Lehti 43: Katsausartikkeli 43/2002 vsk 57 s. 4351 - 4354

EU-maiden kansalaisten käsitykset syömisen, liikunnan ja painon vaikutuksesta terveyteen

Koko EU:n kattaneessa haastattelututkimuksessa selvitettiin asenteita syömistä, liikuntaa, painoa ja terveyttä kohtaan. Muissa maissa vastaajat pitivät liikuntaa painon kannalta selvästi vähämerkityksisempänä kuin ruokaa, mutta suomalaiset poikkesivat tässä muista. Alkoholia suomalaiset pitivät vähäisempänä painoon vaikuttavana tekijänä kuin muut. Liikunnan lisäämiseen valtaosa suomalaisista näyttää suhtautuvan myönteisesti, vaikka kävelyä harrastetaan enemmän kuin muualla. Lihavuuden ehkäisyä ja vähentämistä ajatellen syömisen ja erityisesti rasvan ja alkoholin vaikutusta tulisi Suomessa korostaa etenkin miehille - liikuntaa kohtaan lihavuuden torjunnassa ihmisillä näyttää jo olevan myönteinen asenne.

Martti T. TuomistoRaimo Lappalainen

Koko Euroopan Unionin käsittävä haastattelututkimus A pan-EU survey on consumer attitudes to physical activity, body weight and health (1) koski jäsenmaiden asukkaiden asenteita syömistä, liikuntaa, painoa ja terveyttä kohtaan. Tämä oli aiheesta ensimmäinen tutkimus, johon kaikki 15 EU:n jäsenmaata…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat