Työterveyshuollon toimivuus pientyöpaikoilla: koetut ja arvioidut kuormitustekijät työssä

Työterveyshuollon taso ja kattavuus Suomessa on hyvä (1,2). Työterveyshuollon piirissä on noin 1,6 miljoonaa työikäistä ja työterveyshuollon kattavuus on noin 90 %. Pientyöpaikoilla kattavuus on huonompi kuin suurissa yrityksissä. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n määritelmän mukaan pienyritys on työpaikka, joka työllistää korkeintaan 50 työntekijää. Sen mukaan useissa maissa 90-99 % yrityksistä katsotaan pienyrityksiksi (1). Suomessa tämä luku on noin 97 %, ja pienyritysten lukumäärän on ennustettu mm. etätyön myötä tulevaisuudessa edelleen kasvavan. Pienyritykset työllistävät lähes puolet työllisestä työvoimasta.

Terveyskeskukset ovat suurin työterveyspalveluja tuottava ryhmä mitattuna henkilöasiakkaiden ja yritysten lukumäärällä. Henkilöasiakkaista 43 % ja yrityksistä 68 % kuuluu terveyskeskusten työterveyshuollon piiriin. Terveyskeskusten asiakasyritykset ovat siis pääosin pieniä yrityksiä (2).

On arvioita, että pienyritysten työterveyshuolto olisi tasoltaan kehittymätöntä. Työpaikkakäyntejä on todettu tehtävän pienyrityksissä liian vähän ja työterveyshuollon työntekijöiden työhön liittyvien terveysriskien tuntemusta on pidetty puutteellisena. Työterveyshuolto Suomessa 1992 -tutkimuksessa todettiin, että työpaikkakäyntejä tehtiin terveyskeskuksen työterveyshuollossa vähiten verrattuna muihin järjestämismuotoihin (2). Syynä tähän saattaa olla se, että terveyskeskusten työterveyshuollon resurssit ja käytettävissä oleva työaika ovat selvästi vähäisemmät hoidossa olevia henkilöasiakkaita kohden kuin lääkärikeskuksissa tai yritysten omilla työterveysasemilla. Terveyskeskuksissa etenkin lääkärit hoitivat aikaisemmin työterveyshuollon tehtäviä osapäiväisesti, usein väliaikaisesti, jolloin myös koulutus työterveyshuoltoon saattoi olla puutteellista. Viime vuosina on terveyskeskusten työterveyshuollon henkilökunta kuitenkin vakiintunut ja noin 80 % lääkäreistä ja hoitajista on käynyt työterveyshuollon täydennyskoulutusjakson (2).

Pienyritysten työterveyshuolto toimii erityisolosuhteissa yritysten omiin työterveysasemiin verrattuna. Työterveyshuolto työskentelee yritysten ulkopuolella, eikä sillä siten ole samanlaista perehtyneisyyttä yrityksen kehityssuuntiin tai talousasioihin kuin suurten yritysten omassa linjaorganisaatioon kuuluvassa työterveysyksikössä. Pientyöpaikoilla ei useinkaan ole toimivaa työsuojeluorganisaatiota työterveyshuollon yhteistyökumppanina, jolloin työpaikoilla tapahtuva haittojen tarkastelu saattaa jäädä pinnalliseksi. Asiakasyritykset ovat heterogeenisia toimialoiltaan, työtehtävät eivät useinkaan ole eriytyneet ja työntekijät altistuvat työssään monin tavoin, jolloin terveysriskien määrän ja laadun määrittäminen on vaikeaa. Työterveyshuollon asiantuntemus, aktiivisuus ja yhteistyökyky ovatkin erityisen tärkeitä kehitettäessä pienyritysten työterveyshuoltoa ja työkykyä ylläpitävää toimintaa (1).

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työterveyshuollon toimivuutta pientyöpaikoilla sekä keskinäisen yhteistyön onnistumista. Osatavoitteina oli selvittää työssä esiintyviä terveyshaittoja ja tutkia, miten työterveyshuollon tekemät havaintoihin perustuvat arviot, työntekijöiden kokemukset sekä työnantajien mielipiteet eroavat toisistaan.

Tutkimus toteutettiin Kansaneläkelaitoksen tutkimus- ja kehitysyksikön ja Turun kaupungin terveydenhuollon työterveyshuollon yhteistyönä. Tutkimus on osa toteutettua laajempaa projektia Työkyvyn ylläpitäminen ja edistäminen pientyöpaikoilla (3).

TUTKITTAVAT, TIETOJENKERUU JA MENETELMÄT

Tutkimuksen kohteeksi valittiin pienyritykset, joiden työntekijämäärä oli 2-50. Tutkimukseen ilmoittautui 100 yritystä. Työnantajille tehdyn kyselyn perusteella henkilökuntamäärä näissä yrityksissä vaihteli kuitenkin välillä 4-68. Puolessa yrityksistä henkilökunnan määrä oli 12 tai alle, keskimäärin työntekijöitä oli 17 yritystä kohti.

Tutkimus koostui työnantajan, työntekijän ja työterveyshuollon kyselylomakkeista. Tässä raportissa käytetyt tiedot on esitelty taulukossa 1.

Työterveyshoitajat kävivät kukin oman alueensa tutkimukseen osallistuvalla työpaikalla selvittämässä tutkimuksen taustaa ja jakoivat käynnin aikana kyselylomakkeet. Työnantajien ja työterveyshuollon vastaukset saatiin kerätyksi kaikkien yritysten osalta. Työterveyshuollon lomakkeet täytti yrityksen työterveyshoitaja.

Tämä ei ole varsinainen otantatutkimus. Siten esitetyt khi2-arvot testauksissa ovat viitteellisiä, ja niihin perustuvat yleistykset rajoittuvat Turun kaupungin työterveyshuollon piiriin kuuluvien 5-50 työntekijän yritysten joukkoon.

TULOKSET

Yritykset jaettiin ryhmiin niiden koon ja laaditun yhdistelmätoimialaluokan mukaan (taulukko 2). Yrityksen henkilökuntamäärä perustuu työnantajalta lomakkeella kerättyyn tietoon ja sisältää kaikki työntekijät yrittäjä mukaan lukien. Yrityksen koko ei ollut yhteydessä toimialaluokkaan. Yhteistyö työterveyshuollon kanssa oli alkanut 36 yrityksessä ennen vuotta 1983, 40 yrityksessä vuosina 1983-88 ja 24 yrityksessä vuoden 1988 jälkeen. Yhteistyöaika ei ollut yhteydessä yrityksen kokoon.

Työntekijöille osoitettuun kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä 1 131 henkilöä, joista 93 oli yrittäjiä tai yrittäjäperheen jäseniä. Työntekijöistä kyselylomakkeeseen vastasi 1 038 (64 %), naisia 650 (keski-ikä 42,4 vuotta) ja miehiä 388 (keski-ikä 41,2 vuotta).

Vastanneista työntekijöistä 17 % oli peruskoulutukseltaan kansakoulun käyneitä (keski-ikä 51,2 vuotta), 29 % oli käynyt kansalaiskoulun (keski-ikä 44,3 vuotta), 32 % keski- tai peruskoulun (keski-ikä 37,8 vuotta) ja 22 % oli lukion suorittaneita (keski-ikä 38,1 vuotta). Vastanneista 19 %:lla ei ollut varsinaista ammattikoulutusta, 21 % ilmoitti saaneensa kurssimuotoisen koulutuksen tai koulutuksen työssä, 27 % oli käynyt ammattikoulun, 24 %:lla oli opistotasoisia ja 9 %:lla korkeakoulutasoisia opintoja. Koulutusvuosien määrä oli 4-27 vuotta. Kolmanneksella koulutusvuosia oli alle 9 ja 9 %:lla yli 16 vuotta.

Hieman yli puolet työnantajista ilmoitti, että yrityksessä ei ollut sattunut yhtään työtapaturmaa viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Alle kolme työtapaturmaa oli sattunut 20 %:ssa ja kolme tai useampia 26 %:ssa yrityksistä. Sairauspoissaolopäiviä yhteensä yrityksissä ilmoitettiin olleen 0-785 päivää viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana.

Työntekijöistä 42 % vastasi, ettei ollut ollut poissa työstä terveydellisten syiden takia viimeksi kuluneen vuoden aikana, 40 % vastasi olleensa poissa alle 10 päivää ja 7 % yli 25 päivää.

Työpaikkakäynnit

Työterveyshuollon vastausten mukaan työterveyshoitaja oli tehnyt työpaikkakäynnin kaikkiin yrityksiin. Yhdestä yrityksestä tiedot puuttuivat. Työterveyslääkäri oli tehnyt työpaikkakäynnin 76 yritykseen; kymmenestä yrityksestä tiedot puuttuivat. Useimmin työterveyslääkäri oli tehnyt työpaikkaselvityksen toimialoihin 1 (teollisuus, rakennus, siivous) ja 3 (vähittäiskauppa, vartiointi, koneiden korjaus) kuuluvissa yrityksissä sekä suuremmissa yrityksissä, joskaan erot eivät olleet merkitseviä. Fysioterapeutti oli tehnyt työpaikkakäyntejä lähinnä suurimpiin yrityksiin sekä useimmin toimialaluokkaan 2 (toimisto, tukkukauppa) kuuluviin yrityksiin.

Työnantajien vastausten mukaan työterveyslääkäri oli käynyt työpaikalla 66 yrityksessä ja työterveyshoitaja 95 yrityksessä; tiedot puuttuivat vastaavasti 11 ja 1 yrityksestä. Työnantajien vastauksissa ei ollut eroa toimialaluokan suhteen. Sen sijaan 90 %:ssa yli 11 työntekijän yrityksistä vastattiin työterveyslääkärin käyneen työpaikalla, kun pienemmissä yrityksissä vastaava luku oli 56-59 % (p < 0,05). Työterveyshoitajan työpaikkakäyntien osalta ei vastauksissa ollut eroja. Ero työterveyshuollon ja työnantajien vastausten välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p < 0,001) lääkärikäyntien osalta.

Kysymykseen, onko työterveyshuolto ottanut kantaa työn terveyttä vaarantaviin tekijöihin, työmenetelmiin ja työskentelytapoihin, työterveyshuollon ja työnantajien vastaukset erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,001). Työterveyshuollon vastausten mukaan terveysriskit oli selvitetty 74 yrityksessä ja työnantajien mukaan 56 yrityksessä. Kantaa ei ollut otettu työterveyshuollon mukaan 15 yrityksessä ja työnantajien mukaan 24 yrityksessä. Tämän lisäksi kannanottoihin ei katsottu olevan tarvetta työterveyshuollon mukaan 11 yrityksessä ja työnantajien mukaan 20 yrityksessä. Työterveyshuollon vastausten mukaan alle kuuden työntekijän yrityksissä (n = 11) selvityksiä ei ollut tehty kuudessa yrityksessä, joista neljässä selvitys oli katsottu tarpeettomaksi. 6-12 työntekijän yrityksistä selvitykset oli tehty 69 %:ssa, 13-20 työntekijän yrityksistä 73 %:ssa ja suurimmista yrityksistä 82 %:ssa. Joka kolmannen pienimmän yrityksen kohdalla selvityksen tekeminen oli katsottu tarpeettomaksi, kun taas suurimpien yritysten kohdalla vastaava luku oli 5 %.

Toimialaluokkiin 1 (teollisuus, rakennus, siivous) ja 2 (toimisto, tukkukauppa) kuuluvista yrityksistä selvitys oli tehty 80 %:ssa. Toimialaluokkiin 3 (vähittäiskauppa, vartiointi, koneiden korjaus) ja 4 (opetus, sosiaalipalvelut) kuuluvista yrityksistä noin joka neljännessä selvitystä ei ollut tehty ja noin 15 %:ssa sen tekemistä ei ollut katsottu tarpeelliseksi. Työterveyshuollon yhteistyöajan kesto ei ollut yhteydessä siihen, että selvitystä ei ollut tehty. Niistä 11 yrityksestä, joissa selvitystarvetta ei katsottu olleen, seitsemän kanssa yhteistyö oli kestänyt yli kymmenen vuotta.

Työnantajat, jotka olivat sitä mieltä, että kannanottoja työn terveyttä vaarantaviin tekijöihin ei ole ollut tarpeellista tehdä, tai jotka vastasivat, että kannanottoja ei ole tehty, olivat yli puolessa tapauksista pieniä yrityksiä. Yli 20 työntekijän yrityksistä (n = 22) seitsemän työnantajaa vastasi, että selvitystä ei ole tehty ja näistä viisi vastaajaa ei katsonut selvitystä tarpeelliseksi. Vastausten jakauma ei ollut yhteydessä yrityksen toimialaan eikä yhteistyöaikaan työterveyshuollon kanssa.

Arviot yhteistyöstä

Työterveyshuollon mukaan (kuvio 1) yhteistyö oli ollut tiivistä 17 %:ssa yrityksistä. Tiiveintä yhteistyö oli ollut suurimmissa yrityksissä. Yhteistyö oli ollut melko säännöllistä 31 %:ssa yrityksistä ja satunnaista 57 %:ssa, etenkin pienimmissä yrityksissä ja erityisesti niissä yrityksissä, joiden kanssa yhteistyötä oli tehty kauimmin. Toimialaluokassa 2 (toimisto, tukkukauppa) yhteistyötä pidettiin kaikkein useimmin säännöllisenä ja toimialaluokassa 3 (vähittäiskauppa, vartiointi, koneiden korjaus) useimmin satunnaisena. Työterveyshuollon mielestä yhteistyö työntekijöiden kanssa oli ollut melko säännöllistä tai tiivistä 70 %:ssa yrityksistä.

Työnantajien mielestä yhteistyö oli ollut tiivistä 12 %:ssa yrityksistä. Näistä yrityksistä puolet oli alle 12 työntekijän yrityksiä. Melko säännöllisenä yhteistyötä piti 47 % työnantajista. Näistä suurin osa oli yrityksiä, jotka työllistivät vähintään 12 työntekijää. Satunnaisena yhteistyötä piti 39 % työnantajista, joista suurin osa edusti pieniä yrityksiä. Viimeksi työterveyshuollon kanssa yhteistyön aloittaneet pitivät yhteistyötä säännöllisempänä kuin muut. Työnantajista toimialaluokkaan 2 (toimisto, tukkukauppa) kuuluvat pitivät yhteistyötä kaikkein tiiveimpänä (21 % yrityksistä) ja luokkaan 3 (vähittäiskauppa, vartiointi, koneiden korjaus) kuuluvat epäsäännöllisimpänä. Erot työnantajien ja työterveyshuollon vastausten välillä eivät olleet yhteydessä yrityksen kokoon, toimialaan eivätkä yhteistyöajan kestoon.

Haittatekijöiden esiintyminen

Työympäristöön ja työn sisältöön liittyvien tekijöiden esiintymistä ja mielipiteitä niiden haitallisuudesta kysyttiin kysymyssarjoilla, jotka on esitetty kuvioissa 2, 3 ja 4. Vastaukset esitetään luokassa "haittaa paljon" työntekijöiden ja työnantajien kokemina sekä työterveyshuollon arvioimina. Lähes kaikissa osioissa prosenttiosuudet jäivät 5 %:iin tai sen alle. Eri vastaajaryhmien vastaukset työhygieenisten, ergonomisten ja psyykkisten tekijöiden haittaavuudesta poikkesivat vain vähän. Työterveyshuolto arvioi haittojen esiintymisen useimmiten yleisemmäksi kuin työntekijät tai työnantajat. Työhygieenisten haittojen osalta suurimmat erot vastausten välillä liittyivät melun, kuumuuden ja lämpötilanvaihtelujen esiintymisen arviointiin. Ergonomisiin haittoihin liittyvät erot koskivat työtilojen ahtautta ja epäkäytännöllisyyttä. Työnantajat puolestaan kokivat työhön liittyvän sidonnaisuuden olevan pahin työhön liittyvä henkinen haittatekijä, mikä erosi työntekijöiden kokemuksista ja työterveyshuollon arvioista. Sen sijaan kaikkien vastaukset työssä esiintyvästä kiireestä ja kireistä aikatauluista olivat samankaltaiset.

Työntekijöiden vastauksia selitettiin lineaarisen mallin avulla. Siihen sisällytettiin vastaajan sukupuoli, ikä, peruskoulutus, ammattikoulutus, koulunkäyntivuodet, ylitöiden tai muun ansiotyön tekeminen sekä yrityksen koko, toimialaluokitus, työnantajan ilmoittamien työtapaturmien määrä, työnantajan ilmoittamien poissaolojen määrä, yhteistyöaika työterveyshuollon kanssa sekä se, miten säännöllisenä yhteistyötä pidettiin.

Työssä esiintyviä työhygieenisiä haittoja ilmoittivat useammin työntekijät, joilla oli lyhyt koulutustausta ja vähäinen ammattikoulutus. Työtapaturmat olivat yleisempiä työpaikoissa, joissa työntekijät ilmoittivat olevan enemmän erilaisia haittatekijöitä. Haittoja ilmoitettiin eniten toimialaluokassa 1 (teollisuus, rakennus, siivous) ja vähiten luokassa 4 (opetus, sosiaalipalvelut). Nuoremmat työntekijät ilmoittivat hieman enemmän haittoja kuin iäkkäämmät.

Työn ergonomisia haittoja ilmoittivat nuoret useammin kuin vanhemmat. Haittojen esiintyminen oli yleisempää vähemmän perus- ja ammattikoulutusta saaneiden joukossa sekä työpaikoissa, joissa sattui useammin työtapaturmia. Ergonomisia haittoja esiintyi erityisesti toimialaluokkaan 1 (teollisuus, rakennus, siivous) kuuluvissa yrityksissä.

Työn henkistä kuormittavuutta ilmoittivat miehet useammin kuin naiset ja nuoret useammin kuin vanhemmat. Haittatekijät olivat yhteydessä työntekijöiden vähäisempään ammattikoulutukseen. Työntekijät, jotka ilmoittivat tekevänsä ylitöitä tai muuta ansiotyötä kyseisen työn lisäksi, kokivat työn henkisesti kuormittavaksi useammin kuin muut. Ero ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Henkinen kuormitus oli yleisintä pienemmissä yrityksissä sekä yrityksissä, jotka kuuluivat toimialaluokkaan 1 (teollisuus, rakennus, siivous), ja vähäisempää yrityksissä, joissa työnantajat katsoivat yhteistyön työterveyshuollon kanssa olleen säännöllistä.

Työyhteisössä esiintyviä mahdollisuuksia selvitettiin osioilla, jotka on esitetty kuviossa 5. Työntekijöiden vastaukset luokkaan "mahdollisuuksia on paljon" jakautuivat 40 %:n ja 90 %:n välille. Eniten työntekijät ilmoittivat mahdollisuuksia olla yhteydessä työtovereihin. Yli 60 % työntekijöistä arvioi myös hyviksi mahdollisuutensa nähdä oman työnsä merkitys, käyttää työssä omia kykyjään ja osallistua työnsä suunnitteluun. Vähiten katsottiin olevan mahdollisuuksia saada koulutusta ammattitaidon ylläpitämiseksi ja saada tunnustusta ja arvonantoa.

Lähes kaikki työnantajat arvioivat hyviksi mahdollisuudet nähdä oman työn merkitys, olla yhteydessä työtovereihin ja saada työhön liittyvää opastusta. Vähiten katsottiin olevan mahdollisuuksia saada koulutusta ammattitaidon ylläpitämiseksi; yli puolet työnantajista piti kuitenkin mahdollisuuksia hyvinä.

Keskimäärin työnantajat pitivät mahdollisuuksia kaikissa osioissa parempina kuin työterveyshuolto, ja työntekijät arvioivat mahdollisuudet kaikkein huonoimmiksi. Suurimmat erot työntekijöiden ja työnantajien arvioissa ilmenivät osioissa, jotka koskivat mahdollisuuksia saada tunnustusta ja arvonantoa, kehittää itseään ja saada työhön liittyvää opastusta sekä vaikuttaa työympäristöön. Työnantajien ja työntekijöiden mielipiteet erosivat toisistaan keskimäärin enemmän kuin työnantajien ja työterveyshuollon vastaukset.

Miehet kokivat useammin tyytyväisyyttä mahdollisuuksiinsa työssä kuin naiset ja nuoret useammin kuin iäkkäämmät. Työntekijät, jotka vastasivat tekevänsä ylitöitä tai muuta työtä kyseisen työn lisäksi vastasivat muita myönteisemmin. Työntekijät, joilla oli pitempi peruskoulutus, olivat tyytyväisempiä kuin muut vastaajat. Yrityksissä, jotka kuuluivat toimialaluokkaan 4, oltiin tyytyväisempiä kuin muissa yrityksissä. Tyytyväisyys oli myös yleisempää yrityksissä, joissa työnantaja ilmoitti olevan vähän sairauspoissaoloja, sekä yrityksissä, joiden kanssa työterveyshuollon yhteistoimintaa oli ollut pitkään.

POHDINTA

Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoja pientyöpaikoilla työskentelevien työntekijöiden työkyvystä ja työkyvyn ylläpitämistarpeista työpaikoilla. Tämän vuoksi otantapohjainen aineiston keruu katsottiin tarpeettomaksi. Niinpä tutkimukseen mukaan tulleet ovat valikoituneet. Tutkimukseen osallistui vapaaehtoisesti 100 työterveyshuoltoon kuuluvista 1 600 yrityksestä. Tutkimukseen osallistumismahdollisuutta ei tiedotettu kaikille yrityksille. Yhteydenotto saattoi tapahtua yrityksiin, joiden kanssa yhteistyö jo oli aktiivista, tai toisaalta työterveyshuolto saattoi toivoa projektin avulla pääsevänsä parempiin kontakteihin yrityksiin, joiden kanssa yhteistyö koettiin puutteelliseksi. Koska on todennäköistä, että yrityksistä suurempi osa oli niitä, joilla oli ollut jo aikaisemmin yhteistyötä työterveyshuollon kanssa, tuloksien tarkastelussa on otettava huomioon, että työnantajien, työntekijöiden ja työterveyshuollon näkemyserot voivat olla pienempiä kuin ne olisivat satunnaisotokseen perustuvassa aineistossa.

Yhteistyön kehittämisen tarve tuli esiin sekä työterveyshuollon että työnantajien vastauksissa. Työpaikkakäyntejä pieniin yrityksiin tehdään vähemmän ja harvemmin kuin suurempiin yrityksiin (4). Myös tässä tutkimuksessa työpaikkaselvitysten tekeminen osoittautui vähäisemmäksi pienimmissä yrityksissä sekä toimialaluokissa, jotka käsittävät toimistotyötä tai kaupan alaa. Näillä toimialoilla työhygieeniset riskitekijät ovat vähäiset ja ongelmat painottuvat ergonomiaan, henkiseen kuormittuvuuteen sekä henkilöstösuhteisiin. Näiden kuormitustekijöiden arviointi on osoittautunut vaikeaksi varsinkin pienissä yrityksissä (5).

Aikaisempien tutkimusten perusteella on arvioitu, että työterveyshuollossa on paljon tietoa työympäristöstä, mutta tieto ei saavuta työorganisaatiossa työskenteleviä. Työterveyshuollon vastaukset viittaavat siihen, että tehdyistä havainnoista ei ehkä ole jostain syystä keskusteltu työpaikoilla. On myös mahdollista, että työterveyshuollon asiantuntijat puhuvat "eri kieltä" tai ottavat asiat niin hienotunteisesti puheeksi, että riskien merkitys ei korostu tarpeeksi johtaakseen toimenpiteisiin. Työssä esiintyvien terveydellisten riskitekijöiden selvitystä ei aina katsottu edes tarpeelliseksi pienissä yrityksissä. Syynä saattaa olla se, että työnantajilla ei välttämättä ole tietoa riskitekijöiden olemassaolosta tai niiden merkitystä vähätellään. Pientyönantajat saattavat kokea työterveyshuollon vain kustannuksia lisääväksi toiminnaksi, joka lisää paineita kalliisiin muutostöihin tai investointeihin, joihin ei välttämättä ole taloudellisia resursseja (4).

Työterveyshuolto kaipasi aktiivisuutta yhteistyöhön, kun taas yritykset olivat työterveyshuoltoa tyytyväisempiä nykyiseen käytäntöön. Toiminnan aktiivisuus on usein työterveyshuollon aloitteellisuuteen pohjautuvaa, mutta onnistuminen riippuu työnantajan yhteistyöhalukkuudesta. Vastauksista voidaan päätellä, että työterveyshuollon tuntemus työn riskitekijöistä ja työolosuhteista on kuitenkin hyvä. Suuria eroja ei ilmennyt verrattaessa työntekijöiden ja työnantajien kokemuksia sekä työterveyshuollon arviointeja. Esiin tulleet eroavuudet johtunevat työterveyshuollon kriittisemmistä arvioinneista. Työyhteisössä esiintyvien mahdollisuuksien arviointi sen sijaan osoittautui vaikeammaksi.

Nuoret vastaajat näyttivät suhtautuvan kriittisemmin työssä esiintyviin haittoihin kuin vanhemmat työntekijät, mikä on havaittu myös aikaisemmissa tutkimuksissa (6). Nuorten odotukset työelämän suhteen saattavat olla ristiriidassa työn antavuuden ja vaativuuden kanssa. Toisaalta iäkkäämmät työntekijät saattavat olla tottuneita työskentelemään puutteellisemmissa olosuhteissa ja mukautuneet niihin. Mini-Suomi-aineistoon perustuvassa tutkimuksessaan Lahti (7) totesi, että nuoret olivat tyytyväisimpiä haastavassa työssä, vanhemmat työntekijät rutiinityössä.

Henkiset kuormitustekijät, etenkin kiire, kireä aikataulu ja työsidonnaisuus ilmoitettiin suurimmiksi haitoiksi sekä työntekijöiden että työnantajien vastauksissa. Eniten henkisiä kuormitustekijöitä koettiin pienimmissä yrityksissä. Erityisesti pienissä työpaikoissa jokaisen työntekijän työpanos on merkittävä työn onnistumisen kannalta, mikä vaatii työntekijöiltä sidonnaisuutta työhön. Henkilöstökulut ovat pienissä työpaikoissa merkittävä kustannus (4) ja työvoiman määrä on tarkoin mitoitettu. Työ on kiireistä ja yrittäjät itse tekevät pitkiä työpäiviä. Työnantajat katsoivatkin työsidonnaisuuden yhdeksi suurimmista kuormitustekijöistä työssään.

Työhön liittyviä mahdollisuuksia pidettiin keskimäärin hyvinä. Naiset ja vähemmän koulutetut tunsivat mahdollisuutensa vähäisemmiksi, samoin iäkkäämmät vastaajat. Eniten kaivattiin koulutusta ammattitaidon ylläpitämiseksi, tunnustusta ja arvonantoa sekä mahdollisuuksia kehittää itseään. Viime vuosina työelämässä on tapahtunut suuria muutoksia. Työn kiireisyys on lisääntynyt, tarvitaan monipuolisuutta ja joustavuutta muuntautua uusiin tehtäviin. Teknisten laitteiden ja ATK:n yleistyminen lähes kaikissa töissä vaatii sekä mahdollisuuksia että halua lisäkoulutukseen. Työterveyshuollon arviot työhön liittyvistä mahdollisuuksista erosivat työntekijöiden kokemuksista. Arviointien vertailu on vaikeaa, koska työntekijöiden vastaukset perustuvat kunkin subjektiivisiin odotuksiin ja kokemuksiin ja niiden välisiin eroavuuksiin. Vaikuttaa siltä, että myöskään työnantajat eivät ole tietoisia työntekijöidensä tarpeista.

Yrityksissä, joissa työnantaja kokee yhteistyön työterveyshuollon kanssa olleen tiivistä, työntekijät ilmoittivat vähemmän henkisiä kuormitustekijöitä kuin muissa yrityksissä. Tämä saattaa kuvastaa onnistunutta työterveyshuollon toimintaa tai myös työnjohdon myönteistä johtamispolitiikkaa, yhteistyökykyä ja työn kehittämishalukkuutta.

Työssä esiintyvien mahdollisuuksien kokeminen oli yhteydessä vähäisempiin sairauspoissaoloihin. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu henkisen kuormittuneisuuden ja huonon työtyytyväisyyden olevan yhteydessä lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin ja ennenaikaiseen eläkkeellesiirtymiseen (8,9). Tämän pitäisi motivoida työnantajia selvittämään yhteistyössä työterveyshuollon kanssa työssä esiintyviä henkisiä kuormitustekijöitä ja kehittämään työtä niiden vähentämiseksi.

Työkykyä ylläpitävällä toiminnalla (10,11) voitaneen luoda entistä paremmat mahdollisuudet kehittää yhteistyötä työterveyshuollon ja pientyöpaikkojen välillä. On kuitenkin todennäköistä, että pienimmät yritykset jäävät edelleen passiivisiksi ilman työterveyshuollon aktiivista panosta. Pientyöpaikkojen työterveyshuollon toimivuutta tulee tukea riittävillä resursseilla ja koulutuksella päätavoitteina terveyttä tukevan työympäristön ja työyhteisön kehittäminen ja ikääntyvien työntekijöiden työkyvyn säilyttäminen.

KIRJALLISUUTTA