Eturauhassyövän sädehoito
Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Eturauhassyövän hoitokäytäntö on ollut seuranta- ja hormonihoitopainotteista.
Hoitolinja on muuttumassa selvästi aktiivisemmaksi. Esimerkiksi Turun yliopistollisen keskussairaalan sädehoito-osastolla hoidettavien eturauhassyöpäpotilaiden määrä on nelinkertaistunut vuodesta 1998. Kun samalla muutkin sädehoidolla hoidettavat syöpätaudit lisääntyvät väestön vanhetessa, joutuvat sädehoito-osastot varsin haasteellisen tehtävän eteen.
Eturauhassyövän hoitolinjoja on syytä tarkastella kriittisesti. Hyviä satunnaistettuja tutkimuksia tarvitaan. Ikääntyneen miehen paikallinen ja vähäoireinen eturauhassyöpä on hyväennusteinen tauti, jonka hoidoksi voi riittää seuranta.
Sädehoitoon yhdistetty hormonihoito ja sädehoidon kokonaisannoksen suurentaminen parantavat merkittävästi korkean riskin eturauhassyöpää sairastavien potilaiden tautivapaata aikaa ja todennnäköisesti lisäävät elinpäiviä.
Kliinikon pitäisi tunnistaa matalan ja korkean riskin potilaat.
Suomessa kokonaiskuolleisuus eturauhassyöpään on pysynyt vakaana tautitapausten yleistymisestä huolimatta.
Suomen syöpärekisterin mukaan uusia eturauhassyöpiä todettiin maassamme noin 3 500 vuonna 2001. Taudin yleistyminen johtuu osittain väestön vanhenemisesta. Miesväestön ikääntyessä tautitapausten lukumäärä lisääntyy, vaikka tauti itsessään ei yleistyisikään. Eturauhassyöpää etsitään miesväestöstä…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



