Itsensä laiminlyövät ja epäsiistit vanhukset

Kotisairaanhoito voi ohjata lääkärin vastaanotolle vanhuksen, joka on jo vuosia elänyt sosiaalisesti eristäytynyttä elämää, laiminlyönyt peseytymisen ja kaikenlaisen omasta hyvinvoinnistaan huolehtimisen. Vanhus on voinut kerätä kotiinsa sanomalehtiä, tyhjiä purkkeja ja laatikoita, ja on elänyt lian ja jätösten keskellä. Itse hän ei koe olevansa ulkopuolisen avun tarpeessa ja vastustaa vastaanotolle tuloa. Kliinisissä tutkimuksissa tällaisilta henkilöiltä löytyy hoitamattomia äkillisiä tai pitkäkestoisia sairauksia ja ravitsemushäiriöitä.

Sirkka-Liisa Kivelä, Raimo Isoaho, Elise Wasén

Selvitysmies Matti Uusitupa työvoiman tarpeesta: Terveydenhuoltoalan koulutusta on lisättävä kiireesti

Terveydenhuoltoalan koulutusta täytyy lisätä, se on ihan selvää, sanoo Kuopion yliopiston rehtori, entinen KYS:n johtajaylilääkäri Matti Uusitupa. Hän listaa koulutuksen tuntuvan lisäämisen tärkeimmäksi ehdotukseksi kansallisen terveysprojektin työvoiman tarvetta selvittäneessä väliraportissa, josta oli itse päävastuussa.

Suvi Sariola

Parempaan työvoimapolitiikkaan viidellä kehittämislinjauksella

Terveydenhuoltomme tulevaisuuden turvaamisprojektin yhden selvityshenkilöparin tuli pohtia tulevia työvoimakysymyksiä erityisesti siitä syystä, että kaikkien mielestä tämän alueen tulevaisuudennäkymät ovat poikkeuksellisen synkät. Ehdotuksia tuli tehdä täydennyskoulutuksen ja henkilöstön työnjaosta, terveydenhuollon työolosuhteiden parantamisesta ja ehdotusten toteuttamisen vaihtoehdoista. Selvityshenkilöiksi kutsuttiin rehtori Matti Uusitupa Kuopion yliopistosta ja terveysjohtaja Riitta Simoila Helsingistä. Selvityshenkilöiden tukiryhmä on esitelty taulukossa 1.

Taito Pekkarinen

Tiina Hautamäki väitteli Lääkärilehden AIDS- ja tuberkuloosikirjoittelusta: Lääkärin rooli muuttui auktoriteetista tiedonjakajaksi

Sosiologi Tiina Hautamäki tutki Tampereen yliopistossa äskettäin tarkastetussa väitöskirjassaan Lääkärilehden ja Terveydenhoitolehden AIDS- ja tuberkuloosikirjoittelua vuosina 1946-1996. Väitöskirja selvittää, millaisia kulttuurisia merkityksiä nivoutuu sairauksiin kielenkäytön kautta. Tutkija havaitsi, että kirjoituksissa kuvattu potilas oli tarkastelujakson loppupuolella huomattavasti vastuullisempi kuin jakson alussa ja teki omia valintojaan aktiivisemmin.

Ulla Toikkanen

Mitä tehdä, kun terveysasemalla ei ole lääkäriä? Toimintamallin kuvaus

Terveyskeskusten paheneva lääkäripula erityisesti maaseudulla jättää osan väestöstä vaille vakituisia lääkäripalveluja. Potilaiden on matkustettava usein kymmeniä kilometrejä lähimmän lääkärin vastaanotolle. Luoteis-Satakunnan terveyskeskuksessa kokeillaan toimintamallia, jossa sivuterveysasemien hoitajat tekevät osan lääkärille perinteisesti kuuluneista tehtävistä, kun terveysasemalla ei ole yhtään lääkäriä. Hoitajat ovat yhteydessä lääkäriin puhelimella, sähköpostilla ja Internetin välityksellä.

Pekka Jaatinen, Petri Kiippa, Anne Tasanko, Riitta Vanhatalo

Lääkintä- ja valmiusryhmät Suomessa 1995-2000

Lääkintä- ja valmiusryhmät ovat osa lääkinnällisen pelastustoimen valmiutta, ja ne toimivat lähinnä poikkeusolojen monipotilastilanteissa. Kyselyn mukaan niitä on valtaosassa kunnista ja lähes kaikissa päivystävissä sairaaloissa. Viiden viime vuoden aikana niistä vain noin joka neljäs on ollut hälytystehtävissä. Kun harjoittelukaan ei toteudu suositusten mukaisesti, ryhmillä on varsin vähän kokemusta toiminnasta. Lääkintä- ja valmiusryhmiä olisi hyvä käyttää myös päivittäisissä ensihoitotehtävissä.

Timo Jama

Lyhyesti: Sydänperäisen äkkikuoleman ehkäisy edelleen ongelma

Suomalainen tutkimus sai harvinaisen suurta arvostusta, kun New England Journal of Medicine julkaisi professori Heikki Huikurin ym. katsauksen sydänperäisen äkkikuoleman syistä ja ehkäisymahdollisuuksista. Sydänsairaudet ovat tärkein kuolemansyy länsimaissa ja noin puolet sydänkuolemista tapahtuu äkillisesti. Nykyisin pystytään tunnistamaan varsin luotettavasti useita harvoin esiintyviä sydänsairauksia ja tiloja, joissa äkkikuoleman vaara on suuri, ja ehkäisykeinotkin, kuten lääkkeet ja etenkin rytmihäiriötahdistimet, ovat tehokkaita näissä pienissä riskiryhmissä. Kuitenkin valtaosa äkkikuolemista ilmenee näennäisen satunnaisesti ns. terveessä väestössä. Toistaiseksi ei ole riittävän tarkkoja menetelmiä, joilla riskialttiit henkilöt voitaisiin seuloa väestöstä.

Juhani Airaksinen

Lyhyesti: B6-vitamiini lievittää tardiivia dyskinesiaa

Tardiivi dyskinesia on yksi hankalimmista ja vaikeimmin hoidettavista psykoosilääkkeiden haittavaikutuksista. Pienessä, vain 15 potilasta käsittävässä kaksoissokkotutkimuksessa todettiin, että 400 mg:aan vuorokaudessa nostetulla B6-vitamiiniannoksella dyskineettiset ja parkinsonismioireet lievenivät kolmanteen hoitoviikkoon tultaessa merkitsevästi enemmän kuin lumelääkkeellä. Aktiivista vaihetta seuranneen wash-out -jakson aikana oireet palasivat ennalleen. Hoitoon ei liittynyt haittavaikutuksia. Näyttääkin siltä, että B6-vitamiinilla voidaan ainakin tilapäisesti lievittää tardiivin dyskinesian hankalia oireita.

Raimo Kr Salokangas

Pieni kortisoniannos ja pitkävaikutteinen avaava lääke hyvä yhdistelmä astmassa

Astman hoidossa on taitettu pitkään peistä siitä, millainen inhaloitavan steroidin annoksen tulisi varsinkin hoidon alkuvaiheessa olla: suuriko vai pienikö, ja miten liittää siihen muuta lääkitystä. Nyt on valmistunut laaja asiaa koskeva selvitys, ns. OPTIMA-tutkimus, jossa käytettiin pieniä budesonidiannoksia ja avaavaa nopea- mutta samalla pitkävaikutteista formoterolia.

Hannu Puolijoki

Bakteriofagin entsyymillä pneumokokin kimppuun

Bakteriofagit ovat bakteerien viruksia. Niille on tyypillistä erittäin suuri spesifisyys bakteerilajien ja alatyyppien suhteen. Bakteriofageja käytetäänkin hyvän erottelukykynsä vuoksi monien bakteerilajien epidemiologisessa tutkimuksessa. Näitä bakteerien vitsauksia on jonkin verran käytetty infektioiden hoidossakin, mutta siihen tarkoitukseen ne ovat liiankin spesifisiä. Onnistunut hoito edellyttää infektion aiheuttajan tarkan tunnistamisen ja juuri siihen iskevien bakteriofagien käytön.

Matti Viljanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030