Etenevien muistisairauksien varhainen tunnistaminen - neuropsykologinen näkökulma
Neuropsykologinen tutkimus on hyödyksi varhaisen muistisairauden tunnistamisessa ja erotusdiagnostiikassa.
Tutkimuksessa arvioidaan psykometrisin ja laadullisin menetelmin muistia, toiminnanohjausta, muita tiedonkäsittelyn osa-alueita sekä käyttäytymisen muutoksia ja mielialaa.
Vanheneminen heikentää jo sinänsä työmuistin toimintaa ja hidastaa tiedonkäsittelyä. Lisäksi moninaiset tekijät, kuten masennus ja yleissairaudet, vaikuttavat tiedonkäsittelyyn.
Etenevät muistisairaudet eroavat toisistaan kognitiivisten suoritusprofiilien ja käyttäytymispiirteiden perusteella.
Alzheimerin taudissa ensioireet painottuvat muistitoimintoihin, vaskulaarisessa kognitiivisessa heikentymässä tiedonkäsittelyn ohjaukseen ja otsa-ohimolohkorappeumassa käyttäytymiseen tai kielellisiin toimintoihin.
Etenevien muistisairauksien tutkimuksessa ja diagnostiikassa korostetaan oireiden mahdollisimman varhaisen toteamisen tärkeyttä. Perusterveydenhuollossa käytetään muistipotilaiden ensivaiheen tutkimuksina potilaalle ja läheiselle suunnattuja muistikyselyitä sekä CERAD:n kognitiivista tehtäväsarjaa…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



