravinto1992 -tutkimuksen ruoankäyttötiedoista oli 2,3 g/vrk (0,8 % energiasta, en%) miehillä ja 1,9 g/vrk (0,9 en%) naisilla. Tyydyttyneiden rasvahappojen osuus energiasta oli huomattavasti suurempi, 12,5-12,8 en%, cis-kertatyydyttymättömien 10,1-10,4 en% ja monityydyttymättömien 3,7-3,9 en%. Muissa maissa trans-rasvahappojen osuus energiasta vaihteli Välimeren maiden 0,5 en%:sta Islannin 2,1 en%:iin (12). Vastaavasti tyydyttyneiden rasvahappojen osuus oli Välimeren maissa 10,5-11,7 en% ja Keski- sekä Pohjois-Euroopan maissa 12,5-18,0 en% (K. Hulshof, henkilökohtainen tiedonanto).

Suomessa trans-rasvahappojen lähteistä tärkeimpiä olivat meijerituotteet (maitovalmisteet, juusto ja voi) sekä margariinit ja muut kasvirasvavalmisteet, joista kummastakin saatiin 38-39 % (taulukko 3). Keksien, kakkujen ja piirakoiden yhteenlaskettu osuus oli noin 9 %, lihavalmisteiden noin 5 % ja ranskalaisten perunoiden noin 3 %. Eläin- ja kasviperäisten trans-rasvahappojen osuudet kokonaissaannista olivat jokseenkin yhtä suuret.

POHDINTA

Tässä tutkimuksessa trans-rasvahappojen saannin arviointi on luotettava, sillä laskelmat perustuvat rasvan saantia hyvin edustavan elintarvikevalikoiman analyyseihin. Tulosten mukaan trans-rasvahappojen saanti suomalaisesta ruoasta on vähäistä, keskimäärin alle 1 % ravinnon energiasta. Myös eurooppalaisen mittapuun mukaan saanti on keskimääräistä pienempi, samaa luokkaa kuin Espanjassa ja Saksassa ja selvästi pienempi kuin Alankomaissa, Norjassa ja Islannissa (12). Trans-rasvahapoilla ei ilmeisesti missään vaiheessa ole ollut kovin suurta merkitystä suomalaisten ruokavaliossa. Vuonna 1959 seitsemän maan tutkimukseen osallistuneiden suomalaisten miesten ruokavalion energiasta C18:1 trans-rasvahapot muodostivat 0,9-1,3 energiaprosenttia (13). Siihen aikaan valtaosa trans-rasvahapoista saatiin meijerituotteista ja lihasta, ja näiden rasvojen koostumuksen perusteella laskien trans-rasvahappojen kokonaisosuus energiasta oli tuolloin 1,5-2 %. Myöhemmin, 1980-luvun puolivälissä tehdyissä analyyseissa (14) ja Finravinto 1992 -tutkimuksessa (11) trans-rasvahappojen saanniksi arvioitiin 0,7 energiaprosenttia. Näissä laskelmissa saantia ilmeisesti aliarvioitiin, sillä suurtalouksien ja teollisuuden käyttämiä rasvoja ei silloin analysoitu eivätkä ne sisältyneet käytettyihin koostumustiedostoihin. Todellisuudessa trans-rasvahappojen saanti lienee viime vuosina entisestään hieman vähentynyt Suomessa, koska niiden määrä rasiamargariineissa on vähentynyt ja kasviöljyjen käyttö on lisääntynyt. Samalla kovetettujen kasvirasvojen osuus trans-rasvahappojen saannista on pienentynyt suunnilleen samalle tasolle kuin niiden saanti eläinrasvoista.

Suurin trans-rasvahappojen osuus löytyi hampurilaisravintoloiden ranskalaisista perunoista, mikä kuvastaa uppopaistossa käytettävien rasvojen koostumusta, samoin kuin teollisuuden syväpaistorasvojen ja munkkien sekä donitsien rasvakoostumus. Uppopaistossa monityydyttymättömät rasvahapot pilaantuvat herkästi, mikä haittaa öljyn uusintakäyttöä. Säilyvyys on toinen monityydyttymättömien rasvahappojen ongelma, joka lisää tarvetta rasvojen kovettamiseen tai tyydyttyneiden rasvojen käyttöön. Mikropopcorn, jonka kaupan hyllyssä pitkään säilyvään pakkaukseen on valmiiksi lisätty rasva ja suola, sisälsi kovaa rasvaa 15 g/100 g tuotetta. Jos valmistaa popcornin itse kasviöljyä käyttäen, saa vastaavasta annoksesta vain pari grammaa kovaa rasvaa. Myös pussikeitto- ja kastikejauheet, liemikuutiot, pakasteperunat ja monet leivonnaiset ovat esimerkkejä valmisteista, joiden suuri trans-rasvahappojen osuus sekä Suomessa että muissa TRANSFAIR-tutkimukseen osallistuneissa maissa (10) kuvastaa hyvän säilyvyyden vaatimuksen vaikutuksia elintarvikkeiden rasvakoostumukseen.

Kasvirasvajäätelö, jossa maitorasva on korvattu kasvirasvalla, ei suinkaan sisällä käsittelemätöntä kasviöljyä, vaan haluttu lopputulos vaatii rasvan osittaista kovettamista. Niinpä suomalaisen kasvirasvajäätelön rasvahapoista 23-30 % olikin trans-rasvahappoja. Kasvirasvajäätelöiden koostumus oli samanlainen myös muissa Pohjoismaissa, kun sitä vastoin monissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa kasvirasvajäätelöt eivät sisältäneet trans-rasvahappoja. Nämä valmisteet kuitenkin sisälsivät hyvin runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja, sillä niiden valmistukseen oli käytetty maitorasvan sijasta kookosrasvaa (8). Runsaasti trans-rasvahappoja sisältävä kasvirasvajäätelö sisälsi vähemmän kovaa rasvaa kuin maitorasvajäätelö ja ero kookosrasvasta valmistettuun jäätelöön oli vieläkin suurempi. Juuston kaltaisissa kasvirasvavalmisteissa oli sekä verraten runsaasti (12 %) että niukasti (1 %) trans-rasvahappoja sisältäviä. Tässä tapauksessa niukasti trans-rasvahappoja sisältäneessä valmisteessa myös kovan rasvan kokonaisosuus oli pienempi.

Trans-rasvahappoja oli verraten runsaasti myös monissa leipomotuotteissa, kuten makeissa ja suolaisissa kekseissä, kakuissa, viinereissä ja pullassa. Lehtevissä leivonnaisissa kuten pasteijoissa, viinereissä ja voileipäkekseissä tarvitaan halutun rakenteen aikaansaamiseksi kovaa rasvaa. Toisaalta esimerkiksi monissa kekseissä ja kakuissa myös säilyvyys vaikuttaa rasvakoostumukseen. Tällaisissa leivonnaisissa kovaa rasvaa on yleensä runsaasti. Yleisesti leivonnaisten rasvakoostumus vaihtelee paljon ja sen arviointi ilman suoria kemiallisia analyyseja todettiin erittäin vaikeaksi muissakin TRANSFAIR-tutkimukseen osallistuneissa maissa (9).

Pehmeissä rasiamargariineissa trans-rasvahappoja oli vain niukasti ja määrä väheni vielä entisestään, alle 1 %:iin rasvahapoista, vuosien 1995 ja 1997 välillä. 1980-luvulla suomalaisten pehmeiden margariinien rasvoista 11-13 % oli C18:1 trans-isomeereja (15) ja vielä 1990-luvun alussa suosituimmissa margariineissa oli Kankareen ja Antilan tutkimusten mukaan C18:1 trans-rasvahappoja 11-12 % rasvahapoista (16). Tanskalaisissa tuontimargariineissa määrä oli vielä vuonna 1995 yhtä suuri, mutta näistäkin valmisteista trans-rasvahapot oli lähes kokonaan poistettu huhtikuuhun 1997 mennessä. Samanlainen kehitys on ollut luonteenomaista jokseenkin kaikille Euroopan maille (7).

Nykyisin trans-rasvahappojen tärkeimmät lähteet Suomessa ovat toisaalta meijerituotteet, toisaalta margariinit ja teollisuuden rasvavalmisteet, joista kummankin osuus on 35-40 % kokonaissaannista. Margariinien sisältämien trans-rasvahappojen vähennyttyä prosessoitujen elintarvikkeiden merkitys trans-rasvahappojen lähteenä on muuttunut suhteellisesti tärkeämmäksi. Vaikka keskimääräinen trans-rasvahappojen saanti onkin pieni, voi yksittäisen, pikaruokaa (rasvassa paistetut perunat ja sipulit, donitsit, popcorn jne.) suosivan henkilön saanti olla keskimääräiseen verrattuna jopa kymmenkertainen.

Kovan rasvan saanti riippuu Suomessa ennen kaikkea tyydyttyneistä rasvahapoista, joiden kulutus on trans-rasvahappoihin verrattuna yli kymmenkertainen. Niinpä trans-rasvahappoja ei pidäkään tarkastella irrallaan elintarvikkeiden ja ravinnon muusta rasvahappokoostumuksesta. Pohjoismaisten ravitsemussuositusten uusimmassa painoksessa (17) suositettiin tavoitteeksi kovan rasvan osuuden vähentämistä noin 10 %:iin ravinnon energiasta. Tämän mukaisesti on tarkoituksenmukaista tarkastella tyydyttyneiden ja trans-rasvahappojen summaa, kuten on tehty taulukossa 2. Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat arvioineet, että trans-rasvahappojen saannin vähentäminen 2 energiaprosentin verran vähentäisi sepelvaltimotautikuolleisuutta 53 % ja tyydyttyneiden rasvahappojen saannin vähentäminen 5 energiaprosentilla vastaavasti 42 % (18). Suomalaisen ruokavalion trans-rasvahappojen määrää ei voi enää paljonkaan vähentää. Sen sijaan suosituksen saavuttaminen tyydyttyneiden rasvahappojen kulutusta vähentämällä vähentäisi tämän arvion mukaan sepelvaltimotautikuolleisuutta entisestään 20-25 %.

Runsas tyydyttyneiden rasvahappojen käyttö ei ole ollut Suomessa perinteistä, vaan se on 1950- ja 1960-lukujen perua (19). Niiden kulutus on laskenut 1960-luvun lopun huippuarvoista noin kolmanneksella, ja samaan aikaan seerumin kolesteroliarvot ovat pienentyneet ja ikävakioitu sepelvaltimotautikuolleisuus on laskenut alle puoleen huippulukemista (20). Vielä vuonna 1992 Finravinto-tutkimuksessa laskettiin tyydyttyneen rasvan saannin olevan 15-16 % ravinnon energiasta (11). Samasta aineistosta tehdyt laskelmat, joissa käytettiin uusia TRANSFAIR-tutkimuksen vuoden 1995 koostumustietoja, osoittivat tutkimuksessamme, että todellinen saanti saattoi olla pari prosenttiyksikköä tätä pienempi, sillä kovan rasvan yhteenlaskettu osuus energiasta oli rasvahappoina laskettuna 13-14 %. TRANSFAIR-tutkimus antaa hyvän tilaisuuden vertailla eri Euroopan maiden olosuhteita. Vertailu osoittaa, että sekä rasvan kokonaiskulutus että kovan rasvan käyttö on Suomessa eurooppalaista keskitasoa pienempi ja lähestyy yleisesti tavoitteena pidettyä Välimeren maiden tasoa. Suosituksissa esitetyn kovan rasvan saantitavoitteen (10 energiaprosenttia) saavuttamiseksi on vielä tarpeen vähentää ruokavalion keskimääräistä tyydyttyneiden rasvahappojen määrää lähes kolmanneksella. Trans-rasvahappojen kulutus on Suomessa niin vähäistä, että sillä on tuskin yleistä terveydellistä merkitystä.

KIRJALLISUUTTA

OIKAISU

Lääkärilehden edellisessä numerossa julkaistiin Riittakerttu Kaltiala-Heinon ym. artikkeli Koulukiusaaminen, masentuneisuus ja itsetuhoajatukset (SLL 24/98, s. 2543-2549). Artikkelin sivu 2548 on kirjapainossa tapahtuneen virheen vuoksi virheellinen. Julkaisemme koko artikkelin uudestaan seuraavassa Lääkärilehden numerossa SLL 26/98.