Ammattiastma
Työikäisten astmadiagnostiikassa tulisi aina ottaa huomioon myös työperäisyyden mahdollisuus.
Ammattiastmalla tarkoitetaan astmaa, jonka pääasiallisena aiheuttajana voidaan pitää työympäristön biologista tai kemiallista tekijää.
Yli puolet ammattiastmatapauksista aiheutuu orgaanisista pölyistä, jotka herkistävät ja on helppo tunnistaa aiheuttajiksi: muun muassa jauhopölyt leipureiden ja eläinpölyt karjan- ja eläintenhoitoon osallistuvien astmassa.
Työperäisyyden epäily syntyy oireiden liittymisestä työhön, myös ilman tarkkaa tietoa aiheuttajasta.
Altistuminen erilaisille kemikaaleille voi olla vaikeata tunnistaa ja arvioida. Usein tämä edellyttää tarkempaa selvittämistä yhteistyössä työpaikan, työterveyshuollon ja työlääketieteen poliklinikan kesken.
Heti kun ammattiastman epäily on syntynyt, tehdään uloshengityksen huippuvirtausseuranta työn ja astman välisen yhteyden selvittämiseksi.
Tämä niin sanottu PEF-työpaikkaseuranta poikkeaa astman diagnostiikassa käytetystä PEF-seurannasta.
Erikoistutkimukset, kuten altistuskokeet, kuuluvat asiaan perehtyneiden keuhkoklinikoiden ja kemikaalien ollessa kyseessä Työterveyslaitoksen työlääketieteen osaston tutkimuksiin.
Astman hyvään hoitoon kuuluu myös haitallisten ympäristöaltisteiden tunteminen. Työolosuhteet voivat aiheuttaa astmaa tai pahentaa aikaisempaa astmaoireilua. Astmaatikoista, joilla ei ole todettu ammattiastmaa, 21 %:lla on oireita viikoittain työssään (1). Astma on työperäinen, jos työssä…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



