Geenitekniikat ja lääkekehitys
Lääkemolekyylien biologinen seulonta ja lääkkeen keksiminen perustuu nykyään kemiallisten rakenteiden tehokkaaseen seulontaan. Onnistuneen seulonnan tuloksena saadaan lääkekehittelyn lähtökohta, johtomolekyyli. Sitä parantelemalla toivotaan päästävän lääke-ehdokasmolekyyliin, joka sitten viedään kohti kliinisiä kokeita ja markkinoita. Johtomolekyyliin voidaan päätyä rationaalisen suunnittelun pohjalta tai sitä voidaan etsiä tunnetuista kemiallisista rakenteista kootuista tietokannoista. Toisaalta ns. kombinatorisilla menetelmillä kyetään valmistamaan valtavia erilaisten satunnaisten rakenteiden koosteita, kombinatorisia kirjastoja. Molekyylien seulontamenetelmien kehittyminen mahdollistaa jopa miljoonien erilaisten rakennevarianttien läpikäymisen varsin nopeasti. Uusien lääkkeiden keksiminen ja kehitystyö onkin viime aikoina tehostunut olennaisesti, ja tärkeä osa tässä kehityksessä on ollut geenitekniikoiden soveltamisella.
Geenitekniikka on menetelmä geenien tunnistamiseksi, eristämiseksi, muuntelemiseksi ja tuottamiseksi. Ensimmäiset bakteerien geeninsiirrot tehtiin 1970-luvulla, ja sen jälkeen alan kehitys on ollut huimaa. Geenitekniikasta on tullut kaikkia biolääketieteen aloja yhdistävä menetelmä, ja se on…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



